Lapsen allergiat

Ei ole testein todettu mitään.
Vanhimmalla lapsella epäilen eläin allergiaa, itsellä puhkesi saman ikäisenä. Lemmikkikodeissa alkaa hyvin nopeasti lievät oireet
 
Kumpikaan ei ole reagoinut mihinkään ruoka-aineeseen. Tosin kerran ostin sormivärejä ja nopeasti esikoinen valitti että alkoi kutisemaan - niin kävi toisellakin kertaa eikä värejä enää käytetty. Valmistaja ei tietenkään suostunut kertomaan ainesosia niin ei voi tietää mikä kutinan aiheutti.
 
Meillä oli epäily jonkinlaisesta allergiasta pojan iho-oireiden vuoksi, mutta mitään ei verikokeissa löytynyt. Erikoislääkäri päätyi atooppiseen ihoon, joka kyllä reagoi ainakin aiemmin äidinmaidon välityksellä esim. tiettyihin keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuihin mehuihin, siis silloin kun imetin vielä useammin kuin 1-2 kertaa päivässä. Jos join vaikka lasillisen tuollaista mehua vaikkapa lounaalla, se näkyi pojan ihossa seuraavana päivänä. Ei se sinänsä siis ole varmaan allergiaa kuitenkaan.
 
Pienillä verikokeet ovat todella epäluotettavia, ihan allergialääkäritkin sanovat suoraan ennen verikokeita, että niistä voi tulla negatiivinen tulos vaikka lapsi onkin allerginen (ja todella iso positiivinen tulos, vaikka reaktio olisi pieni). Siksi pienille lapsille tehdään altistuskokeet, joissa oireettomalle lapselle annetaan allergeenia ja seurataan reaktiota. Kyllä tuo poikasi reaktio allergialta kuulostaa.

Sinänsä lapsen allergia ei tarkoita sitä, että ruoka-ainetta pitäisi aina välttää, vaan se riippuu oireista. Jos oireet eivät lasta haittaa, kannattaa antaa allergeenia vähän silloin tällöin, koska siten lapsi saattaa siedättyä sille. Jos oireet ovat kipuja, kamalaa kutinaa, tms. niin sitten kannattaa välttää (ja hakeutua lääkäriin, jotta siitä saa hoitoon tarpeelliset todistukset).
 
Lastenallergologilla käytiin viime vuonna keväällä ja syksyllä. Hänen lähetteellään oli nuo verikokeetkin, eikä hän niiden perusteella, eikä oireiston pohjaltakaan katsonut tarpeelliseksi sen kummempia altistuskokeita tehdä. Ollaan nyt kuitenkin hänen antamillaan ihonhoito-ohjeilla saatu pojan iho aika hyvään kuntoon. Sopivat vaatemateriaalit ja pyykinpesuaineet on löydetty kokeilemalla. Tuo mainitsemani mehu on ollut ainoa ruokaan ja juomaan liittyvä aine, josta on viiveellä iho-oiretta tullut. Hiki on varmaan pahin pojan iholle. Lääkärikin suositteli olemaan välttämättä mitään ruoka-aineita, eikä niitä olla välteltykään, kun ei niistä tunnu tulevan mitään oireita.

Oireet ovat vain iholla näkyviä, lähinnä jaloissa ilmeneviä ajoittain kutisevia kohtia, ja reaktiot tulevat viiveellä, mitään saman tien altistuksen jälkeen tapahtuvia reaktioita ei tule, eikä poika ole valittanut kipujakaan missään kohtaa kehoa. Osaa siis jo kertoa, jos johonkin sattuu, aiemmin ei tietysti ole osannut ilmaista itseään tarpeeksi hyvin, joten on kyllä saattanut ollakin joitain fyysisiä kipuoireita. Ihottumat siis paranevat ilmaannuttuaan rasvauksilla. Myös sää vaikuttaa jonkin verran.
 
Meillä oli epäily jonkinlaisesta allergiasta pojan iho-oireiden vuoksi, mutta mitään ei verikokeissa löytynyt. Erikoislääkäri päätyi atooppiseen ihoon, joka kyllä reagoi ainakin aiemmin äidinmaidon välityksellä esim. tiettyihin keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuihin mehuihin, siis silloin kun imetin vielä useammin kuin 1-2 kertaa päivässä. Jos join vaikka lasillisen tuollaista mehua vaikkapa lounaalla, se näkyi pojan ihossa seuraavana päivänä. Ei se sinänsä siis ole varmaan allergiaa kuitenkaan.
Vaikka ei mitään varsinaista allergiaa olisikaan, niin nuo makeutusaineet kannattaa kiertää kaukaa. Itse en pidä allergiana sitä, että keho reagoi haitalliseen aineeseen.

Meillä mitään allergioita lapsella ei ole todettu, mutta oksentaa hillittömästi muutamista ruoka-aineista. Niissäkin epäilen, että kyse on jostain säilöntäaineesta, koska joskus syöminen onnistuu ja ruoka pysyy sisällä. Näitä oksettavia ruokia ovat mm rypäle ja mansikka. Vauvana oli muitakin.
 
Meillä ei nuorimmaisen atooppinen iho kestä hajustettuja pyykinpesuaineita. Ihmettelin, kun keväällä oli yhtäkkiä koko rintakehä ja vatsa täynnä näppyjä ja lopulta hoksasin pesseeni pyykkiä urheiluvaatteiden pesuaineella, jossa on hajustetta mukana ja aiemmin olen käyttänyt ainoastaan hajustamatonta Erisania lasten vaatteille. Näpyt hävisivät, kun palasin käyttämään Erisanin pesuainetta.
 
Takaisin
Top