Meillä on mieheni kanssa 9kk ikäinen lapsi, joka on appivanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi. Ymmärrän sen, että he ovat innokkaita ja haluavat nähdä usein yms. mutta välillä meinaa ärsyttää ihan kauheasti se liika innokkuus. Esimerkiksi muutaman kerran kun olemme olleet heillä kylässä ja lapsella on ollut päikkäri aika ja olen sanonut että pitäisi laittaa päiväunille niin anoppi on ollut sitä mieltä, että kyllähän se ehtii myöhemminkin nukkua että he haluavat nyt olla lapsen kans ku taas pitkästä aikaa näkee.. Sama jos olemme olleet illalla lähdössä, että pitäisi lähtä viemään yöunille niin eikä mitään eihän se haittaa jos se nyt joskus valvoo. Joo ei haittaisi jos olisi Vähän vanhemmasta lapsesta kyse.
Yksi kerta olin lapsen kanssa kaupungin keskustassa ja työnsin vaunuja. Lapsi nuokkui siinä ja olin että jess kohta nukahtaa niin eiköhän appivanhemmat kävele vastaan ja kun pääsivät kohdalle niin yritin vihjata siinä että me tässä kohta nukutaan niin ei paljoa auttanut. Anoppi veti sääskisuojan vaunujen päältä ja tutti pois suusta ja sitten alettiinkin jututtamaan lasta.
Ainoat ihmiset ketä meidän lapsi on koskaan vierastanut ovat appivanhempani ja uskon että siitä syystä kun eivät anna lapsen koskaan olla rauhassa. Kun menemme heille kylään, he heti ottavat lapsen syliin ja en koko kyläilyn aikana saa pitää lasta itse. Myös heillä/heidän seurassa lapseni on hyvin hiljainen vaikka yleensä jokeltelee/ääntelee muuten. Kenenkään muiden seurassa hän ei käyttäydy niin. Jotenkin itselleni nousee tosi voimakkaasti heidän seurassaan jokin suojeluvaisto, koska tuntuu että he yrittävät omia lapsen. :) Tässä oli vain muutama esimerkki, enkä tiedä saiko tekstistäni oikeanlaista kuvaa siitä käytöksestä, mutta se on välillä niiiin raivostuttavaa!
Mutta en halua heitä ihmisinä mollata, koska ovat tosi mukavia ihmisiä, lukuunottamatta tuota lapseni omimista
Tiesin jo raskausaikana, että se heidän innokkuus tulee olemaan valtavaa mutta en olisi uskonut että se voi mennä liiallisuuksiin... :)
Haluaisin kuulla jos jollakin muulla on vastaavanlainen tilanne. :)
Yksi kerta olin lapsen kanssa kaupungin keskustassa ja työnsin vaunuja. Lapsi nuokkui siinä ja olin että jess kohta nukahtaa niin eiköhän appivanhemmat kävele vastaan ja kun pääsivät kohdalle niin yritin vihjata siinä että me tässä kohta nukutaan niin ei paljoa auttanut. Anoppi veti sääskisuojan vaunujen päältä ja tutti pois suusta ja sitten alettiinkin jututtamaan lasta.
Ainoat ihmiset ketä meidän lapsi on koskaan vierastanut ovat appivanhempani ja uskon että siitä syystä kun eivät anna lapsen koskaan olla rauhassa. Kun menemme heille kylään, he heti ottavat lapsen syliin ja en koko kyläilyn aikana saa pitää lasta itse. Myös heillä/heidän seurassa lapseni on hyvin hiljainen vaikka yleensä jokeltelee/ääntelee muuten. Kenenkään muiden seurassa hän ei käyttäydy niin. Jotenkin itselleni nousee tosi voimakkaasti heidän seurassaan jokin suojeluvaisto, koska tuntuu että he yrittävät omia lapsen. :) Tässä oli vain muutama esimerkki, enkä tiedä saiko tekstistäni oikeanlaista kuvaa siitä käytöksestä, mutta se on välillä niiiin raivostuttavaa!
Mutta en halua heitä ihmisinä mollata, koska ovat tosi mukavia ihmisiä, lukuunottamatta tuota lapseni omimista
Tiesin jo raskausaikana, että se heidän innokkuus tulee olemaan valtavaa mutta en olisi uskonut että se voi mennä liiallisuuksiin... :)Haluaisin kuulla jos jollakin muulla on vastaavanlainen tilanne. :)
itseä ainakin ärsyttäisi mahdottoman paljon varsinkin jos aletaan puuttumaan vauvan rytmiin. 
tsemppiä!
meidä tutut, onneks, kaikki on tajunnut oikein kysyä heti että vierastaako. Mutta tuli tuosta mieleen oma appi ukko jolla on 4 lasta, ja oli vahavasti sitä mieltä että lapselta lähtee maitohampaat 1vuoden iässä. Kaippa se aika oikeasti hämärtää muistot :D 
Tuskin mitään pahaa tarkoittavat, mutta tekevät tuolla tavalla kyllä hallaa koko perheelle. Eniten vauvalle. Ei niin pienen päivärytmiä saisi sotkea jatkuvasti ja ilman hyvää syytä. Eihän pieni edes jaksa seurustella jos ei ole saanut nukkua. En ihmettele että nousee suojeluvaisto kun käytös on noin ajattelematonta.
onneks miehes oli teidän puolta asiassa. Toivottavasti isovanhemmat oppisivat tästä jotain...
