Kuukautiset

mamuska

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tämä kun on niin ihana aihe noin muutenkin ja kun vaavi tuolla toisessa ketjussa jo kyseli näistä, niin miksipä ei laitettaisi sille omaa ketjua kuten elokuisillakin... Elikkä minä ainakin ilmoittaudun onnekkaaksi [:@] Jep, kuusi viikkoa kesti jälkivuoto ja nyt tiistaina alko noi perkeleet [>:]Melko samanlaiset ovat olleet kuin ennenkin. Edelleen olen siis onnistunut täysimettämään, vaikka loppusuoralla sen saralla varmasti ollaan, ainakin Riian kiukuttelusta päätellen [8|]
 
mulla ei vielä ole kuukautiset alkanu (onneksi..), osittaisimetyksellä on menty oikeestaan koko aika.Nähtävästi sekin sitten riittää pitämään pois[:)]
 
En imetä, kun en sitä lääkityksen vuoksi pystynyt ensimmäiseen kuukauteen alottamaan. Jälkivuotoa kesti 4-5 viikkoa. Ja kun vauveli täytti 2kk niin seuraavalla viikolla nuo alkoivat ja kesti sen viikon. Nyt sitten on jo toisetkin takana päin ja samana päivänä näyttivät alkavan(e-pillerit käytössä). niin ja olihan se taas vähän outoa, kun ei ennen raskauttakaan puoleen vuoteen niitä ollut..
 
Mulla alkoi ne ilmeisesti jo heti jälkivuodon loputtua. Muuten olisin voinut luulla, että vuoto tauon jälkeen jatkui, mutta kun ennen menkkoja oli tosi karmeat PMS-oireet. Itkin, että mulla on synnytyksen jälkeinen masennus, olen karmea äiti, mies on paska isä, mä en jaksa enää jne. [:@] Seuraavana päivänä olin taas oma iloinen ja energinen itseni, mutta menkat alkoivat. Toisenkin kerran ovat varmaan jo tulleet, tosin vuoto saattoi olla myös minipillereistä johtuvaa runsaan puoleista välivuotoa...
 
Tänne löysi sitten täti taas tiensä. [:@] Lähes 4kk synnytyksestä.... Toivoin, että olisin vielä jonkun kuukauden noilta välttynyt, mutta ei auta enää. Täysimetyksellä mennään vielä, mutta toisaalta öisin on ollut jo parisen kuukautta pitkä tauko, että on ne hormonitasot sitten päässeet muuttumaan. Nyt sitten jännätään, että kuinka nopeasti kierto tasaantuu. 
 
minä jo tuonne toiselle sivulle kirjottelinkin, että mulla alko kuukausi jälkivuodon loppumisen jälkeeen ja kahdet jo ollu ns. normaalit menkat[:(] ja vaikka siis imetän edelleen. Kovin on kipeet niinku aina ennenkin, mutta kun en ehkäsyä halua aloittaa ennenkun imetys on ohi ettei vaan vauvalle tuu mitää, ne vaan auttas kipuun...
 
Teillä keillä on kokemusta niin muistatteko tuntuuko ne ekat menkat synnytyksen jälkeen jotenkin erilaiselta? Kun mä olen tätä nyt pähkäillyt tänään ja eilen ja musta on jotenkin outo olo... Siis ennen oli se vähän ikävä olo tuolla alamahalla ja on se nytkin vähän epämukava. Mutta enemmän tuntuu ihan tuolla mistä ne vauvat tulee. En osaa hyvin kuvailla, mutta sellaista ikään kuin lievää paineen tunnetta. En muista että ennen raskautta olis menkat tällaisia olleet. Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia?
 
Taispas tännekin eksyä täti, kun tyttö tasan 4kk vaikka täysimetyksellä mennään [&:]

Mimmoset on teillä ollu ekat menkat? Samanlaiset kuin ennen raskautta? Niukat, runsaat, kipeät? Mä oon jo kaks päivää vuotanu ihan pikkuriikkisen, enempi aamulla ja illalla/yöllä en ollenkaan. Hetken jo aattelin että voisinkohan mä olla taas vaihteeksi raskaana mutta en pysty uskomaan kun imetän ja syön pillereitä [:D] Ja on tuntunut menkkamaista kipuilua alamahalla.
 
Tulin vierailemaan tänne ja pakko kysyä Vaavi2010, että siis onko sulla menkat alkaneet, vaan onko vain tuollaisia kipuja? Mulla vauva on nyt 5kk ja 2vkoa ja menkat eivät ole alkaneet. Täysimetyksellä mentiin sinne 3kk ja 3vkoa ja sillon alettiin pikku hiljaa maistelemaan kiinteitä. Mutta siis edelleenkin imetän. Mutta mä kyllä tunnistan ittestäni, että millon "menkkojen pitäisi" alkaa. Siis tasa kerran kuukaudessa mulla tulee just tuollaiset oireet, joita kuvailit. Aluksi luulin joka kerta että kuukautiset alkavat, mutta eipä noita ole näkyny. Nuo oireet kestää aina muutaman päivän ja sitten olo on taas normaali [:D].
 
Haikarainen juurikin siis kuvailin ekoja menkkoja synnytyksen jälkeen. Mitään kipuja tai tuntemuksia ei aikaisemmin ollut ennen kuin alkoivat. Toivottavasti sulla pysyis pidempää poissa. [:)]
 
no nyt ne pirulaiset löysi tiensä tännekin..kauan saikin nauttia elosta ilman kuukautisia.3 päivää vuotanu tosi reilustiemoticon   no jospa nää ekat ois vaan nän runsaat
 
Sama juttu täällä :(. Todella runsaat, muttei onneksi kivuliaat. Toivotaan tosiaan että vaan nämä ensimmäiset olisi näin runsaat. Täällä ainakin selkeä yhteys imetykseen, kun imetys loppui, niin n.viikon päästä alkoivat.
 
Päivänkakkara ja Sunny, mulla ainakin oli vaan ne ekat menkat runsaammat kuin yleensä. Ja mikä mukavaa niin vaikka epämukava olo mahalla onkin ennen menkkojen alkua niin se tuntuu jotenkin lievemmältä kuin ennen raskaaksi tuloa. Silloin yleensä otin Panadolin ekaks yöks jotta sai nukuttua, mutta nyt en ole lääkkeitä tarvinnut. :)
 
Takaisin
Top