Lapsi ei tottele

Tips, iän myötä ei helpota, jos vanhemmat eivät saa tilannetta haltuun. Se helpottaa, jos vanhemmat hoitavat osuutensa.
Samaa mieltä. Tarkoitin, että ns. uhma kyllä helpottaa, siihen asti vanhempien on vain osattava ohjeistaa, tukea ja ennen kaikkea sietää perseilyä. Jotkut lapset ovat vaikeampia kuin toiset. Mutta samaa mieltä Yölento, siksi suosittelisinkin kontaktia neuvolaan jos tuntee itsensä neuvottomaksi - uuden vauvan myötä tilanne ei ainakaan helpotu.
 
Meillä perheessä 2v7kk poika jolla on ikään kuuluvaa uhmaa.

Olemme hieman neuvottomia sen suhteen miten toimisimme kun lapsi tekee kiellettyä ja ei tottele... Saattaa siis kiusata koiraa ja vaikka kovasti kiellämme tai ohjaamme toiseen sallittuun toimintaan.. Ei usko.. Tai tekee jotain muuta kiellettyä esim heittelew ruokia ruokapöydästä ja kieltäminen ei auta ja välillä olemme vieneet sohvalle (emme jätä yksin) vaan jäämme sinne pitämään syliin otteessa ja siinä sitten yrittää rimpuilla ja itkee ja karjuu ja tuntuu ettei sekään toimi ja ole hyvä koska alkaa olemaan voimaa ja itse olen raskaana ja tuntuu että pitää voimalla jo melkein pitää ja lasta voi sattua joten ei sekään..

Emme oikein tiedä mikä olisi tehokkain tai paras tapa... Kielletty on. Ohjattu sallittuun. Istutettu sylissä väkisin että rauhoittuisi.. Tuntuu ettei tehoa.. Ja huutaminenkaan ei mitään hyödytä :sad001
Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. :) Toiset lapset on vaan temperamentiltaan vahvempia ja vaikeampia hallita, tai näin itse uskon. Kunhan kaikkensa yrittää kieltää niin se on paras. Hyviä vinkkejä täältä ketjusta jo tulikin. Just toi sylissä pitäminen, kun lapsi ei muuten rauhotu on hyvä. Kaikki me ollaan erillaisia vanhempia ja lapset on erillaisia. Tiedän kaksi villiä tapausta, joita oli vaikea hallita lapsena. Kun vanhemmat parhaansa yritti, niin molemmista kasvoi aivan ihania ihmisiä, vaikka tuntui ettei se kieltäminen ja rauhottelu mitään auta. Niin tunteellisia ja huolehtivaisia.
Tsemppiä ja hyvää mieltä. :Heartbigred
 
Takaisin
Top