Maaliskuun juttuja

Tinja79

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marraskuunmammat 2014
Helmimammat 2018
Moikka,
Olen käynyt lueskelemassa muitakin kk-ketjuja (esim. Lokakuisia) ja huomasin että meiltä puuttuu yleisen keskustelun ketjut. Eli tänne siis vaan kaikkea yleistä hölinää raskausajalta.

Välillä tuntuu mielestäni vähän väkisin väännetyiltä näiden ketjujen nimet kuukauden alkukirjaimen mukaan (helmihöpinät, maalismölinät tjsp), mutta nimetköön ketjut makunsa mukaan aina kunkin kuun ketjun luoja? :)
 
Ja täällä siis yritetään vähitellen kasvattaa uskoa raskauden jatkuvuuteen. Säikähdän kyllä jokaista menkkakivun omaista juilaisua, etenkin jos säteilee selän puolelle. Mutta tuskin pääsen peloistani ennen kuin vauvan liikkeet tuntuu ja sitten on taas jo uudet pelot.. :D Mutta niinhän ne sanovat että vauvan syntymästä ne pelot vasta alkaa, joten sama kai totutella jo tunteeseen.? :)

Tasan viikko olisi ar-ultraan. Tuntuu kärsimättömästä pitkälle, mutta eiköhän se nopeasti mene.

Aurinkoa ja iloa alkaneeseen viikkoon kaikille!
 
Voisin kaiketi viisaana jo lapsen saaneena todentaa, että kasvaahan ne huolet eri mittasuhteisiin syntymän jälkeen, mutta kyllä ihan eri tavalla huoletti odotusaikana :D Ja nimenomaa enemmän huolehtui jokaista puuttuvaa liikettä, potkusarjaa, hitaampaa möyrintää yms.
 
Täällä pohdiskelen myös samoja asioita.. Toinen raskaus kyseessä ja tänään 5+1, mutta jatkuva huoli mielessä. Keskenmenoja tai muitakaan ongelmia ei ole ollut ja esikoisen kanssa kaikki sujui hyvin. Mutta kuten ensimmäisessäkin raskaudessa, nyt taas pelkään ettei siellä kukaan olekaan kyydissä tai jotain pahaa vielä tapahtuu. Raskauduin todella nopeasti kun ruvettiin yrittämään ja nyt sitä miettii ettei mitenkään voi käydä näin hyvin. Tiedän että stressaaminen on ihan turhaa, mutta vaikea se on näitä fiiliksiä unohtaa. Jokin mielenrauha pitäis löytää, ylimääräiseen ultraan en haluaisi mennä, mutta sinne ekaan viralliseen ultraan on vielä niin pitkä aika. Onneksi täällä huomaa ettei ole ainoa joka kamppailee samojen tunteiden kanssa.. :) Tsemppiä kaikille muille hermoheikoille!
 
Hihii, kävin kurkkaamassa kun joulukuisten -ketjuunkin oli tullut jo elämää. :) Jee, tuli tunne että onhan nämä meidän raskaudet jo hieman edennyt kuitenkin vaikka aika miten matelee. Tänään 6+3 (oma arvio) ja tj 5 ar-ultraan!

Näin eilen myös kaksi aiiiivan ihanaa vastasyntynyttä :Heartred En kestä miten söpöjä, toivon niiiiiiin että vihdoin minunkin syliini sellainen nössykkä suotaisiin! :Heartpink
 
Voi apua! Musta aika ei oo menny vielä oikeestaan yhtään eteenpäin, mutta toista kertoo tuo, jos joulukuisiinkin jo porukkaa tullut!
Ehkä tä kaikki konkretisoituu sit 6pv päästä, ku pääsee sinne ar-ultraan! Toivon niin, että kaikki on kunnossa :Heartred


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Samanlaisia tuntemuksia kyllä täällä on monella, mikä on ihanaa :)

Itseäni kiusasin ja pelottelin tänään sellasella möröllä kuin google ja tuulimuna. En tiedä mistä päähäni yht'äkkiä tuollaisen sain mut nyt alkoi jänskättämään että mitä jos. Kun mulla ei ole mitään oireita, aamulla viiden sekunnin yökötys tuskin lasketaan. Kyllä itsensä saakin stressin partaalle kun tahtoo. Ei onneksi mitään kipujakaan sen puoleen ole ollut, pääsis nyt vaan nopeasti ekaan neuvolaan ja ultraan niin tietäisi varmuudella että siellä joku asustelee. Vaikka tuskin 4 raskaustestiä hirveesti huijaakaan mutta silti :D Epävarmuus on pahinta tässä ja se pelko kun on niin alussa vielä. Ehkä tämä tästä, googlen ainakin jätän ihan yksikseen seuraaviksi kuukausiksi :D
 
Joo liika googlailu on pahasta. Itsekin on tullut kuukkeloitua tuulimunat, listerioosit, keskenmenot yms. ja voin sanoa että EI KANNATA!!! Siitä tulee vaan ihan hirveä pelko ja ahdistus. Jos jotain käy niin sitten käy, siihen ei kannata sen enempää kallisarvoista energiaa etukäteen tuhlata. Tätä siis toitotan itselle aina niinä hetkinä kun pelkoja alkaa hiipimään mieleen, ja yritän unohtaa asian mahdollisimman pian ja keskittyä mukavampiin juttuihin. :)
 
Itsekin googlettelin ihan liikaa ennen ultrausta, mutta kummasti auttoi nähdä ne kiivaat sydämen lyönnit tiistaina, koska sen jälkeen olo on ollut melkeinpä levollinen :) etominen ja väsymyskin vähentyi sen myötä!

Tsemppiä kaikille!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
uskalsin soittaa tänään neuvolaan...sain ajan 10.4. totesi että vuoto on normaalia alkuraskaudessa. Laski että olen mahdollisesti 6+4 nyt..ei uskoisi...uuh...jännää..
hiukan pelottaa pysyykö Möhkö mukana (juu tekonimensä kullakin :wink )
 
Mulla alkaa stressi nostaa päätään. Vaikka pari viikkoa sitten näinkin pikkuisen ultrassa jne. Sykkeet näkyi ja kaikki oli hyvin. Ens viikolla on neuvola, ja kax keskenmenoa on tullut viikon-kahden sisällä ekasta neuvolasta. Toki molemmat on kaiketi olleet kesken jo neuvolassa, mutta silti.. Todella ärsyttävää. Np ultraan on vielä pieni ikuisuus, 24.4. vasta, 12+5 olis sillon.

Noissa aiemmissa en käynyt varhaisultrassa. Ainakin jälkimmäinen olis siellä jo huomattu. Ja nyt en voinut olla menemättä. Oli aika rankkaa, kun oli 6 viikkoa kuvitellut olevansa raskaana, ja kaikki hyvin. Oireita oli vaikka muille jakaa. Istukka kun pukkaa sitä hormonia, kunnes irtoaa..
 
Mua niin v......taa.
Mä olin pahassa influenssassa silloin kinnittymisen aikoihin. Flunssan loppupuolella sainkin plussan sitten.
Nyt oon taas ollu viikon verran räkätaudissa ja viimeset 4 yötä on mennyt 3-5h yöunilla. Tää yskä on jotain aivan järkyttävää :-( Koskaan ennen mulla ei oo ollu mitään tällasta. Yskää ei taltuta niinku mikään. Itkun kanssa saa rykiä kun sattuu vaan niin paljon jo.
Eilen illallakin kun se rupes takomaan, niin 4 tuntia ihan putkeen sai yskiä. Mä oon niiiiiiiiin loppu.
Tää raskausväsymys vaatis sitä unta kuitenkin mielellään vaikka kellon ympäri.
Olen koittanut höyryttää ja juoda kuumaa. Syödä hunajaa ja olla ilman lääkkeitä. Kuumetta ei ole. Töissä ja kotona lasten kanssa pitäs jaksaa.

ANTEEKSI tää kamala valitusvirsi. On vaan niin iso tatti jo otsassa ja riepoo niin tää sairastelu että pakko oli vähän purkaa pois sitä :O

Ja kyllä. Lääkäriinhän se on mentävä jos tää vaan jatkuu. Enpä oo vaan viittiny mennä heti valittaa "pelkkää" nuhaa ja yskää....

Semmosta tänne.
Positiivista kuitenkin että pahoinvointi alkaa olla voiton puolella!!
 
Eilen kerroimme miehen äidille että hänestä on tulossa mummi näillä näkymin :) Tänään käytiin yhdessä syömässä niin oli ostanut AIVAN ihanan pikkuisen pörröhaalarin :Heartred Sitä kun katsottiin kun mies meni ihan mykäksi, tajusi viimein että on pikkuinen oikeasti tulossa. Mahtava päivä :Heartred Ei edelleenkään raskausoireita mutta ei ole enää kauaa neuvolaan missä toivottavasti sydämentykytys kuuluu :)
 
Huomenna jos tohtisi neuvolaan soittaisi, se olis 8+0 täynnä :)

Oireet oli kamalampi 5+-6+ välillä... ny perus nippailuu ja kipuja yskiessä! Huimausta ja yökötystä aika-ajoin :confused:
Vähän jännittää kun takana epäonnea mut siltikään en ultraa vielä mennyt. Mennää sit np-ultraa kun eihän siihenkään kauaa enää ole :) ai ni väsymys on välillä rasittavan voimakasta, sitä ei helpota 3-5krt pissalle herääminen! !! :mad:

Nyt sit ootellaan :wink
 
Takaisin
Top