Kun vaan koko ajan vituttaa...

SikaKissa

SikaKissa

Satasella mukana keskusteluissa
Mitenkähän tämän nyt sitten oikein ottaisi...
Pötsi on alkanut kasvaa mutten ole edes katsellut äitiysvaatteita. Yksiä housujani hieman muokkasin mutta niistä tuli niin suuret, ettei niitä voi kai edes käyttää ennen syksyä. Vauvalle ei ole olemassa mitään enkä ole mitään edes miettinyt. Äitini pakotti minut tuijottelemaan vaunuja, joihin meillä ei ikimaailmassa olisi varaa. Emme omista autoa emmekä edes polkupyöriä. Makuuhuoneemme on niin pieni ettei sinne pinnasänky mahdu, joten minä kai muutan sitten olohuoneeseen kun aika tulee. Kyllä kai asiat sitten järjestyy lähempänä laskettua aikaa. En voisi kuvitellakaan ostavani vaatetusta vauvalle, jonka olemassaolo on edelleenkin jatkuvasti epävarmaa. Ei, en ole kokenut yhtäkään keskenmenoa tai kohtukuolemaa. En vain ole koskaan kuvitellutkaan ryhtyväni äidiksi. Ihan kuin en koskaan kuvitellutkaan meneväni naimisiin. En ennen kuin juoksin häitä edeltävänä päivänä pitkin kaupunkia etsimässä itselleni sopivaa ja nättiä vihkisormusta kun olimme kokonaan unohtaneet ostaa sellaisen. Olemme olleet naimisissa kohta kuusi vuotta ja ensimmäinen lapsi on tuloillansa. Olen jo päättänyt että toista ei sitten tule. Tein itseni kanssa sopimuksen vuosia sitten, että jos lapsia ei ole ennen kuin täytän 30v niin niitä ei sitten myöskään tehdä. Testi näytti plussaa hyvin pian syntymäpäiväni jälkeen. Tilanne on kaikin puolin paska. Olen vastikään jäänyt työttömäksi eikä uusia töitä ole löytynyt. Isäntä on entinen epäonnistunut yrittäjä ja nykyinen työtön. Rahatilanne on koko ajan uskomattoman huono. Minä niin haluaisin juoda saunaolueni ja tupakoida aamukahvini kanssa. Minä niin haluaisin syödä lohturuokia ja karkkia mutten voi. Tupakointi vahingoittaisi lasta ja sokeri taas saattaa viedä minulta hengen. Stressitaso nousee joka kerta kun postilaatikosta löytyy laskuja. Yritetään kovasti säästää edes johonkin vauvatarpeisiin, joten emme edes syö joka päivä. Juuri niistä kasviksista ja hedelmistä tingitään, sillä niiden hinnalla saa vielä yhden täyttävän aterian toiselle päivälle. Tässä kuussa olen luovuttanut täydellisesti ja makaan vain kaikki päivät. En käy edes ulkona ellei ole ihan pakko. Kun ei liiku niin ei myöskään tee mieli tupakkaa. Kukaan ei pyydä minua ulos iltaisin enkä halua tuppautua mihinkään. Tosiasiassa en ole koskaan pitänyt vauvoista enkä kyllä pidä vieläkään. Odotan vielä äitiysintoni löytymistä. Yritän sopeutua tilanteeseeni siksi, että puolisoni rakastaa lapsia ja oli niin onnellinen vauvauutisista etten osannut kuvitella muita mahdollisuuksia kuin äidiksi ryhtymisen. Kissoillekin rakennetaan katon rajaan pari piilopaikkaa, johon voivat mennä vauvaa karkuun, sillä tilanne tulee olemaan niille todella stressaava. Johonkin piiloon tekisi itsekin mieli mennä. Ei minua vielä ainakaan pelota mutta eiköhän se vitutus jossain vaiheessa kauhuksi muutu.
 
Kuullostaa siltä että on menossa toivoton päivä. Toivottavasti löydät pieniä ilonaiheita, jotka auttavat jaksamaan eteenpäin. Välillä on pitänyt itsekin pakottautua unohtamaan laskut ja pakolliset hankinnat ja vaan hetkeksi keskittyä johonkin muuhun. Asumme onneksi luonnon helmassa ja välillä pelkästään se että voi omassa pihassa kuunnella lintuja niin rauhoittaa entistä kaupunkilaista. Joskus voi mielestäni pitää piilopäivän mutta älä jää sinne, pakota itsesi ulos. Toivotaan että vanha sanonta lapsi tuo leivän taloon pitää myös teillä paikkaansa. Tsemppiä:)
 
Tuttuja tuntemuksia SikaKissa. Kirjoitin tähän pitkän avautumisen ja aika lailla samanlaisia fiiliksiä kuin sielläkin. Pyyhin ne kuitenkin pois, kun ei avautuminenkaan tuntunut hyvältä. Kirjoituksesi lukeminen sai taas kuitenkin ajatukset irti hetkeksi tavanomaisilta raiteiltaan ja miettimään asioita laajemmasta perspektiivistä.

Ja kyllä se on tärkeää, että saa sanoa että raskaus ei oo unelmien täyttymys, kaikki on ihan perseestä, että on epätoivoinen ja tulevaisuus pelottaa. Tätä ovat saaneet ystäväni nyt kuulla varmaan kyllästymiseen asti, mutta onneksi ovat jaksaneet koska heidän tukensa on auttanut minua paljon. Ja siinä samalla on tullut huomaamatta ratkottua ihan käytännön pulmiakin. Toivottavasti sinullakin on joku, jolle voit huolesi ja ketutuksesi purkaa. Ja kissojenkin halailu auttaa :). Voimia!
 
Hei, ette te välttämättä tarvii pinnasänkyä, jos mahdutte kaikki samaan sänkyyn. :I Vaunuja ei tarvii ostaa uutena (parilla kympillä saa torista ihan kelpovaunut), vaippoihin ei mee hirveesti rahaa jos kestoilee, vaatteet on kirpparilla halpaa kuin saippua - ja jos shoppailu ei kiinnosta, niin voithan ostaa syksyllä vaikka torista vaatepaketin pienelle.
Voimia.
 
Hola! Mulla oli ensimmäisen odotus samaa luokkaa! Työttömiä edelleen ja nyt toinen tulossa.. Kyllä se lapsi muuttaa myös asioita positiivisel taval vaikka ei pullantuoksuista äitiä ei itsestä ikinä tuliskaa, eikä tarvi. Ja vauvan tavaroita saa todella edullisestikkin!! Esim nämä fb kirpparit, todennäköisesti saa ilmaiseksi hakea sillä niistä kyllä porukka haluaa päästä eroon ☺️ kyl ne asiat järjestyy ajan kanssa.
 
Hei SikaKissa! Tuntui kyllä tarinaasi lukiessa, että sulla oli kirjoittaessa huono päivä, tai sitten haasteet on ollu pidemmän aikaa liian suuret. Muistathan, että raskaus itsessään herkistää. Kaikki ei ole niin mustaa kuin luulet!

Mikä tuntuu sinusta kaikkein raskaimmalta? Rahattomuusko? Tuntematon vauva ja elämä sen kanssa? Vaiko työttömyyden tuoma passiivisuus/näköalattomuus? Entä puolisostasi? Jäsentely voisi laukaista tunnepatoutumaa.

Ihan käytännön vinkki: hae/hakekaa sossun lisäksi apua seurakunnan diakonilta. Moni ei tiedä, että seurakunnat auttavat myös taloudellisesti ja erityisesti kuvaamassasi tilanteessa.

Joka tapauksessa nyt olisi sun hyvä jakaa ajatuksiasi jonkun ulkopuolisen kanssa.
 
Mulla oli alkuun ajatukset myös hyvin synkeitä ja vaikka olin 6-7 vuotta tajunnut haluavani lapsia niin kun plussasin,iski paniikki ja hätä...että voisko tätä siirtää vielä vähän! Mä olen joutunut/saanut puhua paljon että olen saanut käsitellä tätä koko raskautta. Huomasin et puhuit tupakoinnista. Mä lopetin polttamisen plussaamisen jälkeen ja sillä oli muhun tosi iso vaikutus!!! Se lopetus jo itsessään laukaisi masennuksen ja nosti esiin agressiivisen puolen minusta. Tämä sekoitettuna raskaushormoneilla ja mun herkällä tunnemaailmalla niin kyllä meinas olla vitsit vähissä. Mua auttoi se,että ystävä sanoi että hän ei koko 9 kk sisäistänyt äidiksi tuloa. Ei ennen kuin lapsi oli syntynyt. Enkä ole minäkään vielä ostanut mitään. Haluan välttää pettymystä,jos jotain vaikka sattuu...mitäs sitten teen niillä kaikilla lastenvaatteilla ja rattailla. Mun neuvo on että koita löytää keinoja puhua asiasta niin paljon kuin mahdollista. Kun kaikkea miettii yksin oman pään sisällä niin mittasuhteet menee ihan mahdottomiksi. Halaus ja voimarutistus.
 
Ei voi sanoa että olisi ollut vain huono päivä tai edes viikko. Kyllä se pieni ärsytys on ollut mukana ihan plussaamisesta lähtien. Eilen äitirakas huusi minulle, että pukeudun kuin kassialma. Olen päättänyt, etten tapaa sitä eukkoa pariin kuukauteen, vaikka asuukin vain parin korttelin päässä. Tavallaan sääli, sillä sieltä on silloin tällöin voinut käydä pöllimässä sokeria tai jauhoja leipomista varten eikä ole tarvinnu lähteä kauppaan asti.

Ja kyllä minä tiedän, että kirppareilta saa nykyisin kaikkea halvalla, eikä mitään tarvitse ostaa uutena, jos ei halua. Äitirakas vain halusi ärsyttää minua vihjailemalla, että köyhän täytyisi huolehtia ehkäisystään paremmin.

Voi tätä onnea.

Tuhlasin eilen kympin uusiin kesäkenkiin. Pirteä olo kesti kotiin asti ja sitten aloin taas ajatella, miten moisella rahalla olisi jo saanut monta pakettia jauhelihaa...
 
Se on kumma juttu, miten nuo toiset ihmiset aiheuttaa pahaa mieltä. Ja tietenkin just silloin kun sitä tukea ja kannustusta eniten tarvitsisi. Jos tuttavia ja kavereita on vaikea laittaa syrjään niin sisua oman äidin laudahdusten sivuuttaminen vasta vaatiikin. Ja voi kauhistus, jos vain rikkaat tekisivät lapsia...tai mikä yhteiskuntaluokka tai -ryhmä tahansa.
Ja yritä iloita uusista kengistäsi ees vähän!
 
Rahallisesti lapsen saaminenhan ei ole koskaan kannattavaa. Mutta. Onko kaikki mitattavissa rahalla? Mielestäni ei. Ei kaikkea voi mitata rahalla..
ja mielestäni kymppi tai kaksi ei ole liikaa käytetty kenkiin. Ne on kuitenkin usein pitemmän ajan sijoitus :wink
 
Kyllähän minä mainitsin, miksi lapsi nyt kuitenkin on tulossa... Suurin syy on se, että puolisoni ehdottomasti on aina halunnut lapsia. Minä itse olen nähnyt asian aina niin, että melko varmasti jossain elämäni vaiheessa tulen lapsia hankkimaan mutta aina olen ollut sitä mieltä, että koskaan ei ole hyvä hetki. Ensireaktioni oli paniikki ja halusin ehdottomasti tietää mahdollisuuksistani hankkiutua lapsesta eroon, jolloin lääkäri kysyi minulta "oletko nyt ihan varma kun olet kuitenkin jo aika vanha..."(mitenniinmukavanhavastakolmekymppinenperkele!!)

Eli siis koskaan ei ole ollut oikea aika hankkia lapsia ja lopulta aika olisi loppunut kesken. Päätin hyväksyä sen tosiasian, että lapsi tulee nyt tai ei sitten koskaan.

Mutta mikä vitutti tänään?
Se, että poden outoa flunssaa. Lievä nuhaa, pään huminaa, lämmön heittelyä kuumeesta normaaliin, nielemisvaikeuksia ilman näkyvää turvotusta nielussa. Aivastelen jatkuvasti ja hiki puskee päälle jos kävelen sohvalta jääkaapille. Yleensä tällaisessa tilanteessa olen keittänyt vettä, laittanut mukiin sitruunaviipaleen, hunajaa ja rommia. Pelkkä sitruuna ja hunaja ei auta nukkumaan mutta sillä mennään. Minun alkoholinkäyttöni on rajoittunut hyvin pitkälti saunaolusiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kaapin perillä on aina Underbergiä vatsataudin varoiksi jne. Hirveää litkua mutta kyllä senkin annoksen nielee tippa linssissä ja itku kurkussa mieluummin kuin istuu koko päivän vessassa. Oletteko kokeilleet? Tehokasta lääkettä.
 
Mulla on välillä samanlaisia tunteita, tosin ei ehkä yhtä vahvoja kuin sulla SikaKissa. Mä oon ollut menneen vuoden opiskelija ja mieheni myös. Nyt mies on töissä ja tienaa (onneksi edes toinen meistä) vaikka työ ei olekaan kokoaikainen. Mä en saanut kesätöitä ollenkaan, vaikka hain joka ikisestä paikasta tässä kaupungissa ja kotikonnuilla, johon olisin voinut päästä hommiin. Mistään ei edes kuulunut mitään.
Välillä (viimeksi tunti sitten) ahdistaa myös tuo, että rahat loppuu ja laskuja sen kun satelee. Miehen rahoilla aika pitkälle maksellaan laskuja, oman osuuteni vuokrasta juuri ja juuri pystyn yleisen asumistuen avulla maksamaan. Siivellä eläminen ärsyttää ja se, ettei ole varaa puuhailla mitään kavereiden kanssa tai lähteä mihinkään mikä maksaa, vaikka kovasti haluaisikin. Elokuulle suunniteltu miniloma Tallinnassa taitaa myös jäädä väliin.

Välillä sitä kyllä ajattelee, että voiko tämä rahatilanne ja muu lapsen syntymän myötä paremmaksikaan oikein muuttua. Ei välillä hirveesti naurata, kun pitäis turvakaukaloa ostella ja kaikkea muuta, mutta rahaa ei olisi.
 
Mulla on iskenyt kanssa rahattomuus ja stressi tulevista rahoista. Ja oikeestaan se vitutus on koko ajan takaraivossa muistuttamassa.Mutta nyt alko jotenkin suivaannuttaa nuo tulevat äitiyspäivrahat ja muutkin. Ilokseni huomasin, että saan hieman enempi kuin kuvittelin, mutta silti ihmetyttää mikä sen rahan tarkoitus on. Tasata tulonmenetystä vai taata kaikille perheille ja etenkin lapsille tasaveroiset mahdollisuudet tulevaan elämään ja perustarpeisiin. Mutta joo, ei politiikasta enempiä.

Talvellisia rahoja seisoo vakuutusyhtiössä ja musta riippumattomista syistä ne seisoo siellä vielä tän heinäkuunkin. Kelan sairauspäivärahojakin saan varmaan ootella ikuisuuden. No, nyt maksan siitä, että elin monta vuotta vain itseäni ajatellen, tein sen verta töitä mikä oli välttämätöntä ja pärjäsin pienellä enkä nostanut ees tukia, vaikka tulojeni mukaan oisin ollut niihin sillon tällöin oikeutettu. Nyt sitten talous romahti, kun olin onnettomuudessa ja vielä idioottina halusin tehdä yhden projektin loppuun, ja menetin sairauspäivärahat siltä ajalta, vaikka tein vain yhden illan töitä viikossa. Enkä sitten kyennyt voinniltani selvitellä asioita ennen kuin sitten joittenkin tukien osalta se oli liian myöhäistä. Että se siitä vastuullisuuden ja työnteosta palkitsemisesta. Ens kerralla jätän lapset keskeneräisen näytelmän kanssa itkemään ja ajattelen vain rahaa.

No, ens vklopusta kun selviin, niin ollaan taas pärjätty eteenpäin. Nyt pitäs uutta kämppää lähtee kattoo sunnuntaina, ja mä harkitsen jopa liftillä menoa.
 
Minusta on itsestäänselvyys, että mies elättää ensisijaisesti koko perheen, koska voi käydä töissä. Jos ei tajua, kirjoittakaa lasku joka työtunnista yhteisen lapsenne sekä kotinne hoidosta, kuten eräs tuttavani teki.Ylijäävä raha fifti fifti kummankin omaan käyttöön.
 
Tää on kyllä jotnkin jännä, mulla taas ei ole tullut mieleenkään, että mies elättäisi meidät täysin, kun olen mammalomalla. Osallistun kaikkiin menoihin kuten normisitkin (ja siinä mielessä ehkä nyt enemmänkin, että minä teen aika pitkälle hankinnat vauvalle/vauvoille, mille ei ollut tarvetta vielä ennen mammalomaa). Ensi kuussa, kun olen hoitovapaalla = tulot käytännössä nolla, en osallistu lainan maksuun normaalilla osuudellani, mutta tämä on otettu huomioon ja ollaan kerätty lainanhoitotilille yhdessä ylimääräistä noita kuukausia varten.

Mutta toki olen siitä onnellisessa asemassa, että jäin äitiysvapaalle töistä ja tienataan puolisoni kanssa suunnilleen saman verran, kun ollaan molemmat töissä. Ja eihän tuo vanhempainraha ole kuitenkaan juuri pienempi kuin normipalkka, kun verotus kompensoi. Varmastikin joutuisin muuttamaan ajatustani, jos vanhempainraha olisi kohdallani pienempi.
 
meillä mies joutuu lähtemään töistä, jos ja kun haluu muuttaa meidän kaa, joten tiukat ajat on edessä. Kyllä me jo nytkin näit yhteisiä asioita maksellaan yhessä tai mies maksaa, mutta ei tulis mieleenkään maksattaa sillä mun nykykodin menoja.
 
Äitiysloma vielä menee, mutta jos hoitovapaalle jää lasta hoitamaan, niin silloin on kyllä epäreilua, jos työssä käyvä ei hoida suurinta osaa kuluista. Sillä 500e ei paljon lainanlyhennyksen jälkeen elettäisi, joten yhteinen päätös pitää hoitovapaan olla joka tapauksessa. Muutenkin hoitovapaalla ei edes kerry eläkettä tai työvuosia, joten lapsen hoitaminen kotona laittaa jo silleenkin kotiinjäävän huoltajan huonompaan asemaan.
 
Kun kerran naimisissa ollaan niin itsestäänselvyys on mulle se, että se joka tienaa, se elättää. Oli se sitten äiti tai isä. Mun toiveissani on saada töitä mahdollisimman pian ja jos saan vuoden alusta niin menen vaikka juosten. Kun taloudessa on kaks työtöntä niin äitiyspäiväraha on mukavasti työmarkkinatukea suurempi ja mä olen tällöin se pääasiallinen elättäjä.

Mua ärsyttää vain edelleen se ettei jälkikasvulle ole hankittuna mitään. Sitä tahtois valmistautua tulevaan mutta se ei onnistu ennen äitiyspäivärahaa. Asunto on liian ahdas monella tapaa mutta eipä meillä varaa isompaankaan ole. Keskusta-asuminen loppuis kuin seinään jos olis varaa kunnolliseen autoon. Mutta mä en ole koskaan edes ajanu korttia. Eikä kyllä houkuta asua sellaisessa paikassa, mistä pois pääsee vain bussilla tai ei ollenkaan. Olen kokenut sen. Muistan miten eräänä aamuna poljin 25km töihin kun bussikortti oli vanha ja rahat oli loppu. Ongelma olisi ollut pienempi jos pyörässä olis toiminut 21 vaihteesta joku muukin kuin kakkonen...
 
Muokattu viimeksi:
Mun korvaan on aina särähtäny semmoinen mun rahat sun rahat- tarkkailu ja jakaminen. Jos kerran elämä on yhteinen niin kai nyt rahatkin on yhteisiä? Meillä on miehen kanssa kaikki ollut yhteistä siitä asti kyn yhteen muutettiin, myös ennen naimisiinmenoa. Ei laskeskella yhtään kuka teoreettisesti maksaa mitäkin vaan kaikki menee yhteiselle tilille ja sieltä sutten maksetaan kaikki laskut, lainat ja ostokset. Kun oon äitiys- ja myöhemmin hoitovapaalla niin toki multa tulee vähemmän rahaa tilille kuin miehellä, mutta mä oonkin kotona meidän lapsia kasvattamassa, ihan luonnollista. Jokainen pari toki ratkoo asiat kuten parhaaksi näkee, mutta musta tuollaisella keinotekoisella kenen rahat- jaottelulla vaan luo lisää potentiaalisia riidanaiheita, kun niitä yleensä muutenkin on ihan riittävästi. Sikakissalle tsemppiä ahdistukseen, toivottavasti asiat ratkeaa jotenkin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top