MAALISMASUJEN SYNNYTYSTARINAT

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2011' aloitti Shusmita, 17 helmi 2011.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. gabor Aloittelija

    No niin, päästiinhän mekin vihdoin itse asiaan :)

    Kolme yötä supusiteluja ja sitten yksi kokonainen päiväkin vailla taukoa. Limatulppaa myös tuli. Supistelevan päivän päätteeksi käymme klo 20:30 synnärillä näytillä.
    3cm auki ja kaulakin hävinnyt -> kotiin koska supistuksia n. 15min välein eli ei ole käynnissä.

    Kotona odottaa lämmin sauna. Olo tuskaskuu ja otan muka Panadolia josko auttais. No ei auta. Kokeilen nukkua. No ei pysty. Supistuksia alkaa tulla 10min välein heti saunasta päästyäni.

    klo 00:00 sanon miehelle, että ihan sama mennä synnärille takas kun en oikein pysty kotonakaan olemaan saati nukkumaan. Josko sais jotain troppia, että vaikka nukkuis.

    Synnärillä 00:20 ja kätilö kopeloi " 6cm auki". Jaa-a. No hieno homma! ottaa käyrää ja puuskuttelen.
    Ehdottaa jumppapallon päällä liikehdintää mikä auttaa tosi paljon =) kävellessä tuntuu surkealta mutta pallo on huippu! ajattelenkin, että mennäänkö luomuna kun tämä on näin hallittavissa oleva homma.
    Jonkin ajan kuluttua kätilö tutkii ja 7cm auki. Ajattelen, että sama ottaa piikkiä kuitenkin jos ponnistusvaihe äityy pitkäksi niin säästyisi voimia siihen. Supistuksia tulee 1-3min välein.

    Kätilö laittaa antibiootin menemään (streptokokki positiivisuuden vuoksi) ja valmistelee = pesee selän piikin antoa varten.

    kohta tohtori tuleekin ja tökkää ensin puudutteen ja sitten Spinaalin (=intratekaalin). Apu tulee heti ja seuraavaa supistusta ei tunne kuin häivähdyksen! 

    Siinä pötkötellään ja verenpainemittari ottaa ensin 5min välein ja sitten 10min välein paineet.

    Kuluu tunti ja kuuluu "poks", vedet hulahti ja ponnistuttaa aivan heti. Soitan kelloa ja kätilö tulee ja sanoo "eikä?"

    Tutkii ja toteaa, "ei täällä oo mitään, tää on ihan auki". Valmistelee paikat ja ajattelen no mitäs mitäs kohtako meillä on lapsi...

    Toinen kätilö tulee kaveriksi ja saan ponnistaa. Ei ponnistuta enää. Arvelee, että spinaalin teho alkaa kohta kuitenkin hiipua. Minä taas ajattelen, että no sama se on sitten ponnistaa jos se vielä auttais ponnistusvaiheen kipuun. Kysyn voiko ponnistaa jos luulee, että on supistus? no joo, voit. Niinpä alan tekemään työtä käskettyä. Yhden supparin aikana kolme työntöä ja yhdeksännellä lapsen pää pullahtaa ulos. Kätilöt imevät hengitystiet puhtaiksi (jos joi lapsivettä joka vihersi). Anelen, että enkö saisi työntää jo loputkin kun niin ponnistuttaisi. Hetki vielä ja saan. Tyttö syntyy 04:13.

    Pintanirhaumaa ja laitetaan 3 tikkiä.

    Tyttö 3830gr ja 51,5 cm 9-9-9

    Synnytys 7h , ponnistus 8min jälkeiset 7min.

    olin melkovarma, että lapsiluku on tässä mutta näin hienon kokemuksen jälkeen en olekaan enää yhtään varma!

    Synnytyksen jälkeen olo on kuin lenkille lähtisi. En olisi ikinä uskonut. -Minä joka aikoinani sanoin miehelle, että voi olla ettei lapsia tule ikinä koska olen niin sairaalakammoinen (ja piikki). Näin pelot on vain tehty voitettaviksi ja se on mahdollista. Ja näköjään sekin, että nainen on todella luotu synnyttämään. Miehelle sanoin vielä senkin, että en minä siihen ainakaan ketään kaipaa "avuksi" kun supistaa. Parhaiten itse tietää mikä auttaa kun kääntyy kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Paikalla hän oli koko toimituksen ajan mutta enempi viihdytti itse itseään :)

    Suosittelen!
  2. Kellitys Ihastunut foorumiin

    No niin. Katsellaan, josko saisi omaa synnytystarinaa nyt aikaiseksi, kun vielä jotain muistaa.
    Jos tulee romaani, niin lukee sitten se, ken jaksaa. ;)

    Eli keskiviikkona 16.3. rupesin illalla laittamaan sairaalakassia mahdollisimman valmiiksi, kun oli jotenkin sellainen tunne, että sen on parempi olla valmis, vaikkei mitään synnytystä ennakoivia supistuksia tai vastaavia ollut vielä ollutkaan. Menin normaalisti nukkumaan joskus 10 aikoihin ja luin kirjaa vielä jonkin aikaa. Sain nukuttua suunnilleen tunnin verran, kun sitten heräsin supistuksiin. Ja kyllä ne todellakin tunnisti niiksi oikeiksi supistuksiksi saman tien. Supistuksia tuli heti alkuun varsin säännöllisesti, ehkä max. 10 min välein. Niitä tuli joka tapauksessa varsin tiheään tahtiin, mutta en alkanut niitä heti kellottaa kuitenkaan, kun tuntui, että turha niin aikaisessa vaiheessa siihen ryhtyä. En avopuolisoakaan vielä halunnut herättää, kun ajattelin, että parempi antaa toisen nukkua vielä.

    Tunnin verran kuulostelin siinä supistuksia yksinäni ja joskus kymmentä vailla yksi aloin sitten kellottaa niitä. Supistuksia tuli edelleen säännöllisesti, välit enimmäkseen kolmisen minuuttia, välillä vain 2 ja pisimmillään 5 minuuttia väliä. Herätin siinä sitten avokinkin ja sanoin, että nyt on synnytys kyllä käynnistynyt ja että supistuksia tulee jo säännöllisesti varsin tiheään tahtiin. Käytin lämpötyynyä kivun lievitykseen ja kokeilin eri asentoja. Supistuksia alkoi tulla jatkuvasti 2-3 minuutin välein ja mietin, kuinkahan kauan niitä pitää kestää. Hengittämällä ja lämmön avulla sekä puolison hieroessa alaselkää jaksoin kuitenkin olla vielä kotona. Limatulppaakin meni välillä ja maha oli löysällä. Kävin siinä muutaman tunnin aikana kolme kertaa isommalla hädällä. Kaksi tuntia säännöllisiä supistuksia kestettyäni soittelin sitten synnärille kyselläkseni, mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Sain vastaukseksi, että olla kotona niin kauan kuin jaksaa. Sehän se paljon auttoi.

    Supistukset olivat välillä todella kivuliaita, välillä niitä kesti vähän paremmin. Sinnittelin vielä tunnin kotona. Väsymys oli kova, kun unta oli takana niin vähän, ja se näkyi jalkojen hillittömänä tärisemisenä, jos yritin seisaaltani kestää supistuksia. Kolmen tunnin kärvistelyn jälkeen lähdettiin sitten sairaalaan, koska sanoin, että haluan edes tietää, missä mennään. Sairaalassa sitten tietenkin käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. Olin 3,5 cm auki siinä vaiheessa. Käyrillä ollessa supistukset olivat välillä todella kivuliaita, onneksi avopuoliso hieroi alaselkää aina supistuksen tullessa, minulle siitä oli suuri apu eikä pelkästään henkisesti. Myös hengityksestä oli oikeasti hyötyä. Kipuja oli kuitenkin sen verran, että sain sitten pistoksena kipulääkettä, jotta saisin edes vähän rentouduttua välillä. Pääsimme lepohuoneeseen lepäämään, hirveästi ei levättyä saanut, sillä kipulääke ei vaikuttanut kivuliaimpiin supistuksiin juuri ollenkaan. Mutta niitä hitusen lievempiä se lievensi sen verran, että sain hitusen levähdettyä kuitenkin. Kätilö kävi tekemässä uuden sisätutkimuksen, siinä vaiheessa olin 4-5 cm auki ja lähdettiinkin sitten synnytyssaliin.

    Synnytyssalissa kätilö sitten puhkaisi kalvot, koska lapsivedet eivät olleet vielä menneet. Lapsivesi oli vihertävää, mutta kätilö kertoi sen tarkoittavan vain sitä, että kätilö imee sitten lapsen hengitystiet heti sen synnyttyä ja lasta tarkkaillaan infektioriskin varalta hitusen tarkemmin, mutta mitään hälyttävää se ei tarkoittanut. Pian lääkäri tuli antamaan kohdunkaulanpuudutteen, siinä vaiheessa olinkin sitten jo 8 cm auki. Ja vauvan pää oli niin alhaalla, että puudutteen laittaminen oli jo hitusen haasteellista. Mutta puudute laitettiin ja se auttoi saman tien. Oli ihanaa, kun ei enää koskenut, supistuksen tullessa tuntui vain paineen tunne. Kovin kauaa siinä ei sitten mennyt, kun alkoi pikkuhiljaa tuntua ponnistamisen tarvetta. Kätilö ja kätilöopiskelija tulivat sitten paikalle ja pian lastenlääkärikin. Ponnistin ensin kylkiasennossa, mutta kohta piti jo kääntyä puoli-istuvaan, jotta kätilön olisi sitten helpompi imeä lapsen hengitystiet saman tien puhtaiksi. Kipu oli aivan karmea siinä vaiheessa, kun oikeasti piti ruveta puskemaan vauvan päätä ulos. Ponnistusten välillä ei meinannut saada henkeä ja yhdessä vaiheessa tuntui oikeasti siltä, että nyt pimenee silmissä, joten sain vähän lisähappea. Mutta kätilöt eivät mokomat tunteneet armoa, vaan käskivät ponnistamaan, joten vaikka väsytti ja kipu oli kauhea, niin jostain silti sai tarmoa ponnistaa. Ei onneksi mennytkään kovin kauaa, kun vauvan pää oli ulkona. Pian sain sitten ponnistaa hartiatkin ulos ja voi sitä helpotuksen tunnetta, kun vauva oli kokonaan pihalla. Siinä vaiheessa kyllä kieltämättä silti ajattelin, että ei enää ikinä! Oli se ponnistaminen sen verran tuskallista. Kuitenkin kun sitten kuuli lapsen ensimmäisen parkaisun, niin kyllä siinä oli itku lähellä.

    Loppujen lopuksi synnytys oli kuitenkin helppo eikä kestänyt kovin kauaa. Kokonaiskesto 7h 50 min, avautumisvaihe 7h 20min, ponnistusvaihe 22 min ja jälkeisvaihe 8 min. Vointi väsymyksestä huolimatta ihmeen hyvä ja toipuminen lähtenyt todella hyvin käyntiin. Pieni repeämä ponnistusvaiheessa tuli, joten muutaman tikin sain. Ja vaikka heti ponnistusvaiheen päätyttyä ajattelinkin, etten halua sellaista kokea enää toiste, niin mieli muuttui kuitenkin varsin pian. :D Nyt on oikeastaan varsin ylpeä siitä, että on käynyt läpi tuon kokemuksen. Ja kyllähän sen varmasti voi joskus kokea toistekin, selvittiinhän siitä jo kerran. Ja nyt osaa ehkä paremmin varautua sitten tuohon ponnistusvaiheeseenkin, jotta muistaa siinäkin hengitellä, niin ei taju meinaa lähteä.
  3. hamasu Aloittelija

    Onnea kaikille!! 

    Oma synnytys käynnistyi laskettuna päivänä siinä 10 aikaan aamupäivästä. Koko raskauden aikana en ollut kokenyt yhtään oikeaa supistusta, joten oletin kuukautuskipuja muistuttavien selkäkipujen olevan jotain alustavaa supistelua. 

    Pikkuhiljaa supistelut voimistui ja jo yhden jälkeen ne tuli säännöllisemmin. Uskoin edelleen, ettei nämä ole niitä OIKEITA supistuksia ja odottelin pahempaa. Kuudelta illalla aloin laskea supistusten väliä joka oli 10min, kahdeksalta alkoi verinen vuoto jolloin soititn synnärille. Käskivät olla kotona niin kauan kuin pystyn. Supistukset alkoi olla tässävaiheessa todella kivuliaita, mutta helpotti kun tiesi että kipu loppuu aina hetken päästä. Paras asento oli kontalla sänkyä vasten.

    Loppuajan vietin pääasiassa kuumassa suihkussa, laskin taas väliaikoja, ja supistusten väliin ei jäänytkään enää kuin 5minuuttia. Lähdettiin ajamaan kohti synnäriä 21.30, matka taittui auton takapenkillä maaten. Synnärilla ensin sydänäänien mittaukseen, se 20minuuttia tuntui ikuisuudelta. Supistukset 3minuutin välein ja tuntui ettei kätilö ikinä tule.

    Sisätutkimuksessa olin jo 5cm auki ja siirryttiinkin suoraan synnytyshuoneeseen. Hämyinen tunnelma ja rauhallisuus helpotti aika paljon oloa. Kätilö oli selvästi luomusynnytyksen puolestapuhuja eikä suositellut epiduraalia, kun siihenkin asti oli mennyt ilman. Pahimpien supistusten aikana sain kohdunkaulan puudutteen, mutta olin jo silloin 9cm auki, ja vaikutus taisi olla vaan psyykkistä. Ilokaasua hengitin koko synnytyksen ajan, ainankin se helpotti kun sai puristaa letkuja käsissä ja keskittyä hengittämiseen. Kuuma viljapussi oli kova sana selkää vasten. 

    Varsinaisessa ponnistusvaiheessa olisin halunnut luovuttaa, kipu oli kova vaikkakin ihan erillainen kuin supistuskipu. Heti kun pää oli syntynyt kipu lientyi ja loppu meni helposti. Jälkeenpäin omeltiin toisen asteen repeämät, joista en tiennyt tässävaiheessa mitään. Kivut loppui kun  10 pisteen tyttö syntyi 01.21! Tuntui että ponnistusvaihe kesti ikuisuuden, vaikka se kesti vain puolisen tuntia.

    Synnytyksestä jäi ihan hyvä fiilis, enemmän on ahdistanut nämä synnytyksen jäkeiset kivut. Repeämät ja pukamat särkee jatkuvasti, ja nyt viikko synnytyksestä edelleenkään ei voi istua tai kävellä kunnolla. Onneksi aika tekee tehtävänsä ja vaivat paranee. Ihana pikkutyttö makaa vieressä ja nukkuu pitkiä päiväunia, käsittämätöntä miten pieni ihminen on.
  4. hannamari Peruskäyttäjä

    meillä meni näin:

    olin siis todella kipeä jo viimeiset viikot verenpaineiden ja supistelujen takia ja parin väärän hälytyksen jälkeen kun jälleen lähdettiin synnärille ei lapsi ollutkaan vielä tulossa mutta huolestuivat verenpaineista niin paljon että jouduin päivystysosastolle.
    pari päivää siellä maattua huomattiin että ei ne paineet laske joten synnytys käyntiin.
    tarkastuksessa havaitsivat että oonkin jo hienosti 2cm auki joten ei muuta kun saliin ja kalvot puhkaistiin siellä.
    kamalat supistukset siitä alkoi ja kipulääkettä epiduraalikatetrin kautta laitettiin ja samalla tippaan vielä entisestään supistuksia voimistavaa lääkettä.
    pari tuntia siitä eteenpäin oltiin 10cm auki ja ponnistus sai alkaa. epiduraali ehti mukaan vasta loppuvaiheessa ja tunnin ponnistelun jälkeen neiti putkahti maailmaan. oli aika villi kokemus.
    mies kun sai lapsen syliinsä hän kyyneleet silmissä tokaisi tytölle että "arvaa rakas mitä, on sulla vitun rankka mutsi"
    istukka ei halunnut tulla ulos ja kun sitä oltiin tunti yritetty lähetettiin minut leikkaussaliin ja mies jäi vauvan kanssa osastolle odottelemaan.
    loppu hyvin kaikki hyvin.
    aikamoiset traumat oli pari ekaa päivää sillä se kipu yllätti mut todella pahasti vaikka korkean kipukynnyks mulla onkin.
    nyt en juurikaan mitään kokemuksesta muista ja seuraava vauva jo suunnitteilla =D
  5. Pini Aloittelija

    Noniin, jos sitä omaa sitten kirjoittelisi (sen mitä siitä muistaa):

    Lähdettiin miehen kanssa perjantaina 18.3. klo 07.30 aamulla sairaalaan, suuntana synnytysvuodeosasto.
    Molemmat innoissaan ja jännittyneinä, koska oltiin menossa käynnistykseen, kun raskausviikkoja oli jo 41+5.
    Sairaalassa tehtiin öbaut kympiltä aamulla sisätutkimus ja olin melkein kahdelle sormelle auki, kaulaa jäljellä 2cm.
    Käyrälle piirtyi säännöllisiä supistuksia, joita hädintuskin itse tunsin ja kätilö sanoi, että odotellaanpas nyt sitten jos vaikka käynnistyisi itsellään.
    Oltiin miehen kanssa että voi plääh, laittais nyt sen kapselin, että lähtis homma etenemään. Päivä meni ristikoita täytellessä ilman supistuksia,
    kolmen aikaan ottivat uuden käyrän ja ei supistuksia enää, joten sain ekan kapselin emättimeen. Tässä vaiheessa 2cm auki eikä enää kaulaa, joten
    jotain oli tapahtunut kuitenkin. Kätilö sanoi, että käske mies kotiin, ei tää täältä tän vuorokauden puolella synny (JOO EIPÄ!!).
    Mies lähti sitten kohti kotia, meiltä matkaa sairaalalle noin 10km pikatietä, joten tiesin, että hän pääsisi tarvittaessa nopeasti takaisin.

    Joskus neljän aikaan kuulutettiin päivällinen ja siinä vaiheessa alkoivat ihan napakat supparit. Aiemmin synnyttänyt huonekaveri sanoi, että nyt
    tyttö soitat miehelles ja käsket sen takaisin, posket punottaa sen näköisesti, että nyt mennään eikä meinata. Puoli viideltä supistukset alkoi olla jo
    aika kovia ja laitoin miehelle viestin; "Tuu takas. En pysty puhuu. Sattuu. Älä aja ylinopeutta." :D
    Soitin kelloa ja kätilö tuli huoneeseen, laittoi mut käyrälle ja antoi jonkun kuuman hernepussin mun mahalle. Kysyi että haluanko kylpyyn tai suihkuun
     -juu en halunnut! Oli sellainen olo, etten tolpillani pysy jos nousen. Mies tuli sairaalaan viiden aikaan,
    kun mua oltiin pistämässä jo saliin. Matkalla kätilö huomasi mun huulikorun ja antoi kumihanskan että voin irrottaa sen. Puhisin ja puristin sängynlaitaa
    aina supistuksen tullessa ja välissä yritin vääntää tärisevin käsin korua irti. Ei tullut mitään ja sanoin että ottakaa se pois, ihan sama.
    Mies sitten katkaisi korun sivuleikkureilla (:D) ja kätilö kysyi että haluanko mä että se säästetään. Puhisin supistuksen lomasta että mulle
    on yks vatun hailee mitä sille korulle tapahtuu että pistäkää mut jo saliin ja antakaa jotain tähän kipuun. Ei kai tarvi sanoa, että olin aika kipeä tossa vaiheessa.

    Varmaan puoli kuuden aikaan oon päässyt saliin ja heti soitettu anestesialääkärille, kun halusin epiduraalin. Tässä vaiheessa kätilö vaihtui ja onneksi oli
    mukavampi tapaus kuin synnytysvuodeosastolla. Kalvot puhkaistiin jossain välissä ja se tuntui ainakin tuplaavan supistuskivut.
    Seuraavat puoli tuntia meni supistusten kanssa puhistessa, ilokaasua kokeilin, mutta se sai vain yökkäilyä aikaiseksi joten se jätettiin heti pois.
    Kuuden aikoihin mut on taas tutkittu ja siinä kohtaa 4cm auki, sitten putsattiin selkä ja laitettiin epiduraali.
    Kätilö meni tietokoneelle ja sanoi, että seuraavan puolen tunnin kuluessa pitäisi olon helpottaa. Pikkuhiljaa selkään tuli lämmin olo ja odotin vaan että
    supistuskivut edes vähän helpottaisi, mutta tuntui, että epiduraali vei vain pahimman kärjen pois eikä tuonut kokonaan helpotusta ja puuskutin edelleen kovasti supistuksen tullessa
    (monet on sanoneet, että epiduraalin jälkeen olo on tosi hyvä, mutta mua kyllä sattui koko ajan) .

    18.20 aloinkin sitten tuntea kamalaa tarvetta ponnistaa ja kysyin että mitäs nyt tehdään, saanhan jo ponnistaa
    (pelkäsin tässä kohtaa ihan kamalasti, että kätilö käskeekin mun pidätellä, koska en todella olisi siihen pystynyt!). Kätilö pomppasi tietokoneelta
    pois ja tutki mut ja sanoi taikasanat: Ponnista vaan kun siltä tuntuu, täältä tulee nyt vauva! :D. Mies saikin jo tässä kohtaa juosta soittelemaan jotain kelloa,
    että saatais lisäapua paikalle, kun lapsi näytti ilmeisesti tulevan vauhdilla. Kaksi kertaa ponnistin puoli istuvassa asennossa, kerran kyljelläni ja taas muutaman kerran
    puoli istuvassa. Kahdeksan minuuttia tähän meni ja tyttö oli maailmassa <3. Ihana helpotuksen tunne tuli heti kun vauva saatiin pihalle ja kysyin heti että onhan kaikki hyvin.
    Tytöltä putsattiin hengitystiet, koska lapsivesi oli ollut vihreää ja sitten kuulin maailman ihanimman parkaisun ja sain tytön syliin paidan sisään.
    Istukka tulikin sitten melkein itsellään, en edes oikeastaan huomannut koko asiaa. Kätilö painoi mahaa eikä tarvinnut edes ponnistaa kun istukka tuli ulos.
    Mies sai leikata napanuoran jossain vaiheessa ja sitten mua alettiin ompelemaan kasaan. Pieniä repeämiä tuli lähinnä tohon häpyhuulten limakalvoille,
    aika ikävään paikkaan. Onneksi ei mitään isompaa kuitenkaan, lähinnä sellaisia yksi tikki yhden repeämän kohdalla. Nyt ne on jo aika hyvin parantuneet,
    pystyn vaivatta istumaan jopa kovalla alustalla eivätkä tikit tunnu yhtään. Mä pelkäsin hirveästi noita repeämiä, mutta siinä tilanteessa se oli kyllä ihan sama,
    että mitä tulee ja mihin. Paikat on synnytyksen jälkeen niin turtuneet, että itse jouduin kysymään kätilöltä onko jotain ommeltavaa.

    Synnytyksen jälkeen kävelin itse suihkuun ja sitten päästiin syömään ja tyttö punnittiin ja mitattiin. Kokonaisuudessaan synnytyksen kestoksi oli merkitty 2 tuntia 30 minuuttia, joka ensisynnyttäjällä
    lasketaan syöksysynnytykseksi. Kätilö sanoikin, että mut on kuin luotu synnyttämään, mutta seuraavalla kerralla en kuulemma saa toivoa epiduraalia,
    koska se ei varmaan tälläkään kertaa ehtinyt edes vaikuttaa ja seuraava synnytys voi olla vielä nopeampi. Ihan mieletön kokemus kaikinpuolin, en pois vaihtaisi
    vaikka supistuskivut yhtä helvettiä olivatkin -ihan näin suoraan sanottuna. Kaikenkaikkiaan kyllä pidän aika helppona synnytyksenä, kesto kuitenkin tuon alle 3 tuntia,
    tyttö ihan hyvän kokoinen, 3860g ja 50cm ja olen näin viikon jälkeen jo mielestäni aika hyvässä kunnossa.

    Siinä meidän tarina, kiva jos joku jaksoi lukea :)
  6. niisku_ Aloittelija

    Oon yrittänyt kuuklettaa ja vaikka mitä, mutta en löydä vastausta. Mulla kun ei ole synnytyksen kestoa merkitty mihinkään, niin osaisko joku sanoa mistä synnytys lasketaan alkaneeksi? Voisin itse laskea kestoa :)
  7. Lisah Peruskäyttäjä

    Minulla synnytys käynnistettiin ja kesto laskettiin säännöllisten supistusten alkamisesta :)
  8. Nannasu Peruskäyttäjä

    niisku: se lasketaan juurikin siitä milloin on säännölliset supparit alkaneet :)
  9. tay1984 Aloittelija

    Joo eli raskauteni meni kuin menikin käynnistykseen asti. Maanantaina 21.3 rv42+0 menemme kättärille käynnistykseen aamulla klo 8.00. Alkutoimeksi menen käyrille, jossa jo huomataan hetkellinen sydänäänien tippuminen. Koska äänet palautuvat nopeasti, niin lääkäri sanoo, ettei tarvitse huolestua. Jatkamme ylimääräisen tovin äänien kuuntelua jotka ovat sitten loistavat

    Käynnistys aloitetaan kokeilemalla suun kautta ¼ tablettia cytotecia, koska kohdun suu ei ollut avautunut ja kanavaakin oli jäljellä 3cm. Odottelemme tovin ja mitään ei tapahdu, joten saan cytotecia ½ tablettia lisää. Nyt alkaa tuntua ihan lieviä supistuksia, mutta ei kummempaa. Illalla noin kahdeksan maissa minulle laittaa päivystävä lääkäri ballonkin (vesipallon tapainen väline joka avaa kohdunsuuta). Balonkin laitto oli yhtä tuskaa, kyyneleet vain valui silmistä. (Uskon kyllä, että suurin syy kipuun, oli päivystävässä mies lääkärissä. Hän oli todella kovakourainen ja ei juuri kertonut mitä teki ja silloin kun kertoi, niin todella huonolla suomella etten ymmärtänyt).

    Balonkin laitto aiheutti lapsivedenmenon ja supistukset alkoivat. Mieheni sai jäädä kanssani vielä hetkeksi osastolle, vaikka kello oli jo 9 illalla. Noh, supparit ei sitten voimistunut siitä ja mies lähti kotiin. Koko seuraava päivä odotellaan että balonki tulisi ulos (joka tarkoittaisi että kohdun suu olisi 3cm auki) Noh, supparit voimistuvat tiistain 22.3 aikana mutta balonki ei tule ulos.  Kävelen miehen kanssa pitkin käytäviä 10min välin kiemurrellen suppareissa. Noh, lääkäri päättää että ottaa balonkin pois ja siirryn synnytyssaliin, koska vesien menosta oli mennyt jo 20 tuntia.

    Salissa sitten laitetaan suonensisäisesti supistuksia voimistavaa lääkettä. Supistukset alkavat todella tuntumaan ja siirryn sängyltä keinutuoliin ja saan kokeilla ilokaasua (joka kyllä ainakin minua auttoi). Miehestä oli ihan älyttömän suuri apu kun hän seurasi monitorista milloin supistus on tulossa ja käski mun ottamaan kaasua oikeaan aikaan. Siinä sitten ilokaasun voimin pärjäsin noin 3 tuntia.

    Supparit alkoivat olla sietämättömiä joten pyysin epiduraalin (lääkäri joka sen laittoi oli aivan mahtava ja laitto ei tuntunut missään vaikka pelkäsin sitä ihan älyttömästi etukäteen). Noh sitten alkoi tapahtua… vauvan sydänäänet putosivat. Lääkäri päätti ottaa vauvan päästä näytteen, josta sitten selvisi että vauva kärsii hapen puutteesta. Vaikka arvo ei ollut vielä hälyyttävä, niin se oli kumminkin niin alhainen että lääkäri päätyi kiireelliseen sektioon.

    Siitä sitten lähdimme kiireellä leikkaussaliin.. 20min kuluttua poikamme syntyi (22.3 klo 23.37) velttona eikä itkenyt ollenkaan. Häntä virvoiteltiin siinä ja annettiin lisähappea. 1min iässä pisteet olivat 1, 5min iässä 6 ja 10min iässä 8. Eli onneksi poika virkosi nopeasti.

    Poika joutui vastasyntyneiden osastolle tarkkailuun. Ja pääsi sieltä vasta 2 päivän päästä luokseni osastolle, koska oli oksennellut ja saanut vapinakohtauksia, eikä ollut suostunut syömään. Mutta nyt poika voi hyvin ja on kovan opiskelun jälkeen oppinut imemään rintaa ja olemme päässeet pulloruokinnasta.

    Täytyy sanoa että rankka synnytys oli mutta ainakin vielä tuntuu että kyllä sen toisen lapsen voisi vielä joskus hankkia J

    Tarinasta tuli aika pitkä, mutta niin oli synnytyskin. Toivottavasti joku jaksaa lukea :)


     

  10. lilleroinen Peruskäyttäjä

    vitsit tay.. meni ihan kylmänväreitä tuota sun tarinaa lukiessa. 
    ei oo ollu  mikää häävi alotus pikkumiehellä ku vain yhden pisteen on saanu, mutta isot peukut siitä, että virkos kuitenki nopeesti !! :) 
  11. Nannasu Peruskäyttäjä

    Todella koskettavia ja kannustavia tarinoita... kaikki on ollut pakko lukea, niin pitkät kuin pätkät. Ihanaa että jaksatte kirjoittaa näitä. emoticon
    Kumpa sais väsätä sen omansakin pian...
  12. Satsu Aloittelija

    Meidän pieni tyttäremme syntyi vasta 13.3.2011 vaikka laskettu aika oli jo 1.3. Pelkäsin, että synnytys joudutaan käynnistämään, mutta se alkoi spontaanisti pienellä verenvuodolla ja supistuksilla aamuyöllä. Kävimme sairaalassa aamulla, mutta palasimme vielä kotiin "ottamaan vauhtia". Lapsivedet menivät klo 11.30 kotona ja tyttö näki päivänvalon klo 18.41 illalla. Kivunlievityksenä oli ilokaasu ja epiduraali, joka ei mielestäni auttanut. emoticon Lapsen voinnista johtuen en voinut synnyttää jakkaralla ja minun oli oltava makuulla toisella kyljellä, mutta pystyin hyväksymään nämä rajoitukset ja kaikki sujui lopulta hyvin. Tyttö sai Apgar-pisteitä 9/9. Pieni repeämä tuli välilihaan ja kätilö ompeli kaksi tikkiä. Olen kiitollinen Päijät-Hämeen keskussairaalan henkilökunnalle minun ja tyttäreni hyvästä hoidosta.emoticon 
  13. Nuppu3 Tuttu foorumilla Tammimammat 2018

    Tässä mun pojun syntymätarina. Poju syntyi raskausviikoilla 41+0 eli tiistaina 22.3.2011 klo 18.40. Mulla alkoi supistukset aamulla klo 6.30 ja niitä tuli heti parin tunnin ajan 5-15 min välein. Nuo oli ekat kipeät supistukset, joita mulla oli koko raskauden aikana. Aluksi ne tosiaan tuntui siltä kuin olisi menkat alkamassa. Mulla oli varattuna neuvola klo 9.30 ja menin sinne ihan normaalisti. Totesin neuvolan tädille, että saattaa olla, että vaavi syntyy sinä päivänä, kun niitä supistuksiakin tuli niin tiheään. Kävelin neuvolasta kotiin ja laskin edelleen supistuksia (kirjasin ylös milloin niitä tuli, niiden keston ja kuinka kipeitä ne oli). Klo 10 supistuksia alkoi tulla jo 2-5 min välein ja ne oli muuttunu jo paljon kipeämmiksi.

    Soitin Jorviin klo 10.30 ja kerroin tilanteesta, ja sieltä sanottiin, että mun kannattaa lähteä sinne parin tunnin sisällä. Klo 12 me sitten päätettiin mun miehen kanssa lähteä Jorviin ja pakattiin sairaalakassit autoon. Tässä vaiheessa mun olo oli jo aika tukala, ja aina kun supistus tuli, tuntui mahdottomalta olla paikallaan. Meidät otettiin sisään Jorviin puoli yhden aikaan, ja mut laitettiin heti piuhoihin kiinni ja ne alkoivat seurata vauvan sydänääniä ja mun supistuksia. Mun kohdunsuu oli jo tullessa 4 cm auki. Sain ilokaasua, sillä ne supistukset oli tosi kipeitä ja niitä tuli tosiaan koko ajan 2 min välein. Klo 13.30 aikaan sain epiduraalin, joka helpotti oloa huomattavasti. Kalvot puhkaistiin klo 14.40. Sitten vain odoteltiin, että kohdunsuu aukeaisi enemmän. Kun epiduraalin vaikutus alkoi heiketä, otin taas ilokaasua jokaisen supistuksen kohdalla. Mulle annettiin lisää sitä epiduraalia ja sit vielä myöhemmin oksitosiinitipan (en tiedä, oliko se tuon niminen, mutta siis se joka edistää supistuksia).

    Klo 17.45 olin avautunut sen 9-10 cm, jolloin sain luvan alkaa ponnistaan. Ne antoi mulle silloin sen paikallispuudutuksen (pudendaali). Eka mun piti istua sellaisella ns. jakkaralla ja ponnistella siinä ja sit menin takas sänkyyn ja jatkettiin siellä ponnistamista puoli-istuvassa asennossa. Se ponnistuvaihe tuntui kestävän ikuisuuden ja musta tuntui, ettei se etene yhtään. Täytyy myöntää, että yllätyin hieman, kuinka raskas se ponnistusvaihe oli. Välillä mietin, etten selviä siitä, niin kipeetä se teki. Mutta jostain sen voiman sai kuitenkin ja kätilöt ja mun mies tsemppas mua tosi hyvin. Lopulta se ponnistus kestikin 55 min ja poika syntyi klo 18.40.  Pojan mitat oli 4775 g ja 54 cm, eli tosi iso oli, ja myös kätilöt oli ihmeissään, kun sieltä tulikin niin iso poika. Ne oli arvioinut kooksi max 4 kg. Vaavin pää ei eka meinannut mahtua, joten kätilö joutui leikkamaan hieman välilihaa. Sen jälkeen poika syntyikin pian. Sain vaavin heti rinnalle lepäilemään tunnin ajaksi, jolloin istukka otettiin pois (ei meinannut tulla heti vaan sain peppuun jonkin pillerin, joka aiheutti supistuksia, jolloin istukkakin vihdoin saatiin ulos) ja mut parsittiin kasaan. Oli kyllä tosi helpottunut olo illalla, kun oli saanut käydä suihkussa ja syötyä, ja vaavi oli kylvetetty ja pääsin vaavin kanssa vuodeosastolle lepäämään. Aivan ihana tuo meidän poju kyllä on <3  

  14. pikkuinen81 Aloittelija

    pikkuinen81 kirjoitti:
    Heippa.
    Nyt ehtii synnäri tarinan kirjoittaa ku neiti nukkuu..
    Eli 25.3. noin seiskan aikaa illalla tunnen taas pieniä kivuliaita supistuksi ja ajattelen et taas nää alkaa ja kestää jonkun tunnin.. niistä olin saanut kärsiä monet viikot jo..
    menee joku vartti ja yhtäkkiä supparit muuttuu todella kivuliaiksi.. sanon miehelle et nyt ei nää ole enään pieniä kipuja.. kaks tuntia ventattiin ja kauhea tuskahiki päällä.soitin hyvinkäälle ja kerroin tilanteen. kättäri totesi et jos jatkuu niin nokka kohti sairaalaa.. kello oli noin ykstoista illalla ku saavuttiin sairaalaan. ei muuta ku ktg-käyriin. supistukset oli epäsäännöllisiä kuten ennenkin ollut ja auennut vasta reilun sentin. kätilö siirtää meidät tarkkailuhuoneeseen ja ilmoittaa et katsotaan yön yli et mitä tapahtuu. yöllä supistuksia tulee n. viiden minuutin välein ja nukkuminen hankalaa..
    Aamulla tulee tuttu kätilö kyselemään vointia ja laittaa taas käyriin. supistukset on muuttuneet kovimmiksi ja säännöllisemmiksi ja kohdunkaula hävinnyt ja olin auennut n.3cm. 

    Siinä sit alettiin miettiä kivunlievittämistä. Olin aijemmin ilmoittanut että haluaisin kokeilla ammetta.. toiveeni toteutui mutta sillä olikin päinvastainen vaikutus ku kotona. supistukset muuttu vain kipemmäksi.. 
    Yks minkä huomasin mikä helpottaa oloa oli kävely siinä sit pyörittiin ympäri sairaalaa kunnes kätilö ilmoitti et lääkäri haluaisi jutella.. no 15minuuttia meni ja todettiin et synnytys käynnistetään koska  viikkoja oli kuitenkin jo 41+2. ei muuta ku synnytyshuoneeseen kalvot puhkaistiin sit pieni kävelylenkki ja tippa käteen ja käyriin.. en ois kyl ikinä uskonut et synnytys käynnistetään.. 

    26.3. illalla (en muista kellon aikaa) alkaa supistukset käymään niin koviksi et lievitystä tarvitaan. ilokaasu on eka vaihtoehto ja päätän kokeilla.. mulle aivan paras juttu.. oon ku viiden promillen humalassa aina kun supistus tulee.. mun miehellä oli hauskaa istuu monitorin ääressä ja kertoa et kohta sattuu.. toinen kivunlievitys oli epiduraali joka oli myös aivan mahtava.. vihdoin ja viimein kätilö katsoo et olen auennut n8,5-9cm ja kysyy et haluanko ponnistaa jo.. no sanoin et voin yrittää.. noin puol tuntia yritin ponnistaa mutta vauva ei tunnu tulevan ulos.. lääkäri hälyytetään paikalle ja tullaan loppu tulokseen et otetaan imuveto käyttöön.. mun ensimmäinen ajatus oli et ei hemmetti.. 
    no ei muuta ku ponnistusta kehiin.. tuska oli aivan hirveä.. sit kuuluu naps ja väliliha leikattiin..(tästä mies sano et mulla oli kieli ulkona) ja lapsi pääsi ulos.. eli koko homma kesti n. 10tuntia ja ponnistus vaihe n.43min..

    terve tyttö synty 27.3. klo 1:14 52cm 3,375gemoticon  vain kymmenen päivää lasketun ajan jälkeen.
    toivottavasti tosta saa jotain selvää.. mut suunnilleen noin se meni..


     



  15. Nannasu Peruskäyttäjä

    Noniin, tässä tulee lyhyesti meidän tarina: (vihdoin)

    Eli käynnistykseen PITI mennä perjantai aamuna 1.4, mutta toisin kävi... torstaina alkoi supparit n. yheltä päivällä ja niitä seuraillen, lopulta illalla lähdettiin kohti taysia. Sairaalaan saavuttiin puol kymppi ilalla. Olin avautunut 4cm ja supparit oli aikas kivuliaat jo. Tutkimuksien jälkeen saliin ja lievitin aluksi kipuja lämmitettävillä geelipusseilla, hetken päästä turvauduin kuitenkin ilokaasuun. Suppareita tuli ja meni, niiden tehottomuden takia kuitenkin laitettiin oksitosiini tippa käteen ja annetin suppareille hiukka vauhtia ja toimi! Kahden aikaan yöllä pyysin lisää lievitystä ja sainkin epiduraalin ja pääsin "seitsemänteen taivaaseen" eli eroon polttavista kivuista, aah! Siinä sitten koitettiin miehen kanssa torkkua ja kerätä voimia, sanoinkin ettei tämä ennen aamua ulos tule. Viiden maissa pyysin uuden lisäyksen ja sainkin, jossain kohtaa tutkittiin ja olin jo kokonaan auki... ponnitus kammon takia pyysin kuitenkin lisää lievitystä jo heikkenevän epiduraalin vuoksi. Sain pudendaalipuudutuksen ja sitten ponnisteltiin. Ei mennyt kovin kauaa kunnes neiti oli ulkona. Miehelläkin kastui silmä nurkka onnesta samoin kun minulla, herkkä hetki <3 Heh, molemmat tarkistimme heti kurkaamalla kohti jalkoväliä, että tulihan sieltä varmasti se tyttö ja sehän sieltä tuli, ihan niinkuin oli "tilattu" :D
    Synnytys kesti lopulta 11h57min, lapsiveden menosta (kalvot puhkaistiin) 4h 46min.
    Repeämiä ei tullut joten yhtään tikkiäkään ei laitettu, vointi synnytyksen jälkeen erinomainen. Kävin suihkussa salissa ja syötiin aamiaista, istuskelin siinä pedin reunalla ja muutoikin pystyin liikkumaan normaalisti. Tämä oli ehdottomasti helpoin synnytys kaikista kolmesta. Jäi hyvä positiivinen mieli koko toimituksesta. Eli tyttö syntyi 1.4 klo 7:37 ja mitat 4300g ja 53cm. Aivan ihana paketti!
    Sen pituinen se :)
  16. Katruskalainen Aloittelija

    Tässä vihdoin meidän tarina. Mä en ymmärrä miten muut on kerinny kirjoitteleen tänne niin pian kun itsellä eka viikko on mennyt ruokkiessa ja koittaessa minimoida univajetta ...emoticon

    Meillä mentiin yliaikaisuuskäynnistykseen rv 41+3. Jännitti aika paljon että mennäänkö leikkaukseen kun lääkäri lupasi perätilan takia vain 2 käynnistystablettia- mutta onneksi sentän suostuivat perätilaa kokeellisesti käynnisteleen. Menimme sisään Naistenklinikalle 5.4, 7:30 ja tablettien välissä kävelin pitkin portaita ja käytäviä. Iltaa kohden omat supistukset sitten tehostuivat lääkkeillä ja 18:15 tehdyssä tutkimuksessa todettiin kanavan hävinneen ja suun auenneen 3 cm. Saimme luvan siirtyä synnärin puolelle kun siltä tuntuu. Olin suihkussa ja käveleskelin vielä tunnin mutta sitten kivunlievitystä tarvittiin ja rullailimme nopsaan alakertaan jossa todettiin synnytyksen olevan jo pitkällä ja suun olevan jo 8 senttiä auki. Lääkkeet siis vaikuttivat aika rajusti. Epiduraali oli ihan pelastus! Pari tuntia sen epiduraalin voimalla vähän hengähtää ja siinä menivät sitten lapsivedetkin johon neiti oli kakannut. 21:50 ponnistus-olo tuli ja 15 min ponnistusten jälkeen meillä oli ihana peikkotukkainen 9 pisteen tyttö maailmassa. Kun avasin ponnistusten jälkeen silmät salissa oli 7 henkilöä Naistenklinikan puolesta, joten hyvässä hoidossa oltiin jos olisi tullut ongelmia neidin asennon vuoksi. Osastollakin oli ihanaa henkilökuntaa ja viihdyimmekin siellä perhehuoneessa 3 yötä.
     
    Pikkupeikon mitat olivat 3695g ja 49 senttiä. Hän on kova syömään eikä kovin unelias, joten tässä on meijerifiilikset day and night.

Jaa tämä sivu