La marraskuu 2016

Voimia Nasupossu! :Heartred:Heartred:Heartred Tuossa ovatkin jo monet sanoneet juuri samat sanat mitä itsekin sanoisin, eli tunteet varmasti tulee heittelemään laidasta laitaan ja kestää aikaa asian sulatteluun. Vertaistuki on aivan parasta ja asioista selville ottaminen. Neuvolassa kanssa kannattaa puhua rohkeasti kaikista ajatuksista ja peloista. Itse ajattelen myös niin, että aivan yhtä rakas ja ihana se down lapsikin on kun se on oma, kuten muutkin omat lapset. Oma lapsi on aina rakas. Voimia vielä oikein kovasti! :Heartred
 
Voimia ja halauksia Nasupossu :Heartpink yhdyn täysin edellisiin kommentteihin. Teette varmasti sellaisen päätöksen, joka juuri teille on oikea. :Heartpink

Meilläkin oli tiistaina nt-ultra, ja tänään tuli kirje, että kaikki ok. Kaikki läheiset sukulaiset saivat tänään kuulla iloiset uutiset :) monet onnen kyyneleet on tänään puhelimessa tirautettu.
 
Meillä kanssa aivan huippu neuvolatäti! Asutaan pienellä kylällä, eikä täällä ole kuin yksi neuvolantäti. Hänellä on aikaa aina kuunnella. Ja aika tutuksihan sitä tulee, kun käy ensin raskaana ollessa, sitten lapsen kanssa ja nyt sitten raskaana ollessa ja lapsen kanssa. Kyllä se vaan tärkeää on, että miten tulee juttuun :)
Meillä on sama juttu! Aivan ihanaa kun on tuttu neuvolan täti. Meillä oli esikoisen 1v neuvola ja mun eka äitiysneuvola samalla kertaa. Oltiin yli 2,5 tuntia yhteen menoon vastaanotolla eikä edes huomattu ajan kulumista. :-)
 
Eilen taas supparit pelästytti vähän, mutta ei ne kipeitä ollut.

Ja arvatkaa mitä, mä taidan tuntea jo isoimmat liikkeet <3. Mulla on tosi ohuet rasvat kehossa ihan rasvapihdeilläkin mitattuna aina etenkin vatsassa. Eilen tarkistin dopplerilla sykkeet, kun tuli niitä suppareita. Oon jo useamman kerran epäillyt tuntevani jotain. Löysin vauvan sykkeet. Sitten rahina paljasti että tyyppi liikku dopplerin alta pois ja sykkeet katosi karkaamisen myötä. Ja samalla tunsin liikkeen. Joka kerta olen noin 12-13 viikolla tuntenut liikkeet. En mä tässä vaiheessa todellakaan joka potkua tunne, mutta tosiaan kääntymisen näköjään tunnen.

Eilen mies ekaa kertaa silitteli mahaa ja sanoi, että on tavallaan tosi ylpeä siitä, että on tehnyt mut raskaaksi. Vasta viime päivinä olen tajunnut miten iso asia vauva on sille. Tänään shoppailin vaaville vaatettakin.

Alussa mulla pamahti nopeesti 2kg painoa lisää. Mutta aamupaino on pysynyt nyt samana 52,7 kg:na mikä oli aijemminkin. Iltapäiväpainot onkin mitä sattuu, kun siinä kohtaa vaikuttaa syödyn ruuan määrä ja esim hiilihydraatin kehoon sitoma vesi.

Rv 11+2
 
Siis mitä ihmettä?! Taas iski migreeni! Yleensä kärsin niistä erittäin harvoin. Onko tämä joku "raskausoire"?

Rv 10+6
 
Jos kärsii migreeneistä nii raskaus voi pahentaa sitä. Esikoisesta särkii rv 20 jäljeen päätä joka ikinen päivä kuukauden aikana sit helpotti ja sitten taas tuli jaksoja kun särki koko ajan. Nyt tämän viikon särkenyt päätä ja tänään rv 9+2
 
Mulla kanssa rv 15-20 oli kunnon migreeni n. 5×vk ja aika tuskaa oli elämä ja jouduin oleen töistäkin tän takia pois monta viikkoa..

Kauhulla odottelen koska taas migreenit alkaa..

Frida^ 13+0
 
Mites muilla meni tänään ultrissa? Mulla kuumottaa jo oma maanantain ultra. Onneks on jo ennen puoltapäivää! :)

Mukavaa vappua koko meidän poppoolle <3
 
Oliko kellään alkuraskaudessa närästystä? Mulla ei ole ollu närästystä sitten esikoisen odotuksen niin siitä(kin) arvelin, että olisinkohan raskaana. Tai sitten oli vaan sattumaa kun muistelin, että viime raskaudessa närästystä oli vasta ison vatsan kanssa.

Toinen mitä mietin, että liittyköhän raskauteen kun alkuvaiheessa oli järkky jano jatkuvasti. Niin, että aamusin oli kurkku ihan kipee ja heti kun joi niin helpotti. Ja tätä jatku varmaan pari viikkoa.
 
On närästystä! Piimä pitää miulla kurissa :) juonkin sitä aikas paljon..
Miulla kans koko raskauden ajan ollu yöt nenä tukossa ja kurkku aamusin kipee. Ei oo flunssaa, kun ollut ihan alusta asti, sieltä helmikuulta..
 
Mulla oli alussa myös parina päivänä närästystä ja siitä vähän epäilin että raskaana ollaan. Muuten ei koskaan närästä. Esikoisesta alkoi närästys vasta kun maha oli iso. Nyt ei ole närästänyt mutta vatsanväänteitä on lähes päivittäin ja kamalat ilmavaivat piinaa.
Maanantaina olisi vihdoin se kauan odotettu nt-ultra. Saa vihdoin konkreettisen todisteen siitä että siellä mahassa on joku.
Mulla on jo monta viikkoa ollut sellainen hassu olo että masussa on enemmän kuin yksi matkustaja. Olen googlettanut kaksosraskaudesta kaiken mahdollisen ja jotenkin vaan kokoajan ajattelen että siellä on useampi. Mistään varsinaisista oireista en sitä ole päätellyt koska aika vähäoireinen tämä alku on ollut ja mahan hurjan kasvun olen pistänyt sen piikkiin että edellisestä synnytyksestä ei ole kauaa aikaa. Tämä tunne on suorastaan outo ja minusta tuntuu että jos ultrassa maanantaina näkyy vain yksi pikkuinen niin on se suurempi yllätys kuin se että sieltä löytyisi kaksi :D
 
Hauska tommonen siilis Ttiitu :D

Jännä nähä montako masussa sit on ;)
 
Täälä pahoinvointi tuntuu vain voimistuvan, eikä oikein pysty mihinkään menemään kun kaupastakin joutunut välillä lähtemään juoksun kanssa pois. Aivan kamalaa. Vesimelonilla tässä on pääsääntöisesti eletty :/ ajattelin ostaa sen pahoinvointi rannekkeen, pitää testata kaikki mistä vaan ikinä vois olla hyötyä. Rintsikka ostoksille pitäis myös mennä, alkaa käymään ahtaaksi edelliset.

Pikku myy 8+1
Mulla on rannekkeet, kävin kaksi kertaa akupuntiossa ja syön B6 vitamiinia, foolihappoo ja magnesiumia. Olo on kyllä helpottanut. En tiedä mistä sitten johtuu, noista kaikista vai vain ajasta. Nyt on 11+2. Kyllä mua vielä etoo tasaisin väliajoin mutta ei yrjötä niin paljoa. Kyllä tän kanssa jo elää.
 
Heippa taas kaikille.
Toissapäivänä minulla oli nt-ultra. Veriseuloihin en enää päässyt, kun neuvola ei ollut laittanut lähetettä sairaalalle näistä sikiöseulonnoista. Parin viikon odottelunjälkeen soitin neuvolaan, että mikä kestää niin sieltä kerrottiin et lähetettä ei oo laitettu. Onneksi sain sitten ajan nt ultraan seuraavalle päivälle, mutta verikokeisiin ei ollut enää mahdollista mennä kun viikot oli täynnä.
Ultrassa kaikki ok, niskaturvotusta 0,9 mm. Vähän nyt mietityttää, että uskaltaako tuohon pelkään niskaturvotus lukuun luottaa, ilman veriseulontoja? Rakenne ultra 17.6.

Heitar 13+2
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Takaisin
Top