Lokakuun kuulumisia

jemppu

Puuhakas puhuja
Lokakuunmammat 2015
Hurjaa vauhtia menee vuosi eteenpäin... :eek:

Täällä on vihdoin ja viimein löydetty sopiva unikoulu meidän pikkuiselle! Tassu-unikoulua ehdittiin siis testailla viiden kuukauden iästä aina kuukausittain, mutta ei ole ollut hyvä juttu se meidän pojalle! On hermostunut vaan entisestään ja huutaisi vaikka koko yön, jos siihen tassuttelemaan jäisi...

Tällä viikolla aloitettiin sitten pistäytymisunikoulu, ja heti ensimmäisen yön jälkeen on poika nukkunut kuin tukki, heräten vain kerran aamuyöllä. Kyllä on olo helpottunut, monen kuukauden unettomien öiden jälkeen! Pahimmillaan meillä herättiin lähemmäs 20 kertaa yön aikana...

Nyt on ollut pojalla päivisin virtaa vaikka kuinka, ja mamma ei meinaa edes perässä pysyä :P
 
En ehdi nyt kuin pikaisesti piipahtamaan, mutta annushkalle piti mainita, että meidänkin pojalla on kananmuna-allergia. Ei aiheuta oksentelua kylläkään, mutta iho meni vesikelloille ja raapii itsensä verille. Tässä taannoin mies oli käsitellyt kananmunia paljain käsin ja nosti vaippasillaan olleen pojan syliin. Tuli pojan kainaloiden alle ihottumaiset kädenjäljet. Että aikamoisia oireita kyllä aiheuttaa.
 
jemppu miten toteutatte sitä pistäytymisunikoulua? Meillä kans yritetty tassuttelua, mutta ei oikein toimi... On niin raskasta kun tyttö herää monta kertaa yössä, ja aina hirveällä huudolla. Ei siis koskaan herää rauhallisesti jokellellen tms, vaan on aina herätessään tosi kiukkuinen, itkee ja huutaa ja potkii ja nykyään myös lyö. No aamulla sentään vaan itkee ja huutaa. Mutta vähän tuntuu että ei tyttö saa tarpeeksi unta, vaikka nukkuu 9-10 tuntua yöllä ja kahdet päikkärit, 30min-2h. Alkaa olla itsellä ja miehellä voimat lopussa. Eikä se herääminenkään, mutta kaikista raskainta on se kun tyttö aina itkee ja huutaa.
 
Ninnu: Tehdään iltatoimet tavalliseen tapaan, luetaan iltalorut ja laitetaan poika sänkyyn. Yleensä jo tässä kohtaa alkaa huuto, jonka jälkeen hetki silitetään ja sanotaan hyvät yöt ja poistutaan. Jos itkee kovasti ja kauan niin mennään uudestaan pistäytymään. Me ei olla otettu mitään tarkkaa aikarajaa kauan annetaan olla yksinään. Alussa pienempiä aikoja (5min?) ja nyt vähän pidempään (10-15min?). Itse en halua kovin pitkään poikaa yksin huudattaa ettei tule turvaton olo. Ja jostain luin että aikamääreet on vaan sitä varten että vanhempi joka ei kestä kuulla itkua, malttaa pysyä hetken poissa. Eli että sillä ajalla ei onnistumisen kannalta kai niin väliä ole. Kunhan antaa mahdollisuuden rauhoittua itsekseen.

Tällä viikolla 5 yönä on nukahtanut pienen kiukkuamisen jälkeen alle 10 minuutissa ja parina yönä on mennyt puolisen tuntia, ja näinä öinä on käyty vielä uudestaan silittämässä ja sanomassa ettei ole hätää ja nyt nukutaan. Mutta heti ekan yön jälkeen meillä huomattiin tuloksia. Poika osasi jo yöllä nukahtaa pienen ähinän jälkeen itsekseen eikä edes alkanut huutamaan. Aikaisemmin meillä oli vähän samanlainen meno kuin teillä Ninnu! :confused:
 
Niin ja se piti vielä sanoa että meillä nukutaan nyt 11-12h yössä ja 2h päiväunet :)
 
Hmm.. kiinnostavia juttuja. Meillä tyttö oppi pari viikkoa sitten ihan yhtäkkiä nukahtamaan itsekseen päiväunillen ja ylipäätään nukkumaan kunnon päiväunet! Aikaisemmin on ollu pelkkää 15min torkahtelua sylissä jos sitäkään.. Ei oo koskaan nukkunut kunnolla päivällä. Enkä tehny mitään muuta kun taas kerran koitin että saisko kuitenkin nukahtamaan vaunuihin. Tavallisesti on karjunu siellä ja lopulta oon nostanu pois, nyt vaan laitto silmät kiinni ja nukahti ilman mitään nukuttamisia :O Jes!

Mutta yöt puolestaan on yhtä heräilyä ja karjumista.. aikasemmin nukku yöt hyvin yhdellä heräämisellä mutta nyt jotain 2 (vai 3?) kk ollu ihan mahdotonta.. Tassuttelu saa tyypin täysin raivoihinsa.. No, oikeestaan kaikki mitä oon kokeillu saa sen vain raivoihinsa... Ei oo vielä löytyny unikoulumallia missä yhdistyis teho ja inhimillisyys :D Tai sit mä oon liian pehmo. Ja väsynyt. Ei jaksa unikouluttaa viikkoa valvoen kaikki yöt kovin usein.. Saa nähdä missä vaiheessa ja miten sitä taas koittais...
 
Muokattu viimeksi:
Mullakin kesti kauan ennen kuin uskalsin pistäytymisunikoulua kokeilla. Olin kanssa aika herkkä vauvan itkulle ja aluksi teki tosi pahaa poistua huoneesta ku poika huusi. Mutta heti helpotti, kun huomasi että kaveri rauhoittuu paljon helpommin kun ei ole vieressä "häiritsemässä". Mutta jännä kyllä miten kaikki on niin erilaisia tässä nukahtamis hommassa!
 
Joo, mä en uskalla alkaa neuvomaan mitään unikoulujutuissa, kun ei ole itsellä niistä kokemusta. Olettaisin, että johdonmukaisuus näissäkin asioissa palkitsee lopulta, mutta huhhuh, kun on tosiaan lapsissa eroja.

Jokos joulukuisista joku kävelee muuten? Meillä vasta huojutaan ajoittain ilman tukea, mutta yksinään ei ota askelia ja aika nopeasti laskeutuu kyykkyyn siitäkin. Ei ole tyyppi mikään hurjapää näissä kävelyasioissa, vaikka muuten kyllä kiivetään ja tullaan pää edellä alas joka paikasta. :eek:

Onko Aerian tytöllä ruokailu ruvennut sujumaan yhtään paremmin?
 
Juu tässä kun 10kk on tullut täyteen, on alkanut syödä edes jotain! Päivästä riippuu, mutta parhaimmillaankin siis pari-kolme teelusikallista/ ruokailu. Sormiruokia syö välillä ja toisinaan heittää vaan kaiken lattialle.. mutta niitäkin on nyt alkanut selvästi niellä myös. 10kk neuvola oli ennen ku alkoi syödä ja ihan hyvin oli maidollakin kasvanut, oma terkka oli sitä mieltä ettei tässä ole mitään ongelmaa vaan ihan tavallista että lapsi alkaa syödä vasta noin 1v.

Mä ehkä salaa haaveilen että kun päiväunetkin alkoi opettamatta sujua niin yöunetkin alkais.. muksulla on niiiiin kova ja terävä itkuääni ja menee niin äkkiä semmoseen paniikkitilan kuuloseen että se huudattaminen on ihan kamalaa. Ehkä jossain vaiheessa on pakko jos ei muuten suju, mutta luulisin et sitten ku on valmis niin sujuu vähän helpommin. Kyllä mä siis jonkun 15min kuuntelen kovaakin itkua jos kuulostaa enemmän kiukulta ku paniikilta mutta saa nyt nähdä miten täs tulee edettyä, nyt oon antanu hommalle aikalisän ku ei vaan jaksa ajatella :D

Meillä tyttö seisoo ihan muutamia sekunteja vaan ilman tukea, ja heittäytyy istumaan heti kun "huomaa" ettei pidäkään mistään kiinni.. kävelee taaperokärryllä ja kahdesta sormesta pitäen mutta varvastaa vielä kävellessä aika usein, veikkaan ettei kävele ennen 1v ilman tukea..
 
Moikka moi kaikille!

Kiva lukea teidän kuulumisia. Mahtava kuulla, että Aerian tyttö syö jo hiukan paremmin:)

Meidän poitsu ei kävele vielä, mutta ikäähän on vasta 9,5 kk. Tuesta pitäen esim. sohvan reunaa pitkin liikkuu näppärästi ja pitkiäkin matkoja.Taaperokärryn sai vasta viime viikonloppuna ja vähän sillä taapertaa. Ei kävele yhtään "kävelyttämällä", emmekä koskaan edes kävelytä häntä. Välillä vaan huomaan kun joku vieras yrittää kävelyttää poikaa tuloksetta. Ihan tarpeeksi vauhdikas ja tuhoja aikaan saava ukkeli on ilman kävelytaitoakin. Sohvalle pääsee nousemaan jos käyttää apuna lattialle jäänyttä jotain isompaa lelua, jonka päällä voi seisoa. Mun mielestä pojalla on jo aika hyvä tasapaino kun taiteilee ja temppuilee. Niin nyt on parisen viikkoa harjotellut tuetta seisomista, pysyy siinä max minsan verran.

Nyt taas nukkuu hyvin ja on alkanyt käymään nukkumaankin yleensä aika kivasti. Oli tossa reilu kuukausi sitten sellainen jakso, jolloin huusi öisin jopa parikin tuntia. Ei rauhoittunut edes sylissä. En vieläkään tarkalleen tiedä mistä se johtui. Ehkä flunssa, hampaiden teko, yöimetyksen lopetus ja ehkä vatsapuruja. Mutta nyt taas nukkuu pääasiassa yöt heräämättä. Hampaitakin on jo 8 ja niillä on hyvä mussutella esim. ruisleivän kantaa.

Pojalla myös ainakin ruoka-aine herkkyyttä jos ei ihan allergiaa. Tällä hetkellä siedätetään kaikille viljoille (kaurasta ja riisistä ei ole koskaan tullut oireita) ja maidolle. Olen antanut aina silloin tällöin puuroa mikä sisältää maitojauhetta. Mä siis imetän edelleen. Välillä tulee reaktioita ja välillä ei. Meillä myös tuli eilen MINISEN kuvailema ihoreaktio. Mä leivoin mustikkapiirakkaa ja mies teki kanaruokaa ja poika söi siinä vieressä mustikoita. Ja oli ilman vaatteita niin kainalossa isot läikät, jossa pieniä näppylöitä. Mulla tulee eläimistä samanlaista näppyä. Meni ohi nopeesti ja ilman zyrteciä. Allergiatesteissä siis reagoinnit maidolle, venhäjauholle ja maapähkinälle. Mutta siedätetään siedätetään, sehän on nykyajan ohjeistus.

Paljon pitää vielä syksyn aikana opettaa pojalle kaikkea ja imetys lopettaa ym. Mä meen siis vuoden alusta töihin ja poika tarhaan. Ja siitähän se arki vasta alkaa ihan tosissaan. Niin ja sen vielä kerron, että meidän herra riitelee lähes aina ja voimakkaasti pukiessa. Kyllä on mammalla joskus hikikarpaloita otsassa kun aamulla yritän pukea kiemurtelevaa lasta jos lähdetään esim. perhekerhoon.
 
Meillähän on aina nukuttu ihan hyvin. Välissä on ollut kausia kun on ollut levottomampaa ja huomasin kans, että tuo tassuttelu ei siihen levottomuuteen auta vaan ennemminki yllyttää pelleilemään sängyssä. Meilläkin siis käytetty tuota pistäytymistekniikka ihan vaan intuition pohjalta. Yleensä en sano mitään vaan käyn vaan peittelemässä ja poistun. Yölläkin nukahtaa monesti itsekseen, mutta jos ei niin sitten käydään laittamassa tutti suuhun ja peitto paremmin.

Neiti on siis parin viikon päästä 10kk ja ei vielä seiso ilman tukea. Kävelee sormista kiinni pitäen kyllä jo tosi hienosti. Taaperokärryä ei olla hankittu, kun ei sillä täällä meillä oikein mahtuisi kävelemäänkään.

Itsellä on aika kova luottamus siihen, että tuo kanamuna-allergia kyllä häviää ajan kanssa. Kuukauden päästä kokeillaan uudemman kerran neuvolan ohjeiden mukaan. Oksentaminen oli tosiaan aika rajua eikä siis mitään kerran puklaamista niin ei ihan joka viikko viitsi kokeilla.

Meillä myös on keksitty ruveta heittäytymään kaarelle huudon säestyksellä monen moisissa tilanteissa, jotka syystä tai toisesta kiristävät neitisen hermoja.

Onkos muita joilla aloitetaan päivähoidossa pian?
Meillä siis myös päiväkoti edessä tammikuussa. Haettiin 15 sopimuspäivää /kk ja ei varmaankaan tule olemaan täysiä päiviä, kun itse opiskelen ja aikataulut on vähän joustavammat.
 
Näköjään muillakin siis ollut levottomia öitä. Täällä meinaa kanssa. Oli se vaan niin luksusta, kun poika heräs vaan kerran yössä. Nyt tuntuu, että koko yö on pientä kitinää ja kätinää :sad001. Harvoin alkaa kunnolla itkemään. Pitää vaan mut hereillä kokoajan, kun nousen korjaamaan peittoa ja laittamaan tuttia suuhun. Pojalla myös posket punottaa. Voiskohan johtua noista hampaista?? o_O Kuitenkin poskihampaat on ollut pitkään turvoksissa.

Päivällähän täällä sitten nukutaan pitkiä päiväunia vaunuissa. Kahdet päikkärit ja noin 1-3,5 h unia (yht korkeintaan 4,5 h per päivä). :grin

Mutta nyt pitää mennä, kun vaunut heiluu! Hyvää lokakuuta kaikille :)
 
Meillä tyttö kävellyt 10 kk iästä asti eli nyt sellaset pari viikkoa. Kävely sujuu jo tosi hyvin, tasapaino kehittyy viikossa tosi paljon. Välillä toki kaatuu ja muksahtelee, mut eihän se nyt noin pienellä voi vielä ilman sujuakaan. Kuukauden päivät käveli pitkin seiniä, vauhti vaan kiihtyi ja kiihtyi ja lopulta piti enää yhdellä kädellä tukea ja avot sit päästettiin irti. Nyt mennään jo pitkin taloa ja yhteenputkeen pystyy käveleen jo talon päästä päähän ja takasin kaatumatta.

Öisin nukutaan 10-12h, yleensä herää välillä itkemään tuttia, joka pitää laittaa about 3 kertaa yössä. Siitä tuttiheräilystä kun pääsis pois, niin nukkuis varmasti rauhallisemmin ja vois sitten mahdollisesti siirtää omaan huoneeseen nukkumaan. Tyttö nukkuu muutenkin tosi levottomasti, kääntyilee sängyssä päästä toiseen jne. Meidän piti hankkia sellanen unipussi, kun ei tyttö pysynyt muuten peiton alla ollenkaan, nyt on edes se pussi lämmikkeenä vaikka pyöriskin. Päivisin nukkuu päivästä riippuen 1-2 tuntia. Päiväunet on kyllä pitentyneet nyt paljon, kun lähti käveleen, kuluttaa vissiin niin paljon enempi energiaa. Nukkumaan meno on meilläkin kauheeta värkkäämistä, pitkään mentiin onnistuneesti tolla pistäytymistekniikalla, mut sillon kun tyttö oppi nouseen pinniksessä seisomaan se alko tökkimään. Aina kun laittaa tyttöä nukkumaan, niin ei tarvi ku selkä kääntää niin hän on nousemassa jo ylös seisomaan. Pitäis vaan alkaa ronskimmin toteuttaan uudelleen tuota pistäytymistä, vaikka huutaakin. Miehellä ei vaan meinaa hermot kestää toteuttaa sitä tekniikkaa niin hyvin kuin mulla, hän jää sit aina sinne vierelle, et rauhottuis ja nukahtais sillä tavalla. Ois se hyvä saada vanhemman lapsen kans sujumaan nämä nukkumishommat helpommin ennen kuin tämä toinen syntyy.

Syömiset meillä sujuu ja potalle harjottelu, niissä ei ole ollu mitään ongelmia. Eikä ainakaan tähän mennessä ole mistään ruoka-aineesta aiheutunut mitään allergiaa. Saa nähdä tuleeko sit normaali maidosta, kun sitä alkaa aikanaan antamaan, ei nyt ruuan seassa ole sekään aiheuttanut mitään. Tässäpä nämä meidän kuulumiset pikaisesti...
 
Lokakuun paras kuuluminen tässä taloudessa: 7kk kokemuksesta järkyttyneenä pelätty yövieroitus onnistuikin nyt isompana ihan superhelposti ja olemattomilla itkuilla! Jes!! Yöunet ♡
 
Takaisin
Top