Lapsen vakuuttaminen

Otan vakuutuksen. Ehottomasti, kun ikinä ei tiedä. Otin esikoisesta jo raskaus aikana kaiken kattavan että ei tule rajotuksia. Käyttöä ei onneksi vielä ole ollut, mutta tulevaisuuttahan me ei voida ennustaa. Op:sta otetaan nytkin koska kaikki muutkin vakuutukset siellä.
 
On vakuutukset isommilla ja otetaan tälle uudelle tulokkaalle myös jo raskausaikana. On ollut helpottavaa, kun lääkäriin pääsee heti tarvittaessa. Lisäksi jos mitä tahansa enemmän tutkimuksia/seurantaa vaativaa ilmenee, niin maksaa kyllä itsensä nopeasti takaisin.
 
Meillä taas ei ole, koska olen laskenut, että vaikka yksityistä joutuisin käyttämään, on epätodennäkäistä, että tarvitsisimme palveluita niin paljon, että rahallisesti olisi järkeä.
Meillä ei kumpikaan lapsi ole tarvinnut lääkäripalveluita, ja meilläpäin julkispuolelle pääsee hyvin. Mieluummin maksan sen satunnaisen kerran yksityiskäynneistä, kun monia satoja vuodessa vakuutusmaksuihin. Olen enemmänkin sijoittaja tyyppi, laitan rahaa sijoituksiin, rahastoihin ym pahanpäivän varalle.
 
En vielä oo miettiny, mutta tuskin otetaan.

Esikoiselle ei otettu ja lääkärissä on ravattu. Mutta kaikki on sujunut TODELLA hyvin julkisen kautta! Joskus tuntuu et vähän liiankin hyvin ja että liikaakin on tutkittu :grin Mut hyvä vaan pienen kohdalla toki.
 
Me otetaan ehdottomasti. Kaikille lapsille on otettu. Nyt vielä mietin, että mistä otetaan tällä kertaa. 2 on ifissä ja 2 lähitapiolassa. Oon kyllä ollut kumpaankin tyytyväinen, joten pitää varmaan pyytää tarjous molemmista :)
 
Otettiin esikoiselle OP:sta. Ja varmaankin tulokkaalle myös samasta jo raskausaikana. Ollaan kahdesti saatu jo omavastuu täyteen tässä vajaan 1,5v aikana vaikka käytykin julkisella puolella (päivystysaikaan). Ja on saatu myös rahaa takaisin omavastuun jälkeen.
 
Otettiin esikoiselle OP:sta. Ja varmaankin tulokkaalle myös samasta jo raskausaikana. Ollaan kahdesti saatu jo omavastuu täyteen tässä vajaan 1,5v aikana vaikka käytykin julkisella puolella (päivystysaikaan). Ja on saatu myös rahaa takaisin omavastuun jälkeen.
 
Me otettiin Ifistä innokkaina heti kun se oli mahdollista. Siellä näytti olevan ehtona, että pitää olla 12 viikkoa täynnä ja vk9 jälkeen tehty ultra käytynä. Otettiin siis heti vk13 seulontaultran jälkeen, ja nyt myöhemmin ajatellen ihan turhan aikaisin, kun eipä siinä ennen syntymää oikeastaan korvata kuin äidin mahdolliset pitkät sairaalahoidot ja maksut juoksevat kuitenkin jo vakuutuksen otosta alkaen. Lähempänä rakenneultraa ehkä olisi vasta ajallisesti kannattanut. Itsellä kun on muutenkin hoitokuluvakuutus niin varmaan saman asian olisi ajanut sekin ja vauvan vakuutuksella olisi oikeasti arvoa vasta siinä vaiheessa kun lapsen on mahdollista ylipäätään jäädä äidin ulkopuolella henkiin. No tulipahan otettua. :)

Tuon Ifin vakuutuksen mukana näytti tulevan myös vuoden ilmainen henkivakuutus äidin kuoleman varalta.
 
Täällä entinen vakuutusyhtiön asiakasneuvoja :greet025

Otetaan vakuutus, todennäköisesti Op-Pohjolasta. Aikaisempaa kokemusta ei oo vauvavakuutuksista, mutta kolmella koiralla on ollut vakuutukset, sekä eläin-, vastuu- ja hoitokuluvakuutus. Ekan kans oli vähän käyttöä, toisen kans todella paljon ja säästettiin pitkä penni. Kolmas on vielä pentu, toistaiseksi ei ole tarvittu. Mutta oon kokenut aina vakuutukset tarpeellisiksi ja säästän sitten eri tavoilla vielä vakuutusten lisäksi.

Nyt myös harkinnassa henkivakuutukset molemmille, aiemmin ei oo ollut. Mutta nyt tuntuisi hyvälle. Tiedättekö muuten arvonne, jos laskettaisiin henkivakuutus? Kaava on vuoden ansiotulo + jäljellä oleva laina + 20 000e per alaikäinen lapsi. Laina tietenkin jaettuna kahdella jos puolison kans otettu.

Vanhana vakuutusvirkailijana pakko myös sanoa, että tarkistakaa tapaturmavakuutuksenne korvaussummat. Monella jäänyt vanhat vakuutukset voimaan vuosikausiksi ilman säännöllistä tarkistamista, niissä usein pienet korvaussummat ja suuret vuosimaksut, pienellä fiksauksella saa paremman ja halvemman vakuutuksen helposti.
 
Olen jotenkin kahden vaiheilla sairausvakuutusten kanssa... Toisaalta, siihen olisi kyllä varaa, ja varmasti hoituisi käynnit sujuvammin. Mutta toisaalta inhoan koko ilmiötä ihan suunnattoman paljon. Olen kauhuissani USA:n systeemistä, siinä ei ole järjen hiventäkään, ja Suomen korkeita veroja maksetaan juuri siksi, että olisi ilmainen/edullinen pääsy peruspalveluihin. Meidän perheessä ei lapsuudessa ikinä käytetty muita kuin julkisia palveluita, mies taas on vakuutus+yksityinen -kombolla kasvanut. Mutta että saa nyt nähdä.
 
Meillä mun äiti osti lapsille vakuutukset kun kuopus oli jotain 6kk. Vanhempi ei saanut sairaskuluvakuutusta kun on keskosena syntynyt ja neuron pulmia löytyy. Nuorempi sai vakuutuksen mut eipä se sit korvannutkaan uutta käyntiä refluksin takia lääkärillä. Syntymättömälle lapselle en ees taida saada vakuutusta tuon esikoisen keskosuuden takia.
 
Meillä on esikoisella OP:sta vakuutus, mutta en tiedä mitä tän tulevan kanssa tekis. Esikoisen kanssa ei ole kuuden vuoden aikana tainnut kertaakaan tulla tarpeeseen niin paljon että olisi ollut kannattavaa. Siis pari kolme kertaa vuodessa ollut tarve käydä lekurissa.. Vakuutus kuitenkin maksaa ainakin esikoisella tällä hetkellä noin 500e vuodessa. Meillä kun vielä lisäksi kahden koiran vakuutukset (jotka maksaneet ittsensä takaisin) ja kahden auton vakuutukset, niin en tiedä miten nämä kaikki saa maksettua :laughing002 Lisäksi yksi koira jolla ei enää vakuutusta ja silläkin noita eläinlääkärikuluja tullut ihan kivasti viimeisen parin vuoden aikana. Nää vakuutukset imee muutenkin niin paljon rahaa että pitää alkaa miettiä mistä uskaltaisi luopua. Ehkä se olis sit toi esikoisen vakuutus vaihdettava tulokkaan vakuutukseen. Mulla vaan huono kokemus, kun irtisanottiin aikanaan vanhimman koiran vakuutus, niin eiköhän siitä kahden viikon päästä koiralla pamahtanut polvi ja tonnin leikkaus joka meni sit omasta pussista. :violent001
 
Minä oon kasvanut vakuutettuna ja sairastellut, joten vakuutuksesta on ollut hyötyä. Mutta onhan se ihan tuhottoman kallis kun on siis edelleen voimassa eikä joka vuosi kyllä saa rahoilleen vastinetta. Jos pitäisi kaikille lapsille ottaa kans (esikoista odotetaan, jospa toinen tulisi pian perään), menisi ihan tuhottomasti rahaa... Toki jos lapsi sairastaa paljon, voisi siitä hyöty olla.

Onko kokemusta, kannattaako ottaa vakuutus lapsen synnyttyä vai raskausaikana? Miksi jo raskausaikana, jos silloin?
Itse epäilen, ettei raskausaikana myönnettäisi omien sairauksien takia. Joka on ihan tyhmää, koska ei ole millään tavalla raskauteen vaikuttavia, mutta aina ennen ovat vakuutuksiin vaikuttaneet..
 
Minä oon kasvanut vakuutettuna ja sairastellut, joten vakuutuksesta on ollut hyötyä. Mutta onhan se ihan tuhottoman kallis kun on siis edelleen voimassa eikä joka vuosi kyllä saa rahoilleen vastinetta. Jos pitäisi kaikille lapsille ottaa kans (esikoista odotetaan, jospa toinen tulisi pian perään), menisi ihan tuhottomasti rahaa... Toki jos lapsi sairastaa paljon, voisi siitä hyöty olla.

Onko kokemusta, kannattaako ottaa vakuutus lapsen synnyttyä vai raskausaikana? Miksi jo raskausaikana, jos silloin?
Itse epäilen, ettei raskausaikana myönnettäisi omien sairauksien takia. Joka on ihan tyhmää, koska ei ole millään tavalla raskauteen vaikuttavia, mutta aina ennen ovat vakuutuksiin vaikuttaneet..

Yleisesti ottaen taitaa olla halvempi raskaana ottaessa. Lisäksi jos on syntynyt ennen aikaisena tai löydetty jotain muuta terveyteen vaikuttavaa, niin näitä on sitten rajattu pois vakuutuksesta ja voi helposti nostaa vakuutuksen hintaa.
 
Varmaan tulee otettua vakuutus, kun vanhemmilla sisaruksillakin on. Molemmilla käyttöä on ollut aika vähän, mutta jotenkin olen taikauskoinen, että jos vakuutuksen jättää ottamatta, sille olisi taatusti ollut tarvetta..
 
No niin nyt on vauvavakuutus otettu Ifiltä. Pyysin tarjoukset Ifiltä ja lähitapiolasta. Saatiin Ifiltä huomattavasti parempi tarjous + heillä vakuutus korvaa myös jos äiti joutuu sairaalaan raskausaikana pidemmäksi aikaa. Kerrankin olin liikenteessä hyvissä ajoin :)
 
Oon tullu varmaan siihen lopputulokseen että otan jos saan (oon kuullut juttua ettei ole läpihuutojuttu että vakuutusta edes myönnetään) ekaksi vuodeksi ja sitten katkaisen ellei tule mitää kummia ilmi.
 
Oon tullu varmaan siihen lopputulokseen että otan jos saan (oon kuullut juttua ettei ole läpihuutojuttu että vakuutusta edes myönnetään) ekaksi vuodeksi ja sitten katkaisen ellei tule mitää kummia ilmi.

Jos on perusterve ja ensimmäinen raskaus/lapsi niin pitäisi olla ns läpihuutojuttu. Jos taustalla on paljon keskenmenoja tai ennenaikaisia synnytyksiä, puhumattakaan että olisi lapsia jotka paljon sairastaneet niin sitten rupeaa olemaan kinkkisempää.
 
Takaisin
Top