Lapsille pieni ikäero

Kiitos kun jaat myös ”huonompia” kokemuksia🙏🏼 Ikävä kuulla, että on rankkaa🥺 Mitkä asiat erityisesti vaikeita ja kai jotain hyvää myös pienessä ikäerossa? ❤️
No ei ehkä olisi niin rankkaa, jos meillä olis tukiverkostoa lähellä. Mut mies paljon töissä varsinki yövuoroissa niin hoidan lähes tulkoon lapset yksin ja molemmat kaipaa äitiä paljon niin en pysty jakautumaan. Kuopus tarvii auttaa päiväunille niin esikoinen ei vielä ikänsä puolesta ymmärrä sitä, että tarttis antaa se rauha siskolle niin yleensä nukutuksetkin todella haastavia. Ja itse todella kuormittunut kun 24/7 joku tarvii eikä hengähdys taukoja ole.

Mutta kyllä uskon, että tää pieni ikäero palkitsee kun tytöt kasvaa, kun nyt jo ovat niin ihanasti toisistaan kiinnostuneita
 
Meille tulossa 1v 7kk ikäero. Jos synnytys menee hyvin ja palaudun siitä, niin toistaiseksi vähän haaveilen kolmannesta, suunilleen samalla ikäerolla edelliseen, tai ehkä pari kk enemmän. Toki katsotaan kuin vaikeaa kahden kanssa sitten on. Täytän ensi vuonna 38, joten en kovin isoa ikäeroa halua kokeilla ja haluan/pakko saada kaikkien lasten pikkulapsi aika pois alta samassa rysäyksessä. Vaikka tämä on kyllä ihanaa aikaa. Mutta koen raskaammaksi sekän, että olisin pari vuotta jo ollut pois tästä ja se alkaisi uudestaan.
 
Me ollaan pohdittu tätä samaa, että pitäisi aika pienellä ikäerolla yrittää mahdollista kolmatta, kun alkaa 40v sitten kolkutella, ja näkisin että on parempi ”kärsiä” nyt alkuun kaikki vauvavuodet putkeen, kuin aloittaa sit uudestaan vauva-arki muutaman vuoden päästä jolloin on jo hetken saanut nauttia ehkä paremmista yöunista jne.
 
En tainut tänne kirjoitellakaan, mutta päätettiin miehen kanssa perheessämme olevan tilaa toisellekin pienelle ❤️ Ollaan lähdössä reissuun ulkomaille kuukauden päästä ja tultiin tulokseen, että sen jälkeen on hyvä aika antaa toiselle lapselle mahdollisuus, ei tarvitse siellä reisussa sitten niin stressata syömisiä ja muita, kun ei ole raskaana. Eli ikäeroa tulee vähintään 1v 5kk, joka on oikeastaan oikein hyvä, esikoinen ei ole sitten enää ihan pieni. Salaa haaveilen loppukesän/syksyn vauvasta. Olen alkuvuoteen asti esikoisesta vanhempainvapaalla, palaan muutamaksi viikoksi töihin ja sen jälkeen jään luultavasti hoitovapaalle, sitten voisi kesälla pitää vähän kesälomaa ja siitä sujuvasti lipua takaisin vanhempainvapaalle 😍 Mutta aika näyttää kuinka haaveemme käy 💫
 
Täällä nyt kp6 ja menkat rupee olemaan loppusuoralla. Kohta pääsee tikuttelemaan ovua, alotan tikuttelun varmaan tuossa kp10-11.
Kirjoittelin tuosta että kesä kuukauksien lasketut ajat ei kauheasti innosta (lähinnä kuumien helteiden takia), mutta eihän sillä oikeasti loppujen lopuksi mitään merkitystä ole❤️ tästä kierrosta jos tärppäisi, syntyisi kesäkuinen. Pieni ikäero toiseen on itselle merkityksellisempää❤️ ja siis tästä ikäeroksi muodostuisi 1v 3kk.
Toivon kyllä niin että tämä "kolmas kerta toden sanoo" päteisi tähän kiertoon. Ensimmäinen yrityskierto esikoisen jälkeen en vain tullut raskaaksi, toisesta taas tulin raskaaksi joka meni valitettavasti kesken, mutta jospa kolmannesta kierrosta siunaantuisi meille syliin asti pienokainen❤️🙏
 
Toivotaan todella, että saisitte pienen nyt syliin asti❤️
Vitsit meillä menee ku yks yhtee kaikki😄 Meillä tulisi myös ikäeroksi 1v 3kk ja tää on meiän kolmas yrityskierto myös. Mulla nyt kp7 ja ajattelin ekaa kertaa kunnolla alottaa tikuttaa ovulaatiota, tai eilen tein jo ensimmäiset ja siihen liittyen onko jollain tietoa miksi se testiviiva on jo tässä vaiheessa sellanen tummempi?🙈
 
Enpä osaa sanoa miksi se nyt jo olisi tummempi, ei ainakaan ole omalla kohdalla tullut tilannetta vastaan🙈 esikoisen kohdalla alotin tikuttamaan kp9 ja muistaakseni ovu oli kp13 ja keskenmenneessä kp16. Olisiko siellä nyt sitten mahdollisesti joku varhaisovuloimisyritys tms🤔 tai sitten onko mahdollista että se siitä vielä tummenisi entisestään ?
 
En tosiaan tiiä🫣 Eihän tossa taida kun toi reuna olla tumma, mut silti yllättävän tumma tähän vaiheeseen vaikka uskon ettei tuo vielä lähellä positiivista ole
 
Liitteet

  • IMG_3641.jpeg
    IMG_3641.jpeg
    1.1 MB · Katsottu: 38
En tosiaan tiiä🫣 Eihän tossa taida kun toi reuna olla tumma, mut silti yllättävän tumma tähän vaiheeseen vaikka uskon ettei tuo vielä lähellä positiivista ole
Se on kyllä aika tumman oloinen! Itsellä tummentunu just sillee hiljalleen yhtä tummaksi kontrolliviivan kanssa ja koska se on jo noin tumma, olisikohan mahdollista että ovulaatio tapahtuisikin varhain, just vaikka parin päivän päästä ? Mä oon vaan ny 3 kertaa elämäni aikana tikuttanut ovulaatiota mut siis voisin kuvitella että tapahtuu lähipäivinä, kannattaa ainakin hyödynnellä nämä päivät nyt jo sekä tikuttaa vielä🤞😊
 
Toivotaan todella, että saisitte pienen nyt syliin asti❤️
Vitsit meillä menee ku yks yhtee kaikki😄 Meillä tulisi myös ikäeroksi 1v 3kk ja tää on meiän kolmas yrityskierto myös. Mulla nyt kp7 ja ajattelin ekaa kertaa kunnolla alottaa tikuttaa ovulaatiota, tai eilen tein jo ensimmäiset ja siihen liittyen onko jollain tietoa miksi se testiviiva on jo tässä vaiheessa sellanen tummempi?🙈
Sulla saattaa olla hormonit vielä sen verran sekaisin edellisen raskauden jäljiltä, ettei kierto ole löytänyt vielä säännöllistä rytmiään. Kuitenkin vuoden päivät voi kierto sekoilla raskauden jälkeen. Edellinen kiertohan sulla oli tosi pitkä? Ovulaatio saattaa olla nyt tulossa ajoissa kun viiva tummuu ja tosiaan vähän toispuoleinenkin tuo viiva testissä on. Jatka tikuttelua, vaikka parikin kertaa päivässä niin sittenhän sen näkee mihin suuntaan menee. Ja joskus ne viivatkin saattaa olla tosi tumman näköisiä ja vaaleta ja uudelleen tummua ja sitten tuleekin vasta se plussa.
 
Omanapa: tänään dpo 6 ja aamulla tuntui jotain pientä nippailua ja vatsa on myös turvonneen näköinen 😂 saapi nyt nähdä 🙈 testailen ehkä aikaisintaan torstaina
Testattu dpo 11 ja negaa näyttää. Toivon pientä ihmettä, että menkat ei vielä alkaisi ja lauantaina kun ajattelin testata uudestaan niin näkyisikin joku hailura 😂😅
 
Testattu dpo 11 ja negaa näyttää. Toivon pientä ihmettä, että menkat ei vielä alkaisi ja lauantaina kun ajattelin testata uudestaan niin näkyisikin joku hailura 😂😅
Eiköhän se ole sitten kohti YK 4, verinen tuhru alkoi 😔 Vähän pettynyt ja surullinen olo, mutta samalla sitten ei oikeastaan jaksa edes yllättää tämä lopputulos..
 
Täällä metsästellään edelleen ovulaatiota. Ei tuo "tummeneva" testi kp9 meinannutkaan mitään vaikka näin luulin. Ei mulla yleensä kp9 otetussa testissä ole näkynyt niinku mitään ni luulin että olisikin ovulaatio tapahtumassa normaalia aikasemmin😄
Nyt kp13 ja edelleen testi nega. Esikoisesta ovuplussa tuli nimenomaan kp13 ja kierrosta mistä en tullut raskaaksi kp14, mutta si taas tuosta keskenmenneestä ovuplussa tulikin vasta kp15 ettei sekään toki mahdottomuus ole😊
 
Täällä sama tilanne. Jännä miten se vaihteleeki niin paljon se viivan väri. Sellasia jomotuksia kyllä tuntunut, mutta en uskalla luottaa enää mihinkää oireeseen🙄
 
Aloin tosiaan tikutella ovista jo ennen yritystä, ihan vaan nähdäkseni miten hormonitoiminta pelaa. Muutaman viikon päässä on se reissu ja sen jälkeen todennäköisesti annetaan pikkusisarukselle lupa tulla, jos niin on tarkoitettu.

Ostin näitä one stepin testejä nyt ensimmäisen kerran, kun raskauskeijulta halvalla sai ison määrän ja ajattelin että voi huoletta testailla vaikka useamman kerran päivässä ja toisaalta kun ei edes tiennyt miten nämä itsellä toimivat. Aiemmin käyttänyt rfsu ja pc testejä pelkästään. Mutta näemmä toimivat oikein hyvin. Viikon ajan testaillut, ensimmäisessä ei viivaa näkynyt kuin olematon häivähdys, sitten ihan aavistuksen selkeämpi päivän vai kaksi jonka jälkeen useamman päivän lähes tuollainen kuin eilinen. Ylempi testi siis eiliseltä ja alempi tältä päivältä.

IMG_20260920_135555.jpg

Täytyy vielä myöhemmin tänään testata uudelleen mielenkiinnosta miltä näyttää ja sitten vielä ainakin huomenna. Vaikuttaisi siltä, että hormonitoiminta pelittää niin kuin kuuluukin. Aloitin testaamisen varmuuden vuoksi ajoissa, vaikka ovis on ennen raskautta ollut kp 20 tuntumassa. Eli ihan vielä en tuota postiivista tulosta odottanut. Ja tämän seurauksena täytyy luultavasti tehdä raskaustesti ennen reissua, kun tuli vähän puoli huolimattomasti viikolla touhuttua vaikkei yritystä ollut aikeissa aloittaa ennen reissua 😅
 
Tänään sain aamun testiin ovulaatioplussan! Alkaa sitten tästä jälleen taas nämä piinapäivät🤩🤩
Eilen hieman harmitti kun mies ei jaksanut puuhastella (otettiin "talteen" dpo -7 ja dpo -5 että siitä jo hetki vierähtänyt). Harmittaisi jos tulisi negatiivista testiin sen takia ettei tallettelut osunutkaan yksiin, mutta hän lupaili kuitenkin että vähintään tänään dpo -1 ja ehkä huomenna dpo 0 tallettelut taas😘

Jännä nähdä tärppäisikö kesäkuinen sitten kyytiin🥰 meillä suvussa syntynyt eniten just kesäkuussa porukkaa että sitä voi ehkä pitää semmoisena hyvänä enteenä😉💛
 
Muokattu viimeksi:
Meilläkin meni, suunnitelmista huolimatta, ovisplussa niin sanotusti hyötykäyttöön 😅🙈 Ensi viikolla sitten tosiaankin testailtava ennen reissua. Toki kävin jo laskurilla vähän varovasti vilkaisemassa, niin kesäkuulle olisi laskettuaika ja jos käynnistykseen päätyisi kuten isosisarus, niin saattaisi toukokuun lopulla olla h-hetki käsillä. Joka taas sopisi omiin kotona olo sunnitelmiini loistavasti 😁 Mutta liikoja innostumatta nyt kuitenkin, kun vauva on vielä ympäri kellon imetyksellä, niin ei tiedä tapahtuuko ovulaatiota edes, vaikka hormonit muuten toimii.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top