Letrozoleista inseminaatioon 2018

Oli otettu muuten naikkarilla käyttöön sähköset palvelut ( omapolku / terveyskylä ) niin sinne ilmottaudutaan ja sinne tulee myös ohjeet ja aikataulut, pystyy myös hoitajan kans viestitellä! Ihan sika kiva niin tarvi aina jonotella puhelimessa. Kun sinne kirjautu eka kerran niin siellä kerrottu tarkkaan miten hoidot etenee ja oli videoita sun muuta myös :)
 
Alinah niillä pistoshoidoilla tulee varmasti vastetta :) ekassa ja vikassa inssissä aloitin gonal f 50 yksikköä ja sit sitä nostettiin 75 iui jotta saatiin solu kasvamaan nopeammin. Nyt ivf:ssä aloitan toisella merkillä eli fostimonilla 150 iui ainakin alkuun. Hieman hirvittää tuo annostus kun minulla pco ja siten useita pieniä folleja jo valmiiksi. Mut lääkäri oli sitä mieltä, että ei tulisi hyperiä, koska inssissä kasvoi vain yksi. Noh nähtäväksi jää. Letroissa kävin joka kierrossa seurannassa, sillä folleja oli aina kaksi. Kolmas folli jäi onneksi sen verran pienemmäksi ettei yhdyntäkieltoa tullut.

Mapsukka toivotaan, että pääsisit viimeinkin hoitoon ennen sitä kesätaukoa. Oys:ssa lekuri sanoi, että pitkällä kaavalla ehtii ennen kesätaukoa, mutta lyhyellä se menis kesätauon jälkeen. En ymmärtänyt kysyä syytä, koska pitkä kaavahan on nimensä mukaisesti pidempi ja minulla jo viikolla siirtyi eteenpäin alkuperäisestä ajasta tässä pitkässä. Ei auta kuin odotella ja toivoa, että se palkitaan :) tulispa tänne pohjoiseenkin tuo uusi sovellus, kuulostaa kyllä hyvältä ja huimalta parannukselta entiseen.
 
Täällä nyt tänään haettu apteekista Gonal-F, sunnuntaina alkaa pistelyt. 62,5 yksikköä, viikonpäästä perjantaina ultra klo 12.50. Samana päivänä käyn aamusta labrassa estrogeeni verikoisessa. Sit irrotuspiikkinä ovitrelle ja loppukiertoon lugesteronit.
 
Mä tein tänään huvikseni ovistestin. Tänään otin toisen tabletin. Kp 4 siis menossa.
Mietin tässä siis että tikutanko jo nyt vai aloitanko vasta perjantaina niin kuin polilta mua ohjeistivat.
Menkat kesti 3 päivää.
Yleensä mulla on tässä vaiheessa ihan nega Että toista viivaa ei tuu näkyviin.
 

Liitteet

  • 1528023086463.jpg
    1528023086463.jpg
    38 KB · Katsottu: 232
Moi kaikille! Halusin tulla tänne vertaistukea hakemaan, juttelemaan ja tsemppaamaan. Meillä on yksi, helposti luomuna alkunsa saanut lapsi, mutta toinen todella antaa odottaa itseään. Yli pari vuotta jo yritetty. Mulla nyt takana Letroja pari kiertoa (kolmas menossa) ja yksi inssi tehty. Tänään (sunnuntai) tietty Clearbluen ovistestiin hymynaama ja nyt just mietin, mitä sanon, että päästäisiin huomenna tekemään inssi numero 2. Jo toista kertaa sattui ovis viikonlopulle! :schoked025En siis ole ihan varma, suostuvatko tekemään vielä huomenna inssiä, vai onko liian myöhäistä. Sen verran kärsimätön alan olla, etten haluaisi millään jättää tätä yritystä käyttämättä, sillä se tietää taas parin kuukauden odotteluaikaa ennen seuraavaa inssimahdollisuutta, eikä ehkä siinä tapauksessa tämän vuoden puolella ehdittäisi IVF:ää aloittelemaan. Enää ei ole toiveet ihan hirveän korkealla inssin onnistumisen suhteen, mutta sentään ovuloin, mikä on plussaa. Vehnänalkioöljy muuten taisi vaikuttaa mun kiertoon aika paljonkin (enpä olisi uskonut!!), joten se tuo lisää toivoa.

Ikää jonkin verran jo, mutta yritän olla stressaamatta sitä. Suvuissamme kuitenkin paljon naisia, jotka on saanut lapsia päälle 35-vuotiaina, jopa nelikymppisinä. Toivoa on! :happy112
 
Moi kaikille! Halusin tulla tänne vertaistukea hakemaan, juttelemaan ja tsemppaamaan. Meillä on yksi, helposti luomuna alkunsa saanut lapsi, mutta toinen todella antaa odottaa itseään. Yli pari vuotta jo yritetty. Mulla nyt takana Letroja pari kiertoa (kolmas menossa) ja yksi inssi tehty. Tänään (sunnuntai) tietty Clearbluen ovistestiin hymynaama ja nyt just mietin, mitä sanon, että päästäisiin huomenna tekemään inssi numero 2. Jo toista kertaa sattui ovis viikonlopulle! :schoked025En siis ole ihan varma, suostuvatko tekemään vielä huomenna inssiä, vai onko liian myöhäistä. Sen verran kärsimätön alan olla, etten haluaisi millään jättää tätä yritystä käyttämättä, sillä se tietää taas parin kuukauden odotteluaikaa ennen seuraavaa inssimahdollisuutta, eikä ehkä siinä tapauksessa tämän vuoden puolella ehdittäisi IVF:ää aloittelemaan. Enää ei ole toiveet ihan hirveän korkealla inssin onnistumisen suhteen, mutta sentään ovuloin, mikä on plussaa. Vehnänalkioöljy muuten taisi vaikuttaa mun kiertoon aika paljonkin (enpä olisi uskonut!!), joten se tuo lisää toivoa.

Ikää jonkin verran jo, mutta yritän olla stressaamatta sitä. Suvuissamme kuitenkin paljon naisia, jotka on saanut lapsia päälle 35-vuotiaina, jopa nelikymppisinä. Toivoa on! :happy112
Soita huomenna sinne, toivottavasi tekevät inssin nyt. Meille sanovat kysiltä että jos sunnuntaina saa ovis plussan niin tekevät alku viikosta inssin.

Onko sinulle tullut letroista haittavaikutuksia? Itsellä eka kierto nuita ja olo on ihan kauhea :( mutta onneksi enää 3 päivää.

Pidän peukkuja teille ♡
 
Kiitos! Melkein sain ylipuhuttua, mutta eivät kuitenkaan suostuneet tekemään. Harmi... soittelen sinne taas noin parin viikon kuluttua ja toivottavasti saan lääkäriajan tai edes soittoajan, jossa meidän hoitosuunnitelmaa voitaisiin tarkistaa.

Mulla ei ole tullut letroista mitään sivuvaikutuksia, eli siinä mielessä onnekas olen. Tsemppiä niiden kanssa Kide! Onneks ei tosiaan montaa päivää tarvii niitä ottaa.
 
Tässä mun aamupäivän testi :O kp5
Jos tänään jo plussaa näyttää niin huomenna inseminaatio, soitto sihteerille aamulla.
 
Hei,
Uusi täällä ja pitkän harkinnan jälkeen päätin kirjoittaa ja hakea vertaistukea ja kokemuksia. Sain juuri itse lähetteen piikitys-hoitoihin, jotka aloitetaan luultavasti alkusyksystä. (Ilmeisesti lähetteestä itse toimintaan menee se n. 3kk) En malttaisi odottaa, mutta jotenkin pitäisi oppia rentoutumaan kesällä.
Takana 3 yli vuotta yritystä, jonka aikana oma hormonitoimintani/kuukausikiertoni ei ole palautunut. Clomifemit ja Letrozolit kokeiltu tuloksettomina, munarakkulat eivät kasva, en ovuloi ja kuukautiset ovat hyvin epäsäännölliset. Muuten kroppa ”priimaa kamaa”.

Ikää on 30-v ja lapsia ei ole vielä. En haluaisi stressata asiasta, mutta hivenen alkaa turhauttaa. Sain lääkäriltä ohjeen ottaa kesän rennosti, välttää liikaa liikuntaa ja syödä hyvin. Olen paljon liikkuva ja melko terveellisesti elävä nainen, kuulemma pieni painon nousukaan ei olisi haitaksi, vaikka normaalipainoinen olenkin. (Eli hyvällä omatunnolla voi kesän syödä jätskiä )

Millaisia kokemuksia teillä on ollut hoidoista? Oletteko itse muuttaneet esimerkiksi ruokavaliota johonkin suuntaan? Kaikki vertaistuki on nyt erittäin kaivattua.
 
Tervetuloa Iffy :)
Meillä on huomenna eka inseminaatio ja eka letrozol kierto nyt.
Tänään pistän pregnyl injektion illan aikana. Ultrassa näkyi tänään 2 follikkelia, toinen 20mm ja toinen 14mm kokoinen.
 
Tervetuloa Iffy!

Pääsin tuossa aiemmin sanomaan, että Letroista ei ole tullut sivuvaikutuksia, KUNNES... nyt kierron loppupuolella ihan hirveät vatsakivut, jotka säteilee selkään, lonkkiin ja jalkoihin. Polvia on särkenyt vähän jo useamman päivän, mutta nyt ymmärrän syyn. Ei auta Panadol eikä mikään. Olen kaiken lisäksi työmatkalla useamman työkaverin kanssa ja kaikki pelkää, että tartutan heihin "vatsataudin" :rolleyes: täällä sitä vaan makailen hotellihuoneessa, eikä tunnu olevan mitään asiaa takaisin työn pariin juuri nyt. Enteilisipä tämä nyt toivottua lopputulosta, mutta epäilen, että ei.
 
Kiitos HelloKitty ja Kide-85

Mulla ei letrozoleista tullut missään vaiheessa mitään sivuvaikutuksia. Toisaalta eipä tullut vaikutuksia ylipäätäänkään

Nyt sit kesä syyään jätskiä ja yritetään rentoutua, että saataisiin kroppaa käyntiin. Argh, alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Mieli tekis urheilla ja paljon!!

Tsemppii teille! Nuo munarakkulat lupaavat jo hyvää. Itse kävin viimeksi maanantaina ison Letrozol kuurin jälkeen kp 14 ultrassa. Löytyi vain muutama 10mm follikkeli. Toivottavasti pistot tois syksyllä oarempaa lopputulosta...
 
Minä saan tänään varmistuksen ollakko vai ei. Kävin aamulla antaa verinäytteen ja iltapäivällä toivottavasti saan tuloksen. Pitää olla polille soittaa heti kun soittoaika alkaa. Pitäkää peukkuja! Me niin toivotaan että olis positiivinen, mutta on pelko että ei ole. Menkat ei oo alkanut eikä oo mitään viitteitä että alkaisivat nyt.
Minua jännittää! Tänään dpo 14
 
Kutsu naistenklinikalle tulikin sitten supernopeasti! Nyt on sitten käyty Naistenklinikalla ja koska oma kuukautiskiertovaihe osui juuri, eikä melkein, niin pistokset aloitetaan lähipäivinä. Koska mulla on täysin ennustamattomat kuukautiset, niin seuraava syksy käydään sitten pistoshoitoja ilman välikiertoja. Tehokasta toimintaa! Hieman jännittää tosin tuo pistäminen... onneksi kuitenkin asiat etenee nopsaan nyt varovasti toivotaan sitten tuloksia....
 
Takaisin
Top