Maaliskuu !

melela

Piirimestaruustason postaaja
Kuukauden vaihtuessa siirrytään porinoimaan tänne :) ihanaa kun tulee kauan kaivattu KEVÄT <3
 
Jee Jee, maaliskuu :)  Kohta siirrytään kesäaikaan ja sitten onkin jo melkein juhannus :) !!
Asiaan: Oltiin eilen 3kk neuvolassa. Painoa ja pituutta oli tullut taas ihan kiitettävästi, ens viikolla on PAKKO lähteä vaatekaupoille kun pikkumiehen vaate valikoima alkaa uhkaavasti näyttämään aika suppealta.

Rokotuksista ei tullut mitään isompia oireita, hiukan itkutti illalla ja mittailinkin kuumetta pariinkin otteeseen. Lämpö ei kuitenkaan noussut missään vaiheessa 37,5 yli mutta itkua silti riitti niin laitoin ennen nukkumaan menoa supon joka auttoikin aika pian. Tuli mieleen että kai vauvallakin pisto kohdat voi olla kipeät ? Itsellä ainakin oli käsi ihan jumissa jäykkäkouristus rokotteen jäljiltä 2 päivää.  Yö menikin sitten ihan normaalisti yhdellä syötöllä :)

Meillä ei vauveli vierasta vielä ainakaan ketään, vähän saattaa oudon ihmisen sylissä katsella ensin että sä et kyllä oo äiti tai isä mutta aikansa tuijoteltuaan viihtyy vieraankin sylissä ihan hyvin.

Neuvola jutuista vielä sen verran että saatiin vaihdettua toiselle neuvolan "tädille" kun en sitten alkuunkaan tullut toimeen alkuperäisen kanssa. Selostin meitä eilen hoitaneelle terveydenhoitajalle että mun mielestä se ei palvele ketään jos käydään sellaisen ihmisen vastaanotolla, jolta en koe voivani kysyä yhtään mitään ilman tuomitsemista tai syyttelyä. Terkka oli onneksi samaa mieltä ja käydään siis jatkossa hänellä, jihuu !! Oli mulle tosi iso juttu koska koin neuvola reissut tosi ahdistaviksi juurikin tämän inhottavan neuvolan tädin vuoksi. Onneksi oli joku keneen vaihtaa :)
 
Sunnuntaina poitsu käänty selältä mahalleen ja nyt se taito on niin ihana, että selällään ei pysy hetkeäkään :) Hetkeksikään ei kestä jättää silmistä enää sohvalle. Tai pitää pönkätä tyynyillä ettei pyörähdä. Vaipan vaihto on sitte samalla vähän haasteellisempaa ku meinaa hoitopöydällä kans esitellä kuinka hienosti hän kääntyy :) <3
 Vierastaa vähän jos ei saa jonku aikaa katella kauempaa uutta ihmistä. Säikähtää kai sitä aikuinenki jos heti tullaan naaman eteen lällättään :)
Oon kans miettiny tuota neuvolatäti hommaa. Meillä on semmonen nuori vastavalmistunu pimatsu joka ei mihinkään osaa vastata varmasti. Kaikki pitää kysyä joltaki vanhemmalta kollegalta. Ei herätä yhtään luottamusta tuommonen. On vain niin ilkeä alkaa vaihtamaan ku meillä on niin pieni tuo neuvola. Enempi tietenki miettii, että miltä siitä tytsystä tuntuis.. Tyhmää tuota miettiä. Mutta oon tässä joka käynnin ja soiton jälkeen ajatellu että annan vielä yhen ja yhen mahdollisuuden sille vakuuttaa minut :) No taitaa olla loppumaton kierre se.
Lähetään tästä anoppilaan passattavaksi. Saa nähä kuin kauan menee tällä kertaa, että menee hermot anopin höyryämiseen ja liika huolehtimiseen :) Kiva käydä, mutta tosi kiva tulla aina kotiin.
Aurinkoisia vaunutteluilmoja :)
 
Oltiin viikonloppu Ikaalisissa. Oli kyllä ihanaa, kun oli mummu ja pappa reissussa mukana, niin oli auttavia käsiä enemmän tarjolla. Esikoisen kanssa käytiin Titinalle talossa ja kylpylässä. Muuten vain olla möllötettiin mökillä. Tuli ainakin vaihtelua arkeen. Pääsiäisenä olis tarkoitus lähteä miehen sukulaisiin Pohjois-Karjalaan.
Meillä Aleksilla taitaa tulla nyt hampaita. Kuolaa on joka paikka täynnä ja käsi kaluttu melkei vereslihalle. Samoin mun rinnat!! En pysty tänään edes imettää, kun sattuu niin kovasti. Aleksi oikein pyöräyttelee rintaa suussa ja kaluaa ikeniä, argh!
Meillä on ihana neuvola täti ollut jo esikoisen raskauajasta lähtien. Harmi vaan, että jos nyt vaihdetaan paikkakuntaa, niin sitten jää tää ihana neuvolatäti pois :(.
Ihanaa, kun pakkaset ovat ohi! Päästään taas ulkoilemaan. Mun pitäis tänään mennä zumbaamaan (ei kyllä ole yhtään mun laji), mutta kaipa tuon yhden kerran kestää. Viikonlopun oonkin sitten yksin lasten kanssa, kun mies lähtee reissuun. Tulee varmaan aika raskas paripäivää.
 

Meillä on tyttö kääntyny muutaman kerran vatsalta selälleen (ehkä vahingossa?) mutta toisinpäin ei oo. Kerran kovasti yritti mutta siinä se. Mutta kyllä se vielä ehtii! Mun käsittääkseni tässä vaiheessa on ihan normaalia olla kääntymättä. Ei kiirettä! 

Vierastusta ei oo tullut vielä ainakaan, mutta kyllä tääläkin ollaan niin kiinni äitissä. Tissiä käyttäs tuttinaan ja öisin mun on ihan pakko ottaa tyttö viereeni nukkumaan ja antaa olla siinä tissillä sen minkä haluaa. Ei oo helppoo, mutta en halua toista itketttää... Mä en vaan ite saa nukuttua yhtään. Enkä myöskään sen vuoksi että meillä on kans sellaset hulinat öisin. Käsillä viuhdotaan eestaas ja samoin pää pyörii puolelta toiselle. Sitten tulee ininää ja kätinää ja lopulta itketään. Muu ei auta kun tissi suuhun vaan. Mä oon nyt viikon verran nukkunu niin onnettoman huonosti että mä oon nyt tosi väsyny. Lisäks meillä ei nukuta päikkäreitä muuta ku puolentunnin pätkissä kaks kertaa päivässä. Eli ei unta äitille päivälläkään. Nyt tyttö on vaunuissa nukkumassa, ollut nyt 1,5h ja kaks kertaa jo on heränny itkemään. Kertaalleen hain sisällekin, tarkistin vaipan, onko kuuma tai kylmä....sitten takas vaunuihin.. Eiköhän se taas kohta herää.. Mä haluun ne kolmen tunnin päikkärit takasin!!! Mä en ymmärrä  mikä voi yhtäkkiä olla nukkumisessa näin vaikeeta. Meillä toki nukutaan öihin kellon ympäri, mutta kun sekin on niin levotonta! Ajattelin jo että noustaan sitten aikasemmin ylös kun alkaa itkeskelyt, mutta kun tyttö on siinä vaiheessa kuitenkin silmät kiinni ja selvästi väsynyt... Mitä ihmettä mä teen?? Pakko saada nukkua! Blaah.......tilitystä........ :/

 
Voih kuulostaa kurjalta :(. Mitä jos kääntäisit vauva vatsalleen nukkumaan nukahtamisen jälkeen? Meillä tämä on ollut ainoa vaihtoehto jo 1 kk:n iästä. Muuten suihtomiseen ja tuhinaan ei tule loppua. Nyt nukumme kaikki...

Meillä opittiin ryömimään =D. Uskomatonta, useita metrejä liikutaan jo mittarimatotyylillä lattialla.
 
Herranjestas Naadja! Teille on siunautunut oikeia ikiliikkuja. Lähtee varmaan sitten aikaisin myös kävelemään. Meillä esikoinen oppi kääntymään vasta 7kk ikäisenä ja ryömimään 11kk iässä ja käveli vasta 1v5kk. Toisaalta nyt ei odota mitään kehitystä, kun esikoisen kanssa tottui hitaaseen liikkeelle lähtöön. Nyt jo kyllä huomaa, että Aleksi on "liikkuvaisempi" kuin isoveljensä. Kädet ja jalat huiskii ja yrittää myös vatsamakuulta peppua ylöspäin. Meillä on vain kyljeltään menty, mutta ei vielä käännytty. Aleksi siis nyt 3kk ja 1 päivä. Huomenna on sitten se kauan odotettu neuvola ja rokotukset. Meillä kun nyt noi yöt ovat suht siedettäviä, toivon totisesti, että ne kamalat yöt eivät palaa, kun Aleksi saa rokotukset. Mä oon ihan suosiolla ottanut Aleksin viereen nukkumaan jossain vaiheessa yötä. Näin saadaan edes jonkin verran nukuttua. Myös vatsallaan oon pitänyt nyt varsinkin kun on aika tukkonen. Tuntuu, että hän saa paremmin hengitettyä näin.
 

Vautsi, tätä palstaa on taas muokattu ja nyt parempaan suuntaankin :)
Kiva lukea teidän kuulumisia, itse en kauheasti jaksa kirjoitella, olemme niin paljon menossa koko ajan muskarissa yms. Meidän poika ei tästä syystä osaa nukkua juurikaan sisällä, vain vaunuissa. (oli sit aika ikäviä ne pari -30 asteen päivää..)

Satu: mulla käy niin teidän tilannetta sääliksi, ymmärrän ettei vauva ainakaan paranna parisuhdetta. Tosin meillä on kaikki mennyt niin hyvin et suhdekin pysynyt hyvänä. Mut kyl parina päivänä jos on nukkunut tosi huonosti niin tuntuu et kaikki kaatuu päälle ja sit tulee tiuskittua ukolle, joka ei ymmärrä että olen vain väsynyt ja suuttuu turhista tiuskimista tosissaan... No onneksi noita päiviä meillä ollut vain kerran kuussa, kun poika nukkuu aikasta hyvin nykyään.

Kehityksestä: Meidän poika nyt 3 kk ja 2 vk ja potkii siihen malliin, että kohta varmaan kierähtää selältä masulleen, ei enää uskalla juurikaan jättää hoitopöydälle. Ei vielä pääse eteenpäin masultaan kuten 1 pv nuorempi tutun tyttö joka myöskin kääntyy. No ymmärrän että vauvat kehittyvät eri aikaan, ei kannata huolestua. Mut musta on hauska seurata samanikäisten kehitystä.

Mulla on kaapit täynnä vaatteita jopa 74 kokoakin..odotan milloin pääsisin käyttää 62 kokoa, ehkä jo ens viikolla. Veikkaisin et poika on nyt n.60-61 senttiä. 3 kk jälk tai vähän ennen. kasvu hidastui selvästi.

Oletteko olleet matkoilla perheen kanssa näin pienen kanssa? Meillä olis ulkomaan matka 3 vk päästä (2 vk perheyst.paikassa täyshoito Teneriffalle) Saa kyllä ottaa aikasta paljon tavaraa mukaan! Onneksi on sellainen baby-huoneisto jossa sitterit yms. mut täytyy alkaa jo kirjoittaa muistilappua..kuulemma vaipatkin kannattaa ottaa Suomesta mukaan..

Mut ihanaa täälläkin paistaa aurinko, kyllä heti piristyi ja antoi toivoa kesästäkin :)

 
Miimi: Kauhulla odottelen, mitä tästä pojan liikkumisesta seuraa :). Vaikuttaa melko villiltä ja päättäväiseltä tapaukselta. Tyyliin teen mitä haluan ja keksin siihen keinot... =D Nyt on taas tullut uusi juttu: karmea kiljuminen. Kaveri vetää mittarimatona pitkin lattiaa ja kiljuu täysillä!!!

Meillä valuu myös kuola aivan noronaan ja ikenet punoittavat. Taitaa tulla hampaita pian. Myös yöt ovat melkoista hulinaa. Otan pojan suosiolla viereeni aamuyöstä, muuten joutuisi heräämään neljältä... Onneksi nämä vaiheet vaihtuvat nopeaan!
 
Meillä poika kans kääntyy innokkaasti vatsalta selälleen, muttei vielä selältä vatsalleen. On nyt käyty pari kertaa vauvatreffeillä ja siellä patjalla olisi hurja halu lähteä ryömimään. Katselee vauvakavereita ja yrittää vetää itseään luo :) On niin ihana katsoa kuinka tohkeissaan toinen on...ei oo väsy, nälkä eikä mikään ku on niiiin kivaa :)
Meillä on kans edelleen aamuöisin hulinaa. Alkuyöstä nukkuu jonkun 4,5 h, mut siitä lähtee tunnin välein heräily, joko syödään tai hyöritään. Viime yö oli poikkeus, nukkui kaksi pitkää pätkää...saa nähdä miten ens yö. Oon miettinyt, voiko olla, että pojalla on sen pitkän unen jälkeen tosi kova nälkä, eikä jaksa kerralla syödä tarpeeksi. Imee kyllä ahnaasti, muttei kovin kauaa.
Mulla oli tarkoitus lähteä ens kuussa risteilylle, siis vain reilun vuorokauden reissu. Kuukausi sitten oli fiilis, että kyllä sillon jo voi reissuun lähteä. Nyt on vahva fiilis, että mun paikka on vielä sillon vauvan luona, yli vuorokausi on liian pitkä aika olla erossa. En epäile yhtään, etteikö isä pärjäisi pojan kanssa, mut...tiiätte varmaan mitä tarkoitan. Raaskitteko te jättää vauvaa miten pitkäksi aikaa?
 
Ja jälleen uusi mieltä askarruttava asia... Jos tää meiän vauvan vääntäminen ja kääntäminen ja ähinä ja puhina johtuis siitä ettei maito riitä enää noin niinkun ravintoarvoltaan kun maitoo kumminkin siis tulee... niin mitä sitten pitää vauvalle syöttää? Siis jos ei vielä soseita kumminkaan niin jotain velliäkö? Mä totesin just että mä en tiedä hölkäsen pöläystä tästä aiheesta.....
 
myttö78: Kuulostaapa ERITTÄIN tutulta tuo öinen hulinointi !
Meillä poika jo niiiiiiiiin kauan tehny tota, et eka on "pitempi" pätkä unta (max5h) ja sitte melkein tasan 2h välein herää ähisemään ja jos en nosta tissille niin alkaa itku. Syö max 10 min yöllä ja vain toisesta tissistä ja sitten nukahtaa. Tuntuu ettei hän saa enään kunnolla sikeää unta, että voisi nukkua toisenki pitemmän jakson. Kasvoja hinkkaa ihan älyttömästi ja veivuroi.. Vatsalleen suostuu nukahtamaan joskus, ei todellakaan aina. Ei sentään enään tartte 2h välein syöttää läpi yön niinku yks viikko meni. Aloin antamaan velliä iltasin korvikkeen seassa ennen nukkumaan menoa niin pidenty ekan yösyötön väli pari kolme tuntia :) Eli jotain hyötyä siitä vellistä on ! Onneksi ei oo tullu mitään masuvaivoja siitä. Maissivelliä suosittelen siis ekaksi velliksi jotka sitä alottelee vauvalle.
Huolettaa, että mistä johtuu Benjaminin jalkojen ihottuma/kuivuus. Voisko olla, että on korvikkeelle hitusen allerginen ja reagoi ihottumalla sitten?? Vai onko "pakko" olla vatsan väänteitä jos on korvikkeelle allerginen? Selvästi kutisee jalkoja, aina saa raavittua niitä vaipan vaihdon yhteydessä. Rasvaan aamuin illoin, ja oon kokeillu montaa erilaista voidetta ja öljyä niihin, mutta ei oo auttanu mikään tähän mennessä. Tähän mennessä oon siis antanu Semperiä, NAN ei passaa jotenka jäljellä on siis vielä Tutteli.

Kuolaamisesta, sitä ilmiötä ei vielä meillä oo kovinkaan esiintyny. Nyrkit on kyllä enempi ja enempi suussa mutta ei kuolaa kuitenkaan :)
Minä itte oon vauvana kuolannu ja jyrsiny nyrkkejä 2kk ikäsestä saakka, mutta hampaat puhkes vasta 9kk iässä.. :D

Että semmosta...


 
No toivotaan ettei hampaat vielä tulis.. Se tähän kaiken hulinan päälle vielä niin huh!

Meillä on kanssa kuivat jalat ja kuivan korvanlehti!! Sitä korvaansa raapii. Pelkästään rintamaidolla vielä mennään, ja luulen, että on allergiaa. Ehkä soija tai kananmuna. Molempia syödään meillä tosi paljon. Jätin soijan pois ja korvan rupi lähti pois. Jalat ovat vielä tosin kuivat... Mä en kauheesti rasvaile, mutta laitan kylpyveteen Veledan vauvaöljyä. Se auttaa tosi hyvin.
 
melela: meillä kans poika ei tunnu saavan sikeästä unesta kiinni pitkän pätkän jälkeen, havahtuu hereille tosi helposti. Viime yönä ei syöty kuin kaks kertaa, mut heräiltiin aamupuolella kumminkin tunnin välein...
Kuola valuu täälläkin ja kädet maistuis paremmin kuin tutti. Oon antanut sen äippäpakkauksen purulelun välillä käteen ja yrittää kyllä sitä jäystää.
Mies syötti illalla pitkästä aikaa pullosta maitoa ja määrä oli noussut parissa viikossa 120 ml > 160 ml, tai sen verran pullossa oli, ois saattanu enempikin mennä. Edellisestä syönnistä oli vajaa 2 h...ja 2 h taas siitä huusi hirveesti tissille. Kuinkahan huikeita määriä mahtaa päivän mittaan imeä...
 
myttö78, mä en kyllä raaskis lähteä vielä noin pitkäksi aikaa pois vauvan luota! Mulla on jotenkin semmoinen olo että joka paikkaan pitää mennä kahdestaan...no vessassa ja saunassa sentään käyn ilman vauvelia ;) Parturiinkin pitäis kohtapuoliin päästä niin mietin just että otanko mukaan vai "uskallanko" jättää päikkäreille isin kaa. Siis tietysti uskallan, haluaisin vaan kujettaa kaikkialle matkassa!

iines* ei kai sentään äidinmaidon ravintoarvot voi muuttua? Meillä loppui yöähinät kun vaihdoin laktoosittomaan maitojuomaan ja jätin pois iltapalalta pähkinät ja hapankorput. Yöt nukutaan tosi hyvin ilman vatsanväänteitä!

Mutta se mikä ihmetyttää on kun Sibbe saattaa alkaa päikkäreillä ihan umpiunesta kiljumaan. Onko se jotain univaiheesta toiseen siirtymistä vai pahaa unta vai mitä? Kun ei kuitenkaan herää. Rauhoittuu sit aika helposti kun keinuttelee vaunuja, mutta jos ei heijaa niin kiljunta vaan voimistuu. Eli olisko kuitenkin vähän hereillä ja tarvii "nukutuksen". Tiijättekö mikä olis?

Ai niin joo, meilläkin kuoataan ja kovaa! Nyrkit on koko ajan suussa kun ei se äp-purulelu vielä pysy kädessä, vähän hankalan mallinen on se rinkula. Se hyvä puoli tuossa syljen erityksessä on että kieli puhdistuu maidosta eikä enää tarvii niin huuhdella syönnin jälkeenemoticon
 

Kai äidinmaidon koostumus muuttuu vähärasvaisemmaks tai jotain just muutaman kuukauden kohdalla, vai oonko taas jostain katsonut ihan väärin? :D Mutta ajattelinkin lähinnä että jos vauvalle ei enää riitä siis maidosta tuleva ravinto vaikka maitoo jois kuin paljon...

Mutta, me käytiin tänään neuvolasta vähän kyselemässä asiasta ja siellä oltiin sitä mieltä ettei vielä tarvita kiinteitä koska painoa tulee ja nuo yöheräilyt ei aina ole syömistä vaan muutenvaan tissillä roikkumista. Nyt meillä alkaakin sitten "unikoulu" eli tissiä vain ruokailuun, muuten pitää koittaa tarjota vain tuttia ja rauhoitella muilla keinoilla. Eli tiedossa on ihan hirveet yöt.... Ja päivät... Mä en kestä yhtään vauvan huutamista kun mulle tulee niin tolkuttoman paha mieli, mutta nyt on pakko että vauva oppis olemaan ilman huvitissiä ja hyväksyis taas tutin. 

Joo ja sit meillä on nyt alkanut varhaisvierastus. Kiva.. Eli kun äiti katoo näkyvistä niin tulee huuto ja esim nyt uutta neuvolantätiä huudettiin kurkku suorana. Ja on kuulemma tempperamenttinen neiti. Vähän tätä olin jo alkanut aatteleen itekkin että jotain tällästä on ilmassa, mut nyt se on tullut vielä päivä päivältä vahvemmin esiin. 

Naadja taisi ehdottaa vatsallaan nukuttamista. Meillä se ei oikein toimi kun ei vauva koskaan masulla ollessaan laske päätään alas niinkun poski edellä vaan aina on nenä kiinni lattiassa :D Oon koittanu päätä kääntääkkin mutta ei vaan onnistu! 

Mä en kans vielä jättäis pitkäks aikaa vauvaa kenellekkään hoitoon, vuorokausi tuntuu kyllä liian pitkältä ajalta. Jokusen tunnin vois kyllä mutta en päiväksi. 

Niin joo ja neuvolantäti sanoi  myös tuohon levottomuuteen että koska vauva on oppinut niin paljon kaikkea uutta niin uni pysyy pinnallisempana kun ei tavallaan malta kunnolla nukahtaa, niin sitten herääkin paljon helpommin.

Ai niin melelalle piti sanoa ettei välttämättä ole allergiasta kyse, meillä ainakin oli ihan ihottuman nököisiä kuivia länttejä ja neuvolassa sanottiin että on vain talven kuivattamaa. Toki voi teillä tietenkin kyse olla muustakin...Mutta nyt pitää hakea tytteli pihalta! 

 
Huhhuh, neljän kuukauden hulinat ne vasta ovatkin mukavat! Ryömimään oppimisen myötä yöt on menneet ihan mahdottomiksi! Neljältä haluisi poika jo herätä ihan väkisin. Joudun siinä sitten nukkumaan niin, että otan pojan syliin tiukkaan otteeseen ja yritän itse saada torkuttua. Vähän väsy painaa ja ois niiiiin ihanaa, kun sais nukuttua yhden yön kokonaan. Nyt alamme pitää pientä unikoulua niin, että ei anneta pojan mennä yöunille vielä 19.00. Hyvää unta ei tällä rytmillä tunnu riittävän koko yöksi, vaan yrittää väkisin neljältä hereille. Vartti kerrallaan joka ilta, suosittelivat neuvolasta. Täytyy kokeilla tällä systeemillä En tiedä mitä tästä tulee, mutta pakko on jotain tehdä! Mä unohtelen kaikkea ja kiukuttelen miehelle, kun saan nukuttua sen 4 - 6 tuntia yössä! Tää on kait aika yleinen ilmiö tässä iässä, kun motoorinen kehitys on huimaa emoticon
 
iines: ei se maidon koostumus muutu enää ensimmäisten synnytyksen jälkeisten viikkojen jälkeen. Tärkeää on kuitenkin että vauva imee riittävän kauan, sillä maidon koostumus on eri imetyskerran alussa ja lopussa. Lopuksi kun rinta on melkein tyhjä tulee sitä rasvaisinta maitoa. Mitä vanhempi vauva on sitä voimakkaammin ja paremmalla tekniikalla hän kuitenkin jaksaa imeä, eli jotkut vauvat tyhjentävät koko satsin hyvinkin nopeasti - ihan parissa minuutissa - toisilla menee kauemmin. Hitaasti imevä saattaa esim. uusien taitojen karttuessa häiriintyä muista jutuista niin paljon ettei malta imeä riittävän kauan saadakseen takamaitoa. Osa malttaa syödä rauhassa vain öisin, äitiensä harmiksi... Neuvolassahan kuitenkin seurataan painon kehitystä tarkasti ja lisäravinto aloitetaan yksilöllisen tarpeen mukaan (suositukseen, eli 6 kk täysimetystä pääsee vain harva, syitä on lukuisia). Jos vauvaa imetetään lapsentahtisesti sen jälkeen kun imetys on käynnistynyt hyvin (eli ei esim. anneta tuttia tai korvikepulloa rinnan korvikkeeksi) niin äidin maitomäärä kasvaa lapsen tarpeen mukaan. Tämä tietenkin edellyttää sitä ettei äidillä ole omia menoja ja aikatauluja jotka sotkevat systeemin.

Olen ymmärtänyt että suurin syy lisäruokien aikaiselle aloittamiselle ei itseasiassa ole maidon riittämättömyys vaan se ettei äiti itse usko maidon riittävän, äiti ei jaksa tiheitä yösyöttöjä tankkausvaiheissa jolloin on tarkoitus kasvattaa maitomäärää vauvan tarpeita vastaavaksi. Jostain syystä neuvola usein epäonnistuu imetystiedon välittäjänä. Itsellänikin meinasi käydä niin että luulin vauvan olevan nälkäinen ja tarvitsevan korviketta, mutta onneksi neuvolamme kuitenkin hälvensi luulot ja uskalsin luottaa maidon riittävyyteen. Nyt sitä piisaa, kunhan herään yöllä imettämään vähintään kahden-kolmen tunnin välein. Iltaitkut ovat loppuneet ja tyttö kasvaa +1 käyrällä. Rankan yön jälkeen tuntuu toki siltä että toivoo seuraavan neuvolakäynnin olevan lähtölaukaus soseille, mutta kaipa sitä pitää olla tyytyväinen ja jaksaa vielä ne kaksi kuukautta. Lyhyt aikahan se on ihmiselämässä noin loppujen lopuksi :)

Tsemppiä kaikille yösyöppöjen äideille!
 
+1 käyrällä täälläki heppu kasvaa pelkällä rintamaidolla. Ja yöllä syödään just tuon 2-3 tunnin välein. Ja niin on menny koko ajan. Pari päivää kokeilin antaa soseita, mutta ei mitään muutosta tullu uniin joten jatketaan tissillä vaan :) Lapsi on kuitenki tyytyväinen ja iloinen eikä itke lähes ollenkaan. Soseet tulivat samanlaisina ulos ku menivät sisäänki. Melkosia pommeja tuli nuo pari päivää :) Nyt vaan oon ajatellu että maistellaan välissä uusia makuja ja aloitetaan tuo "kunnon" syöminen lähempänä puolta vuotta ku suolisto tuosta vielä kehittyy. En näe mitään syytä alkaa mitään pumppailu hommia. Ja kaiken lisäksi ei pullo ees kelpaa. Näillä mennään, kyllä sitä nukkua ehtii myöhemminki :)
 

Jesssss!!!!! Meillä  nukuttiin viime yönä paremmin! :D Herättiin kolmen tunnin välein ja mielestäni hulinat muutenkin oli rauhallisemmat! Wuhuuuu!!!! :D  En tiä missä oli syy, mutta erilaista oli se että nyt mentiin hitusen myöhemmin nukkuun, tissille ei nukahdettu eikä tissiä syöty huvikseen. Maha täyteen, hirveetä huutoo jokunen hetki ja sitte unille. Yöllä nousin istumaan syöttöjen ajaksi ja röyhtäytin vauvan joka kerta. Sit taas huudettiin hetki ja sitten unta :) 

 
Takaisin
Top