Ohjeet liikunnan suhteen vaihtelevat huomattavasti. Itse olen noudattanut sitä ihanan armollista ohjetta, että oman voinnin mukaan voi tehdä mitä vain.
Alkuraskaudesta olin niin väsynyt, ettei liikunta maittanut. Jumpalla alkoi äkkiä huimata, heikottaa ja tuli paha olo. Jumpalla vartti liikuntaa sai mut jo ihan uupuneeksi! Liikunnan rasitusta lisäsi pahoinvointi, joka esti syömästä kunnolla ja tarpeeksi, jotta olisi jaksanut liikkua.
Jumppa alkoi hiljalleen maistua taas joskus rv. 12 tienoilla. Pahoinvoinnin helpotettua sain syötyä hyvin ennen liikuntaa. Huimaus ja väsymyskin väistyivät vähitellen. Nyt rv 18 liikunta taas maistuu tosi hyvin - steppituntia odottelenkin tässä [:D] Liikkumisen iloa lisää ajatus siitä, että liikunnasta on hyötyä myös lapselle. Ihan täysillä tehoilla en enää liiku, vaan sen mukaan mikä kivalta tuntuu. Ei ole mielekästä vääntää verenmaku suussa enää, nautinto on tärkeintä. Sitä paitsi raskauden aikana ei kannata keskittyä kunnon nostamiseen ja lihasten kasvatteluun, vaan ylläpitävään treeniin. Itse toisin sanoen teen lihaskuntoharjoitukset rauhallisesti ja sopivan pienillä painoilla, ja vältän maksimisykeharjoituksia. Parempi mennä vaikkapa kaksi tuntia tasaista paahtoa kuin tunnin aikana revitellä niin, että pumppu lähes halkeaa. Sykemittaria en käytä enkä siis seuraa orjallisesti mitään suositussykkeitä, tunnustelemalla kyllä huomaa, mikä on liikaa.
Suorien vatsalihasten tekoa olen hiljalleen vähentänyt, koska maha alkaa kasvaa ja tarvitsee tilaa. Välillä pyrin korvaamaan suorien vatsalihasten treeniä vinojen vatsalihasten tai syvien vatsalihasten harjoituksilla, tosin teen vieläkin suoria, joskin vähemmän. Selkälihasten harjoitukset selällään alkavat tuntua epämiellyttäviltä, koska masu painaa ikävästi. Samoin pyrin välttämään liikkeitä, joissa alavatsaan kohdistuu suuri staattinen paine, esim. maastavedot ja kulmasoudut isoilla painoilla. Eli pumppi on jäänyt. Tosin kipeä selkä estää tällaiset liikeet muutenkin.
Kaatumisriskiä en ole kovasti ajatellut, esim. hiihdossa ei niin korkealta kaadu, että siitä todennäköisesti olisi haittaa vauvalle. Voihan sitä yhtälailla kaatua kävellessä tai kun nousee jakkaralle kurottaakseen jotain yläkaapista. Ratsastus on alkanut kiinnostaa, mutta sen jätän kuitenkin miehen mielenrauhan vuoksi sivuun. Mies vannotti, etten ensikertalaisena mene hevosen kyytiin, koska hevonen voi vaikka pillastua ja heittää selästä. Laskettelemaan voisin kyllä ihan hyvin lähteä. Luisteluakin olen kokeillut vuosien tauon jälkeen, ja vaikka meno oli horjuvaa, niin pystyssä pysyin.
Minä en tietenkään ole mikään ammattiliikkuja enkä ohjaa tunteja. Veikkaan että hyväkuntoinen ohjaaja voi vedellä vähän reippaampaakin ja pitempäänkin. Sitten kun maha alkaa kasvaa, voi vain olla yllätys, kuinka se vaikuttaa painopisteeseen ja miten hassulta tuntuu hyppiä hölskyvän masun kanssa tai vääntää vatsalihaksia... Eipä se vaadi kai muuta kuin sopeutumista ja luovaa kykyä soveltaa. Minä ainakin asiakkaana ymmärtäisin, jos raskaana oleva ohjaaja ei itse tekisi kaikkea sata lasissa vaan välillä lepäisi ja vain huutelisi kannustusta jumppaajille.