Laittaisitko kesken?

En keskeyttaisi. Miehenikin sanoi joskus etta pelottaahan ajatus etta tuleva lapsemme olisi vammainen mutta se tulee mika on tullakseen! Olen itse kehitysvamma tyontekija ja mielekkainta mulle on tyo vaikeimmin vammaisten lasten parissa, siita saa niin hirmun paljon ja se on antoisaa! Sita oppii katsomaan elamaa ja sen pienen pienia iloja aivan eri kantilta kun tapaa tallaisia lapsia/ihmisia yleensa. Rankkaa on vanhemmilla mutta tallaisen lapsen elamasta voi tehda ja saa mielekastakin!
Olen aina miettinyt etta jos minun kohdalleni osuu vammainen lapsi niin se ei voisi parempaa kotia saada! Han olisi minulle yhta tarkea kuin ns. terve lapsi ja tekisin kaikkeni tehdakseen hanen olonsa ja elamansa mukavaksi ja virikkeelliseksi. Mita se ikina sitten tarkoittaisi kaytannossa... hakisin myos aktiivisesti apua omaan jaksamiseeni, sitakin on tarjolla.

Taytyy muistaa etta on iso joukko sairauksia ja vammoja joita ei ultrassa nae ja jotkin sairaudet saattavat taannuttaa lapsen vasta leikki-iassa jolloin niita ei huomatakaan aiemmin.
 
Vastasin kyllä, koska mietin myös esikoistani, eli jos tulevaisuudessa tulisi tilanne että vakavasti sairas/kehitysvammainen olisi tulossa, luultavasti tekisin abortin koska esikoiselle ei jäisi enää aikaa kun nuoremmasta olisi huolehdittava ihan eri tavalla. Toisaalta myös sekin vaikuttaa päätökseen, että mitä 'sairaalle' lapselle tapahtuisi sitten kun meistä aika jättää. En haluaisi häntä mihinkään laitokseen laittaa elämään.
 
Tämä kekustelu käydään aina raskauden aikana, ja vastasin että kyllä.

Jos todettaisiin että lapsi olisi pahasti kehitysvammainen. Olen ihan liian herkkä ja se että joutuisin seuraamaan kuinka toinen itkisi kun ei voi olla kuin muut tai ei pääse leikkimään samoin kuin muut. tv.stä tullut ohjelma liikutti missä haastateltiin näitä lapsia jotka ovat "tuolinsa" vankeja..
 
Vaikeaa se olisi ja tulikin tässä raskaudessa aiheeseen miettiä..sitä kävi monenmoisia tunteita läpi,
vaikka päätös oli selvä että kyllä se meidän kohdalla tehtävä olisi,
silti pohdin että josko kuitenkin tekisin tämän lapsen.[:-]
En halua enkä pysty jo kolmen lapsen äitinä ottamaan vastaan sellaista rumbaa joka on pois toisilta
perheenjäseniltä.
Ymmärrän ja tiedostan sen että mitä vaan voi sattua ja nykysellään,
elossa olevat lapseni voivat vammautua
auton alle jäädessään,ja niillä korteilla mennään sitten.
Mutta että tietoisesti tekisin kotiimme täysin loppuelämän huollettavan ihmisen ... ei....ei ei.[&o]

Tiedän että on monia ihania vammaisia ihmisiä olemassa,pirteitä ja iloisia.
Mutta kun..sitä astetta et voi tietää lapsivesipunktiossa tai muussakaan...
että kuinka vaikeasti lapsi olisi vammainen,kauanko olisi eloa syntymän jälkeen jos pahasti niin olisi.

Kovasti arvostan heitä jotka ovat päätöksen jaksaa asian tiimoilta.!!!

Ihanaa odotusta kaikille,toivottavasti ei olisi kellään sellaisia huolia
jotta joutuisi näitä miettimään.!![:)]
 
Vastaan ikävä kyllä, kyllä. Hoidan eriasteisia autistisia työkseni ja vaikka he ovat ihania ihmisiä, niin tiedän etten itse jaksaisi kotona [&o] Ja varsinkin lapsiaikana jolloin heillä on myös uhmaikänsä. Olen saanut huomata että usein kun olemme ottaneet uuden asiakkaan hän on erittäin hankala, sillä hänelle on annettu paljon periksi. Osalla on väkivaltasia taipumuksia, niin itseään- kuin muitakin kohtaan. Ihailen ihmisiä ja vanhempia jotka vastasivat "ei" tähän kysymykseen!
 
Tässä on erittäin vaikea kysymys, johon uskon, että on varmaan itseasiassa helpompi vastata teoriassa ja vastaus teoriassa voi hyvinkin olla toinen kuin se olisi todellisessa tilanteessa kun kaikki tieto tulevasta kehitysvammasta tulisi käytyä varsin tarkasti läpi ja mietittyä, mitä kaikkea se eri osapuolten elämässä tarkoittaisi - eri vaihtoehdot ja mahdollisuudet mitä tuleva ehkä tuo tullessaan.

Tilastojen valossa useimmiten pariskunnat päätyvät keskeytykseen jos seulonnoissa selviää jokin vakava kromosomipoikkeama (kuten down) taisi olla jopa 97 prosenttia - tuo prosentti lienee paljon alhaisempi kyselyissä, joissa ihmiset eivät ole todellisuudessa joutuneet valinnan eteen. Toisaalta parit, jotka ovat etukäteen päättäneet, etteivät keskeytä vaikka mikä olisi, niin monesti eivät sitten osallistukaan seulontoihin. Useimmiten Suomessa syntyvät down-lapset ovatkin sellaisia, joita ei seulonnoissa ole havaittu.

Oma vastaukseni lienee kyllä, mutta tottakai tapauskohtaisesti tämä harkittaisiin...
[align=center] [/align]
 
Tänne taitaakin sopia tämä tarina: eräälle nuorelle esikoistaan odottavalle äidille kerrottiin, että vakavasti vammainen lapsi on tulossa (en muista vammaa) ja hoitaja jopa SUOSITTELI aborttia (aika uskomatonta sekin!). No, äitipä piti oman päänsä, eikä laittanut kesken. Kas vain, sieltähän syntyi täysin terve lapsi.

Itsekin olen keskeyttämisen kannalla, jos lapsi ei pystyisi elämään täysipainoista ja itsenäistä elämää, mutta päätöksestä tekee vieläkin vaikeamman se, että ne lääkäritkin on ihmisiä ja tekee virheitä. Testitkin erehtyvät. Nämä kai ovat aika harvinaisia yksittäistapauksia, mutta tulipahan mieleen.
 
Vastasin että en laittaisi. Sosiaalialan ja lastenhoidon ammattilaisena tiedän, että pystyisin siihen. Tietysti sekin on sit asia erikseen, että jos olisi niin sairas lapsi tuloillaan että kärsimystä olisi tiedossa enemmän kuin onnea. Siis esim. down-lapset on usein ihan onnellisia ja positiivisia tapauksia mutta sitten on niitä jotka vaan joutuu ravaamaan leikkauksissa koko pienen ikänsä ym.

Mulla käytössä ihan alussa efexor- niminen lääke paniikkihäiriöön, jolla mahdollisesti ikäviä seurauksia. Nyt lopetettu ihan alussa ja parasta siis toivotaan.
 
Takaisin
Top