Limakalvo ja follikkeli ovulaation aikaan

  • Ketjun aloittaja Attaliini
  • Aloituspäivämäärä
A

Attaliini

Vieras
Helou,

Olin päivystyksessä pari viikkoa sitten alavatsakipujen takia, jolloin gynelle ultrasi. Tuolloin olisi pitäny olla ihan loppukierto. Oon lihonut paljon, jonka myötä kierto on pitkittynyt ja muuttunut myös hieman epäsäännölliseksi. Nyt se on kuitenkin tasaantunut jonkin verran ollen 30-37 päivää. Ultran aikaan oli siis kp 30. Totesin gynelle että pitäisi kohtapuoliin alkaa ja hän myötäili. Kävin kuitenkin kannasta lukemassa epikriisin, jossa luki, että limakalvo melko tiiviskaikuinen, 7,5 mm. Follikkeleja, joista suurin 15,6*8 mm. Toisella puolella suurin 8,7 mm. Rupesinpa sitten vaan miettimään, että mitähän tämä nyt meinaa kierron kannalta? Ovulaatiota en saanut tikutettua, en tosin tuohon aikaan sitten enää yrittänytkään. Peittoja heiluteltiin tuosta 5 päivän päästä. Toivoisin kovasti itse raskautta (2 lasta entuudestaan), mies on vähän empiväinen vielä. Tietääkö kukaan noista limakalvon paksuuksista ja follien koosta mitään? Täti ei ole vieläkään tullut, kp. 45...Sinänsä voi olla pois kyllä ihan muutenkin...
 
Mulla ainakin on ollut suurentuneiden follikeleiden kanssa niin, että siinä kierrossa ovis jää välistä ja kierto on niin pitkä kuin kunnes se follikkeli lopulta puhkeaa ja siitä viikon tai kahden päästä tulee vuoto taas. Periaatteessa varmaan "ovis" on se follikkelin puhkeaminen, mutta ei se mahda olla kovin hedelmöityskykyinen jos on suurentunut normaalista moninkertaisesti. En tiedä tuota kyllä, onko silloin mahdollista raskautua vai ei.

Sulla follikkeli on vielä melko pieni, mutta en tiedä normaalia kokoa. Mulla menee välillä monen sentin halkaisijalle, mutta johtuu sairaudesta.
 
Takaisin
Top