Loppuuko synnytyskipu ponnistusvaiheeseen?

Laitetaanpa tänne oma kokemus joka on ihan päinvastainen. Ei sattunut yhtään, enkä ylipäätänsä tuntenut mitään muuta kun vauvan liukuvan ulos. Tämä johtuu ihan täysin epiduraalista. Epiduraalin laiton jälkeen synnytys eteni vauhdilla lupaan ponnistamiseen. Se vaihe taas kesti n.40min kun en niitä supistuksiakaan tuntenut. Synnytyksen jälkeen ihan vähän kirvelsi alapäästä josta päättelin että repämä taisi tulla. Ja tulikin.
 
Sepä kai se epiduraalin idea onkin. :grin
Minulle ei ehditty antaa kipulääkkeitä ollenkaan, joten sain tuntea synnytyksen kaikki kohdat täydellä voimalla.
 
Kaks viimestä ponnistusta ennen ku lapsi ulkona oli ne kaikkein pahimmat. Ei sillä etteikö supistuksetki olisi sattunu :) onneksi aika kultaa muistot ja nyt tuntuu et ei se synnytys niin paha ollutkaan :D
 
Minulle taas laitettiin tuplamäärät lääkettä, ompeluvaiheessa oli 4 eri puudutetta ja kiljuin silti kivusta! :(
 
Minulla oli epiduraali, mutta kyllä ne kivut oli silti uskomattomat ja luulin myös kuolevani... Ja epätoivo valtasi sitten kun lapsi oli jo pihalla, mutta sitten ruvettiinkin istukkaa vetämään ja mahaa painelemaan ja laitettiin lisää oksitosiinia. Itkin ja lopulta kielsin koskemasta itseeni enää. Istukka irrotettiin lopulta nukutuksessa leikkaussalissa. :angelic:
 
Sain epiduraalin molemmissa synnytyksissäni, ja supistukset ennen puudutusta olivat mun mielestä paljon pahemmat kun ponnistaessa. Varsinkin esikoisen kanssa. En muista ponnistuksen paljoa sattuneen, kesti 17min ja imukupilla avustettiin. Tikkaus sen sijaan sattui ihan mielettömästi, kun vauva oli siellä ihme kopissa ja mä vetelin ilokaasua..

Toisen kohdalla ponnistus 4min, lapsi melkein 5kg ja ei herranenaika se tunne kun olin varma että repeän niskaan asti. No en revennyt, mutta vauvan solisluu murtui. Mutta kyllä ne supistuskivut olivat pahemmat, vaikka koko synnytys olikin siedettävä kiputasoltaan.
 
Mulla kovimmat kivut oli molemmissa synnytyksissä avautumisvaiheessa. Itse ponnistusvaiheen kivuista ei mitään mielikuvaa enää ole. Koin vain helpottavana kun pääsi ponnistamaan. Ekan kohdalla oli epi käytössä, joka lamas supistukset eikä oksitosiinilla niitä saatu käynnistymään. Vauva synty kätilön mukaan puhtaalla lihastyöllä. Pahimpana tuossa synnytyksessä oli lähinnä väsähtäminen, ei kivut. Toka tulikin sitten ilokaasun voimin kolmella ponnistuksella, enkä tosiaan muista että kipua olis enää suuremmin ollut.... Tosin synnytyksistä jo aikaa 11 ja 13 vuotta niin saattaa aikakin kullata muistoja. Nyt jännätään miten tuleva synnytys maaliskuussa sujuu.
 
Esikoisen kohdalla supistukset oli paljon pahemmat kun ponnistusvaihde. Ponnistusvaiheen kohdalla keskittyin vaan ponnistukseen että se vauva tulisi nopeasti ulos. :D Mieheni sanoi, että ponnistusvaiheessa kuulostin niinkuin olisin lyönyt varpaan johonkiin. :)
 
Täysin luomuna synnyttäneenä täytyy sanoa, et kivut ainakin helpotti ponnistamaan päästäessä! Siinä sai jotenkin puskea sitä kipua itestään poispäin tavallaan, kun jouduin nopeana synnyttäjänä kokemaan senkin, että supisti ja ponnistutti ja sitä joutui pidättelemään, huh! TIkkejä sain yhden enkä tuntenut mitään! Seuraava tuskien tuska olikin sitten ensimmäinen vessassa käynti, en unohda koskaan :grin
 
Ensimmäisessä synnytyksessä ei loppunut ensimmäiseen ponnistukseen, kun piti vielä toinenkin ponnistaa. :D Onneksi välissä oli suvantovaihe ja kohtu lepäsi, jolloin ei sattunut. Synnytyksen jälkeen en ollut kovin kipeä muuten kuin juurikin pissalla käyminen kirveli.

Toisessa synnytyksessä kipu loppui vauvan syntymään. Osastolla ainoat kivut olivat järkyttävät jälkisupistukset, mutta niitäkin oli lähinnä vain imettäessä. Mihinkään muualle ei sattunut yhtään, edes vessakäynnit eivät tuntuneet miltään. :o Oli helppo palautuminen.
 
Loppui kivut siihen paitsi jälkisupistusten osalta. Ne oli kolmannella kerralla niin kovia, etten pärjännyt ilman jatkuvaa kipulääkitystä.

Eikä se ponnistaminenkaan juuri sattunut, vaikka ainoa kivunlievitys oli tens. Se oli puristavaa, polttavaa "ring of firen" tullessa. Mutta ei kivuliasta varsinaisesti. Tosin olikin supernopea, 2min, ponnistus.
 
Kylläpä ne melkein loppui. Mutta vain alkaakseen uudestaan jälkisupistusten muodossa :inpain: Viimeisimmän kohdalla pyysin puoliksi tosissani jo epiduraalia, koska kivut olivat aivan kamalat! Ei paljoa buranat ja panadolit enää auttanut siinä vaiheessa.... Ja kun supistukset kesti monta päivää! Synnytys oli helppo alusta loppuun alle tunnin puristus, niin jossain kohtaahan se on sitten kai oikeesti kärsittäväkin :grin
Ponnistamisesta olen Rosalinan kanssa samaa mieltä, vain juuri kun pää syntyy ja tulee juuri tuo ring of fire ja polttaa niin pirusti, niin vain se oli "kipua". Pahempaa oli pidättää ponnistamista. Mutta mulla ponnistukset onkin olleet kaikki ns. kokovartalo-oksennuksia, että vauva vaan tulee eikä mun tarvi juuri työtä tehdä.
 
Esikoisen kohdalla epiduraalin takia en tuntenut tarvetta ponnistaa ja oli vaikeaa. Imukuppi, episiotomia+repeämät eli kipeää teki etenkin jälkikäteen kun puudutus oli lakannut. Toisen kohdalla avautumis supistukset oli kipeitä viimeisen 10 minuuttia. Siihen saakka pärjäsi hyvinhengittelemällä, liikkumalla ja keskittymällä rentoutumiseen. Sen jälkeenkin pärjäsin jotenkin, kun kätilö sanoi ettei kestä kuin puoli tuntia enää. Todellisuudessa siis 10 min. Ponnistus ei sattunut ollenkaan ja tapahtui itsestään.
 
Avautumissupistukset 4cm asti kaikkein pahimmat. Pelkkää kokovartalokramppia ja oksentamista. Ponnistukset ei tuntuneet, vaikka kerrankin kesti tunnin verran.
 
Minulla on kaksi käynnistettyä synnytystä takana. Ekassa epiduraali vei ponnistamisen tarpeen kokonaan, joten aloitin kun kätilö sanoi et nyt pitäis aloittaa ja ponnistelin sitten vähän sinne päin. Kipua ei oikein tuntunut missään vaiheessa. Jossain vaiheessa tuntui että halkean, ja vauva luisui ponnistamisen lopettamisen jälkeen takaisin päin, ja sit päätin et minähän pungen sen pihalle vaikka ilman supistusta. En tosiaan tuntenut supistuksia, joten ihan sama, syntyy se lapsi ihan lihastyölläkin. Ekasta vihmoi alakertaa pitkään vielä synnytyksen jälkeenkin, ja kätilön häpyalueen tukeminen murjoi paikkoja araksi. Ennen epiduraalia oli ilokaasu käytössä.

Toka käynnistettiin myös. Tällä kertaa epiduraali epäonnistui, ja puudutti vain hetkeksi paikat. Minulta puutui lähinnä pakarat ja pissarakko, mikä vaikeutti rakon tyhjentämistä vielä tunteja synnytyksen jälkeenkin. Kärvistelin synnytyksen viimeiset vaiheet ilokaasun varassa. Mutta niin, supistukset tulivat läpi voimakkaina ja ponnistamisen tarve tuli yllättäen. Joku kätilö kävi paikalla toteamassa etten ole tarpeeksi auki, ja lähti sitten pois. Noh, ponnistelin sitten vähän kokeeksi, kun ei se ollut kieltänytkään. Ponnistaminen helpotti kipua. Seuraavaksi tajusinkin että pää oli jo emättimessä ja kätilöä ei ollut huoneessa. Ei kun kelloa rämppäämään taas, ja lähetin miehen nappaamaan ekan kätilön käytävältä minkä löytää. Lapsi oli syntymässä just! Tokan kanssa tuli kyllä karjuttua ja läähätettyä. Yhtäkkiä huone olikin täynnä porukkaa, vauvan sydänkäyrä oli näyttänyt huonolta valvomon monitorista, ja lääkärikin piipahti paikalla katsomassa josko pitäisi auttaa maailmaan. Ponnistusvaihe oli nopea, pikkuinen tyttö luikahti maailmaan kuin saukko altaaseen. Tikkaus vähän nipisteli, mutta omasta mielestäni en revennyt edes kovin pahasti, kun muistelen ensimmäisen syntymää. Tämä kipu loppui synnytykseen, ja tunsin itseni hyvin virkeäksi synnytyksen jälkeen.
 
Muokattu viimeksi:
Minulla kipu oikeastaan alkoi vasta ponnistusvaiheessa. Ei avautumisvaihe tietenkään mukava ollut, mutta olin kärsinyt kipeistä supistuksista jo kuukausia, niin siihen kipuun oli ehtinyt jo pitkälti tottua. Synnyttäessä erona oli vain se että supistukset muuttuivat säännöllisiksi ja myös selkää alkoi särkeä. Vauva oli avonaisessa perätarjonnassa, joka varmaan vaikutti ponnistusvaiheen kipuun ja repeämien syntyyn. Olen saanut useamman kerran synnyttäneen ystävän puheesta sen käsityksen, että avonainen tarjonta saattaa tehdä myös oikeinpäin syntyvän vauvan ponnistusvaiheesta kivuliaamman. Minulla ei myöskään tullut minkäänlaista tarvettta ponnistaa, vaikka synnytinkin ilman lääkkeitä, joten ponnistusvaihe ei tuonut mitään helpotusta. Kuitenkin lähtisin synnyttämään kevyin mielin uudestaankin, jos synnyty päättyisi ponnistusvaiheen jälkeen.

Kivuliain vaihe itselleni oli jälkeiset. Omat supistukseni lopahtivat samantien kun vauva syntyi ja oksitosiinilla aikaansaadut olivat kivuliaita ja auttamattoman tehottomia. Istukan painelu sattui vietävästi ja painelua jatkettiin tunti synnytyssalissa ja tunti leikkaussalissa, jossa kuitenkin lopulta päädyttiin kaavintaan, jossa siinäkään ei saatu koko istukkaa irti.
 
Takaisin
Top