Loppuuko synnytyskipu ponnistusvaiheeseen?

Miramaria

Miramaria

Tietävä tietäjä
Olen kuullut monelta, että kun pääsi ponnistamaan, kaikki kivut loppuivat. Miten on? Loppuvatko? Itselläni ne pahimmat kivut tulivat vasta ponnistusvaiheessa. :nailbiting:
 
Mie en juuri enää huomannut kipua ponnistusvaiheessa saatika sen jälkeen :) varmaan niin kova keskittyminen ponnistukseen että kaikki muu unohtuu. :) eli en usko että se siihen loppuu :)
 
Täälläkin kyllä unohtui kivut kun ponnistusvaihe tuli, enempikin helpotti kun sai luvan ponnistaa eikä yrittää pidätellä. Eikä syntymän jälkeenkään enää tuntunut kipuja.
 
Meillä ponnistusvaihe oli kyllä kivulias, mutta eri tavalla. Meillä oli vauva tulossa avotarjonnassa, eli ei mitenkään optimaalisessa asennossa. Arvelinkin, että kudokseni ovat liian tiukat siihen hommaan, ja kyllähän siitä rytinässä tulikin sitten sotavammoja. Mutta lapsi syntyi hyvävoimaisena 70 min ponnistuksen jälkeen, ja kyllähän ne vammatkin sitten enimmäkseen 2 viikossa parani.
Mitä en arvannut, niin se paikkaaminen oli lähes yhtä kivuliasta kuin synnyttäminen, eli ilokaasua kului vielä lopputöissäkin.
 
Pahimmat kivut tuli ponnistusvaiheessa ja sehän kestikin sitten 1h 40min. Synnytyksen aikana huomattiin pienehkö ja ahdas sisälantio joka hidasti ponnistusvaihetta ja tuntui että kirjaimellisesti halkean :eek:
 
Ponnistuskivut oli kauheita, varsinkin kun mulla ei ponnistustarvetta tullut lainkaan. Samoin supparit loppuivat kuin seinään kun olin täysin auki ja epiduraali vielä vaikutti. Ponnistelin ekan kymmenen minuuttia vähän sinne päin kun en ihan tajunnut mitä pitää tehdä, ja ne ponnistusten väliset ajat olivat täyttä helvettiä. Loput yhdeksän minuuttia meni sitten silkalla raivolla ja lihatyöllä kun ei tosiaan yksikään suppari jeesannut, ponnistustarpeesta puhumattakaan. Kätilö oli jo tuikkaamassa mulle oksitosiinitippaa, mut usko sit ku sanoin et v*ttu nyt se joko tulee sieltä tai mä kuolen just tähän. Lapsi tulilaughing7
Mutta sattui! Voi myös olla se et kun ei ollu sitä normaalia helpotusta kun pääsee ponnistaa ni varmasti vaikutti. Ja se et koko homma piti pusertaa ilman supistusten apua.
 
Ponnistusvaihe oli mun mielest kaikist paras ! Ei tarvinnu enään kiemurrella kivuista vaan sai jotain konkreettista tekemistä ja kipu unohtu:)
 
En muista ponnistusvaiheessa muuta ainakaan voimakasta kipua kuin suonenvedot ja selkä/lantiokivut jotka ei olleet supistuksista vaan oli ollut jo raskausaikana jatkuvana vaivana. Voi olla että mulla ei ollut avautumisvaiheessa annettu epiduraali vielä lakannut vaikuttamasta ja sekin voi vaikuttaa etten ehtinyt lasta ulos asti työntää. (Poika oli perätilassa ja pylly näkyi, kun lääkäri totesi että lapsen sydänkäyrä näyttää liian pahalta, pakko saada ulos nopeammin eli jouduttiin sektioon.) Ylipäätään tunsin supistukset siinä aika huonosti.
 
Ponnistuskivut oli paljon pahemmat kun avautumisvaiheessa. Itse asiassa luulin kuolevani. Mulle tuli kylläkin erittäin pahat repeämät ja imukuppiulosautto että se varmaan oli syynä.
 
Kyllä kivut jatkuivat infernaalisina ponnistusvaiheen ajan, kunnes ne loppuivat kuin seinään heti vauvan synnyttyä. Jälkeiset ja tikkauskin sattuivat, tosin eivät sattuneet yhtä paljon. Siinä kohtaa oli kuitenkin jo kerennyt kokemaan synnytyksen jälkeisen autuaan kivuttomuuden, eikä olisi huvittanut sietää kipua enää yhtään enempää.
 
Ensimmäisessä synnytyksessä pahimmat kivut tulivat vasta kun vauva oli jo syntynyt. Toisen synnytyksen jälkeen jälkisupistukset olivat kipeimpiä. Kolmannessa ei ponnistusvaiheeseen päästykään.
 
Ei lopu! Ponnistusvaihe vasta sattukin. Kipu helpottui kun vauva vihdoin syntyi. Seuraava kipu oli istukan veto. Tikkaaminen tuntui lähinnä nipistelyltä. Synnytyksen jälkeen olin kipeä vielä monta viikkoa.
 
Synnytys käynnistettiin jollain tipalla ja todellaki lähinnä helpotti oloa kun olin auki ja sai alkaa ponnistaa. Ne viimiset minuutit ennen lupaa oli pahimmat kun tuntu että kroppa käskee ponnistaa mutta piti pidätellä vielä. Ponnistusvaihe oli about 20min ja jälkeiset tuli melkeen heti perässä tosi helposti. Sain sen piikin joka nopeuttaa jälkeisten tulemista.

Niin ja kivunlievityksenä mulla oli vaan ilokaasu enkä jälkeenpäinkään tarvinnu mitään muuta. Muutama tikki kun laitettiin hengittelin myös kaasua vaikka jotain puuduttavaa geeliä sinne laitettiinki. Ei paljon tuntunu auttavan.
 
Ponnistussupistukset koin molemmista kaikista kivuliaimpina, mutta toisaalta erilaisina. Siinä on jo niin lähellä maalia, että osaa suhtautua jokaisen tuskaisen hetken vievän lähemmäs syntymää. Itsellä ne viimeiset kunnon supistukset tuntu esikoisen kohdalla perseessä(oli epiduraali) ja kuopuksen kohdalla suoraan kohdunsuulla (ilman epiduraalia).
 
Ponnistusvaiheessa ei tuntunut enää kipuja, kovaa ponnistamisen tarvetta vain ja heti syntymän jälkeen katosivat kaikki kivut närästyksineen päivineen.
 
Kyllä tuntui kovat kivut myös ponnistusvaiheessa. Esikossa en tuntenu, kun epiduraalivaikutti, mutta seuraavissa kyllä. Toka kohdalla sattui paljon, mutta onneks ei tarvinu ponnistaa, kun työntyi ulos ilmankin eli spontaanisti syntyi. Kolmannen ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia. Mä huusin ja kiljuin, olin kyljelläni ja päällimmäisen jalan reisi kramppas eli sen kipu oli vielä hirveempi :D Enkä mä uskaltanu edes ponnistaa kunnolla vaan annoin tulla omaa tahtia ulos. Ja hyvä niin, jos oisin ponnistanu oisin todennäkösesti revennyt ku poika olikin isoin näistä kolmesta eikä pienin, kuten kätilö käsikopelolla mahan päältä veikkas :) 4670g . Pojan syntymän jälkeen oli myös näistä kolmesta kivuliainta kohdun painelut siel salissa, mut se johtukin täydestä rakosta. Saliin tullessa kävin kyl pissalla mut ei rakko olluka tyhjentyny kunnolla ja ehti vielä täyttymäänki nopeasti. En ois ite jälkeenkä päin tajunnu et rakko on täys, jollei kätilö ois siitä erikseen sanonu.
 
Supistuskivut eivät olleet mitään ponnistuskipuun verrattuna. Supistukset vielä jotenkin kestin mutta ne ponnistuskivut oli ihan järkyttäviä. Varmaan vaikutti se kun en tiennyt kuinka paljon se voi oikeesti sattua (tuli vähän yllätyksenä) ja kun minua ei neuvottu mitenkään esim hengityksen kanssa tms. Sanottiin vaan että lopeta kiljuminen ja keskity ponnistamaan. Tai voi olla että neuvottiin mutten muista :D Mutta tekisin kaiken uudelleen :)
 
Ponnistuskivut oli paljon rajummat kuin supistukset. Ponnistus kestikin sen 2 tuntia ja olin aivan varma, että kuolen.:shifty::hilarious:

Pieni tulikin käsi poskella ja se hidasti ponnistusta ja repi paikkoja.

Onneksi palkinto uurastuksesta korvaa kaiken ja kipu unohtuu<3
 
Mulla 2 synnytystä takana ja molemmissa oon ponnistusvaiheen aikana tuntenut järkyttävää kipua (esikoisen ponnistusvaihe 1h 5 min ja kuopus 32 min). Kyllä tuli huudettua, karjuttua, kirottua ja kiljuttua molempien ponnistusvaiheen aikana, mutta kaikki kipu kadonnut saman tien kun on vauva syntynyt ja saanu rinnalle. :)
 
Takaisin
Top