Äh ja puh, taas on ollu vähän haipakkaa täällä... Ma ja ti välisen yön
vauva nukku jotenkin huonosti, ähisi ja puhisi ja itki unissaan. Aamulla
typy oli vähän lämpöisen oloinen, mut en sit kiinnittäny siihen sen
kummemmin huomiota. Laitoin neidin partsille nukkumaan ja sieltä vähän
ajan päästä autoon ja mentiin lastenlääkärikeskukseen sen
korvatulehduksen jälkitarkastukseen. Lääkärissä sit ulkovaatteita pois
ottaessa tajusin, että tyttö on ihan tulikuuma! No, oltiin ihan oikeassa
paikassa. :) Päästiin lääkärille ja hän mittasi heti kuumeen, oli 40 astetta. Verikokeisiin ja selvisi, että tulehdusarvot koholla. Lähete lastenklinikalle, käski mennä heti. Lääkäri sano, että näin pienellä kuume yleensä viestii pissatulehduksesta, munuaistulehduksesta, keuhkokuumeesta ja sit oli vielä joku neljäs mut en muista mikä se oli. Korvat oli kuiteskin ihan ok eli tulehdus poistunut. :) Hoitaja laitto vauvalle supon alentamaan kuumetta ennen kun lähdettiin.
Lastenklinikalla ensiavussa hurahti 6 tuntia, lääkäri katteli vauvaa ja ottivat kaikenmaailman näytteitä vauvasta. Sanoivat, että äidille voi olla mukavampi odottaa ulkopuolella näytteidenoton ajan. Kuuntelin sitten oven ulkopuolella 45 min. kun pikkuinen huusi suoraa huutoa... :/ Hoitajat ramppas edestakas huoneeseen ja juttelivat keskenään kun ei jonkun näytteen ottaminen meinaa millään onnistua. Mä pidättelin itkua, kunnes joku ohjasi mut sitten erilliseen meille varattuun huoneeseen (saatiin siis sieltä ensiavusta huone kun vauva niin pieni). Että ehkä mukavampi odotella siellä kun kuunnella sitä itkua... Vauva palautettiin mulle ja toinen oli siinä vaiheessa jo ihan kosketusarka ja tosi tuskaisen oloinen. Se oli selkäydinnäyte mitä eivät saaneet otettua. Vauvalle lisää kuumelääkettä ja antibioottia tippumaan suoneen.
Illalla päästiin sit osastolle ja siellä toista antibioottia tippumaan, samoin laitettiin nesteytystippa. Ja lisää kuumelääkettä. Yöksi kolmas antibiootti tippumaan. Mun piti tehdä yön syöttöpunnituksia, että tiedetään mikä on sopiva nesteytyksen määrä. Ettei anneta liikaa tai liian vähää. Se oli ihan kamalaa, kun vauva oli niin itkuinen. Toinen rauhottu aina imetykseen ja voitte kuvitella miten hermostu kun joutu siitä vaa'alle eikä enää päässy tissille. Eipä tälle mammalle oikeen uni sairaalassa tullu... Sillon yöllä tais saada vielä yhen annoksen kuumelääkettä.
Aamulla typy oli jo pirteempi, vaikkakin edelleen tosi rassukka. Antibiootit tepsi eikä kuumettakaan enää ollu. Selvisi, että kyseessä oli pissatulehdus. Virtsatiet ultrattiin, että jos jotkut rakenteelliset poikkeavuudet ois aiheuttanu tulehduksen. Ei löytyny mitään. Oltiin sairaalassa kolme päivää eli kaks yötä. Suonensisäistä antibioottia sai siis kolmena vuorokautena ja nyt kuuri jatkuu suun kautta. Turhat antibiootit lopetettiin sit heti kun selvis, että mikä vauvaa vaivas.
Aivan kamalaa, hirveetä, ahdistaavaa!!! Vaikka kyseessä oli "vaan" pissatulehdus, oli se ihan kamalaa. Se epätietoisuus ja huoli oli jotain aivan järkyttävää! Kotiin päästiin torstaina illalla ja mies oli sen illan töissä. Mun vanhemmat oli apuna ja kun he lähti ja molemmat lapset nukkui, mulla purkautu kaikki tunteet. Itkin ihan hysteerisenä ja oikeesti tuntu, että mä en selviä tästä ikinä!!! Jäi ihan kamala pelko, että miten mä selviän arjesta lasten kanssa. Kauhee ahdistus, että mitä jos näin käy uudestaan. Aamulla oli jo parempi mieli ja tiedän, että kyllä tää tästä. Mut ihan niinku vauva on toipilas, ni niin oon kyllä mäkin! On henkisesti jotenkin heikko olo... Tiedän, että ajan kanssa helpottaa, mut mut... Niin ja eilen lääkäri soitteli lastenklinikalta perään, että siinä ultrassa oli löytynyt maksasta kysta jonka haluavat vielä tutkia. Kuukauden päästä siis uudelleen ultrattavaksi.
Tuli paljon tekstiä, mut tää oli mun tapa päästää tää kaikki pihalle... Toivottavasti muiden vauva-arki sujuu vähän iiseimmissä merkeissä. :)
Lastenklinikalla ensiavussa hurahti 6 tuntia, lääkäri katteli vauvaa ja ottivat kaikenmaailman näytteitä vauvasta. Sanoivat, että äidille voi olla mukavampi odottaa ulkopuolella näytteidenoton ajan. Kuuntelin sitten oven ulkopuolella 45 min. kun pikkuinen huusi suoraa huutoa... :/ Hoitajat ramppas edestakas huoneeseen ja juttelivat keskenään kun ei jonkun näytteen ottaminen meinaa millään onnistua. Mä pidättelin itkua, kunnes joku ohjasi mut sitten erilliseen meille varattuun huoneeseen (saatiin siis sieltä ensiavusta huone kun vauva niin pieni). Että ehkä mukavampi odotella siellä kun kuunnella sitä itkua... Vauva palautettiin mulle ja toinen oli siinä vaiheessa jo ihan kosketusarka ja tosi tuskaisen oloinen. Se oli selkäydinnäyte mitä eivät saaneet otettua. Vauvalle lisää kuumelääkettä ja antibioottia tippumaan suoneen.
Illalla päästiin sit osastolle ja siellä toista antibioottia tippumaan, samoin laitettiin nesteytystippa. Ja lisää kuumelääkettä. Yöksi kolmas antibiootti tippumaan. Mun piti tehdä yön syöttöpunnituksia, että tiedetään mikä on sopiva nesteytyksen määrä. Ettei anneta liikaa tai liian vähää. Se oli ihan kamalaa, kun vauva oli niin itkuinen. Toinen rauhottu aina imetykseen ja voitte kuvitella miten hermostu kun joutu siitä vaa'alle eikä enää päässy tissille. Eipä tälle mammalle oikeen uni sairaalassa tullu... Sillon yöllä tais saada vielä yhen annoksen kuumelääkettä.
Aamulla typy oli jo pirteempi, vaikkakin edelleen tosi rassukka. Antibiootit tepsi eikä kuumettakaan enää ollu. Selvisi, että kyseessä oli pissatulehdus. Virtsatiet ultrattiin, että jos jotkut rakenteelliset poikkeavuudet ois aiheuttanu tulehduksen. Ei löytyny mitään. Oltiin sairaalassa kolme päivää eli kaks yötä. Suonensisäistä antibioottia sai siis kolmena vuorokautena ja nyt kuuri jatkuu suun kautta. Turhat antibiootit lopetettiin sit heti kun selvis, että mikä vauvaa vaivas.
Aivan kamalaa, hirveetä, ahdistaavaa!!! Vaikka kyseessä oli "vaan" pissatulehdus, oli se ihan kamalaa. Se epätietoisuus ja huoli oli jotain aivan järkyttävää! Kotiin päästiin torstaina illalla ja mies oli sen illan töissä. Mun vanhemmat oli apuna ja kun he lähti ja molemmat lapset nukkui, mulla purkautu kaikki tunteet. Itkin ihan hysteerisenä ja oikeesti tuntu, että mä en selviä tästä ikinä!!! Jäi ihan kamala pelko, että miten mä selviän arjesta lasten kanssa. Kauhee ahdistus, että mitä jos näin käy uudestaan. Aamulla oli jo parempi mieli ja tiedän, että kyllä tää tästä. Mut ihan niinku vauva on toipilas, ni niin oon kyllä mäkin! On henkisesti jotenkin heikko olo... Tiedän, että ajan kanssa helpottaa, mut mut... Niin ja eilen lääkäri soitteli lastenklinikalta perään, että siinä ultrassa oli löytynyt maksasta kysta jonka haluavat vielä tutkia. Kuukauden päästä siis uudelleen ultrattavaksi.
Tuli paljon tekstiä, mut tää oli mun tapa päästää tää kaikki pihalle... Toivottavasti muiden vauva-arki sujuu vähän iiseimmissä merkeissä. :)
