Lapsen nukuttaminen

Happikainen

Happikainen

Oman äänensä löytänyt
Pystyn jotenkin jo aistimaan päälleni hyökkäävän vihaviestien tulvan, mutta vingunpa nyt silti. Aiheesta lapsen nukuttaminen. Onko todella niin, että kaikissa muissa perheissä nukuttaminen on joku tuntikausia kestävä operaatio, johon kuuluu sen seitsemän ohjelmanumeroa, ja jos jokin menee pieleen, aloitetaan alusta? Eikö kukaan vain laita lasta nukkumaan, ja sitten se ihanasti ja onnellisena nukkuu siellä OMASSA sängyssään aamuun asti?! Vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa ja - ennen kaikkea - heräävät virkeinä uuteen aamuun. Mikä siinä on niin hemmetin vaikeaa?

Alkaa ihan oikeasti tuntua siltä, että vanhemmat (okei, äidit) tekevät tahallaan asioista itselleen mahdollisimman hankalia, jotta saisivat vetää marttyyrinviitan ylleen ja vertailla sitten keskenään, kellä on suurimmat silmäpussit ja kuinka monta kertaa kukin joutui yöllä nousemaan ylös laittamaan Helmi-Ylermin tyynyä paremmin tai vaihtamaan pyjamaa kun ei se pöllökuosi miellyttänytkään lasta ja aikuisiän traumojahan siitä saletisti seuraa. (Enkä nyt uskalla edes aloittaa siitä perhepetiaiheesta.) Anna lapsen hallita, niin sehän hallitsee.

Joku varmasti keksii, että tuotan lapselleni turvattomuuden tunnetta tai jätän jopa oman onnensa nojaan. Joo-o, jos sellaisen kolme vuotta äidin kainalossa nukkuneen yhtäkkiä lykkää omaan sänkyynsä, ja voi apua, OMAAN HUONEESEENSA, niin totta kai se sekoaa. Vaan kun lapsi on aina nukkunut samalla tavalla ja pitää sitä normaalina, niin on hiukan vaikea uskoa, että tässä nyt mitään psykopaattia oltais leipomassa... (Tässä kohtaa ei varmaan kannata mainita, että meillä ei ole edes yövaloa lapsen huoneessa. Vielä en ole keksinyt yhtään syytä, miksi sellaisen tarvitsisi, koska yöllä nukutaan. Kyllä, myös lapsi nukkuu eikä ehdi nähdä mörköjä.) Meillä lapsi saa tasan niin paljon läheisyyttä hereillä ollessaan kuin tarvitsee, ja huutoon ja itkuun reagoidaan aina. Yöaikaisia itkuntuherruksia ei sitten kovin paljon enää esiinnykään, kun lapsi tietää, että äiti tai isi on aina saatavilla.

Hankalaa? Julmaa? Tuleekohan nykyään oikeasti enää kellekään mieleen, että nukkumisasiat voisi hoitaa myös ilman järjetöntä showta?

(Jotkut erityislapset sairauksineen/allergioineen/rakenteellisine ongelmineen ovat eri asia.)
 
Muokattu viimeksi:
Ehkä tarkoituksesi on provosoida tai ehkä et vain tiedä. Lapset ovat erilaisia. Toiset nukkuvat helposti ja toisten nukuttaminen on vaikeampaa. Minun osakseni on koitunut yksi helppo nukkuja, toisella meni pari vuotta opetellessa nukkumista. Sellaista elämä on.
 
Eiköhän tähän maailmaan mahdu kaikenlaisia lapsia ja vanhempia. Mä en kyllä lähtisi syyttämään vanhempia nukkumisongelmista niinkun sinä teet. On helppo puhua kun itsellä ei ole ongelmia. Omat lapseni ovat olleet kohtuullisen hyviä nukkujia mutta tiedän tapauksia jossa niin ei todellakaan ole. Meillä ei ole koskaan mitään iltahärdelliä ollut ja useimmiten lapset nukahtaa ongelmitta omiin sänkyihinsä, vaan on niitäkin iltoja ollut jolloin kaikki ei mene putkeen vaikka miten olisi sama rutiini.
 
Niin. Toisilla on helpompaa ja toisilla vaikeampaa. Meillä oikeastaan molempia vaikka onkin vain yksi lapsi.
Melkolailla suurimman osan illoista nukahtaminen käy helposti, iltasadun ja rukouksen jälkeen peittelen lapsen sänkyyn ja aamulla kun jo minunkin täytyy herätä, hän kömpii viereen ja toivottaa huomenet suukon kera.
Sitten on näitä jaksoja kun mikään ei ole hyvin, huudetaa hulluna, halutaan nukkumaan äitin sänkyyn, halutaan vettä, on liian pimeää, on liian valoisaa, äitin täytyisi olla vieressä nukahtaessa, herätään yöllä muutamaan otteeseen tarkastamaan onko isi tai äiti saatavilla, nähnyt pahaa unta (pojalla tooooodella vilkas mielikuvitus), jalkoja särkee, flunssa tulossa tai halutaan vain suukko ja hali äidiltä.
Kumpaan kategoriaan meidän perheen lokeroit?
 
Meillä nukahti aina itekseen ja nukkui yön heräämättä kertaakaan 10 vkoa-8kk iässä. Nyt ollaan kuukauden verran väännetty nukkumisesta. Ei nukahda jos en seiso pinnasängyn vieressä (tänään seisoin siinä puoli tuntia) ja herää nykyisin 1-2 kertaa yössä. Mikään ei ole kirkossa kuulutettua. Ne on vaan ihmisiä nuo lapsukaisetkin.
 
Hieman kieltämättä jäi mietityttämään, että mistä tämä aloittajan tekstissä pilkahteleva raivo oikein on saanut alkunsa... Meillä lapsi oli vuoden ikään asti todella huono nukkumaan. Eli valvoin puolikuolleena huutavan lapsen kanssa. Kaikenlaista kokeilin, ei auttanut ei - ja voin sanoa, että pitkäjänteisyyttä ei puuttunut. Että pakko tässä todeta, että lapset ovat unen suhteen hirvittävän erilaisia, niin kuin me kaikki. Tuskin nyt kukaan haluaa valvoa itseään uuvuksiin jonkin keksimäsi marttyyrinviitan takia. :happy118

Toki on varmasti vanhempia, jotka eivät vain asioita handlaa, mutta enpä menisi yleistämään. Jotenkin musta tuntuu, että syyllistämällä ei mitään saa aikaiseksi. Kannattaisikohan olla vain erittäin onnellinen, jos lapsi on hyvä nukkumaan, eikä tarvitse kärsiä unettomuudesta? Henkilökohtaisesti olisin. Jos huomaat jonkun läheisen kärsivän kovasti unenpuutteesta, niin ole kiltti ja auta häntä lastenhoidossa, jos vain suinkin kykenet. Yhdet pienetkin päiväunet voivat olla kultaakin kalliimpaa siinä tilanteessa. :)
 
No huh huh. Nyt jäi kyllä hieman auki, että mistä tämä raivo on peräisin? Mitä se on sinulta pois jos jollakulla muulla on vaikeuksia saada lapsi nukkumaan? Tiesitkö, että lapset, myös ne ihan vastasyntyneet on erilaisia? Se on hienoa, että teillä on niin ruusuista. :wink
 
On varmasti niitä vanhempia, jotka tekee numeron milloin mistäkin, myös nukuttamisesta. Viimeiseen asti vältellään lapsen pienintäkin mielipahaa ja hermoillaan siitä, että osataan täyttää kaikki lapsen vaatimukset. Silloin lapsi onnistuu pompottelemaan vanhempia ja kerjää yhtä sun toista testaillakseen vanhempiaan. Mutta onneksi tällaiset tapaukset on vain jäävuoren huippu. Suuri osa vanhemmista hallitsee varmasti ihan hyvin lastensa kasvatuksen. Mitä tulee nukuttamiseen, vanhempien tehtävä on toimia rauhallisesti, johdonmukaisesti ja käyttää samanlaisia iltarutiineja joka kerta. Enempiä taikatemppuja ei siinä kohtaa voi tehdä. 1. Lapsi joko tyytyy näihin perusjuttuihin ja nukahtaa normaalisti hyvin. Unet katkeilevat vain jostain ymmärrettävästä syystä, kuten sairastelu, painajainen tai liian kuuma ilma yms. ja hyväksyy sen, että yöllä nukutaan, ei seurustella tai leikitä. Tai sitten 2. lapsi ei tyydy näihin rutiineihin ja pyörii ja hyörii sängyssä, itkeskelee tai vaatii huomiota yöllä. Lapsi voi silloin olla herkkä; mielikuvitus laukkaa, näkee usein painajaisia, reagoi herkemmin ärsykkeisiin, kuten äänet, janontunne tai rutussa oleva sukka... Jotkut ovat myös hermostoltaan huonompia rauhoittujia ja nukkujia, heitä ei mikään vaivaa, uni ei vaan tule, on katkonaista tai sitten vähemmät unet riittävät. Ei noista lapsista voi tietää aina, mutta eivät ne kiusallaan huonosti nuku. Aina siihen on joku selitys. Enkä kyllä usko, että kukaan vanhempi tarkoituksella hankkii itselleen väsymyksen lapsen nukutus/ yöheräilyrumballa, sen verran tiedän TODELLA väsyneitä vanhempia, että ei kukaan sellaista tilannetta itselle ja perheelle halua!
 
Mä kun käsitin, että tämä olisi sellainen pännimisjurppimisketju, niin otin oikeudekseni avautua. Koska pänni ja jurppi! Se, mistä "raivo" sai alkunsa, oli eräs seuraamani ketju, jossa äiti pyysi apua lapsen nukuttamisrumbaan. Ihan vilpittömästi haki kohtalotovereita, kun käynnissä oli taas jokailtainen show. Ihan kuvittelin itsekin, että vanhemmat jotenkuten handlaa tällaiset perusasiat, mutta sielläpä sitten olikin sen viiskymmentä äippää kertomassa, kuinka heillä on ihan sama ja lasta joutuu viihdyttämään iltaisin tuntikausia, ennen kuin se uni tulee. Vai niin. Muistuttaisin tässä vaiheessa, ettei aloitukseni tarkoitus suinkaan ollut keskustella siitä, kuinka hyvin tai huonosti kenenkin lapsi nukkuu, vaan niistä toimista, joilla vanhempi yrittää edesauttaa (tai tietämättään hankaloittaa) lapsen nukkumista ja ylipäätään tervettä kehitystä.

Mutta hei hieno homma, mua syytettiin ihmisten syyttelystä ja leimaamisesta, mutta muthan leimattiin myös heti kättelyssä tietämättömäksi ja uniongelmista mitään ymmärtämättömäksi. Jos nyt ketään lohduttaa, niin ei meilläkään aina ole nukuttu, lukemattomista eri syistä. Mutta lapsen viihdytysjoukoiksi en suostu. Kukin tehköön tavallaan, jos jollekin on ok esim. opettaa lapsi nukahtamaan vain ja ainoastaan omaan kylkeen kiinni, niin mikäpä siihen kukaan muu on sanomaan. Mutta jos se kokee hankalaksi, niin ehkä kannattaa miettiä pari kertaa uudelleen.
 
Ps. Ukolla on kokemusta viidestä lapsesta, eikä sekään ymmärrä "nukuttamista" aktiivisena toimintana. Nukahtaa kun nukahtaa.
 
Tokihan täällä saa avautua aiheesta kuin aiheesta - mutta myös vastata avautumisiin silloinkin, kun ei ole aivan samaa mieltä asiasta. :) Kenties emme sitten ymmärtäneet viestisi pointtia, pahoittelut omasta puolestani siitä. Valitettavasti tulkitsin viestisi sävyn sen verran yleistäväksi ja hyökkääväksi, etten osannut samaistua kokemukseesi. Ja koska sinä vetosit omaan kokemukseesi, niin kerroin lyhyesti oman kokemukseni. Mikä todella on se, että lapsi voi siellä omassa sängyssään huutaa kolme tuntia putkeen, vaikka kuinka pyrkisi saamaan lapsen nukkumaan johdonmukaisesti vastaamatta lapsen vaatimuksiin (ts. hyysäämättä). Itse en kuitenkaan voisi pientä hysteerisesti itkevää lasta jättää yksin omaan huoneeseensa, se nyt kertakaikkiaan ei ole lapsen kehitykselle hyväksi.

Mutta kyllä ymmärrän ärsyynnyksesi. Itseänikin ottaa päähän, jos joku omalla toiminnallaan rakentaa itselleen (ja muille) ongelmia. Mutta että ehkä sitä ärsyynnystä ei kannata suunnata yleisesti kaikkiin äiteihin, joilla lapsien nukkumisen kanssa on ongelmia, se kun tässä tuntui ikävältä. :rolleyes:
 
Yritän siis tästä lähtien tuoda pännijurppiintuneisuuteni esille vähän vähemmän suoraan :wink

Mitä lapsen huutamiseen tulee, niin yleensä itkuun löytyy järjellinen syy. Itse olen havainnut esim. sekopäistä kauhuitkua (lapsi herää painajaiseen), ikäväitkua (nykyään yleisin isovanhemman vierailun jälkeen), ja "itken, koska ajattelen saavani sillä vanhempia pompotettua" -itkua. Viimeksi mainittua kesti ehkä puolisen vuotta, oli selkeästi tunnistettavissa tekoitkuksi. Toki näitä lajeja on paljon muitakin, mutta nuo ehkä meillä yleisimmät. Pointtina on mielestäni selvittää, mikä lapsella on hätänä, ja kun tämä asia on korjattu, ei aleta touhottaa ja - kuten Miramaria totesi - hyysätä. Jos lapsella selkeästi on paha olla, ei tietenkään voi huudattaa. Minkä tuolla aiemminkin kyllä toin esille, siis että itkuun reagoidaan aina.
 
Joo, noiden itkujen tunnistaminen on kyllä tärkeää. Ärsyttää, että esimerkiksi mummo on monesti ottanut tekoitkut tosissaan ja alkanut huseeraamaan niin, että lapsi vain innostuu huutamaan enemmän. Meille tosin ei koskaan selvinnyt, miksi lapsi itki tunteja joka yö silloin 1-9kk:n ikäisenä. Että joskus se itkujen tunnistaminenkaan vain ei onnistu. Tai että epäilen, että yksinkertaisesti lapsella oli paha olla, mutta eipä oikein apua ollut mistään. Oli nukuttaminen aikamoista taistelua välillä. :angelic:
 
Meillä on ollut tosi helppo nukkuja ( 6kk ryhmäneuvolassa sain murhaavia katseita muilta äideiltä, kun totesin, että tyttö nukkuu täydet unet ) Tuossa vuoden iässä alkoi olla pientä venkoilua ja vanhempien testailua, mutta meni ohi, kun ei leikkiin ryhdytty, vaan toimittiin kuten aina ennenkin. Eli iltapesut, pusut, sylittelyhetki ja nukkumaan. Nykyään jo pyytääkin päästä " petiin" kun väsyttää. Toki flunssakierteet sun muut ovat välillä aiheuttaneet pitkiäkin itkuja, mutta ymmärtäähän sen aikuinenkin, että on vaikea nukkua jos koko ajan yskittää :/

Omaan huoneeseen siirtyminen on seuraava etappi, eli katsotaan miten käy.

Mutta, lapset ovat erilaisia, itse valvoin vauvavuodesta kaikki yöt, pikkuveli taas nukkui tosi hyvin.
 
Meillä on molemmat olleet ihan ok nukkujia. Ikinä eivät ole vieressä nukkuneet, koska en itse pysty silloin nukkumaan ja kuitenkin riittävä uni on aika ehdoton asia arjessa jaksamisessa. Kakkosen kans tuli ongelmia siinä vaiheessa kun siirrettiin pinnasängystä pois eli 1,5vuotiaana. Ei suostunut pysymään sängyssä, vaikka kävi sata kertaa laittamassa omaan sänkyyn. Kokeiltiin selitystä, kokeiltiin täyttä hiljaisuutta, nukuttamiset päätyi tämän ruljanssin kans siihen, että ite en hallinnu enää hermojani tunninkin taistelun jälkeen ja sekä minä että lapsi huudettiin täyttä kurkkua. Ei siitä kovin hyvä fiilis tullut joten lasta jota ei ennen tarvinut "nukuttaa" ikinä jouduttiin alkaa nukuttamaan. Päädyttiin siis siihen, että istuttiin lapsen kanssa samassa huoneessa sen aikaa kun nukahtaa ja sitä kesti jokunen kuukausi. Sitten lahjottiin, että jos laittaa itsekseen nukkumaan, saa aamulla tarran. Se toimi ja nyt ei tarvi enää nukutella. Joskus joutuu käydä laittamassa peittoa, että ihan kertalaakista ei nukahda mutta kyllähän tämä huomattava parannus on.

Minä olen aika sinnikäs ihmisenä ja yritin tosiaan järjestelmällisesti koittaa tuota "supernanny"-taktiikkaa, aina raivona kiljuva lapsi sänkyyn vaan uudestaan ja uudestaan, mutta en vain jaksanut. Lisäksi 1,5 v ei nyt ihan aina järkipuhettakaan pysty sisäistämään. En tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin ettei tuosta olisi tuollainen "show" tullut?

Aikansa kutakin, selvittiin tuostakin vaiheesta alle puolella vuodella.
 
"Kun vauva ei ole oppinut nukahtamaan itsekseen, vaan hänet nukutetaan joka kerta tavalla tai toisella seuraa siitä tapahtumaketju nimeltä uniassosiaatio. Vauvan uni kevenee fysiologisten rakenteiden mukaisesti ja unen kevetessä ja vauvan huomatessa olevansa eri paikassa ja tilanteessa kuin nukahtaessa, seuraa itku. Itkusta seuraa vanhempien lohdutus tai syöttö ja vauvan rauhoittuminen ja näin tavaksi tullut (assosioitu) nukahtamisrituaali uusitaan."
http://keskenon.blogspot.fi/2014/04/unikoulusta.html
 
Meillähän ongelma ei ollut tuo, puoltoistavuotta oli nukuttamatta nukahtanut.

Elämä lapsen kanssa on vaiheita täynnä. Lapset eivät ole mitään robotteja.
 
Ei ollut siis mitenkään tarkoitus tolla linkillä vastata sinun kommenttiisi, Elise81. Toi vaan osui silmiini ja kutakuinkin summaa sen mitä alunperinkin yritin sanoa, että nukuttamisen ei pitäisi olla aktiivista toimintaa.

Onhan noita vaiheita, lapset on tosiaan yllätyksiä täynnä ☺Tsemppiä kaikille uniasioiden kanssa painiville!
 
Takaisin
Top