Lapsettomalle kysymys? Olisiko pettymys?

[Asia kalvaa!]

Hei!

Minä itsenäisenä odottajana kävin monissa ivf hoidossa ja lopulta onnistuin saamaan lapsen luovutetuilla siittiöillä. Ja olin jotenkin niin kiitollinen lapsesta ja koska itse sain luovutettuja sukusoluja ja en itse kokenut monia munasolu luovutuksia hankaliksi. Ja myös tieto että lapsettomuuteni syy ei ollut munasolut vaan kohtuni vaikeus kantaa lasta. Niin päätin luovuttaa munasoluja toiselle. Minulta tutkittiin laajasti geenitestejä, infektio ym.testejä ja läpäisin kaikki testit.

Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin kun lapseni alkoi oireilemaan adhd oireita ja hänen tutkimuksien myötä sain aikuisiällä itsekin adhd diagnoosin. Aiemmin olin laittanut kaiken lukihäiriön ja hahmottamishäiriön syyksi, mutta silti olen aina kouluissa (minulla on AMK tutkinto) pärjännyt haasteiden kanssa. Ja nyt diagnoosin myötä olen kohdannut paljon ennakkoluuloa ja kauhistelua, ja tieto siitä että jos olisin tiennyt omasta adhd:stani en olisi saanut luovuttaa munasoluja kenellekkään kalvaa minua. Ja hetkessä mitä tarkoitin hyvänä, muuttui pahaksi.

Eli kysymys kuuluu lapseton olisiko sinusta ollut kauheeta saada hyviä munasoluja luovutettuina, mutta sen myötä lapsellasi voisi olla adhd! Koska tiedän että munasolullani joku on onnistunut tulla raskaaksi? Olisitko pettynyt? Vai onnellinen? Lisätietona ettei omallani lapsella ole mitään sairauksia edes korvatulehduksia ollut, eli terve lapsi adhd häiriönsä kanssa!

Ja toivon rehellisiä vastauksia, miltä tuntuisi! Koska tämä on minua kalvannut nyt diagnoosin jälkeen!

 

[Ida-Marie]

En tiedä oonko oikea ihminen vastaamaan, mutta vastaan nyt kuitenkin.

Mulla on aiemmasta liitosta adhd-lapsi. Itselläni ei ole sitä diagnoosia. Ei ole tutkittu asiaa, vaikka jotain piirteitä on. En usko, että mulla on sitä kumminkaan. Lapsen isälläkään ei ole diagnoosia, mutta todennäköisesti se löytyisi jos vain tutkittaisi. Niin paljon on esim.yleistä kaaosta elämässä hänellä.

Nykyisen puolison kanssa ollaan yritetty jo 3,5v yhteistä lasta. Nykyiselläkin satttuu olemaan adhd ja lääkitys siihen.

Nykyisestä puolisosta on kyllä ollut paljon tukea ja apua lapsen oireiden kanssa!

Kyllä mä välillä mietin millaisena mahdollinen yhteinen lapsi syntyisi. Paljon on ristiriitaisia fiiliksiä asian suhteen vaikka esim.puolisollani ei ole kovin pahoja oireita.

Mun lapsi on rakkain asia mulle. En osaa kuvitella itselleni toisenlaista lasta vaikka välillä mietin, miten paljon helpommalla jotkut pääsee. Ylipäätään adhd tuntuu olevan todella yleinen diagnoosi niin en ottaisi stressiä sen kanssa. Monilla se meistä on ja osa ei ole vaan saanut/hakenut diagnoosia.

 

[Aamutuulia]

Mulla esikoisella on adhd, miehellä on paha adhd, itseäni ei ole tutkittu, mutta oireita on. Toki meillä vaikka saataisiin mimmoinen supergeeninen lahjamunasolu on suuri riski isältä saada adhd joka tapauksessa. Mutta kyllä mun täytyy tunnustaa nyt kun lahjasoluhoidot on harkinnassa, että pieni toive on jos niiden kautta olis mahdollisuus päästä kokemaan myös ihan tavallista vanhemmuutta ilman sitä erityislisää, joka on leimannut nyt paljon esikoisen elämää. Tai edes vaihteeksi jotain muun kuin nepsy-tyyppistä erityisyyttä. Toisaalta oon tosi onnellinen ja kiitollinen tuosta esikoisestakin sellaisena kuin hän on. Että paljon mieluummin kuitenkin lahjasolulapsi adhd-geeneillä kuin ei lasta ollenkaan. Oon miettinyt sitäkin, miksihän adhd on päätetty esteeksi luovutukselle? Se on kuitenkin tosi yleinen.

 

[Sarsabutt]

Meissä kaikissa on jotain "vikaa", ja millä ihmeellä saataisiin yhtään lahjoitettuja sukusoluja jos pitäisi olla täydellinen? Musta lahjoitus on edelleen hyvä teko, vaikka saisikin myöhemmin jonkun diagnoosin.

 

[Burkei]

Meissä kaikissa on jotain "vikaa", ja millä ihmeellä saataisiin yhtään lahjoitettuja sukusoluja jos pitäisi olla täydellinen? Musta lahjoitus on edelleen hyvä teko, vaikka saisikin myöhemmin jonkun diagnoosin.

Samaa mieltä.
Ja ajattelisin kans että ihmiselle joka tarvitsee lahjasoluja saadakseen lapsen, ei sillä tavalla "kiinnosta" onko mahdollisuus
periytyvään adhd. ADHD on kuitenkin olemassa lääkkeitä ja toimintaterapiaa tmv.
Nykyisellä kumppanillani on adhd ja hänellä on lääkitys sekä käy jossain tapaamisissa sillointällöin ja hänelle tämä kombo on tuonut elämänhallintaa.

 

[Onnenmuru]

Hei!

Minä itsenäisenä odottajana kävin monissa ivf hoidossa ja lopulta onnistuin saamaan lapsen luovutetuilla siittiöillä. Ja olin jotenkin niin kiitollinen lapsesta ja koska itse sain luovutettuja sukusoluja ja en itse kokenut monia munasolu luovutuksia hankaliksi. Ja myös tieto että lapsettomuuteni syy ei ollut munasolut vaan kohtuni vaikeus kantaa lasta. Niin päätin luovuttaa munasoluja toiselle. Minulta tutkittiin laajasti geenitestejä, infektio ym.testejä ja läpäisin kaikki testit.

Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin kun lapseni alkoi oireilemaan adhd oireita ja hänen tutkimuksien myötä sain aikuisiällä itsekin adhd diagnoosin. Aiemmin olin laittanut kaiken lukihäiriön ja hahmottamishäiriön syyksi, mutta silti olen aina kouluissa (minulla on AMK tutkinto) pärjännyt haasteiden kanssa. Ja nyt diagnoosin myötä olen kohdannut paljon ennakkoluuloa ja kauhistelua, ja tieto siitä että jos olisin tiennyt omasta adhd:stani en olisi saanut luovuttaa munasoluja kenellekkään kalvaa minua. Ja hetkessä mitä tarkoitin hyvänä, muuttui pahaksi.

Eli kysymys kuuluu lapseton olisiko sinusta ollut kauheeta saada hyviä munasoluja luovutettuina, mutta sen myötä lapsellasi voisi olla adhd! Koska tiedän että munasolullani joku on onnistunut tulla raskaaksi? Olisitko pettynyt? Vai onnellinen? Lisätietona ettei omallani lapsella ole mitään sairauksia edes korvatulehduksia ollut, eli terve lapsi adhd häiriönsä kanssa!

Ja toivon rehellisiä vastauksia, miltä tuntuisi! Koska tämä on minua kalvannut nyt diagnoosin jälkeen!

Meillä ainut keino perheellistymiseen on lahjasoluhoidot, enkä itse koe ongelmallisena mahdollista adhd-alttiutta lapsella. Elämän geenilotossa voi tulla vastaan mitä vaan, eikä adhd ole pahimmasta päästä. Nykyään adhd on myös tutkitumpi, tunnustetumpi ja hoidetumpi kuin jokunen vuosikymmen sitten, mikä on tietysti ihana asia.

Eli en kantaisi sinuna raskasta taakkaa tästä asiasta. Jossain tuolla on vain äärettömän kiitollinen ja onnellinen perhe sinun avustasi.

 

[Unitupuna]

Ohhoh, en kyllä tiennyt että ADHD on joku este munasolujen luovutukselle. Se ei kuitenkaan edes ole sairaus, vaan ominaisuus. Itse en olisi pettynyt, jos saisin terveen lapsen lahjasoluilla, jonka luovuttajalla on ADHD.

Olen itse miettinyt munasolujen luovutusta, mutta näköjään se sitten tyssää ADHD:n. Sain diagnoosin vasta aikuisena, opintojen viimeisenä vuotena. Olen siis opiskellut ilman lääkitystä yliopistotutkinnon (lisensiaatti, eli laajempi kuin esimerkiksi maisterintutkinto) erinomaisin tuloksin ja osittain ADHD on myös hyödyttänyt mua elämässäni - mulla on aina ideoita ja ratkaisuehdotuksia tarjottavaksi esimerkiksi työpaikalla. Toki ADHD:sta on myös haastetta, en sitä kiellä, mutta paljon siinä on hyvääkin. Tuntuu tosi oudolta, ettei kelpaa solujen luovuttajaksi sillä perusteella

 

[Queermama]

En olisi pettynyt. ADHD-lapsen ja koko perheen elämänlaatua pystyy kuitenkin parantamaan hyvillä arjen struktuureilla ja muuten ottamaan erityisyyden huomioon, tarvittaessa vaikka lääkehoito siihen rinnalle. Ja eihän sitä muutenkaan voi koskaan täysin tietää, millainen persoona siitä omasta lapsesta tulee. Uskon, että perhe, jota oot auttanut, on vaan tosi iloinen lapsukaisestaan. Etkä mitenkään oo voinut toimia väärin, kun et ole tiennyt diagnoosista, joten älä turhaan kanna syyllisyyttä