Lapsen mielikuvitus

[Miyn]

Höpöhöpö -tarinat ovat ihan viihdyttäviä. Niitä kuuntelee kyllä vaikka joskus on pokassa pitelemistä.
Mutta mitäs sitten kun tulee vähän pelottavampia juttuja? Oon aina lukenut iltalehdistä juttuja kuinka lapsi on jutellut mummon kanssa (mummon joka on kuollut 20v. sitten) tai muuta vastaavaa.

Meillä poika on viimein alkanut puhumaan ja nyt sitä juttua tulee.
Toissapäivänä tuijotti makuuhuoneeseen. Sanoi "Pummia" (tarkoitti kummia).
Kysyin että mitä? "Kummia juttuja" ja osoitti makkariin. Mentiin sinne, laitoin valot päälle. Poika osoitti vessan ovea. Kurkattiin sinne. Poika sanoi "ei oo kummia juttuja".

Eilen poika leikki kun tein ruokaa. Yhtäkkiä juoksi jalkojen juureen ja sanoi "pummia".
Siirtyi nojaamaan jääkaapin oveen, vähän hiljaisena, tuijotteli lattiaan. Kohta alkoi katsomaan tiiviisti katon nurkkaan. Kysyin että mitä näet. "Kummia juttuja".
Kysyin että onko ne kivoja?
"Ei oo, pahoja".

 

[Vargynja]

Voisikohan vaikka katossa/seinässä olevat kuviot näyttää lapsesta oudolta ja mielikuvitus saada ne olemaan pelottavia. Meidän esikoinen pelkäsi joskus saunassa puuseinän syiden ja oksan paikan muodostamaa "pöllöä". Pimeässä huoneessa taas on voinut jokin tavallinen näyttää pimeyden takia oudolta. En ole mikään asiantuntija, mutta voisin veikata että on ihan normaalia, kun mielikuvitus kehittyy. Ei kai siinä auta kuin lohduttaa, jos se on tarpeen ja vaikka katsoa yhdessä ettei pimeässä ole mitään pelättävää.

 

[elaffy]

Meillä nuorin 3v joku aika sitten kyseli, että milloin äiti sinä kuolet. Kerroin, ettei kukaan tiedä, milloin kuolee ja toivottavasti en kuole vielä pitkään aikaan. Kysyin sitten, mistä tämä tuli tytön mieleen ja hän kertoi vakavana, että äiti, sinä kuolet auton alle, minä tiedän. Oli hetken vähän spooky olo, mutta ainakaan vielä en ole kuollut - onneksi.

Itse olen joskus 3v iässä nähnyt huoneeni ovella enkelin. Osasin kertoa siitä äidilleni hyvin tarkan selostuksen seuraavana päivänä ja muistan tuon tilanteen itsekin vielä hyvin tarkkaan, vaikka aikaa on mennyt kohta 30 vuotta. Mielikuvitusta tai ei, kokemus oli vaikuttava.

 

[Haukikanto]

Höpöhöpö -tarinat ovat ihan viihdyttäviä. Niitä kuuntelee kyllä vaikka joskus on pokassa pitelemistä.
Mutta mitäs sitten kun tulee vähän pelottavampia juttuja? Oon aina lukenut iltalehdistä juttuja kuinka lapsi on jutellut mummon kanssa (mummon joka on kuollut 20v. sitten) tai muuta vastaavaa.

Meillä poika on viimein alkanut puhumaan ja nyt sitä juttua tulee.
Toissapäivänä tuijotti makuuhuoneeseen. Sanoi "Pummia" (tarkoitti kummia).
Kysyin että mitä? "Kummia juttuja" ja osoitti makkariin. Mentiin sinne, laitoin valot päälle. Poika osoitti vessan ovea. Kurkattiin sinne. Poika sanoi "ei oo kummia juttuja".

Eilen poika leikki kun tein ruokaa. Yhtäkkiä juoksi jalkojen juureen ja sanoi "pummia".
Siirtyi nojaamaan jääkaapin oveen, vähän hiljaisena, tuijotteli lattiaan. Kohta alkoi katsomaan tiiviisti katon nurkkaan. Kysyin että mitä näet. "Kummia juttuja".
Kysyin että onko ne kivoja?
"Ei oo, pahoja".

Tiedätkö mistä poika on kummituksista kuullut?