La marraskuu 2016

Ihania ultrakuulumisia täällä! :Heartred Itellä vielä tasan viikko jännäiltävää. Toisaalta tuntuu, että joko se kohta on ja puolivälikin. Huh! :wideyed: Justhan tässä vasta plussattiin.

Me palattiin myöhään eilen illalla viikon reissusta Gotlannista ja Manner-Ruotsista. Visbyn lisäksi koluttiin saarta oikein urakalla ja Manner-Ruotsissa taas pääpaino oli Kolmårdenin visiitillä. Reissu oli ihana, säät suosi ja nähtiin paljon. Pojatkin tykkäsivät kovasti ja pientä tappelua ilmeni vasta kotiinpaluupäivänä. Sinänsä reissu oli rankkakin, kun meillä majapaikka vaihtui lähes joka yö, joten joka aamu oli siivottava ja otettava lakanat sängyistä ja pakattava kamat autoon ja taas illalla laitettava lakanat sänkyihin ja purettava tarpeelliset kamat. Mut sekin meni yllättävän kevyesti lopulta.Käveltyä tuli ihan hulluna, mut sekin meni yllättävän kepeesti ja ilman mahaa ja välillä tuntuvia muksahduksia mahassa ja tiheämpiä vessassa ravailuja en ois mistään tiennyt olevani raskaana. Eli olo on mainio ja oireet lähes olemattomat.

Tuli myös toi reissuviikko oltua täysin nettipimennossa, mikä teki oikein hyvää. Täytynee sanoa, et juuri nyt eniten kaipasin netissä tätä foorumia! Jotenkin tossa tajusin, et tunnen olevani tän raskauden kanssa hirveän yksin. Toki mies on onnellinen tulevasta jne. mutta se tuntuu olevan sille vielä kovin kaukaista ja tuntuu, et se vaan stressaantuu jos yritän puhua jotain raskaudesta ja tulevasta elämänmuutoksesta. Ymmärrän toki sen streessaamisenkin, se tuntee olevansa ja onkin pääelättäjä meiän pian viisihenkisessä uusperheessä. Meillä on pakollinen uuden isomman auton osto edessä syksymmällä ja sitä sitten ahdistaa kaikki mahdolliset muut menoerät. Se on rahasta streessaaja paljon enempi kuin mä, mikä on toki sinänsä hyväkin, muuten oltais varmaan totaali pa. mut silti ois kiva et voisi asioista puhua ilman, et toinen heti stressaantuu eli ei kauheasti sitten tee mieli asioista puhua. Mulla on pari oikein hyvää ystävää, mutta ne jäi muuton takia useamman sadan kilometrin taakse ja niiden kanssa siis pääsee nykyään melko harvoin turisemaan. Joku fb:ssä kuulumisten vaihto ei kuitenkaan ole läheskään sama. Eli siis tuntuu, ettei ole oikein ketään kelle puhua raskaudestaan, odotuksista, peloista jne. Siispä onneksi on tämä foorumi. :Heartred
 
Marras16 itellä vähän sama fiilis, ihan kun olisin tän raskauden kanssa yksin, vaikka mies odottaa vauvaa myös ja kaikki meidän läheiset ja kaverit. Silti tuntuu et oon yksin tässä tilanteessa, kun mies ei oo mikään puhelias todellakaan ja ei osaa keskustella kunnolla, ja stressaa vauvan tuloa kun uusi asia kummallekin. Tää forum on kyllä ihan paras, seuraan tätä tosi paljon ja tuo nettipimento särähtää korvaan jo pahasti :hilarious:
 
Moikka naiset .
Ollaan kesälomareissulla ja ollaan ajettu n.1200km tällä hetkellä ja eilen huomasin hirveen turvotuksen molemmissa nilkoissa :( en varmaan ole juonut tarpeeksi ja istuminen myös varmaan tekee sen.. Onko jollain muulla ollut turvotusta? Kireitä sukkia ei ole ollut jalassa.. Onkohan tämä normaalia? Muissa raskauksissa ei ole ollut tällästä... Oikea jalka ja käsi meinaa puutua jotenkin omituisesti...toivottavasti joku teistä voisi jotain pientä vinkkiä antaa..

Pilvisydän 23+2
 
Sama juttu myös, että ei sitä oikein viittisi miehellekään kaikkea raskaushömppää suodattaa eikä ole ketään tuttavaakaan sitä varten. Tututkin on niin harvassa nykyään, kaikilla on niin kiire omassa elämässään että alkanu yhteydenpidot kuihtua kun en yksinkään jaksaisi olla aina utelemassa kuulumisia. Pitää varmaan syksyllä kokeilla jotain perhekahvilaa, vaikka tuntuu että niissä on se oma tuttu rinkinsä jo ja minun on hankala tutustua uusiin ihmisiin kun mietin ihan liikaa, että mistä pitäisi keskustella jotenkin fiksusti etten vaikuttaisi ihan typerältä.

Tänne ei onneksi ole vielä närästys rantautunut. Muutenkin refluksioireet ja kivuliaat vatsakouristukset alkoivat helpottaa kun sain ohjeeksi Fodmap-dieetin. Toki olen jo välillä ottanut jotain "kielletystäkin" listasta. Alkuraskaudessa vatsaa korvensi toki kun syöminen oli mitä sattuu ja välillä halailin pönttöä. Samarinia otin siihen, että sai yöt nukuttua.

Täällä kans yksi joka heräilee öisin. Se on se mystinen klo 4 kun nousen vessaan ja sitten menee aikaa että saa uudestaan unesta kiinni.
Melatoniinia otin ennen raskautta välttääkseni mahdollisimman paljon Imovanen käyttöä. Nyt ei ole sitten muuta kuin toive saada nukuttua yöt. Esikon vauva-aikaan alkoi olla uniongelmia jotka ovat jatkuneet siitä asti. Pimeään vuodenaikaan pahempi.

Kivoja ultrakuulumisia monella. :) Joudun jännätä ultraa vielä lähes pari viikkoa.

Maatuska rv 19+3
 
En tarkoita tuottaa kenellekään mielipahaa aiheen tiimoilta, mutta muutamien viestien myötä nousi kyllä pieni kiitollisuuden tunne siitä että tätä mun, tai meidän, raskautta on jakamassa niin moni läheinen. Tiesin kyllä jo etukäteen että meidän lapsiuutista ihan todella odotetaan, mutta onhan se ihan mielettömän hienoa silti huomata ettei ole tässä millään tapaa yksin. Mun mies tietysti on keskustelukumppani nro1 mutta hänen jälkeen tulee liuta muita jotka ihan aidosti on kiinnostuneita. Ja se onkin hirmu kätevää, koska jos tulee jonkun suhteen tunne että jokohan alkaa olla vauvajuttujen yliannostus lähellä, voin aina siirtyä seuraavan luo :grin Ja työpaikalla sama juttu. Voin vain kuvitella miten kurjalta tuntuu jos kokee ettei syystä tai toisesta keskustelukumppania tälle aiheelle löydä. On tämä kuitenkin niin kauhean kokonaisvaltaista (ainakin näin esikoisen odottajan perspektiivistä) että väkisinkin johonkin kohtaan aina lipsahtaa joku juttu, vähintäänkin joku pikkuruinen viittaus, nykyisestä olomuodosta ja/tai tulevasta vauva-arjesta tms.
 
Moikka naiset .
Ollaan kesälomareissulla ja ollaan ajettu n.1200km tällä hetkellä ja eilen huomasin hirveen turvotuksen molemmissa nilkoissa :( en varmaan ole juonut tarpeeksi ja istuminen myös varmaan tekee sen.. Onko jollain muulla ollut turvotusta? Kireitä sukkia ei ole ollut jalassa.. Onkohan tämä normaalia? Muissa raskauksissa ei ole ollut tällästä... Oikea jalka ja käsi meinaa puutua jotenkin omituisesti...toivottavasti joku teistä voisi jotain pientä vinkkiä antaa..

Pilvisydän 23+2

Mulla on ollut jaloissa ja käsissä välillä aika hurjaakin turvotusta suunnilleen rv 20+ lähtien. Ihan siis sellasta että kengät ei meinaa mennä jalkaan ja sormet ei taivu. Mainitsin tästä neuvolassa ja th sanoi että on ihan normaalia varsinkin kuumalla säällä jos istuu paljon ja muistutti vaan juomaan paljon vettä, ja suola pahentaa turvotusta. Itse en ainakaan oo mitenkään huolissani vaikka inhottava vaiva onkin. Ja jalkojen ylös nostaminen auttaa mulla ainakin tosi nopeesti. :)
 
Mulla on ollut jaloissa ja käsissä välillä aika hurjaakin turvotusta suunnilleen rv 20+ lähtien. Ihan siis sellasta että kengät ei meinaa mennä jalkaan ja sormet ei taivu. Mainitsin tästä neuvolassa ja th sanoi että on ihan normaalia varsinkin kuumalla säällä jos istuu paljon ja muistutti vaan juomaan paljon vettä, ja suola pahentaa turvotusta. Itse en ainakaan oo mitenkään huolissani vaikka inhottava vaiva onkin. Ja jalkojen ylös nostaminen auttaa mulla ainakin tosi nopeesti. :)
Kiitos Sunnuntaina ollaan takas kotona niin saavat jalat levätä :)
 
Ei vitsi, anteeksi jo nyt purkautumiseni.. Ärsyttää nyt ihan tosissaan, kun on niin "empaattinen ja fiksu" mies. Valittelin täällä jo yksi päivä sitä, kun on lakupussia pöydällä ja villiä merilohta kaapissa kun ei niitä hirveästi passaisi syödä. No eiköhän tämä ihana mieheni kantanut tänään taas lakua kaupasta, vaikka varsin hyvin tietää että ei pitäisi raskaana ollessa syödä. En tiedä onko ymmärryksessä vika vai eikö hän tosiaan ajattele kuin omaa napaa :wideyed: Luultavasti molempia! Ja kun tietää vielä että suorastaan himoitsen salmiakkia ja lakritsaa. Silkkaa kiusantekoa!!! Eihän tälläisten asioiden takia erota, mutta kyllä nyt alkaa jo tuntua että olisin valmis niinkin äärimmäiseen ratkaisuun. Ei pelkästään tämän asian takia, mutta ei tälläinen piittaamattomuus asiaa autakkaan! Ei hän ainakaan minun toiveistani piittaa tuon taivaallista. Minä olen kyllä ainut kenen elämää raskaus rajoittaa ja hän siitä jaksaa muistuttaa!!! :mad: Murrrrr!!!!
Haluan painottaa vielä, että kyse ei tosiaan ole pelkästä lakusta, se nyt vaan katkaisi tällä kertaa kamelin selän! :grin
 
Ymmärrän hyvin teitä, jotka on yksin raskauden kanssa. Olen kolme kertaa ollut yksin. Ex oli työnarkkari ja narsistinen. Sen ajan mitä se oli kotona, se ei todellakaan auttanut, vaan valitti ja makas sängyssä. Nyt ollut elämä hiukan erilaista tän uuden vauvan myötä, tässä suhteessa. Ekaa kertaa elämässä toinen auttaa ja sitä osaa kyllä myös arvostaa, kun on kokenut vaikka mitä.

Tänään ollu ihan huippupäivä taas. Käytiin esikoisen kanssa kaupungilla. Kiersin pari lastenvaateliikettä, käytiin kahvilla ja ostettiin melkeen kympillä lidlistä hedelmiä mehustinta ja jätskikonetta varten tänne. Ollaan vielä viikko täällä talovahtina, sitten uuteen kotiin laittamaan paikkoja kuntoon :) .

Tuossa päivällä istuin hiukan lysyssä kädet vatsan päällä, niin vauva potki käsiä niin kovaa että säikähdin ekaa potkua :D . Väsy on kova kaupunkireissun jälkeen. Ihana köllähtää tuonne miehen viereen <3 .

Uusperheellinen 21+2
 
Ellami, älä yhtään pelkää lääkitystä. Tärkeää on muistaa pitää huolta myös itsestään. Synnytyksen jälkeen tilanne voi vain pahentua jos et ole hoitanut itseäsi ajoissa. Jos lääkityksestä voisi tulla suuria vaaroja sikiölle, ei sitä alotettaisi. Minäkin syön tällä hetkellä mielialalääkkeitä. Enemmän pelkään sitä mitä tapahtuu jos ne nyt yhtäkkiä lopetettaisiin.. Saanko kysyä joko tiedät minkänimisiä lääkkeitä sinulle määrättiin? Mä itse syön escitalopramia.

Escitalopramiahan minä nyt sain. 5mg alotus.
Tosiaan viime vuonna alotin, lopetin, alotin ja lopetin.
Lopetin käynnit psyk.hoitajalla ja palasin vastoin suositusta töihin... Jälkiviisasta todeta että tyhmästi tehty.
Noh. 6kk jaksoin. Nyt on hoitosuhde uudestaan aloitettu. Ja jopa jo 2 aamuna lääkkeen olen ottanut.
Sain myös opamoxia unettomuuteen....en saanut sitä otetuksi eilen. Ja valvoin.
 
Hyvä ellami, että nyt hoidat itseäsi kuntoon. Itsensä kuntoon hoitaminen lääkkeitse on sikiön kannalta tärkeämpää kuin että ei hae apua ja tilanne pahenee. Itselläni käytössä vaikean traumatisoitumisen aiheuttamaan unettomuuteen Circadin ja Panacod. Lääkkeet mietitty tarkkaan psykiatrin kanssa. Lääkärit ei määrää teratologisia lääkkeitä, joilla voi olla haittoja sikiöön. Lääkeiden syönti, jos äidin vointi sen vaatii, on tärkeää myös raskauden aikana. <3
 
Tuttua mullakin tuon aloittamisen ja lopettamisen kanssa ellami :/ mutta kyllä mä nyt ilman mitään tunnontuskia syön noita lääkkeitä, sillä se olo mikä mulla on ilman niitä on kaamea.. Enkä usko että jaksaisin raskautta/hoitaa vauvaa ilman apukeinoja.
 
Ellami, Varpahat ja Browneyedgirl (sekä muut kohtalontoverit):

Itse syön epilepsialääkitystä, ja tuntuu, että olen painiskellut tuon asian kanssa lähes päivittäin. Aina, kun näen punaisen kolmion lääkepurkin kyljessä aamu- tai iltalääkettä ottaessani, tulee karmean huono omatunto siitä, että laitan lapseni kärsimään moisesta.

Neurologin vakuuttelut siitä, että raskausaikana valitaan vain sikiölle turvallisia lääkkeitä, eivät oikein ole menneet perille.

Hassua, että teidän vakuuttelunne ja ajatuksenne menevät. :)

Pidetään huolta itsestämme, jotta voimme ja jaksamme pitää huolta myös lapsistamme! <3
 
Mymmelintytär. Mietin ihan samaa tuosta vakuuttelusta ja sen vaikutuksesta. Syy lienee se, että me ollaan kaikki raskaana. Sama tilanne. Itse vähän ajattelen että lääkäri nyt sanoo niin kun sanoo koska on lääkäri ja puoltaa lääkitystä tässä tapauksessa... Ja kun omalla kohdalla 2 terveyskeskualääkäriä, toinen yleis ja toinen gynen/neuvolalääkäri, sanoivat aiemmin että "niin, lääkkeitähän et nyt voi alkaa käyttää"... Nuo oli ennen rv 20.
Nyt tällä viikolla ihan psykan erityislääkäri sitten määräsi lääkkeet ja uskon että hän tietää mitä tekee.
Ei se silti helppoa ollut tänäkään aamuna pilleriä ottaa, mutta otin.
Lievää huonoa oloa niistä tulee. Vaikka vain 5mg.
Mietinkin että minkähän verran sitä lääkeainetta kulkeutuu istukan läpi vauvaan?
Täytyy ensi viikon ultrassa kysyä.
Helpottavaa kyllä kun uskaltaa täällä näitä kirjottaa. Ei oo ihan kahvipöytä keskustelun aihe kenen tahansa kanssa...
 
Noniin, nyt on se kauan kaivattu päivä :)Pääsen kaupungille ihan itsekseni. Kaksi viikkoa olen nyt ollut koko ajan lapsen (1v 2kk) saatavilla ilman taukoja. Ja kun tämä väsymys on niin kokonaisvaltaista. Eilen nukuttiin pojan kanssa kahdet kahden tunnin päiväunet, vaikka meillä nukutaan yötkin heräilemättä :wideyed:
Nyt kyllä meinaan hyvällä omallatunnolla tehdä niinkuin itsestä tuntuu ja omia tarpeita kuunnellen!
Tiedänhän minä, että ikävä tulee heti, kun lähden pihasta, mutta pakko ottaa vähän taukoa. Onhan se sitten niin ihana palata kotiinkin lapsosen luo.

Rv 20+1
 
Mä olen yhden kerran sairastanut raskausajan masennuksen. Oireet katos sen siliän tien, kun vauva syntyi. Takana oli rankat 2v sitä ennen. Sillon en vielä edes kunnolla tajunnut exäni olevan mitä on syytin vaan itseäni ja olosuhteita exän käytöksestä. Monta sattumaa oli myös matkalla ja yksi isovanhemmistani kuoli hiukan ennen kuin tulin raskaaksi. Omalla kohdalla ei lääkäri nähnyt lääkitystä tarpeelliseksi. Kävin muutaman kerran psykalla ja se riitti.

Myös kun muutin erillenk exästä, kävin muutaman kerran psykiatrisella sairaanhoitajalla ja söin jonkun aikaa vahvempaa melatoniinia, että sain nukuttua. Nykyisin hoidan stressiä melkeen vallan mindfulnessilla. Joka päivä syön vitamiineja ja mineraaleja, jotka vaikuttaa stressinsietokykyyn. Ja joogaan ja meditoin säännöllisesti, sama mikä on stressitaso. Vaikka olisi lääkityksellä, niin kannattaa erityisesti syödä kalaöljyjä ja deetä ja myös mindfulnessilla on ihan tieteellisesti todistettua vaikutusta.

Ihan älytön väsy. Heräsin aamulla nappaamaan itelleni tarjousjärkkäriä ja olen ihan kuollut suoraan sanottuna :D . Sain kuin sainkin järkkärin. Eilen kävin vanhimman pojan kanssa kahvilla ja illalla syötiin vielä pizzaa. Tai no mä vetelin kebabia. Mutta olo on kuin possulla ja vihermehu tulee tänä aamuna todella tarpeeseen. Myös jäde-kulho on nyt pakastunut sen 24h ja ylikin, eli tänään pääsen tekemään jäätelöä :) . Banaani-pohjalla teen sen, eli hiukan terveellisempää ja vähemmän sokerista.

Ehkä käyn tänään 800m päässä lastentarvikeliikkeessä. Jos jaksan. Vaikka rattaat, kaukalot jne on jo päätetty.

Uusperheellinen 21+3
 
Noniin, nyt on se kauan kaivattu päivä :)Pääsen kaupungille ihan itsekseni. Kaksi viikkoa olen nyt ollut koko ajan lapsen (1v 2kk) saatavilla ilman taukoja. Ja kun tämä väsymys on niin kokonaisvaltaista. Eilen nukuttiin pojan kanssa kahdet kahden tunnin päiväunet, vaikka meillä nukutaan yötkin heräilemättä :wideyed:
Nyt kyllä meinaan hyvällä omallatunnolla tehdä niinkuin itsestä tuntuu ja omia tarpeita kuunnellen!
Tiedänhän minä, että ikävä tulee heti, kun lähden pihasta, mutta pakko ottaa vähän taukoa. Onhan se sitten niin ihana palata kotiinkin lapsosen luo.

Rv 20+1

Kyllä jokainen äiti ja isä tarvitsee välillä ihan omaa aikaa jaksaakseen. Tietty ihmiset ovat erilaisia ja toiset tarvii sitä enemmän ja toiset vähemmän. Muistan hyvin, kun poika (7v.) oli pienempi ja miten huono omatunto iski, kun jätti sen jonnekin hoitoon ja miten vaikea siitä omasta ajasta oli alkuun nauttia juuri ikävän ja huonon omatunnon takia. Nykyään ei ole mitään ongelmaa lähettää poikaa viikoksi mummin ja ukin kanssa mökille, kun tietää, ettei se ehdi ikävöidä ja sillä on kivaa. Ikävä toki tulee itselle, mutta omatunto ei enää onneksi paina. Itse uskon, että olen monin kerroin parempi ja jaksavampi äiti, kun saan välillä sitä täysin omaa aikaa.

Vielä pitää sen verran oikaista, kun valittelen täällä jotain miehestä välillä. Mieheni on aivan eri luokkaa kuin narsistinen alkoholistiexäni. On todella hyvä isä ja isäpuoli pojalleni. Käy töissä, maksaa laskut ja tekee kotitöitä yms. Ei ole narsistinen taikka alkoholisti. On kiinnostunut voinnistani ja odottaa vauvaa innoissaan. Hoiti kuukauden ajan kaiken kotona lapsia myöten lähes kokonaan yksin töiden ohella, kun mulla oli väsymys ja pahoinvointi pahimmillaan. Ainoa asia mikä harmittaa on, että tuntuu että mies ottaa kaikki sanomiseni, jotka eivät ole yksinomaan positiivisia valituksena, mikä harmittaa. Sen takia tuntuu, ettei kamalasti viitsi tunteistaan puhua siis niistä hiukankaan negatiivisista, huolista tms. On mulla äiti, sisko, anoppi ja pari ihanaa kaveria, joille voi tarvittaessa puhua. Mut toki kun harvoin näkee, niin eipä sitä nyt viitsi alkaa murheitaan ensimmäisenä tilittämään. Tiedän kyllä, että äidille, siskolle ja parhaalle ystävälleni voin soittaa aina, jos joku iso hätä iskee. Ja toki isälle ja veljellekin, niille ei vaan ole tottunut niin puhumaan huolistaan. Eli sikäli en ole yksin, mutta kuitenkin kaipaisi jotain samassa tilanteessa olevaa, jota lähipiirissä ei löydy. Joten onneksi on siis foorumi, jossa meitä samassa tilanteessa olevia on runsaasti. :happy:

Karvojen kasvusta piti vielä sanoman. Mulla tukka kasvaa nopsaan ja samoin kynnet (vaikka eivät karvoja olekaan :p), mutta säärikarvat kasvavat todella hitaasti verrattuna normaaliin. Sheivasin 1,5 viikkoa sitten ja on vasta aivan todella lyhyt sänki. Normaalisti olisi jo seuraavana päivänä tällainen sänki. :woot:
 
Moikka pitkästä aikaa... olen kyllä lukenut teidän juttuja melkein joka päivä, en vaan oo kauhee hyvä kirjottamaan, ehkä hieman laiska...
On ihanaa lukea teidän kuulumisia ja ajatuksia, niin "hyviä" kun "huonojakin".

Anteeksi jo nyt valituksestani! :D Täällä olen ollut nyt lähinnä vaan sohvalla 3 päivää. Eka päivä oli huimausta täynnä, ei ollut mitään selitystä (alhainen verenpaine kyllä mutta se on ollu useasti) siihen mutta sain käydä neuvolassa tarkistuksessa siellä kaikki hyvin, pissanäytteen sain kuitenkin viedä labraan ja siitä odotan tuloksia.
Eilen tiskikonetta täyttäessä tai muuten kävelessä/kumartuessa niin oli kipuja alavatsassa joten päätin olla tekemättä mitään missä tarvii kumartua. Välillä ehkä kivulias supistus? Tietää nyt sitten kun vasen alaselästä alespäin kipeä koko ajan välillä enemmän välillä vähemmän. Nukkumisesta ei halua enää tulla paljon mitään tyynyistä huolimatta... Tänään ollut vähän parempi päivä. Maanantaina pitäisi mennä takas töihin, toivottavasti pystyn siihen... Potkuja tuntuu kuitenkin selvästi päivittäin poitsulta tulevan niin se rauhoittaa mieltä ♡

Lehtiä ja nettiä lueteltuani olen synnytystä jo alkanu miettiämään... Hyvällä mielin kuitenkin vain! :) Itse mietin sitä kun melkein jokainen kertoo miten ne vaan haluaa kävellä ennen synnytystä, itse ainakin molempien lasten kanssa halusin olla "omassa" huoneessa, ja mahdollisian paljon paikoillani. Ekan kanssa oli tukijoukkoja mukana, tokan kanssa yksin. Muistan hyvin toisen kanssa että mieluiten istuin keinutuolissa tyynyn kanssa ja oli ihanaa olla yksin... näitten kanssa olin yksin odottaja ja huoltaja nyt ihanasti mies rinnalla niin saa nähdä miten tämä synnytys menee.

Huoh, tulipas paljon tekstiä ja paljon turhaakin. :p
Vauvatoive 21+2
 
Takaisin
Top