Lapsella korvakorut?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Laitan tämän nyt tänne isompiin lapsiin vaikka toisinaan näkee ihan vauvoillakin korvakoruja. Minkä ikäiselle teistä voi laittaa korvakorut? Ja kun vauvojen korviksista puhe niin, mitä mieltä olette siitä?

Minusta ei ole mitään mieltä laittaa vauvalle korviksia. Ulkonäkö ei ole niin tärkeä asia että lasta pitää sen takia pistää. Ja muutenkin minusta korvakorut tulee kyseeseen sitten kun lapsi itse asian ymmärtää ja sellaiset ehkä haluaa. Alle kouluikäiselle en laitattaisi vaikka lapsi haluaisikin.
 
Meillä raja on 15 vuotta. Niin oli minun lapsuudessanikin. Muistan meillä olleen kaverin, joka sai korvakorut aikaisemmin, ja ne aina takertuivat leikeissä johonkin ja sitten sattui ja leikki meni pilalle. Totesin silloin itsekin, ettei korviksia kannata hankkia ennen kuin on niin vanha, ettei enää halua leikkiä ollenkaan.
 
Vähintään 10-vuotiaalle tai vanhemmalle. Itse sain muistaakseni 11-12-vuotiaana. Sen ikäisenä, että osaa ja älyää itsenäisesti hoitaa niitä kuten kuuluu. Eivät kaikki 10-vuotiaat osaa.

Vauvojen/pienten lasten korvikset on ihan älyttömät. Eihän ne lapset ymmärrä niistä mitään. Pienet lapset voi käyttää tarra- tai nipsukorviksia leikeissään.
 
Eikö se ole vauvojen kohdalla henk koht koskettomuuteen, eli periaatteessa ei saisi tehdä Suomessa...kuulin joskus neuvolatätien keskustelevan asiasta. En tiedä mihin lopputulokseen tulivat.
 
Asettaisin rajan seitsemään ikävuoteen, tai siihen kun lapsi itse korvakorut haluaa. Itse sain ammuntana korut kuuden vanhana ja nenäkorun 5-6 luokkalaisena.
 
Meillä vanhin tytöistä alkoi puhumaan korviksista vähän 3 vuotis synttäreiden jälkeen. Päätettiin, että jos hän vielä lähellä seuraavia synttäreitä korviksista puhuu, niin laitatetaan. Ja niinhän hän puhui ja synttärilahjaksi sai sitten korut. Hyvin on antanut hoitaa ja puhdistaa ja muistutti aina jos meinasi äidiltä unohtua. Pari kuukautta vanhoihin reikiin vaihdettiin siistit, titaaniset renkaat muovisten harjoituskorujen tilalle. Mitään ongelmia ei ole ollut eikä korut ole tarttuneet (vielä) kertaakaan minnekään kiinni.
Itselleni on laitettu ennen ekaa luokkaa, nykyisin reikiä on korvissa ja muuallakin enemmänkin :)
 
Mielestäni korvakoruja ei voi laittaa ennen, kuin lapsi pystyy oikeasti ilmaisemaan että ne haluaa. Muistaakseni olin itse 11 kun laitettiin, 10-12v pitäisin rajana.
 
Meillä vanhin tytöistä alkoi puhumaan korviksista vähän 3 vuotis synttäreiden jälkeen. Päätettiin, että jos hän vielä lähellä seuraavia synttäreitä korviksista puhuu, niin laitatetaan. Ja niinhän hän puhui ja synttärilahjaksi sai sitten korut. Hyvin on antanut hoitaa ja puhdistaa ja muistutti aina jos meinasi äidiltä unohtua. Pari kuukautta vanhoihin reikiin vaihdettiin siistit, titaaniset renkaat muovisten harjoituskorujen tilalle. Mitään ongelmia ei ole ollut eikä korut ole tarttuneet (vielä) kertaakaan minnekään kiinni.
Itselleni on laitettu ennen ekaa luokkaa, nykyisin reikiä on korvissa ja muuallakin enemmänkin :)

Meillä on vähän sama homma nyt! Esikoinen on alkanut tutkimaan urakalla minun korviksia (10kpl) ja on pyytänyt itselleen myös :) tyttö täyttää heinäkuussa 4v, synttärilahjaksi siis ei tule saamaan koska "mätäkuukausi" mutta ennen tai jälkeen voidaan laitattaa jos vielä ne haluaa. Itselleni on laitettu 2-vuotiaana. Oon vaan jäänyt miettimään, että mahtaiskohan onnistua lävistäjällä laitattaminen, oon alkanut epäröidä korviksien laittoa ampumalla.. :confused004:confused005

Ja jos lähivuosina laitatetaan niin ehdottomasti nappikorvikset, renkaat tuppautuu takertumaan helpommin joka paikkaan :cool:
 
Vaikea kysymys. Itse olin jo muistaakseni ainakin 15-vuotias, kun sain luvan omilla rahoillani hankkia reiät korviin. Niitä kertyikin sitten ajan kanssa 4/korva, mutta nyt en ole vuosiin pitänyt korvakoruja, taitaa reiät olla kaikki jo ummessa. Jos meillä poika joskus haluaa korvakorun itselleen, niin en rupea estelemään, mutta ehkä siihen menee aikaa ennen kuin poika sellaista rupeaa miettimään. Teini-iässä varmaankin voisi olla hyvä aika, poika voi itse päättää asiasta.
 
Näin juuri meidän kylällä eräällä vauvalla korvikset ja kyllähän se näytti vähän oudolta. Joissain kulttuureissa se kai kuuluu asiaan, mutta itsellä ei ole silmä tottunut. Etenkin kun täällä kylällä ihmiset pukeutuvat lähinnä pieruverkkareihin ja reikäkenkiin, niin ihmetyttää, että miksi vauvalle pitää saada ne korvikset.

Minulla ei ole sinänsä mitään ikärajaa korviksille, mutta lapsen pitää itse haluta ne. Ja kestää se lävistys, koska ampumalla en niitä ottaisi. Itselläni oli ikärajana 16 v., mutta enhän minä nyt niin kauan odottanut. Salaa käytiin kaverin kanssa liikkeessä ottamassa reiät, kun oltiin 14 v. Sen jälkeen käytiin ottamassa vaikka mitä muita lävistyksiä, mutta niistä kaikista ei taida äiti tietää vieläkään. :hilarious:

Mitä tulee korviksen repeämiseen, niin eräällä luokkakaverillani tapahtui niin koulun naulakossa. Oltiin silloin lukiossa. :grin
 
Mielestäni ihan pienelle ei missään nimessä kuulu laittaa korvakoruja. Ei se ehkä kauaa kirpaise, mutta turhaa kipua joka tapauksessa. Sitten kun lapsi sen kivun oikeasti kestää ja itse ne haluaa voi laittaa. Mielestäni ne näyttääkin vauvalla jotenkin oudolta eikä nätiltä.
 
Minulle itselleni laitettiin korvakorut ollessani 4-vuotias, mutta jos oma lapseni haluasi saman ikäisenä korvakorut, niin en varmastikaan antaisi laitatuttaa. En ole itseasiassa aiemmin kyseistä asiaa miettinyt, mutta toivoisin lapsen olevan jo koulussa silloin, kun hän saa korvakorut. Toki lapsia on niin erilaisia eli itse olin heti pienestä pitäen kiinnostunut koruista ja halusin itsekin justiinsa 3-vuotiaana jo korvakorut, kun isosiskoillani jo sellaiset oli. Mutta minun omaa 3,5 vuotiasta tytärtäni ei kiinnosta yhtään minkäänlaiset korut eikä hän varmasti halua pitkään aikaan korvakoruja eli ihan lapsi kohtaisesti on nämä asiat mietittävä, eikä tähänkään taida olla sitä ns. Oikeaa ikää. :)
 
Mielestäni ihan pienelle ei missään nimessä kuulu laittaa korvakoruja. Ei se ehkä kauaa kirpaise, mutta turhaa kipua joka tapauksessa. Sitten kun lapsi sen kivun oikeasti kestää ja itse ne haluaa voi laittaa. Mielestäni ne näyttääkin vauvalla jotenkin oudolta eikä nätiltä.

Samaa mieltä. Vaikea olisi kuvitella, että oman lapsen antaisin ottaa ainakaan ennen teini-ikää, ja silloinkin omilla rahoilla.
 
Itse en lapsena halunnut korviksia, otin reiät korviin vasta lukiossa kun innostuin lävistyksistä.

En yhtään tiedä, milloin tyttärelle annan luvan korvien rei'itykseen jos hän joskus sitä pyytää. En ainakaan ennen kouluikää, ehkä vasta yläasteella?
 
Takaisin
Top