.
). Kävin kyllä juttuja lukemassa ja yritin jotain järkevää tänne tekstata, mut kun on tosiaan ollut toi olo täyttä itkua ja surua niin ei ole vaan saanut mitään aikaseksi. Nyt oon jo pikkasen pirteempään päin ja yritän keskittyy vauvaan ja poitsuun ja unohtaa ton kusipään et jaksan ja selviydyn siitä synnytyksestäkin. Oloa ei tietenkään helpota ku asuu samalla pihalla ton ukon perheen kanssa. Kun siellä niin tiedetään paremmin mitä minä olen tehnyt väärin ja kuinka minä olen se paha ihminen. On se mukavaa olla viimesillää ja kuunnella pelkkää paskaa joka suunnalta. Eipä ois uskonu et menee asiat näin pahasti sekaisin ja tuntuu et tälle sotkulle ei oo tulos edes loppua. Ja sit tosiaan ketuttaa sekin et vieläkään tää vauva ei tule. Kärsin hirveistä säryistä ja kivuista. Joka päivä jotain ja käyn siel sairaalas vähintää kerran viikos. Alkaa olla voimat loppu tän kaiken kanssa. 
