Lapsen nenästä vuotaa verta

Jos vuotaa leikki ikäisen nenästä verta ihan yhtä äkkiä voiko olla vaarallista??
Yleensä ei. Kaivaako lapsi nenää? Jos kaivaa, se ohentaa nenän limakalvoa, ja sitten saattaa nenästä tulla verta helpostikin. Minulla tuli lapsena verta nenästä ihan äkkiarvaamatta, esim. saatoin herätä keskellä yötä nenäverenvuotoon, tai sitä alkoi yhtäkkiä valua kun olin flunssassa tai kun ihan vain urheilin tai tuli hiki. Sitten kun sitä alkoi tulla niin paljon, ettei meinannut tyrehtyä, käytiin lääkärissä polttamassa vuotava suonenseinämä kiinni. Parin polttokerran jälkeen nenäverenvuoto loppui kokonaan, eikä ole vuotanut kuin pari kertaa seuraavien 30 vuoden aikana.
 
Jos nenäverenvuoto on hyvin runsasta ja sitä on usein, on se aina syy olla yhteydessä lääkäriin. Taustalla voi olla tiettyjä sairauksia, jotka on hyvä poissulkea, mutta ovat harvinaisia ja verenvuodon syy on kuitenkin todennäköisemmin noista Suskin edellä mainituista johtuva.
 
Mulla lapsena vuoti usein yöllä nenä ja samoin vanhimmalla lapsella. Katupöly ja siitepöly saa myös meillä limakalvot ärtymään ja verta tulee helposti niistäessä. Samoin loppu syksyllä kun huoneilma lämmityksen takia kuivuu.
Vähänkin jos kaivoin nenää niin helposti alkoi vuotamaan ja aina jos omilla lapsilla verta tullut nenästä niin se pienen tenttauksen jälkeen paljastunut syyksi.
 
Takaisin
Top