Lääkäri vähätteli raskausoireita. Kokemuksia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ilkimys
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Ilkimys

Vasta-alkaja
Otin yhteyttä puhelimitse työterveyteen koska olen neljä päivää kärsinyt iskiaskivuista molemmissa jaloissa, sekä oikeassa nivusessa on polttavaa kipua. Työni edellyttää paljon seisomista ja kahden kerroksen kulkemista rappusia pitkin, ja mietin olisiko mahdollista saada suositusta edes muutamaksi päiväksi kevennetystä työstä. Lääkäri oli tenttaava ja lähes vihamielisen tuntuinen tivatessaan mitä tarkoitan sillä että olen tehnyt viime päivinä paljon ylitöitä, miksi olen tehnyt ylitöitä ja mikä vuoro huomenna on. Kun kerroin että siinä vuorossa voi muutaman tunnin istua, lääkäri kysyi sarkastisesti: "No eikö se ole kevennettyä?" Kertoi myös että AINA pitäisi ensin jutella esihenkilön kanssa koska lääkärissä käynti aiheuttaa kuluja. Varmisti että kai syön särkylääkettä eikä reagoinut kun vastasin että olen ottanut mutta en nyt loppuraskautta ajatellut niitä syödä.

Lopputulema oli että jos huomenna pahenee olo niin sitten lääkäriin. Tuli vain jotenkin tosi paha mieli kun pitkään puntaroin että kehtaako tästä valittaa, ja tuli olo että olen vain kuluerä jonka pitäisi vetää nappia naamaan ja vetää hampaat irvessä äitiyslomaan asti.

Onko kukaan muu kokenut raskausoireiden vähättelyä?
 
Kuulostaa vain kehnolta lääkäriltä. Lääkäri vaihtoon ja valitus perään, ei ole sinun asiasi pohtia lääkärissä käynnin kuluja. (Ja juuri tuo lääkäri itsehän siinä niitä kuluja eniten nostaa, kun ei kirjoittanut saikkua vaan nyt sinun pitää mennä uudestaan lääkäriin samasta asiasta kun asian olisi voinut hoitaa kerralla.)
 
Muokattu viimeksi:
Samaa mieltä @Suski75 kanssa.

Itselläni tuli ekassa raskaudessa aivan järkyt suonikohjut, jotka vaivasivat ja paljon. Kun niihin yhdistyi liitoskivut, kävin lääkärissä hakemassa sairaslomaa, jotta pääsisin pahimman yli. Lääkäri oli heti ammatin kuultuaan sitä mieltä, että loppuviikko lepäilyä, kehotti pyytämään esimieheltä mahdollisuutta nostaa jalkoja ylös ja pitää ylimääräisiä taukoja.

Ei kaikki lääkärit ole onneksi vähättelijöitä, sulle taisi vain sattua idiootti tai tosi huonon päivän omannut lääkäri ☹️
 
Muokattu viimeksi:
Viime raskauden lopussa aina supisteli töissä. Rankka ja fyysinen työ. Neuvolan hoitaja oli sitä mieltä että tarvii sairaslomaa että mulla sanoa lääkärille. Lääkäri ei kirjoittanut sairaslomaa. Ei mennyt kauaa kun menin sanomaan uudestaan, sain sairasloman. Oman kokemuksen mukaan osa hoitajista ja lääkäreistä vähättelee. Eikä heille kiinnosta mennä kertomaan mitään kun tuntee vain itsensä tyhmäksi. Nostaa kyllä kynnystä lähteä lääkäriin.
 
Heippa!

Olen poistanut tästä ketjusta kaksi viestiä, jossa mainitaan lääkäri nimeltä negatiivisessa mielessä. Foorumillamme ei ole sallittua mustamaalata ketään yksittäistä henkilöä. Muutenkaan kenenkään henkilötietojen jakaminen ei ole sallittua. On ok kertoa nimellä hyvästä lääkäristä, koska lääkäri on kuitenkin varsin julkinen ammatti. Huonoja kokemuksia jakaessa voi mainita lääkärifirman nimen, jos siitä ei voi tunnistaa yksittäistä lääkäriä.

Terveisin
Vargynja, admin
 
Laitanpa tähän oman kokemuksen, mikä edelleen ihmetyttää.

Tiesin, mikä pahoinvointilääke mua avitti esikoisen raskaudessa. Tiesin, että se on raskausturvallinen ja auttaisi mua pysymään toimintakykyisenä. Sitä on mulle määrätty aiemminkin, ja olisi tarvinnut vain resepti siis uusia.

No, työterveyslääkäri puhelimessa tivaamaan, että hän ei tällaista kyllä sulle uusi. Hän voi kirjoittaa sulle sairaslomaa, kun et kerran meinaa töissä pärjätä olojesi takia.

Olin sangen hämmästynyt. Siis kirjoittaisit mulle saikkua, mutta et sitä lääkettä, jonka avulla en sairaslomaa tarvitsisi?

Sain seuraavana päivänä uuden yhteyden työterveyteen, ja siellä ihmeteltiin kovasti, että onpas ollut erikoinen ratkaisu, laitetaanpa soittoaika toiselle lääkärille. Hänen soittaessa asian hoitoon meni ehkä 3 min, ja hän hämmästeli, että miksi se eilinen lääkäri ei ollut voinut mukamas uusia reseptiä.

Lopputulemana, tiedän, kenelle lääkärille en enää ikinä halua kontaktia, ja onneksi sain lääkkeen toiselta.
 
Työterveydessä ei oikein tiedetä raskauteen liittyvissä asioissa. Sen takia ei aina uskalla kirjoittaa mitää reseptejä vaan antavat saikkua. Oon skipannu työterveyden kokonaan ja laittanut neuvolaan viestiä. Ei ole ollut ongelmaa saada reseptiä pahoinvointiin ym.
 
Jep, sehän se ois paras väylä. Mulla ei tossa kohtaa ollut mahdollisuuksia saada neuvolalääkäriin yhteyttä riittävän nopeasti, siksi hommaa hoidettiin työterveyden kautta.
 
Työterveydestä aika huonoja kokemuksia itselläkin. Tosin enemmän sen tyylisiä, että "raskaus ei ole sairaus, en kirjoita sairauslomaa raskausoireiden takia".
Piti ns. tapahtua ennen kuin alettiin ymmärtämään, etten ole koko ajan työkykyinen. 🙄
 
Takaisin
Top