Marraskuisten isänpäivä

Oottepa jaksanu värkätä miehillenne. Ite hain romanttisesti vaan rilliltä hampparit ja kaupasta suklaalevyn. Siinä iskän herkut tälle päivää. :D
 
Meillä annettiin nukkua pidempään, tuotiin kahvi ja lahja (seinäkalenteri) petiin. Siinä oikeastaan se, muutoin ei päivä muista eronnut.
 
Meillä 3v piirsi isälleen kortin. Mutta todella hätäisesti, olisi osannut piirtää enemmänkin ja paremmin, jos olisi keskittynyt. En ehtinyt edes kirjoittaa korttiin mitään, kun tyttö antoi sen jo isälleen. :D Oli siis jo isänpäivän aamu ja mies heräsikin samaan aikaan kuin me, ja meni itse heti keittämään kahvia ja tekemään aamupalaa. Olisimme hakeneet isänpäivälounaan Korv Göranssilta (mies rakastaa kebabia), mutta siellä oli taas koko päivän ulos asti jonoa, vaikka paikka on ollut jo 3 viikkoa auki. Joten mies söi kotona roiskeläpän ja lähti yövuoroon. :hilarious: No, kävimme kyllä päivällä minun isäni ja isoisäni luona herkuttelemassa ja lahjat viemässä.
 
Meillä isi heräs tytön kanssa aamulla ja joutu ruoanki tekemää :D Olin ite nukkunu nii huonosti yön et hää sit sanoi nousevansa ja ruoasta ei ois miun tekemänä tullut niin hyvää :) Sai hän lahjaksi kahvikupin lasten kuvilla, hänen pojan ja sit mei tytön :)
 
Takaisin
Top