Liikunta raskauden aikana

Ciara

Näppärä viestien naputtelija
Maalisäidit 2020
Millaisia harrastuksia teillä on, oletko jaksanut liikkua normaaliin tapaan?
 
Itse en ole mitenkään superurheilullinen, mulle on hyvin, jos käyn pari kertaa viikossa salilla ja kävelyillä. Hyötyliikuntaa tulee arkisin jonkin verran, kun ei ole autoa. Nyt koronan myötä saliharjoittelu on vähentynyt ja pitäisi kyllä skarpata sen suhteen. Pahimman väsymyksen aikaan meni myös päiviä, etten jaksanut käydä edes kävelyllä. Nyt piristi kun Helsinkiinkin tuli lunta, tänään meni pari tuntia pulkkamäessä ja se ylös kipuaminen kävi liikunnasta.

On kyllä mielessä käynyt, että haluaisin kohottaa kuntoa ihan jo siksi, että synnytys olisi varmasti iisimpää ja palautuminen siitä. Välillä vaan tätä laiskaa mieltä vaikea aktivoida.
 
Mä urheilin ennen raskautta aktiivisesti, vaikkakin jo korona vähensi treenejä melko paljon ja kisoja toki vielä enemmän. Lajeina mulla polkujuoksu ja triathlon. Olin etukäteen ajatellut, että treenaan läpi raskauden. Nyt alkuraskaudesta oon kuitenkin ollut ihan tajuttoman väsynyt, ja leposyke on selkeästi kohollaan ja hengästyn tosi helposti. Ei oo oikeastaan tullut mieleenkään mennä juoksulenkille, kun jo kevyt kävelylenkki uuvuttaa. Toivon kyllä kovasti, että keskiraskaus olisi tän osalta helpompi, ja voisin joskus käydä vaikka kevyesti hölkkäämässä. Ehdottomasti menen kuitenkin vauvan hyvinvointi edellä, enkä halua tehdä mitään mikä tuntuu huonolta. Ehtiihän sitä treenata vaikka kuinka sit taas raskauden jälkeen. Toisaalta mietityttää synnytys ja siitä palautuminen. Niissä varmasti olis hyötyä siitä, jos saisi kuntoa ylläpidettyä myös raskausaikana.
 
Lohduttavaa kuulla AnniV, että paljonkin treenaavalla on ollut tuollaisia tuntemuksia. Itselle noista hengästymisoireista on tullut sellainen olo, että olenko mä tosiaan näin huonossa kunnossa :wacky: Kestävyyskuntoa toki saisin kehittää, olen hoikka ja lihaskunto ok, mutta esim juoksu ei kyllä kovin hyvin suju. Ja siitä kestävyydestä nimenomaan luulisi synnytyksessä olevan hyötyä.
 
Nyt korona-aikana on tullut tehtyä kaikkea sovellettua kotona. Voimaa, juoksua ja aika paljon oon joogannut. Kattelin jo tossa, et jos korona ei estä, niin olis tarjolla toiminnallista treeniä raskaana oleville. Se kiinnostais, oon joskus harrastanut aktiivisesti toiminnallista ennen esikoista. Tosin työaikoihin on hankala sitouttaa yhteen tiettyyn samaan aikaan tapahtuvaa treeniä, mut aina voi yrittää:happy: ja raskausjoogaa taas varmasti teen, niin kuin ekankin kanssa:happy:
 
Mä en koskaan ehtinyt palaamaan salitreenin pariin esikoisen raskauden ja vaativan synnytyksen jälkeen. Mulla meni melkein vuosi palautua synnytyksestä ja oonkin nyt sitten vain vaunulenkkeillyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Yritän nytkin jaksaa lähteä lenkille, mutta toi syke nousee kyllä tosi helposti ja ”krapula” tekee myös omat haasteensa.:sorry:
 
Virkistän juuri saliharrastusta takaisin kuvioihin. Ennen olen tanssinut paljon, toivottavasti saan siihen intouduttua vielä. Etominen tuntuu vähän helpottuvan kun keskittyy liikuntaan. Myös kävelyillä pyrin käymään enemmän.
 
Esikoisen aikaan oli muutamakin palveluntarjoaja. Nyt korona-aikana en tiedä. Just ainakin yks kurssi näkyi peruuntuneen, kun piti alkaa ens viikolla. Jos joku tietää jonkun hyvän virtuaalisen, niin saa vinkata:) mulla on raskauden seurantaan preglife sovellus. Siinäkin näkyi olevan jotain raskausjoogavideoita, en oo vielä kokeillut.
 
Sellaisen sovelluksen latasin kuin Baby2Body, se vaikuttaa hyvältä. Maksullinen tosin. Siellä on siis erilaisia treeniohjelmia ja ruokaohjeita, ja muitakin juttuja. Englanniksi on koko juttu.
Nähtäväksi jää että ehdinkö käyttämään :joyful:.
 
Mulla on pari viime viikkoa pahoinvointi ollut niin kovaa, että olen joutunut ottaa aika rauhallisesti. Ulkoilemassa olen yrittänyt käydä edes pienillä pyrähdyksillä, vaikka välillä se on pahentanut fyysistä oloa. Tärkeää kuitenkin mielialalle käväistä raikkaassa ilmassa.

Nyt olo on onneksi alkanut hieman helpottamaan. Eilen olin ihan innoissani, kun jaksoin tehdä vähän lumitöitä eikä siitä seurannut pahoinvointia :happy093
Rv 10 starttaa huomenna. Aion lisäillä liikuntaa taas hiljalleen oloa tunnustellen. Yleensä ulkoilen melko paljon ja teen kotona lihaskuntoa ja joogaa, välillä käynyt myös ohjatuilla tunneilla.
 
Ainiin, ollut myös pidemmän aikaa harkinnassa hommata kotiin jokin crosstrainer-tyyppinen kuntoilulaite, että saisi kuntoiltua helposti. Kunhan olo tästä vielä hiukan paranee, niin voisinkin taas alkaa katselemaan vaihtoehtoja. Ostaisin siis varmaan käytettynä :)
 
Sain syksyllä hyvän boogien taas treenaukseen maaliskuisen syntymän jälkeen. Selkä oli pitkään kipeä mutta sekin alkoi vahvistumaan, pääsin futistreeneihin ja vikat treenit ennen koronataukoa tuntuivat jo tosi hyviltä. Plussan jälkeen en oo jaksanut treenata yhtään :oops:

Pitäs ehdottomasti alottaa heti lantionpohjan lihasten treenaus ja takaketjun vahvistaminen ettei selkävaivat pahenisi.. mutta MIKSI ne lantionpohjatreenit on niiiin vaikea saada aikaiseksi!?!?! helppoja kuin mitkä mutta ei saa tehtyä :banghead:

Aion ensi viikolla ekassa neuvolassa heti pyytää fyssari käynnin jotta saan vinkkejä
 
Kaikki ryhmäliikunta (tanssi, pilates jne) on ollut nyt koronan takia jäissä, mikä on tietysti harmillista. Tykään kävellä ja pyöräillä ja noita on nyt voinut harrastaa koronasta huolimattakin. Tosin nyt kun on lunta ja liukasta, niin nekään eivät oikein houkuta. Pitäisi varmaan taas tutkia ohjattujen tuntien verkkokurssitarjontaa, ettei ihan jää sohvan vangiksi.
 
Mä urheilin ennen raskautta aktiivisesti, vaikkakin jo korona vähensi treenejä melko paljon ja kisoja toki vielä enemmän. Lajeina mulla polkujuoksu ja triathlon. Olin etukäteen ajatellut, että treenaan läpi raskauden. Nyt alkuraskaudesta oon kuitenkin ollut ihan tajuttoman väsynyt, ja leposyke on selkeästi kohollaan ja hengästyn tosi helposti. Ei oo oikeastaan tullut mieleenkään mennä juoksulenkille, kun jo kevyt kävelylenkki uuvuttaa. Toivon kyllä kovasti, että keskiraskaus olisi tän osalta helpompi, ja voisin joskus käydä vaikka kevyesti hölkkäämässä. Ehdottomasti menen kuitenkin vauvan hyvinvointi edellä, enkä halua tehdä mitään mikä tuntuu huonolta. Ehtiihän sitä treenata vaikka kuinka sit taas raskauden jälkeen. Toisaalta mietityttää synnytys ja siitä palautuminen. Niissä varmasti olis hyötyä siitä, jos saisi kuntoa ylläpidettyä myös raskausaikana.


Keskiraskaus on yleensä oikein energistä aikaa, ja osa jopa tuntee olevansa paremmasssa kunnossa kuin ennen raskautta. Mutta juoksemisen suhteen se ei välttämättä kyllä ole yhtään parempaa aikaa: voi olla että saat varautua käymään puskapissalla useamman kerran lenkin aikana :D peruskuntoahan ylläpitää ihan hyvin ihan vaan perus kävelylenkeilläkin. Toki ymmärrän, ett ne voi juoksijalle olla hyvinkin turhauttavia. :D
 
Mulle juoksu on ollut niin vahva henkireikä, että on ollut nyt tosi vaikea hyväksyä etten oo päässyt pahoinvoinnilta yhtään liikkumaan :banghead: Täälläkin on kuntosalit ja ryhmäliikunnat kiinni, joten sinnekään ei nyt pääsis vaikka olot sen sallisivatkin. Oon koittanut miettiä jotain vaihtoehtoista liikuntamuotoa mitä vois tehdä ettei ihan pää räjähtäisi, just vaikka joku verkkokurssi tms. Hellittäisi vaan tää olo jo! :dead:
 
Olen aina ollut aika laiska liikunnan suhteen. Ennen muuttoa tuli kuitenkin käytyä esikoisen kanssa kantoliinailemassa tai vaunuilemassa yli 5km lenkkejä monta kertaa viikossa. Sitten sekin jäi, kun muutettiin muutama kuukausi sitten ja nykyinen ympäristö ei vain innosta.

Edellisen raskauden aikana tein alussa työtä, jossa tuli kävelyä ihan hyvin, mutta vähitellen piti vähentää sitä. Joku jumppa tai jooga voisikin toimia pidemmälle raskauteen. Minulla meni kolmas kolmannes lähes vuodelevossa kun verenpaine nousi pahasti.
 
Takaisin
Top