Laskiaispullat

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä teidän laskiaispullaan kuuluu? Lisäkysymyksenä, leivotteko itse, ostatteko valmiina vai jotain siltä väliltä?

Me ostettiin pakastepullia, jotka paistetaan ja täytetään. Jos vauva olisi malttanut syntyä aiemmin, oltaisi saatettu tehdä pienen taikinan ja leipoa itse, mutta nyt ei pysty. Väliin tulee kermavaahtoa ja mansikka-vadelmahilloa.
 
Tarkoituksena pullat leipoa lasten kanssa tänään kunhan haen kaupasta ainekset. Ei olla joka vuosi edes syöty laskiapullia, joten ei ole perinteitä sen suhteen.
Meillä väliin tulee kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Ajattelin myös kokeilla laittaa suklaanhimoissani nutellaa hillon tilalle.
 
En jaksa panostaa moisiin kun gluteenittomina ei oikein hyviä tule ja mies ei arvosta täytteitä. Jouluksi yleensä leivon pipareita, kerran tai useamman kerran, miten nyt sattuu olemaan sellaista aikaa että tekee mieli leipoa pipareita.
 
Tehtiin jo aiemmin laskiaispullat, tänä vuonna ostin pakastepullia, jotka täytin lettuhillolla ja kermavaahdolla. En pidä pelkästä mansikkahillosta, lettuhillo on meillä vähän semmonen yleishillo :grin Joskus olen leiponut laskiaispullat alusta lähtien, nyt en jaksanut.
 
Äitini tekemät laskiaispullat on minulle ainoat oikeat. Eli itse tehty pulla ja väliin pelkkää kermavaahtoa :taunt014 Olin jo lapsena järkyttynyt jos pullasta paljastui hilloa tai mantelimassaa :laughing002
 
Useimmiten ostetaan kaupan valmiita pakastepullia mitkä vain paistetaan ja täytetään, joskus toki jos innostuu niin tulee leivottua pullat itsekin mutta yleensä näin. Ja väliin mieluiten itse tehty kermavaahto ja vadelmahillo.
 
Kaupasta saatiin ihan tuoreena ( sattumalta). Oma äitini teki pullat itse. Meillä käytetään hilloa ja kermavaahtoa, mantelimassasta ei meillä tykkää kukaan.
 
Mies osti kaupasta yksi päivä hillollisia laskiaispullia, oli hyvää. Ehkä voisin vielä yhden syödä mantelimassalla, jos satutaan kaupassa käymään. Itse en jaksa leipoa tänä vuonna, kaupan pullat on riittävän hyviä.
 
Ei tule tehtyä itse, enkä usein kaupastakaan jaksa niitä ostaa. Ei kuulu omiin suosikkeihini. Tänä vuonna tosin mun äiti tuli tossa kylään ja toi mukanaan laskiaispullat kahvitteluun, eli nyt tuli sellainen syötyä useamman vuoden tauon jälkeen. :)
 
Takaisin
Top