Mainio marraskuu!

Mulla on kans ollut sellainen käsitys tuosta vauvan kiinnittymisestä ettei uudelleensynnyttäjillä sitä vältämättä tapahdu ollenkaan, mut en sitten tarkemmin tiedä. Kävin keskiviikkona neuvolalääkärillä ja hän totesi vauvan pään laskeutuneen syvälle lantioon mutta ei tosiaan puhunut kiinnittymisestä mitään.. Alkoi kyllä vähän hirvittään, että nytkö vauva on jo lähtökuopissa. En itse ollut huomannut mitään. No, ei kait se tosiaan siitä kerro että milloin vauva olisi syntymässä. Esikoinen syntyi 38+4 että olen varautunut, että tämäkin voi tulla vähän laskettua aikaa aikaisemmin, mutta kunhan menis tammikuun puolelle niin olisi kuitenkin täysiaikainen.

Muuten raihnainen olo jatkuu. Välillä ei kävelemään pääse ja päivä saa suunnitella hyvin tarkkaan et käynkö postilaatikolla vai imuroinko. Välillä tämä tilanne itkettää välillä naurattaa.. Mut nautin silti tästä rauhallisesta elosta, jota tosin tuo 3v neiti ei jostain syystä arvosta..
 
Aikamoista vuoristorataa tää raskausaika vaan tuntuu olevan. just kun ajattelee että nyt onkin ollu voinnin ja oireiden suhteen hyvä aamupävä tai hyvät pari päivää, niin eikös sit tuu aina jotain uutta vaivaa.. nyt en enää edes uskalla sellasia ajatella vaan täytyy varmaan elää tunti/ päivä kerrallaan ja olla illalla tyytyväinen jos edelleen oon saanut pysyä kotona.

mulla kun ei enää pitänyt olla äitipolin kontrollia kun oireet oli marraskuun alun kontolliin mennessä pysyneet supistusten suhteen samana, eikä kohdunkaula ollut lyhentynyt lisää. Tällä viikolla sitten tuli tietysti niitä kipeitä supistuksia. onneksi ne meni ohi supistuksia ehkäsevällä lääkkeellä, mutta kyllä taas pelästytti. nyt sitten ens viikolla kuitenkin kontrolliin.. onneksi jo 33 viikkoa täynnä mutta tietysti olisi hyvä jos tuolla mahassa viihdyttäisiin vielä edes 3 viikkoa. Mutta sitten kun on 34 täynnä pitää noiden lääkkeiden otto lopettaa, että saa nähdä mitä sitten tapahtuu.

Jaksamisia kaikille näiden "ihanien" oireiden ja vaivojen kanssa!
 
Ensin, pakko hehkuttaa, 33+0 poks poks :)

Sitte: tänään pesin ensimmäiset vauvan tarvikkeet. Oli aika pyhältä tuntuva hetki istua pesukoneen edessä ja katsoa, kun koneessa pyöri vauvan peitto, pyyhe, lakana yms. Voi kuulostaa hassulta, mutta tätä on odotettu niin pitkään, että hyvä jos ei itku päässyt. Yhdenlainen etappi tämäkin :) Olen siis lykännyt ja lykännyt nuiden pesemistä siihen asti, kunnes "aika tuntuisi oikealta" ja että vauvan syntymä olis tarpeeksi lähellä. Tuntui siis ihmeelliseltä pestä nuita, kun nyt tuntui olevan "aika".

Muutenki vasta nyt viime päivinä alkanu tajuta, että se vauvahan syntyy ihan just. Synnytys pyörii päässä päivittäin. Pitäis siihenki alkaa valmistautua...

Onko teillä muilla raskausarpia? Mulla on nyt viimeisen viikon aikana ilmestynyt useampia arpia rintoihin, ja mahassa on ehkä yksi hyvin haalea (vielä). Pelottaa kuinhan sitä ehtii vielä revetä ennen vauvan syntymää...
 
Mulle ei ole juuri tullu uusia arpia. Edellisestä raskaudesta tuli loppuvaiheessa pieniä ja vaaleita arpia, niistä navan tienoilla olevat on ehkä hieman kasvaneet ja punoittelevatkin mutta muuten ei oo tullu uusia.:) tällä kiekalla ei oo tissitkään revenny, eka kerralla vähän arpeilivat.:P
 
Toistaiseksi ei mitään arpia, ja hyvä niin. Saas nähdä tuleeko ollenkaan.

Ukko lähti viikonlopuksi mökille ja mä jäin yksin kotiin. Eilen tuli sit kierreltyy kauppoja ja osteltuu kaikia ihania vauvan tarvikkeita ja vaatteita <3 Kauppareissun jälkeen selkä ja jalat kiittivät.
Oon huomannu et sillon ku ukko on kotoa pois (esim mökillä) ni meidän masuvauva ei liiku kauheesti. Vissiin aistii et isi ei oo kotona.

Ens viikon torstaina olis tarkoitus mennä tutusutumaan synnytyssairaalaan.
Mä en millään malttais odottaa pienokaisen syntymistä <3
 
Täällä kans ei oo onneksi hirveesti tullu uusia arpia. Tuohon navan kohdalle on tullu uusia semmosia punasia pilkkuja ja siitä navan ympäriltä iho on semmosta jännän kiiltävää, kun on venynyt. En oo kyllä mitenkään kauheen ahkerasti rasvannu, sillon tällöin vaan. Ja mulla on ihan valkonen iho. Ei tarvi ku kattoa päin, niin tulee arpi tai mustelma :D

Täällä vielä kasassa! Pitäs reipastua ja alkaa pakkaileen kamoja. Ens viikolla muutto uuteen kotiin <3
 
Ramanalle vastailisin, kun tuolla aikasemmin ihmettelit vauvan aikaista kiinnittymistä lantioon :). Mulla esikoinen kiinnittyi myös ajoissa, rv34. Ei siitä mitään haittaa lapselle ollut, ainoa kosmeettinen "vika" synnytyksen jälkeen oli kuhmu takaraivossa, vähän kuin imukupatuilla vauvoilla. Kuhmu laski vielä saman päivän aikana. Ei siis ihmekään jos pehmeä pää vähän muotoutuu monen viikon jumissaolosta :).

Onnellista loppuodotusta!
 
Oi, kiitos vastauksesta Erna! Kiva kuulla kokemuksia :)

Miten muuten tuo kiinnittyminen (en ole yhtään perehtynyt asiaan), että pääseekö vauva sieltä vielä irti jos oikein haluaa? :D siis muualle kuin synnytyskanavaan...
 

Ääh, mulla on ekaa kertaa närästystä. Ei pahana, mutta sen verran että ärsyttää. Viime raskaudessa en kärsiny moisesta lainkaan, saapas nähdä tuliko tää vaiva nyt jäädäkseen vai olisko niin hyvä tuuri että tää olis vaan kertaluontoista. Taidan kuitenkin huomenna poiketa apteekkiin neuvolareissulla ja hakea närästyslääkettä.

Mites, onko muille tulossa palautuksia ens viikolla?=) Tänne tulee, sekä mulle että miehelle.

Me tehtiin eilen loput hankinnat vauvelia varten. Nyt löytyy itkarit ja vauvakirja esim. Enää puuttuu parit korvikepurkit varalle - niille tulee mitä todennäköisimmin käyttöä ensimmäisinä päivinä. Mutta ne hankin sitten jollain kauppareissulla lähempänä laskettua aikaa.

Kaikki olis nyt valmiina vauvan tulla. Toki ei tartte haaveillakaan, että syntyis vielä ainakaan kuuteen viikkoon, jos multa kysytään.:P Pinnasänkykin odottaa söpönä täydessä valmiudessa.<3

Huomenna on neuvola. Ekaa kertaa otan esikoisen sinne mukaan. Aiemmin olen järjestäny pojalle hoitopaikan siksi aikaa, kun mies ei oo töiden takia päässy mukaan käynneille ja oon aatellu että on hankalaa ottaa heppu mukaan jos kukaan ei voi vahtia sitä sillä välin kun kuunnellaan sydänäänet, mitataan kohdunpohjan korkeus jne. Mutta nyt otan riskin ja mennään pojan kans yhes koos pikkusiskon sydänäänet kuunteleen.;)

 
No huomenna onkin jo joulukuu, mutta pika kuulumiset tänne silti  :)

Voi voi voi Nia sua.... :(   Miten nyt voit?

Mulla on kipui vähän välii ja liikkuminen tuskallista välillä. Maha on laskeutunut kuulemma kunnolla. Maanantaina olisi sitten neuvola. Saa nähdä onko painoo paljo tullut.
Tänään ollut semmoinen masis päivä ja olen katellut ikkunasta tuota lumituiskuu.
Olin mä aamulla autoilemassa, kun piti laittaa kirpparilla uuteen pöytään tavarat+vaihtaa pöytänumerot.
Huomenna sitten olisi haettava nuoremman kanssa mun poika kotiin ja se tietää semmoista 4h ajamista yhteensä :/ Mies ku on tietenkin töissä, niin ei voi lähtee.
Kuivausrummussa odottais yksi lasti vauvan vaatteita ja pitäs Ikeaan mennä shoppailemaan vaikka mitä, mutta raha puuttuu :)
Mulle tulee pieni määrä vaa palautuksia ja miehen pitää maksaa mukavat 187e o_O
44päivää enää laskettuun aikaan!!!!!!!!!!!!!!!!! Paniikki!!!!!!!!!!!!!!!!  :D
 
Täällä vauveli kovasti ilmoittelee ittestänsä. Yritän pitää jalat ristissä. Eilen mua vaivas ihan kauheesti ja kävin neuvolassa lääkärissä ja sitte vielä synnärillä gynekologilla. Paikat on pehmeet, eli kypsymistä on tapahtunu. Kohdunkaulaa jäljellä 1cm ja sormelle auki. Mukavia supistuksia pitkin päivää ja yötä mutta oon yrittäny ottaa niin rauhallisesti ku tuon meidän taaperon ja muuttopakkauksen kans voi ottaa. Lääkäri meinas, että jos nyt lähtee itekseen syntymään, niin enää ei estellä. On kuulemma vauva sen verran hyvän kokoinen. Meillä on seuraava kontrolli tiistaina äitipolilla.
 
Takaisin
Top