Maidon tulo raskauden aikana

nana_

Oman äänensä löytänyt
Heipsan!

Eli onko joillakin muilla alkanut tulemaan rinnoista maitoa nyt raskauden aikana?
Tuntuu että aika harvalla sitä raskauden aikana tulee.
Mulla alko "tihkumaan" maitoa noin rv 20


 
Mulla on ainakin tullut, en osaa tarkkaan sanoa, että miltä viikoilta mutta jatkuvasti tihuttelee. Huomasin ensin yöpaidasta, että tekee märkiä läikkiä mutta sitten alkoi tulla liiveihin yms. Hyödynnän äippäpakkauksen kestosuojia, koska aika vähäistähän tuo on vielä. Välillä vuoto on todella maitomaista (valkoista tai kellertävää) ja välillä ihan läpinäkyvää nestettä, maidoksi päättelin koska olen niin fiksu 
 
Täällä ei ole vielä mitään merkkejä maidosta muuta kun että rinnat ovat kasvaneet (miehen mielestä ainakin kilon :D). Yksi tuttavani odottaa toistaan ja on nyt 16. viikolla ja kysyi minulta joko maitoa on alkanut tulla. Olin vähän ihmeissäni, kun en tiennyt että näinkin ajoissa voisi maitoa tulla. Hän sanoi, että hänellä on jo pari viikkoa tihkuttanut. Mahtaako tuohon aikaiseen maidon tihkumiseen vaikuttaa se, että hän on jo kerran imettänyt...? Mutta tästä huomaa, että kaikki raskaudet on niin erilaisia :)
 
Nooh, mulla alkaa yleensä tihkumaan (jos ylipäätään alkaa) muutama viikko ennen h-hetkeä. Aika yksilöllistähän tuo on. Tärkeintä tuossa taitaa olla, ettei ala puristelemaan tms. ettei vaan vahingossakaan kasvata sitä tihkumista.. 
 
Mulla tulee vain sellaista kuivaa röhnää nänneihin eli sellaisia pieniä kuivuneita kellertäviä "pisaroita". Eli ei tihku vielä niin paljon, että liivit olisivat kosteat, mutta jotain pientä sieltä kuitenkin tulee, mutta sen verran vähän, että ehtii sitten kuivua.
 
Mulla ei ole tullut koskaan vielä raskauden aikana maitoa. Mutta tosi moni on kertonut, että heillä tulee. Ei siis ole mitenkään harvinaista mutta täysin yksilöllistä.
 
Ei ole tullut maitoa, mutta joskus iltaisin huomaa nännien päiden olevan hieman kosteat. Ilmeisesti pikkuisen jotain yrittää tihkua, mutta ei vielä voi kyllä maidon tuloksi sanoa millään muotoa. Juurikin tuommoista Miu-82:n kuvaamaa röhnää on täälläkin.
 
Itselläni rupesi ekan kohdalla maitoa tulemaan rv 25 ja nytten eilen sitten alkoi tässä raskaudessa..torstaina alakaa 23 viikko..
mulla on aina ollu a kuppikoko mutta raskaus aikana kasvaa DD kokoon,nyt mennään D koossa ja huomaa että maitotiehyeitä ainakin on.. :D viimeksikin maitoa tuli liiaksikin..sit kun paino tippuu kuppikoko menee a kokoon.. mies nauttii raskausajasta.. xD
 
Mulla on nyt jo muutaman viikon ajan vähän tihkuttanut maitoa. yöllä välillä tulee muutamia tippoja jä päivälläkin huomaa kun liiveihin tulee märkää.
 viime raskaudessakin alkoi puolen välin kieppeillä tulemaan, mutta sitten kun vauva syntyi niin ei missään vaiheessa maitoa noussutkaan tarpeeksi vaan synnäriltä asti jouduttiin rintamaidon lisäksi antaa korviketta, kun lapsen paino putosi liikaa.
saa nähdä miten nyt käy, niin mielelläni haluaisin imettää kunnolla!
 
Mulla on tihkuttanut 8 viikolta saakka semmoista maitoa paksumpaa, joka jää nännien pintaan ja haisee vauvan puklulta. Ei kovin ihanaa... emoticon
 
Heis!
Eilen illalla tuli ensi merkit maidon tulosta. meinas vähä hämmentää, mu onneks tääl näyttäs kanssa sissaria olevan :) rv 22+4
 
Mulla on jo jonkin aikaa erittynyt semmoista hienoista nestettä, jonka olen lähinnä huomannut nännien päissä semmoisena kuivuneena aavistuksen kellertävänä "kröhnänä." Joskus asiaa tarkemmin tutkaillessa on nänneistä tullut ihan pikkuisen aika kirkkaan oloista nestettä. Eilen illalla tuota nestettä taas oli nänneihin ilmaantunut.

Nukun toistaiseksi ilman vaatteita ja illalla siinä sitten miehen kanssa sängyssä lueskeltiin Tekniikanmaailmasta paistinpannu vertailua. Mun piti lähtee vessaan ja takaisin tullessa huomasin, että lakanaan oli tissien kohdalle jäänyt pieni märkä läntti. Sanoin Miehelle, että kato. Se oli ihan öönä, "mistä tuo on tullu?" Kun kerroin sille, että tissistä se on tullut, niin Mies oli ihan "eikä oo... eihän niistä vielä voi tulla, miten se muka sillain... ei oikeesti oo, mitä toi on?" Se ei oo aikaisemmin uskonu, kun oon sanonut sille, että tisseihin jää välillä kuivunutta nestettä. Nytpähän uskoi senkin.
Raukka.. ilme oli kyllä niin kauhistunut!

Muutenkin on taas pari päivää olleet tissit hieman aristavat, mitä ne ei ole olleet sitten alkuraskauden jälkeen ollenkaan. Jokohan sinne on alkanut maitoa nousta, vai onko ihan vaan normaalia imetykseen valmistautumista ja maitotiehyiden lisääntymistä?
 
Kun odotin meidän esikoista, niin paras kaverini sai vauvan kolme kk:tta ennen mun LA:aa. Muutaman kerran kävi sitten niin, että kun olin ollut kaverin luona vauvaa katsomassa ja tietysti sylitellyt ja paijannut, niin illalla tihkui itseltäkin tissimaitoa. Neuvolantäti sanoi vaan, että ne on ne mammahormoonit! :) Oman synnytyksen jälkeen maidontulo kyllä totisesti alkoi ja kuppikoko kasvoi kaikkiaan D:stä G:hen! :D
 

Heh, mulla kans noita laikkuja ilmaantunu välillä lakanoihin ja aamutakille. Jännä kun mulla yleensä vaan toinen rinta erittää sitä kirkasta nestettä. Välillä vähän säikähtäny kun sitä on tosiaan ihan valunu rinnuksille istuma-asennossa... Oon sen sit vaan antanu jäädä siihen kuivumaan ja koittanu olla ronkkimatta...ja kerran yöllä kun nukuin toisella kyljelläni ja käsi oli jotenki kyljen alla ja painoi rintaa sivulta päin, niin havahduin sit siihen kun rinnasta oikein ruiskahti sellanen maitosuihku >
Jostain kans luin tuosta et joku kireempi paita/liivit kai estäis sitä herumista, mutta eipä sitä nyt halua nukkua missään puristavissa paidoissa :o!

Sekin on hassua et jonain päivinä sitä maitoa tosiaan tiputtelee ihan tuosta vaan, ja sit saattaa mennä viikko tai reilukin, ettei mitään tuu :) Mut juu, onneks ei oo mitenkää epänormaalia tääkään "vaiva", vaikka se niin hassua onkin tässä vaiheessa!
 
Itse olen ny rv 29+2 ja tuo maidon tuleminen alkoi muutama viikko sitten, ennen sitä tuli vaan pientä möhnämäistä nestettä. En osaa nukkua liivit/paita päällä vaan vetelen aina sikeitä ilkosillani, ei yhtään hyvä tässä vaiheessa :D Yöllä herään usein siihen kun puoli sänkyä litimärkänä, samaten yleensä oma käsi + vieressä nukkuva ukkoni. Muuten ei niinkään häiritsisi jollei tuo sitten kuivuisi lakanoihin ym todella koppuraiseksi, poikaystävänikään ei kyllä pahemmin arvosta tätä yöllistä kastelua jotenka en nykyään sanokkaan hänelle enään mitään siitä vaan jatkan itsekkin nukkumista. Päivisin ei oikeastaan tule paljon mitään ja olen huomannut että itselläni auttaa kun pidän todella tiukkoja topattuja liivejä niin ei tule vuotojakaan niin paljoa :)
 
Pirkko90: Nyt on ehkä jo aika sit opetella tuota liivien kanssa nukkumista. itellä ei onneksi raskausaikana valu maito, tai ei ainakaan tähän asti ole koskaan ole valunut. Mutta tilanne sitten kun vauva on syntynyt, maidon tuotanto todenteolla käynnistynyt niin voisin kuvitella et tilanne vielä tuosta pahenee sinun kohdallasi. Kyllä sitä joutuu liivejä pitämään sitten väkisinkin, koska maitoa saattaa valua yöllä todella paljon, varsinkin jos tulee nukuttua rinnan päällä silleen sopivasti. Toisekseen alkuun ei pääse ilman yösyöttöjä ja silloin toinen tissi valuu kahta kauheemmin kun toisesta syöttää. Ja jos yrittää väkisin selvitä ilman liivejä niin niin niin....

Mä yritin viimeks vähän aikaa sitä ja sitäkin et otin aina sen tissisuojan ja asetin siihen toisen rinnan alle. Mut ei siitä tullu mitään. totesin et pääsen ite paljon helpommalla ja vähemmällä ku käytän niin liivejä ku se et pesen jatkuvasti niitä lakanoita ja kuivattelen sänkyä petaamatta sitä koskaan. Kannattaa hankkia sellaset pehmeät yöliivit mis ei oo mitän rautatukia ym. niin ovat mukavammat. Mäkin inhoan vaatteita yöllä. ne kiristävät ja painavat ym ym.
 
Sama homma täällä. Nakuna vetelen muuten öisin, ja onneks nyt vielä muutaman kuukauden ajan, mutta kun tuo imetys taas käynnistyy niin jotain riepua on pakko laittaa päälle. Ite käytän suht tiukkoja imetystoppeja öisin ja niiden kanssa liivinsuojia. Täytyykin muuten kaivaa jostain mun liivinsuojat esille.. Käytän kestoliivinsuojia, kun ovat paljon mukavempia kuin ne kamalat kaupan rätit mitkä jää kuivuessaan nänniin kiinni. UUHH!! En muistanut sitten tätäkään, mutta samantein muistu nyt mieleen. 
Muuten en kyllä kestoile, mutta noi on poikkeus. Multa löytyy erikuosisina. On Hello Kittyä, snoopyä, nallepuhia ja eniten varmaan pääkalloja 
 
Mä käytin ihan kertakäyttösiä suojia. Mulla on kaks kestosuojaa mut niistä tuntuu tulevan heti läpi. Mut se on tosiaan inhottavaa jos jää nänniin kiinni kuivuessaan. Alkuun ku käyttää kuitenkin niitä nännirasvoja minkä nimiä en muista (joku lanolin) niin silloin ei jää kiinni ku se rasva pitää kosteena.

Eiks ookki Katusutariina ärsyttävää kui nopeesti noi kaikki inhottavatki asiat unohtaa ennenkö ne taas tulee vastaan. Tai toisaaltahan se on hyvä vaan et ne unohtaa.
 
 jeps, tässä alkaa pikku hiljaa muistumaan vaikka mitä mieleen.. Vaikka tosiaan mullakin toi nuorin on vasta 1,5v.. Mutta luojan kiitos tää on mulle viimenen raskaus, viimeinen vauva-aika. Kummatkaan ei mun mielestä niin mukavia ole. Mieluummin ottaisin pari uhmaikästä valmiina pakettina vastaaan  

Noita suojia on erilaisia ja erilaisilla sisuksilla. Mäkin löysin ihan sattumalta huutonetistä (siellä oli myyjä, joka väsäsi itse noita ja laittoi myyntiin) todella hyviä, ja tilasinkin niitä sitten melko monta. Useampi kymmenen noita on tullut hommattua.
 
Takaisin
Top