elikkä olen seurustellut jo 5kk poikaystäväni kanssa? nytten olisi tarkoitus hankkia oma asunto ja lapsi :D elikkä olen vielä opiskelia ja 18vuotias mutta valmis äidiksi :) poikaystäväkin olisi valmis isäksi :) elikkä kysymys kuuluu? miten teidän vanhemmat otti raskauden näin nuorena :( ite olen valmis ottamaan vastuuden ja huolepidon :) mun mielestä minun aikani on valmis :) saa nähdä koska pikkuinen tulee maailmaan :Djos haluatte jutella mulle,, jutelkaa olen valmis kuuntelemaan huonot ja hyvät jutut :D
lapsi haaveet?
- Ketjun aloittaja malla1995
- Aloituspäivämäärä
En halua tyrmätä ajatustanne, mutta kehottaisin kyllä vielä miettimään. 5 kk seurustelu on todella lyhyt aika ja siinä ajassa ei valitettavasti vielä välttämättä opi tuntemaan toista täysin. Varsinkaan jos ette ole vielä asuneet saman katon alla. Toki ihmiset kehittyvät eri tahtia samoin suhteet, mutta silti... Olette molemmat nuoria ja suhde on tuore, mikä kiire teillä on? Oma mielipiteeni on, että asukaa ensin yhdessä vaikka vuoden verran ja jos senkin jälkeen suhde on edelleen vankka ja vauvakuume kova niin sitten alatte yrittää.
Mutta tämä on siis vain oma mielipiteeni :)
-sanna
Silmät suurina ihmettelijä
Mun henkilökohtainen mielipide on : käy koulut loppuun , seurustelkaa ja tutustukaa toisiinne rauhassa ja asukaa yhdessä. Sitä kerkee kyllä. 18-vuotias on kyllä aika nuori mielestäni , ite 22 nyt vauva 7 kk ja aika kova kolaus oli kun vauva syntyi , ennen saanu mennä miten tykkää , hirveesti vastuuta tuli kerralla , että oikein hirvitti. Mut silti en pois vaihtais. Kannattaa kuitenkin miettiä moneen kertaan. Ja odottaa että olis pysyvä kumppani.
Moikka _raskaana_!
En tietenkään voi sanoa mitä päätöksiä sinun tulisi tehdä elämässäsi mutta olet kyllä kovin nuori vielä. Olen itsekin kärsinyt 18-vuotiaasta saakka kauheasta vauvakuumeesta. Nyt olen 25-vuotias ja odotan ensimmäistäni. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen että en ole aikaisemmin hankkinut lasta, en siksi ettenkö olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta vaan näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi ollut ihan turhan aikaista, turhan rankkaa ja stressaavaa.
Itse seurustelin noin neljä vuotta narsistisen miehen kanssa. Hän oli aluksi mitä mahtavin ja kaikkea sitä mitä nainen voi toivoa. Puolen vuoden jälkeen rupesin vasta huomaamaan tässä ihmisessä sellaisia piirteitä jotka eivät olleet okei. Tilanne räjähti käsiin sen jälkeen kun muutimme yhteen ja hänestä tuli erittäin omistushaluinen ja väkivaltainen. En tällä tarkoita todellakaan sitä että sinun poikaystäväsi olisi samanlainen vaan sitä että lähimmäisestä ihmisestäkin voi ilmetä sellasia piirteitä esiin mitä et ole voinut kuvitellakkaan. Yleensäyhteenmuuttaaminen ja lapsen saaminen ovat tällaisia tilanteita joissa ne tulevat helposti esiin. Mielestäni teidän kannattaisi niinkuin Ramsikin kommentoi niin kokeilla yhdessäasumista ensin hyvä tovi yhdessä. Lapsen saaminen kuitenkin sitoo teidät loppuelämäksi yhteen.
Siitä olen myös erittäin tyytyväinen näin jälkeenpäin että olen suorittanut kouluni loppuun vaikka aikaisemmin ajattelinkin ettei se ole este vaikka koulu onkin kesken. Nyt olen ollut työelämässäkin vähän aikaa ja voin hyvillä mielin jäädä työpaikaltani äitiyslomalle ja jatkaa äitiyslomalta töissäni. Lapsi vie kuitenkin todella paljon energiaa ja vaikeuttaa taloudellista tilannetta, joten opiskelijabudjetilla on erittäin haastavaa kasvattaa lasta. Minulla on meinaan koulukaveri ollut opiskelija ja äiti ja joutunut erittäin paljon turvautumaan oman miehensä tuloihin sekä vanhempiensa tukeen ja raha on tunnetusti se asia joka aiheuttaa eniten riitoja parisuhteessa sekä perheen kesken.
Toivottavasti saat näistä minun kokemuksista sekä ajatuksista jotakin irti ja mietit asiaa todella tarkoin ennen kuin teet päätöksiä, jotka vaikuttavat loppuelämääsi. Jotkut meistä ihmisistä ovat vain niin lapsirakkaita ja lapsi on todella luonnollinen asia että sitä tuntee olevansa valmis äidiksi. Näin ei vain valitettavasti kuitenkaan aina ole. Itse olen huomannut monesti viime vuosien aikana ajatellut sellaisia hetkiä kun on ollut rahallisesti huono tilanne, eron jälkeen, kipeänä, stressaantuneena yms että onneksi en ole vielä hommannut lasta sillä silloin olisin todella vaikeuksissa. Nyt kun olen hieman vanhempi ja takanani on 2 vuoden, 4 vuoden, nykyinen ja aikaisempia lyhyempiä suhteita, voin kokemuksella sanoa löytäneeni oikeasti hyvän miehen ja ennen kaikkea miehen johon voin luottaa kaikissa asioissa. Tiedän mieheni hoitavan vastuun lapsen kanssa vaikka meillä sattuisikin joku riita olemaan.
Voitko sinä luottaa omaan poikaystävääsi 100%:sti jos teille tulisi todella iso riita? Tunnetko hänet läpikotaisin niin hyvin että voit olla varma vastauksestasi? Kannattaa myös miettiä millaista elämäsi olisi jos teille tulisi ero lapsen syntymän jälkeen. Oletko valmis kantamaan vastuun yksin ja miten pärjäät? Kuinka vaikeaa on löytää uusi kumppani kun on lapsi toisen miehen kanssa? Oletko valmis olemaan kotona kun kaverisi pitävät hauskaa?
Malttia ja voimia jatkoon! :)
En tietenkään voi sanoa mitä päätöksiä sinun tulisi tehdä elämässäsi mutta olet kyllä kovin nuori vielä. Olen itsekin kärsinyt 18-vuotiaasta saakka kauheasta vauvakuumeesta. Nyt olen 25-vuotias ja odotan ensimmäistäni. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen että en ole aikaisemmin hankkinut lasta, en siksi ettenkö olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta vaan näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi ollut ihan turhan aikaista, turhan rankkaa ja stressaavaa.
Itse seurustelin noin neljä vuotta narsistisen miehen kanssa. Hän oli aluksi mitä mahtavin ja kaikkea sitä mitä nainen voi toivoa. Puolen vuoden jälkeen rupesin vasta huomaamaan tässä ihmisessä sellaisia piirteitä jotka eivät olleet okei. Tilanne räjähti käsiin sen jälkeen kun muutimme yhteen ja hänestä tuli erittäin omistushaluinen ja väkivaltainen. En tällä tarkoita todellakaan sitä että sinun poikaystäväsi olisi samanlainen vaan sitä että lähimmäisestä ihmisestäkin voi ilmetä sellasia piirteitä esiin mitä et ole voinut kuvitellakkaan. Yleensäyhteenmuuttaaminen ja lapsen saaminen ovat tällaisia tilanteita joissa ne tulevat helposti esiin. Mielestäni teidän kannattaisi niinkuin Ramsikin kommentoi niin kokeilla yhdessäasumista ensin hyvä tovi yhdessä. Lapsen saaminen kuitenkin sitoo teidät loppuelämäksi yhteen.
Siitä olen myös erittäin tyytyväinen näin jälkeenpäin että olen suorittanut kouluni loppuun vaikka aikaisemmin ajattelinkin ettei se ole este vaikka koulu onkin kesken. Nyt olen ollut työelämässäkin vähän aikaa ja voin hyvillä mielin jäädä työpaikaltani äitiyslomalle ja jatkaa äitiyslomalta töissäni. Lapsi vie kuitenkin todella paljon energiaa ja vaikeuttaa taloudellista tilannetta, joten opiskelijabudjetilla on erittäin haastavaa kasvattaa lasta. Minulla on meinaan koulukaveri ollut opiskelija ja äiti ja joutunut erittäin paljon turvautumaan oman miehensä tuloihin sekä vanhempiensa tukeen ja raha on tunnetusti se asia joka aiheuttaa eniten riitoja parisuhteessa sekä perheen kesken.
Toivottavasti saat näistä minun kokemuksista sekä ajatuksista jotakin irti ja mietit asiaa todella tarkoin ennen kuin teet päätöksiä, jotka vaikuttavat loppuelämääsi. Jotkut meistä ihmisistä ovat vain niin lapsirakkaita ja lapsi on todella luonnollinen asia että sitä tuntee olevansa valmis äidiksi. Näin ei vain valitettavasti kuitenkaan aina ole. Itse olen huomannut monesti viime vuosien aikana ajatellut sellaisia hetkiä kun on ollut rahallisesti huono tilanne, eron jälkeen, kipeänä, stressaantuneena yms että onneksi en ole vielä hommannut lasta sillä silloin olisin todella vaikeuksissa. Nyt kun olen hieman vanhempi ja takanani on 2 vuoden, 4 vuoden, nykyinen ja aikaisempia lyhyempiä suhteita, voin kokemuksella sanoa löytäneeni oikeasti hyvän miehen ja ennen kaikkea miehen johon voin luottaa kaikissa asioissa. Tiedän mieheni hoitavan vastuun lapsen kanssa vaikka meillä sattuisikin joku riita olemaan.
Voitko sinä luottaa omaan poikaystävääsi 100%:sti jos teille tulisi todella iso riita? Tunnetko hänet läpikotaisin niin hyvin että voit olla varma vastauksestasi? Kannattaa myös miettiä millaista elämäsi olisi jos teille tulisi ero lapsen syntymän jälkeen. Oletko valmis kantamaan vastuun yksin ja miten pärjäät? Kuinka vaikeaa on löytää uusi kumppani kun on lapsi toisen miehen kanssa? Oletko valmis olemaan kotona kun kaverisi pitävät hauskaa?
Malttia ja voimia jatkoon! :)
M
marriku
Vieras
Marrikua lainaten:
Voitko sinä luottaa omaan poikaystävääsi 100%:sti jos teille tulisi todella iso riita? Tunnetko hänet läpikotaisin niin hyvin että voit olla varma vastauksestasi? Kannattaa myös miettiä millaista elämäsi olisi jos teille tulisi ero lapsen syntymän jälkeen. Oletko valmis kantamaan vastuun yksin ja miten pärjäät? Kuinka vaikeaa on löytää uusi kumppani kun on lapsi toisen miehen kanssa? Oletko valmis olemaan kotona kun kaverisi pitävät hauskaa?
Malttia ja voimia jatkoon! :)
Ja tosiaan, ei ole helppoa olla nuori äiti. Joitakin syrjitään ja kytätään neuvoloissa, jotkut saavat sossut kimppuun, jotkut saavat mummot kimppuun ihmettelemaan ja neuvomaan :(( Mieti kaikkea kaikista kulmista!
Voitko sinä luottaa omaan poikaystävääsi 100%:sti jos teille tulisi todella iso riita? Tunnetko hänet läpikotaisin niin hyvin että voit olla varma vastauksestasi? Kannattaa myös miettiä millaista elämäsi olisi jos teille tulisi ero lapsen syntymän jälkeen. Oletko valmis kantamaan vastuun yksin ja miten pärjäät? Kuinka vaikeaa on löytää uusi kumppani kun on lapsi toisen miehen kanssa? Oletko valmis olemaan kotona kun kaverisi pitävät hauskaa?
Malttia ja voimia jatkoon! :)
Ja tosiaan, ei ole helppoa olla nuori äiti. Joitakin syrjitään ja kytätään neuvoloissa, jotkut saavat sossut kimppuun, jotkut saavat mummot kimppuun ihmettelemaan ja neuvomaan :(( Mieti kaikkea kaikista kulmista!
Hei, olen aika samoilla linjoilla muiden kanssa. Kaikki kehittyvät omaan tahtiin eli et välttämättä ole liian nuori. Onhan nuoriakin hyviä äitejä. :) Olette kuitenkin seurustelleet kovin vähän aikaa. Suosittelen siis vakavasti, että jatkatte vielä toisiinne tutustumista. Asukaa jonkin aikaa yhdessä ja miettikää. Valitettavan monet seurustelusuhteet kaatuu. Teille ei välttämättä käy niin, mutta sitä ei voi tietää varmaksi.
Koittakaa malttaa vaikka se vaikeaa onkin. Opiskelutkin on parempi käydä loppuun ensin. Tunnen tapauksen, joka sai kesken lukion sinun ikäisenä lapsen. Nyt hänellä on jo useampi lapsi ja ikää reilusti enemmän ja lukio yhä kesken. Et kai halua olla kymmenen vuoden päästä täysin ilman koulutusta?
Koittakaa malttaa vaikka se vaikeaa onkin. Opiskelutkin on parempi käydä loppuun ensin. Tunnen tapauksen, joka sai kesken lukion sinun ikäisenä lapsen. Nyt hänellä on jo useampi lapsi ja ikää reilusti enemmän ja lukio yhä kesken. Et kai halua olla kymmenen vuoden päästä täysin ilman koulutusta?
V
Vargynja
Vieras
Hei! Itse olen saanut ensinmäisen lapseni 15-vuotiaana ja seitsemännen lapseni 32-vuotiaana. Rakastan kaikkia lapsiani aivan hirmuisesti enkä voisi edes kuvitella eläväni ilman heitä. Mutta näin vanhempana ja ehkä jopa hieman viisaanpana ja kokeneenpana tiedän että olisi kannattanut tehdä toisin. Jälkeenpäin olen harmitellut sitä että en ole käynyt kouluja enkä myöskään ole koskaan valmistunut mihinkään ammattiin, olen kyllä saanut vakituisen työn mikä on sinäänsä ihme kun en tosiaan ole kouluja käynyt. Itse olen sitä mieltä että kannattaa käydä koulut loppuun, ja elää vielä jokunen vuosi elämää, joka vielä on mahdollista lapsen tulon jälkeen kaikki on vaikempaa. Kannattaa myös tutustua toisiinne ja asua yhdessä hyvän aikaa ennen kuin teette päätöksen hankkia lapsia. Olette vielä niin nuoria että ehditte aivan varmasti elämään perhe-elämää, mutta vielä kannattaa nauttia omasta nuoruudesta ja seurustelusta.
V
Vargynja
Vieras
Ite oon 21 ja ens viikolla ois laskettu aika.. ite seurustelin lapsen isän kanssa muutan kk ja siinä vaiheessa lapsi ilmotti et olis tulossa :) mieti tarkkaan ootko valmis olemaan lapsen kanssa yksin.. mun exä halus kans hirveesti lasta mut kappas kappas ku hetki koitti niin pupuhan se housuun meni.. mut en kyllä kadu! :) mut muista et sen lapsen isän on helppo lähtee kuvioista toisinkun sinun. Jokainen kuitenki tekee omat valintansa ja toivottavasti teet niinku itse tykkäät mut katoha vielä vähän aikaa :)
V
Vargynja
Vieras
Erottuani exästä (pitkä suhde 9v) ja alettuani seurustelemaan nykyisen avomieheni kanssa samana syksynä 2011 ehdimme olla yhdessä hetken kun tuli ehkäisystä huolimatta uutinen seuraavan maaliskuun ensimmäisenä päivänä että olin raskaana. Itse järkytyin, mutta avokki oli sitä mieltä että se oli hienoin juttu mitä hänelle oli tapahtunut. Vaikkakin ei tosin oltu vielä kauaa seurusteltu. Nyt olemme 3kk tytön onnelliset vanhemmat ja onnellisia yhdessä ja kaikki tuntuu oikealta. Mutta koskaan ei tietenkää voi tietää mitä suhteessa tapahtuu tulevina vuosina, mutta parasta täytyy toivoa :)
Itse olen opiskelija, valmistun sairaanhoitajaksi ensi jouluna. Tarkoitus oli valmistua jouluksi 2012, mutta viimeinen harjoittelu jäi tekemättä. Teen sen siis ensi syksynä. Eli hyvällä mallilla. Toki itse täytän tänä vuonna 25 ja mieheni 27, eli olemme iältämme sopivia vanhemmiksi.
Miettikää kuitenkin tarkasti, olette tosi nuoria. Minusta ei vielä kannata, odottakaa muutama vuosi että tulette vähän sopivampaan ikään ja olette koulut käyneet loppuun tai edes sopivaan vaiheeseen!
Mutta tämä on tietenkin jokaisen oma päätös :)
Itse olen opiskelija, valmistun sairaanhoitajaksi ensi jouluna. Tarkoitus oli valmistua jouluksi 2012, mutta viimeinen harjoittelu jäi tekemättä. Teen sen siis ensi syksynä. Eli hyvällä mallilla. Toki itse täytän tänä vuonna 25 ja mieheni 27, eli olemme iältämme sopivia vanhemmiksi.
Miettikää kuitenkin tarkasti, olette tosi nuoria. Minusta ei vielä kannata, odottakaa muutama vuosi että tulette vähän sopivampaan ikään ja olette koulut käyneet loppuun tai edes sopivaan vaiheeseen!
Mutta tämä on tietenkin jokaisen oma päätös :)
tillinvarsi
Jostain jotain jo tietävä
Itse melkein kolmekymppinen ja esikoista odotan.
Ja voin sanoa, että onneksi en ole aikaisemmin lapsia hankkinut.
Oletko tietoinen mitä kaikkea äitiyteen kuuluu? Ja vanhemmuuteen.. sitoudut todella pitkäksi ajaksi, loppuelämäksi toiseen ihmiseen ennen kuin olet itse edes ehtinyt nähdä elämää.
Hanki kokemuksia ja vastoinkäymisiä, onnistumisia elämääsi. Ja todellakin harjoitelkaa poikaystävän kanssa ottamaan yhteistä vastuuta hankkimalla vaikka kissa taikka koira ennemminkin kuin lapsi heti alkuun.
Käyt koulusi loppuun ja hommaat ammatin itsellesi, laitat poikaystävän käymään armeijan ja koulut, sitten voit alkaa harkitsemaan lasta.
Elä omaa elämää noin nuorena. Ettei käy niin mitä on nähnyt joillekin kavereille että hankittu lapset 18-20vuotiaana ja sitten 30kymppisenä nyt erotaan ja aletaan viettämään sitä villiä sinkkuelämää ja nuoruutta mikä jäi elämättä silloin 10vuotta sitten.
Ja voin sanoa, että onneksi en ole aikaisemmin lapsia hankkinut.
Oletko tietoinen mitä kaikkea äitiyteen kuuluu? Ja vanhemmuuteen.. sitoudut todella pitkäksi ajaksi, loppuelämäksi toiseen ihmiseen ennen kuin olet itse edes ehtinyt nähdä elämää.
Hanki kokemuksia ja vastoinkäymisiä, onnistumisia elämääsi. Ja todellakin harjoitelkaa poikaystävän kanssa ottamaan yhteistä vastuuta hankkimalla vaikka kissa taikka koira ennemminkin kuin lapsi heti alkuun.
Käyt koulusi loppuun ja hommaat ammatin itsellesi, laitat poikaystävän käymään armeijan ja koulut, sitten voit alkaa harkitsemaan lasta.
Elä omaa elämää noin nuorena. Ettei käy niin mitä on nähnyt joillekin kavereille että hankittu lapset 18-20vuotiaana ja sitten 30kymppisenä nyt erotaan ja aletaan viettämään sitä villiä sinkkuelämää ja nuoruutta mikä jäi elämättä silloin 10vuotta sitten.
Danotte
Oman äänensä löytänyt
Ikä ei liity lasten saantiin! Kyllä kaikkien pitää osata arvioida onko valmis olemaan äiti! Itse olen 25 ja kolmas lapsonen on nyt 5kk, naimisiin menin 19v ja esikoinen syntyi kun olin 21v.
Pointtini siis on että, älä ikää mieti vaan sitä että, tunnetko poikaystäväsi tarpeeksi hyvin?? Oletko valmis "tavalliseen" arkeen?? Jaksatko viedä opinnot loppuun lapsen synnyttyä?? Haluatko luoda uraa?? Riittääkö sulle elämä missä ette kylve rahassa vai haluatko matkustella, ostella ja kuluttaa jne.
Kaikki nämä onnistuu kyllä lapsenkin kanssa, mutta silloin pitää olla motivaatio huipussa!
Itse sain koulun valmiiks ja vaikka oonkin "vaan" lähihoitaja niin ainakin on ammatti millä saa töitä. Nykyään on vaan aika tärkeä ne jotkut paperit jotta saa töitä.
Yritimme lasta kun olin vielä koulussa ja näin jälkeenpäin olen onnellinen siitä että esikoinen odotti 2½ ennen kuin ilmoitti tulostaan, koska silloin sain koulun vietyä loppuun.
Muutoin olen onnellinen elämäntilanteestani, olen nuori, minulla on perhe, koulutus ja tulevaisuus edessä (ei se oma elämä lasten takia lopu).
Onnea mietintöihin ja toivottavasti löydätte omat ratkaisunne! :)
Pointtini siis on että, älä ikää mieti vaan sitä että, tunnetko poikaystäväsi tarpeeksi hyvin?? Oletko valmis "tavalliseen" arkeen?? Jaksatko viedä opinnot loppuun lapsen synnyttyä?? Haluatko luoda uraa?? Riittääkö sulle elämä missä ette kylve rahassa vai haluatko matkustella, ostella ja kuluttaa jne.
Kaikki nämä onnistuu kyllä lapsenkin kanssa, mutta silloin pitää olla motivaatio huipussa!
Itse sain koulun valmiiks ja vaikka oonkin "vaan" lähihoitaja niin ainakin on ammatti millä saa töitä. Nykyään on vaan aika tärkeä ne jotkut paperit jotta saa töitä.
Yritimme lasta kun olin vielä koulussa ja näin jälkeenpäin olen onnellinen siitä että esikoinen odotti 2½ ennen kuin ilmoitti tulostaan, koska silloin sain koulun vietyä loppuun.
Muutoin olen onnellinen elämäntilanteestani, olen nuori, minulla on perhe, koulutus ja tulevaisuus edessä (ei se oma elämä lasten takia lopu).
Onnea mietintöihin ja toivottavasti löydätte omat ratkaisunne! :)
Mä en lähtisi tyrmäämään lapsihaaveita ikään tai koulujen käymättömyyteen vedoten. Itse tiedät kuitenkin oletko valmis äidiksi. Moni nuori äiti voi sopeutua rooliinsa huomattavasti paremmin kuin vanhempi "kolleegansa" joka on jo vuosikausia tottunut menemään oman mielensä mukaan. Koulun ehtii kyllä käydä myös myöhemmin jos tarve vaatii.
Ainoa mikä tuossa kertomuksessasi pisti silmään on tuo lyhyt seurustelun kesto. 5kk on tosiaan melko lyhyt aika, pystyykö sen perusteella tekemään loppuelämän sitouttavia päätöksiä?
Toisaalta taas, te tiedätte itse mikä on teille parasta. Hätiköityjä päätöksiä suuntaan tai toiseen kannattaa kuitenkin välttää.
Ainoa mikä tuossa kertomuksessasi pisti silmään on tuo lyhyt seurustelun kesto. 5kk on tosiaan melko lyhyt aika, pystyykö sen perusteella tekemään loppuelämän sitouttavia päätöksiä?
Toisaalta taas, te tiedätte itse mikä on teille parasta. Hätiköityjä päätöksiä suuntaan tai toiseen kannattaa kuitenkin välttää.
baby1
Oman äänensä löytänyt
Itse tulin raskaaksi 19 vuotiaana, nyt olen 21 vuotias ihanan pikkupojan äiti. Rakastan poikaani valtavasti, niinkuin kaikki äidit lapsiaan.
Sanon sinulle kuitenkin että elä nuoruuttasi vielä muutamia vuosia ja pidä ehkäisystä hyvää huolta. Olet seurustellut vasta 5kk, se on todella lyhyt aika vaikkakin se varmasti tuntuu sinusta tällä hetkellä pitkältä jaksolta. Muistan sen tunteen ;)
Jokatapauksessa, kerron oman tarinani.
Olin ammattikoulussa, mieheni työtön, kummallakaan ei ole ammattia. Ei vielä tälläkään hetkellä. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa 1,5vuotta, asuneet yhdessä vuoden kun tein raskaustestin joka näytti plussaa.Olimme todella iloisia pikku piltin tulosta, kummatkin... Kunnes viikot oli menneet yli ajanjaksosta jolloin vaihtoehtoja ei enään ollut, lapsi oli synnytettävä.
Mies lähti joka viikonloppu kavereidemme kanssa ulos juhlimaan kun minun täytyi jäädä maha asukin kanssa kotia. Hetken päästä hän lähti viikollakin ulos, saattai mennä parikin päivää ennenkuin tuli kotia takaisin koska reissu oli hieman venähtänyt kavereiden kanssa. Nuori kun olin olisin itsekin halunnut lähteä ulos ja olla ystäviemme kanssa baarissa ja tehdä kaikkea muutakin kivaa mitä nuoret tekee. Tuntui etten tuntenut miesä enään ollenkaan, aivan niinkuin hän olisi ollut ihan eri ihminen. Miehillä kun on tapana tehdä tämä temppu, "vaimo raskaana joten elän nyt täysillä raskausajan jonka jälkeen olen ns. loukussa" tämä on tuttu juttu varmasti monelle monelle naiselle, sen voin taata. Monet illat olin yksin kotona ja mietin teinkö oikean valinna, koko elämä edessä ja täällä minä istun yksin kotona....
Tämä pelko joka kavalsi sisuksiani, jäänkö yksin lapsen kanssa?
Voin sanoa että olin yksin koko raskausajan ja se oli äärettömän pelottavaa, yksin neuvolassa, yksin kaikki uusi.. Itkin niin paljon raskausaikana, en ole koskaan ollut niin surullinen ja onnellinen yhtäaikaa. Lapsen vuoksi onnellinen, miehen vuoksi murtunut..
Olin aivan liian sinisilmäinen tulevaisuuden suhteen..
Lapsi syntyi, eka pari viikkoa meni hyvin jonka jälkeen mies lähti taas ryyppyreissuille. 6kk hoidin lasta yksin, jonka jälkeen lapsen isä palasi kuvioihin uudelleen ja nyt onkin auttanut lapsen kanssa todella paljon, elää lapsen tarpeiden mukaisesti. Nyt häntä voi kutsua Isäksi.
Muistan kun mietin alkuraskaudesta "Ihanaa, perustamme perheen. Meille tulee ikioma pieni vauva joka tuoksuu vastasyntyneeltä, oma pieni ihmeeni. Vuokraamme rivitalon jossa asumme vuosia, äitiyslomalla teen nettiopintoja jonka jälkeen palaan kouluun ja kasvatan lasta jnejne..."
Todellisuudessa vauvan tulo oli maailman ihaninta! Mutta haisin jatkuvasti puklulta, kauppaan lähtö kunnon operaatio, rivitalosta saan vain unelmoida, rahat jatkuvasti tiukilla (opiskelija kun olen, äitiyspäiväraha on minimi määrä) Niin ja nyt olen lapsen kanssa ollut 11kk kotona enkä ole saanut aukaistuakaan nettiopinto sivuja! Ei ole aikaa, eikä voimia sellaiseen.
Tottakai tämä on myös ihanaa, näkee kun lapsi oppii uusia asioita ja ensimmäinen sana oli äiti, nyt hän jo opettelee kävelyä!
Mutta tämä on myös todella todella raskasta, en osannut edes kuvitella että äitiys olisi raskasta! Luulin vain että se on hellää huolenpitoa ja ihanaa aikaa. Nyt en voi mennä edes vessaan yksin kun pikkunen roikkuu lahkeessa ja huutaa, kirjaimellisesti. :D Saati sitten kun yritän lähteä ulos kavereiden kanssa ja pikkunen jää mummolaan yöksi, jatkuvasti tämä syyllinen olo "minun täytyisi olla kotona pikkuisen kanssa" en voi pitää samallalailla enää hauskaa, olen äiti ja minulla on vastuuni kannettavana.
Ja voi mitä antaisinkaan jos saisin omassa kotonani nukkua yhden kokonaisen yön heräämättä! Hitto se olisi upeaa! Äidit, te tiedätte ;D
Uusista vaatteista ei voi haaveillakkaan, kaikki rahat menevät laskuihin, vuokran maksuun, lapsen välttämättömiin tarvikkeisiin. Eli korvikemaitoon (joka muuten maksaa 3dl n. 70snt eli yhden litrasen maitopurkin verran. Vauvan maidot tulee maksamaan n. 70€/kk + vaipat n.60€/kk + ruoat, talkit, vaatteet jnejne se loputon lista... Tällä haluan vain sanoa että lapsen kasvattaminen ei ole halpaa hommaa. Tietty vuoden iässä se helpottaa kun lapsi alkaa syömään ja juomaan samoja tuotteita kun itse..
Luulin aikoinaan myös että minulla on todella paljon kavereita ja muutama hyvä ystävä, kun he kuulivat raskaudestani niin kummasti kaikki hävisivät. Juurikin sen takia etten voinut enää olla heidän kanssa kaupungilla ryyppäämässä sun muita juttuja tekemässä. Olin aivan sydän murtuneena, itkin kuukausia heidän perään. Yksin. No mutta tällä kokemuksella voin ainakin sanoa että tiedän ketkä ovat todellisia ystäviäni. Vanhoja kavereita moikkaan vain jos satun näkemään, ei meillä ole enää yhteisiä puheenaiheita. Itse haluaisin kertoa vauva juttuista, heitä ne asiat eivät kiinnosta ja he kertoisivat siitä mitä tekivät/tekevät viikonloppuna ja tämä ei taas kiinnosta minua. Tällä hetkellä minulla on kaksi ystävää joiden kanssa juttelen, tämän toisen kanssa enemmän koska hänelläkin on vuoden ikäinen lapsi. Se meitä yhdistääkin. Kymmenistä kavereista jäljelle jäi kaksi.. Surullista mutta totta..
Itse tekisin ja kokisin kaiken surun ja ilon uudestaan. Murtunut sydän, korjaisin sen uudestaan. Se onnen tunne kun sain lapsen syliin, kokisin uudestaan. Mitään en pois vaihtais.. Täytyy vaan olla todella vahva henkisesti että ottaa sen riskin JOS joutuu lapsen yksin kasvattamaan. Itse parantelen vieläkin haavoja jota minuun on jätetty, korjailen vieläkin sydäntäni ihmisten takia jotka minut unohtivat. Mutta onneksi minulla on pieni poikani, joka on minun koko maailmani, tärkeintä koko elämässäni.
Sanoit että olet 18 vuotias, oletan että asutte molemmat vielä vanhempienne luona? Teidän täytyy oppia huolehtimaan ensinäkin itsestänne kun asutte omillanne. Maksamaan vuokra, sähkö- ja vesilasku, ostamaan vessapaperia, hammastahnaa, shamppoota, ruokaa jääkaappiin, niin ja nämä täytyvät tapahtua järkevästi etteivät rahat lopu kesken kuun.
Kysyit myös vanhemmista, meillä vanhemmat olivat iloisia vauvan tulosta. Mutta huolissaan perheemme taloudellisesta tilanteesta. Ei meitä ainakaan kummankaan vanhemmat auta, saamme pärjätä omillaan. Lapsi kun on tehny, se myös huolehditaan itse. Enkä voi oleettaakkaan että kukaan auttaisi meitä taloudellisesti. Mutta meidän vanhemmat eivät olisi todellakaan tykänneet siitä että olisin 5kk seurustelun jälkeen tullut raskaaksi... Huoh mitähän siitä olisi tullut! :D heh..
Pointti on nyt se että tutustukaa toisiinne, opetelkaa tuntemaan toistenne hyvät ja huonot puolet. Riidat, miten niistä selviätte. Opetelkaa yhteistä rahan käyttöä. Asuminen, miten yhteiselo sujuu kun toinen jättää pyykit minne sattuu ja astiat pöydille. Teidän Täytyy asua yhdessä ennenkuin otatte näin suuren vastuun, kyse ei ole vain teidän elämästänne. Vaan pienen avuttoman ihmisen joka tarvitsee jakamattomat huomion äidiltään ja isältään. Oletteko oikeasti valmiita tähän rumpaan joka todella on 24/7 Työtä?
Jaksatko yksin jos miehellä tulee vietti lähteä kavereiden luo, jättää teidät kun hän haluaa viettää nuoruuttaan. Niinkuin omasta tarinastani kerroin se on äiti joka lapsesta huolehtii, äidin on pakko, isä voi lähteä kun vain tuntuu siltä. Oletko valmis siihen? Oletko valmis menettämäät kavereitasi?
Mutta olet täysi-ikäinen ja sinä itse päätät elämästäsi, toivotan sinulle kovasti onnea ja iloa elämään. Toivottavasti päädyt järkevään ratkaisuun tässä asiassa. :) muista että kyse ei ole sinusta eikä poikaystävästä, vaan pienen lapsen tulevaisuudesta!
Sanon sinulle kuitenkin että elä nuoruuttasi vielä muutamia vuosia ja pidä ehkäisystä hyvää huolta. Olet seurustellut vasta 5kk, se on todella lyhyt aika vaikkakin se varmasti tuntuu sinusta tällä hetkellä pitkältä jaksolta. Muistan sen tunteen ;)
Jokatapauksessa, kerron oman tarinani.
Olin ammattikoulussa, mieheni työtön, kummallakaan ei ole ammattia. Ei vielä tälläkään hetkellä. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa 1,5vuotta, asuneet yhdessä vuoden kun tein raskaustestin joka näytti plussaa.Olimme todella iloisia pikku piltin tulosta, kummatkin... Kunnes viikot oli menneet yli ajanjaksosta jolloin vaihtoehtoja ei enään ollut, lapsi oli synnytettävä.
Mies lähti joka viikonloppu kavereidemme kanssa ulos juhlimaan kun minun täytyi jäädä maha asukin kanssa kotia. Hetken päästä hän lähti viikollakin ulos, saattai mennä parikin päivää ennenkuin tuli kotia takaisin koska reissu oli hieman venähtänyt kavereiden kanssa. Nuori kun olin olisin itsekin halunnut lähteä ulos ja olla ystäviemme kanssa baarissa ja tehdä kaikkea muutakin kivaa mitä nuoret tekee. Tuntui etten tuntenut miesä enään ollenkaan, aivan niinkuin hän olisi ollut ihan eri ihminen. Miehillä kun on tapana tehdä tämä temppu, "vaimo raskaana joten elän nyt täysillä raskausajan jonka jälkeen olen ns. loukussa" tämä on tuttu juttu varmasti monelle monelle naiselle, sen voin taata. Monet illat olin yksin kotona ja mietin teinkö oikean valinna, koko elämä edessä ja täällä minä istun yksin kotona....
Tämä pelko joka kavalsi sisuksiani, jäänkö yksin lapsen kanssa?
Voin sanoa että olin yksin koko raskausajan ja se oli äärettömän pelottavaa, yksin neuvolassa, yksin kaikki uusi.. Itkin niin paljon raskausaikana, en ole koskaan ollut niin surullinen ja onnellinen yhtäaikaa. Lapsen vuoksi onnellinen, miehen vuoksi murtunut..
Olin aivan liian sinisilmäinen tulevaisuuden suhteen..
Lapsi syntyi, eka pari viikkoa meni hyvin jonka jälkeen mies lähti taas ryyppyreissuille. 6kk hoidin lasta yksin, jonka jälkeen lapsen isä palasi kuvioihin uudelleen ja nyt onkin auttanut lapsen kanssa todella paljon, elää lapsen tarpeiden mukaisesti. Nyt häntä voi kutsua Isäksi.
Muistan kun mietin alkuraskaudesta "Ihanaa, perustamme perheen. Meille tulee ikioma pieni vauva joka tuoksuu vastasyntyneeltä, oma pieni ihmeeni. Vuokraamme rivitalon jossa asumme vuosia, äitiyslomalla teen nettiopintoja jonka jälkeen palaan kouluun ja kasvatan lasta jnejne..."
Todellisuudessa vauvan tulo oli maailman ihaninta! Mutta haisin jatkuvasti puklulta, kauppaan lähtö kunnon operaatio, rivitalosta saan vain unelmoida, rahat jatkuvasti tiukilla (opiskelija kun olen, äitiyspäiväraha on minimi määrä) Niin ja nyt olen lapsen kanssa ollut 11kk kotona enkä ole saanut aukaistuakaan nettiopinto sivuja! Ei ole aikaa, eikä voimia sellaiseen.
Tottakai tämä on myös ihanaa, näkee kun lapsi oppii uusia asioita ja ensimmäinen sana oli äiti, nyt hän jo opettelee kävelyä!
Mutta tämä on myös todella todella raskasta, en osannut edes kuvitella että äitiys olisi raskasta! Luulin vain että se on hellää huolenpitoa ja ihanaa aikaa. Nyt en voi mennä edes vessaan yksin kun pikkunen roikkuu lahkeessa ja huutaa, kirjaimellisesti. :D Saati sitten kun yritän lähteä ulos kavereiden kanssa ja pikkunen jää mummolaan yöksi, jatkuvasti tämä syyllinen olo "minun täytyisi olla kotona pikkuisen kanssa" en voi pitää samallalailla enää hauskaa, olen äiti ja minulla on vastuuni kannettavana.
Ja voi mitä antaisinkaan jos saisin omassa kotonani nukkua yhden kokonaisen yön heräämättä! Hitto se olisi upeaa! Äidit, te tiedätte ;D
Uusista vaatteista ei voi haaveillakkaan, kaikki rahat menevät laskuihin, vuokran maksuun, lapsen välttämättömiin tarvikkeisiin. Eli korvikemaitoon (joka muuten maksaa 3dl n. 70snt eli yhden litrasen maitopurkin verran. Vauvan maidot tulee maksamaan n. 70€/kk + vaipat n.60€/kk + ruoat, talkit, vaatteet jnejne se loputon lista... Tällä haluan vain sanoa että lapsen kasvattaminen ei ole halpaa hommaa. Tietty vuoden iässä se helpottaa kun lapsi alkaa syömään ja juomaan samoja tuotteita kun itse..
Luulin aikoinaan myös että minulla on todella paljon kavereita ja muutama hyvä ystävä, kun he kuulivat raskaudestani niin kummasti kaikki hävisivät. Juurikin sen takia etten voinut enää olla heidän kanssa kaupungilla ryyppäämässä sun muita juttuja tekemässä. Olin aivan sydän murtuneena, itkin kuukausia heidän perään. Yksin. No mutta tällä kokemuksella voin ainakin sanoa että tiedän ketkä ovat todellisia ystäviäni. Vanhoja kavereita moikkaan vain jos satun näkemään, ei meillä ole enää yhteisiä puheenaiheita. Itse haluaisin kertoa vauva juttuista, heitä ne asiat eivät kiinnosta ja he kertoisivat siitä mitä tekivät/tekevät viikonloppuna ja tämä ei taas kiinnosta minua. Tällä hetkellä minulla on kaksi ystävää joiden kanssa juttelen, tämän toisen kanssa enemmän koska hänelläkin on vuoden ikäinen lapsi. Se meitä yhdistääkin. Kymmenistä kavereista jäljelle jäi kaksi.. Surullista mutta totta..
Itse tekisin ja kokisin kaiken surun ja ilon uudestaan. Murtunut sydän, korjaisin sen uudestaan. Se onnen tunne kun sain lapsen syliin, kokisin uudestaan. Mitään en pois vaihtais.. Täytyy vaan olla todella vahva henkisesti että ottaa sen riskin JOS joutuu lapsen yksin kasvattamaan. Itse parantelen vieläkin haavoja jota minuun on jätetty, korjailen vieläkin sydäntäni ihmisten takia jotka minut unohtivat. Mutta onneksi minulla on pieni poikani, joka on minun koko maailmani, tärkeintä koko elämässäni.
Sanoit että olet 18 vuotias, oletan että asutte molemmat vielä vanhempienne luona? Teidän täytyy oppia huolehtimaan ensinäkin itsestänne kun asutte omillanne. Maksamaan vuokra, sähkö- ja vesilasku, ostamaan vessapaperia, hammastahnaa, shamppoota, ruokaa jääkaappiin, niin ja nämä täytyvät tapahtua järkevästi etteivät rahat lopu kesken kuun.
Kysyit myös vanhemmista, meillä vanhemmat olivat iloisia vauvan tulosta. Mutta huolissaan perheemme taloudellisesta tilanteesta. Ei meitä ainakaan kummankaan vanhemmat auta, saamme pärjätä omillaan. Lapsi kun on tehny, se myös huolehditaan itse. Enkä voi oleettaakkaan että kukaan auttaisi meitä taloudellisesti. Mutta meidän vanhemmat eivät olisi todellakaan tykänneet siitä että olisin 5kk seurustelun jälkeen tullut raskaaksi... Huoh mitähän siitä olisi tullut! :D heh..
Pointti on nyt se että tutustukaa toisiinne, opetelkaa tuntemaan toistenne hyvät ja huonot puolet. Riidat, miten niistä selviätte. Opetelkaa yhteistä rahan käyttöä. Asuminen, miten yhteiselo sujuu kun toinen jättää pyykit minne sattuu ja astiat pöydille. Teidän Täytyy asua yhdessä ennenkuin otatte näin suuren vastuun, kyse ei ole vain teidän elämästänne. Vaan pienen avuttoman ihmisen joka tarvitsee jakamattomat huomion äidiltään ja isältään. Oletteko oikeasti valmiita tähän rumpaan joka todella on 24/7 Työtä?
Jaksatko yksin jos miehellä tulee vietti lähteä kavereiden luo, jättää teidät kun hän haluaa viettää nuoruuttaan. Niinkuin omasta tarinastani kerroin se on äiti joka lapsesta huolehtii, äidin on pakko, isä voi lähteä kun vain tuntuu siltä. Oletko valmis siihen? Oletko valmis menettämäät kavereitasi?
Mutta olet täysi-ikäinen ja sinä itse päätät elämästäsi, toivotan sinulle kovasti onnea ja iloa elämään. Toivottavasti päädyt järkevään ratkaisuun tässä asiassa. :) muista että kyse ei ole sinusta eikä poikaystävästä, vaan pienen lapsen tulevaisuudesta!
tillinvarsi
Jostain jotain jo tietävä
tarkoitus ei olekaan täysin tyrmätä vaan tuoda esille tosiasioita mitä menettää kun lapsen saa.
Että onko valmis luopumaan asioista mitä kaverit jatkavat vieressä, kun itse todellakin olet äiti lopun elämäsi 24/7.
Äitiys kun ei lopu siihen, kun lapset muuttavat pois vaan jatkuu läpi elämän.
Tarkoitus on herättää ajatuksia, jotta nuori ihminen miettii tarkkaan valintojaan ja kuten tuossa edellä Danotte mainitsi, että kävi koulut loppuun ja hankki itselleen ammatin.
(Itse olen perusduunari, lähihoitaja ei ole mikään "vaan" ammatti, vaan hienoa, että siihen kouluttaudutaan, arvostan suuresti :) )
Äitiys tuo paljon ihania asioita lapsen myötä se on totta, mutta nuorena ihmisenä kannattaa harkita, miettiä, kirjoittaa paperille ylös ajatuksia ja miettiä että onko todellakin valmis kohtaamaan kaiken tulevan.
Että onko valmis luopumaan asioista mitä kaverit jatkavat vieressä, kun itse todellakin olet äiti lopun elämäsi 24/7.
Äitiys kun ei lopu siihen, kun lapset muuttavat pois vaan jatkuu läpi elämän.
Tarkoitus on herättää ajatuksia, jotta nuori ihminen miettii tarkkaan valintojaan ja kuten tuossa edellä Danotte mainitsi, että kävi koulut loppuun ja hankki itselleen ammatin.
(Itse olen perusduunari, lähihoitaja ei ole mikään "vaan" ammatti, vaan hienoa, että siihen kouluttaudutaan, arvostan suuresti :) )
Äitiys tuo paljon ihania asioita lapsen myötä se on totta, mutta nuorena ihmisenä kannattaa harkita, miettiä, kirjoittaa paperille ylös ajatuksia ja miettiä että onko todellakin valmis kohtaamaan kaiken tulevan.
minna93
Jostain jotain jo tietävä
Hei! Itse olin 18 vuotias ja seurustellut pari kuukautta avomiehen kans kunnes huomattiin että oon raskaana. Helppoa ei ole ollut. Pahinta oli raskausaikana se kun mies halus mennä vaan, ja teki todella itsekkäitä tekoja, eikä aatellu mun tunteita tippaakaan. Kaikki onkin meillä onneks loksahtanu paikoilleen pojan syntymän jälkeen eli meillä on tähän asti menny paremmin ko hyvin. Teet ite päätöksen, mutta toivottavasti mietit asiaa kunnolla. Ei todellakaan ole helppoa olla nuori äiti ja kaikki ei välttämättä mee just niin ku kuvittelee.
Mutta mää en koskaan oo katunu tätä lasta, se on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunu, ja me ollaan onneks miehen kans selvitty vaikeuksista vaikkakin niin vähän aikaa ollaan yhdessä oltu ja parhaamme yritetään että selvitään tulevaisuudessaki. :)
Mutta mää en koskaan oo katunu tätä lasta, se on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunu, ja me ollaan onneks miehen kans selvitty vaikeuksista vaikkakin niin vähän aikaa ollaan yhdessä oltu ja parhaamme yritetään että selvitään tulevaisuudessaki. :)
N
nannip
Vieras
Moikka!
Mun henkilökohtainen mielipide on se, että kannattaa katsella sitä yhteiseloa jonkun aikaa eteenpäin ja asuakin yhdessä tovi, ennenkun lasta alkaa yrittämään. Kun näkee, millaista on _oikeasti_ jakaa se arki toisen kanssa, niin oppii myös tuntemaan toisen paremmin.
Itse tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ollessani 17v, mutta raskaus päätyi rv8 keskenmenoon. Oltiin seurusteltu silloisen poikaystäväni kanssa n. 3v.
Lopulta suhteemmekin päätyi eroon ja jälkeenpäin mietittynä (vaikka se hirveältä kuulostaakin), on kaikkien kannalta parempi, että elämä meni silloin niinkuin meni.
Luulin silloin, että olisin ollut valmis äidiksi, mutta nyt useampaa vuotta vanhempana ja 8kk ikäisen neidin äitinä huomaan, että en todellakaan olisi ollut silloin vielä valmis.
Se vastuun määrä, jonka lapsi tuo tullessaan, on niin suuri, ettei sitä osaa kuvitellakaan. Ja itselleni on tärkeää se, että suhde on vakaalla pohjalla ja molemmat ovat valmiita kantamaan sen vastuun yhdessä.
Eli itse teidän tilanteessa tekisin niin, että tutustuisin toiseen vielä rauhassa, haluaisin asua jonkin aikaa saman katon alla ja sitten miettisin niitä lapsihaaveita uudelleen.
Olette niin nuoria, että aikaa perheen perustamiseen on vielä paljon ja on parempi rakentaa kaikki se vakaalle pohjalle. :)
Mun henkilökohtainen mielipide on se, että kannattaa katsella sitä yhteiseloa jonkun aikaa eteenpäin ja asuakin yhdessä tovi, ennenkun lasta alkaa yrittämään. Kun näkee, millaista on _oikeasti_ jakaa se arki toisen kanssa, niin oppii myös tuntemaan toisen paremmin.
Itse tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ollessani 17v, mutta raskaus päätyi rv8 keskenmenoon. Oltiin seurusteltu silloisen poikaystäväni kanssa n. 3v.
Lopulta suhteemmekin päätyi eroon ja jälkeenpäin mietittynä (vaikka se hirveältä kuulostaakin), on kaikkien kannalta parempi, että elämä meni silloin niinkuin meni.
Luulin silloin, että olisin ollut valmis äidiksi, mutta nyt useampaa vuotta vanhempana ja 8kk ikäisen neidin äitinä huomaan, että en todellakaan olisi ollut silloin vielä valmis.
Se vastuun määrä, jonka lapsi tuo tullessaan, on niin suuri, ettei sitä osaa kuvitellakaan. Ja itselleni on tärkeää se, että suhde on vakaalla pohjalla ja molemmat ovat valmiita kantamaan sen vastuun yhdessä.
Eli itse teidän tilanteessa tekisin niin, että tutustuisin toiseen vielä rauhassa, haluaisin asua jonkin aikaa saman katon alla ja sitten miettisin niitä lapsihaaveita uudelleen.
Olette niin nuoria, että aikaa perheen perustamiseen on vielä paljon ja on parempi rakentaa kaikki se vakaalle pohjalle. :)
Moikka,
Mä olen itse 18-vuotias ja odotan esikoistani ja LA huhtikuussa. Koulua en ole käynyt loppuun kun muutenkaan ei tuntunut omalta alalta ja ehdin opiskella aikuispuolella myöhemminkin kun lapsi on vanhempi. Mieheni kanssa ehdin seurustella 5 kk kun plussasin, mutta meillä molemmilla oli alusta asti selvää, että vauva tulee meille. Asumme yhdessä ja mies käy vakituisessa töissä ja ikää hänellä on 19-vuotta, joten asiat on hyvin ja tasapainossa. Se on ihan itsestä kiinni millon niitä lapsia hankkii ja kenen kanssa ja missä tilanteessa aina näistä asioista kuitenkin selviää.
Mä olen itse 18-vuotias ja odotan esikoistani ja LA huhtikuussa. Koulua en ole käynyt loppuun kun muutenkaan ei tuntunut omalta alalta ja ehdin opiskella aikuispuolella myöhemminkin kun lapsi on vanhempi. Mieheni kanssa ehdin seurustella 5 kk kun plussasin, mutta meillä molemmilla oli alusta asti selvää, että vauva tulee meille. Asumme yhdessä ja mies käy vakituisessa töissä ja ikää hänellä on 19-vuotta, joten asiat on hyvin ja tasapainossa. Se on ihan itsestä kiinni millon niitä lapsia hankkii ja kenen kanssa ja missä tilanteessa aina näistä asioista kuitenkin selviää.
akidi, olen yhä samaa mieltä, että olen huomattavasti kypsempi kuin ikäiseni, muttet sinä tietenkään voi sitä tietää, kun et minua tunne. Tätä myös kuulen tuon tuosta ihmisiltä.. Ja tuo minuun ei voi verrata teksti- niin en kyllä ajatellut noin ennen lapsen saamista, vaan nimenomaan kirjoitushetkellä! Lasta suunniteltaessa lähinnä pohdimme ja pohdimme, ja minulle tämä vaihtoehto oli paras, olen aina suunnitellutkin, että olisi kiva saada lapset nuorena. Mutta voin poistaa kirjoitukseni, jos se sinun elämääsi haittaa. Ihan kokemuksen sanalla, olen vain nähnyt muita ikäisiäni äitejä, joiden elämää lapsi haittaa ja rajoittaa, eivätkä siis ole ollenkaan käsittäneet mihin ovat ryhtyneet. Joten yritin vain tuoda ap:lle mietittävää, ennen kuin vauvakuumeissaan jättää ehkäisyn pois, lapsi vaatii paljon työtä, läheisyyttä ja rakkautta, ja rahaa!