T
Tiskirätti
Vieras
Tämä on hyvä kirjotus jonka alle tulla päästämään kaikki paska ulos, hyvä kirjotus jonka alle tulla pätemään kuinka pitää hakea apua ja hyvä kirjotus jonka alle kertoo kuinka säälittävä oon. Tää on hyvä kirjotus jakaa myötätuntoo ja empatiaa mutta myös purkaa omaa pahaaoloa ja vihaa päästämällä ulos kommentoimalla se mitä kirjotus sussa herättää..
Mä oon loppuun kulunu.. Siltä musta tuntuu 90% ajasta. Oon tehny paljon tutkimusta olenko eläny narsistin kanssa 8vuotta edellisessä parisuhteessa, vai oonko vaan hullu ja mielenterveysongelmainen. Vai olenko narsistin tekemä mielenterveysongelmainen. Edellinen suhde koostui ensimmäisen vuoden jälkeen pettämisestä, mun vikojen esille tuomisesta, siitä kuinka paska ja iljettävä ihminen oon.. Saatiin lapsi jonka hoidin lähestulkoon yksin koska toisella ei koskaan ollu aikaa. Yhden viikonlopun pyhittäminen perheelle oli liikaa. Mulle valehdeltiin olin paikoista ja myöhemmin selvisi että hänen ystävilleen on kerrottu että minä en päästä häntä tapaamaan kavereita vaikka totuus on ettei hän ollut kotonakaan... Kun ero tuli. Olin ensin täysin paskana. Kuinka selvitä lapsen kanssa yksin. Hän ei halunnut kirjoittaa tapaamisoikeus papereita tms. Elatusmaksun määrän nimesi itse.. Nyt niistä on taisteltu joka vuosi.. Hän valehtelee asioista lastenvalvojalle ja minä joudun selittelemään sinne ja tänne tekemisiäni. Uusi suhteeni on kutakuinkin täydellinen. Vai onko. Lapseni rakastaa isäpuoltaan äärimmäisen paljon. Isäpuoli on lapselleni turvallinen ja luotettava aikuinen. Haluaisin että hän adoptoisi lapseni. Saimme myös yhteisen lapsen. Ja häntä parempaa isää en toden totta tiedä. Hän on myös erittäin hyvä puoliso. Huomaavainen, rakastava. Lämmin ja hellä. Hänellä on 3 lasta.. lapset ei kunnioita minua. Siltä se tuntuu. He eivät syö minun tekemiä ruokia, herkkuja on aina liian vähän, yhdessä sovittuja sääntöjä ei noudateta. Kaikki poikia. Pissaavat pitkin vessan pöntön istuinta, lattiaa. Syövät mun omia juttuja joita olen säästänyt aikuisten kaappiin, valehtelevat, kajoavat lapseni puhelimeen, eivät tottele mitään mitä sanon, mulkoilevat, eivät vastaa, tervehdi... Lapseni isä haluaa lisätä tapaamisia kun samaan aikaan on minusta riippumattomista syistä viime vuonna nähnyt lastaan 10kertaa. Vaatii että allekirjoitan paperin jossa määritellään useampia tapaamisia. Yritän toimia hänen kannaltaan oikein ja sopia tapaamisia useammin vaikka lapseni ei halua. Maarittelen lastani useaan kertaan menemään isälleen mutta kun hän on siellä hän laittaa viestiä että on ikävä ja itkee että haluaa kotiin.. Silti minua syytetään tapaamisten estämisestä. Isä uhannut tulla hakemaan lapsen kotoa koska haluaa nähdä missä se asuu. Isän viestit minulle käskeviä, alentavia... Kaikki tämä. Plus traumaattinen synnytys jossa leikittiin hippaa kuoleman kanssa, siitä jääneet ihmeelliset kivut.. Suunnaton ahdistus siitä että menetän lapseni, että joudun pakottamaan sen isälleen, että joudun tilanteeseen jossa joudun katsomaan kun lapseni itkien lähtee.. Pelko. Paniikki. Painajaiset. Odotus siitä mitä kaikkea olenkaan tehnyt väärin lakimiesten ja lastenvalvojien mielestä. Tietämättäni... Mua kokoajan sättivä, loukkaava ja arvosteleva äiti. Kuinka rumasti hänkin minulle puhuukaan. Ja mua syyttää.. Tulevat oikeustaistelut mun lapsen parhaasta.. Ollaan pisteessä että oon alottanu testamentin teon. Ja toivon että kuolisin pois.. Sillon tää kaikki vihdoin loppuis. En todentotta oo iteltäni henkeä viemässä. Musta se on äärettömän itsekästä ja mä en osaa olla itsekäs.. En sitten yhtään. Ennemminkin oon säälittävän kiltti ihminen joka antaa kaikkien käyttää hyväkseen. Suoriudun jokaisesta päivästä keskivertoa paremmin. Koti on siisti, lapsilla puhtaat ehjät vaatteet ja harrastukset. Järjestän lapsille yhteisiä ylläri juttuja millon mitäkin.. Mutta se mitä kukaan ei näe on se kun rojahdan maahan lohduttomasti itkien. Miten ulvon ääneen kun muhun fyysisesti sattuu. Koska nousen aina uudelleen. Sillä oon luvannu lapsilleni olevani läsnä ja pitäväni huolta aina viimeiseen hengenvetoon asti. Oon luvannu puolisolleni pitää hänen sydämen turvassa viimeiseen hengenvetoon asti...
Mä vaan odotan sitä viimeistä hengenvetoa
Koska oon loppu...
Kirjotuksessa ei oo ehkö lauserakenteita, ei päätä tai häntää.. Kunhan syljen ulos että olo on hetken kevyempi kun kuvittelen että joku teistä tuntee mua kohtaan pyyteetöntä sympatiaa.. ja että joku toivoo että mullakim joskus helpottaa..
Mä oon loppuun kulunu.. Siltä musta tuntuu 90% ajasta. Oon tehny paljon tutkimusta olenko eläny narsistin kanssa 8vuotta edellisessä parisuhteessa, vai oonko vaan hullu ja mielenterveysongelmainen. Vai olenko narsistin tekemä mielenterveysongelmainen. Edellinen suhde koostui ensimmäisen vuoden jälkeen pettämisestä, mun vikojen esille tuomisesta, siitä kuinka paska ja iljettävä ihminen oon.. Saatiin lapsi jonka hoidin lähestulkoon yksin koska toisella ei koskaan ollu aikaa. Yhden viikonlopun pyhittäminen perheelle oli liikaa. Mulle valehdeltiin olin paikoista ja myöhemmin selvisi että hänen ystävilleen on kerrottu että minä en päästä häntä tapaamaan kavereita vaikka totuus on ettei hän ollut kotonakaan... Kun ero tuli. Olin ensin täysin paskana. Kuinka selvitä lapsen kanssa yksin. Hän ei halunnut kirjoittaa tapaamisoikeus papereita tms. Elatusmaksun määrän nimesi itse.. Nyt niistä on taisteltu joka vuosi.. Hän valehtelee asioista lastenvalvojalle ja minä joudun selittelemään sinne ja tänne tekemisiäni. Uusi suhteeni on kutakuinkin täydellinen. Vai onko. Lapseni rakastaa isäpuoltaan äärimmäisen paljon. Isäpuoli on lapselleni turvallinen ja luotettava aikuinen. Haluaisin että hän adoptoisi lapseni. Saimme myös yhteisen lapsen. Ja häntä parempaa isää en toden totta tiedä. Hän on myös erittäin hyvä puoliso. Huomaavainen, rakastava. Lämmin ja hellä. Hänellä on 3 lasta.. lapset ei kunnioita minua. Siltä se tuntuu. He eivät syö minun tekemiä ruokia, herkkuja on aina liian vähän, yhdessä sovittuja sääntöjä ei noudateta. Kaikki poikia. Pissaavat pitkin vessan pöntön istuinta, lattiaa. Syövät mun omia juttuja joita olen säästänyt aikuisten kaappiin, valehtelevat, kajoavat lapseni puhelimeen, eivät tottele mitään mitä sanon, mulkoilevat, eivät vastaa, tervehdi... Lapseni isä haluaa lisätä tapaamisia kun samaan aikaan on minusta riippumattomista syistä viime vuonna nähnyt lastaan 10kertaa. Vaatii että allekirjoitan paperin jossa määritellään useampia tapaamisia. Yritän toimia hänen kannaltaan oikein ja sopia tapaamisia useammin vaikka lapseni ei halua. Maarittelen lastani useaan kertaan menemään isälleen mutta kun hän on siellä hän laittaa viestiä että on ikävä ja itkee että haluaa kotiin.. Silti minua syytetään tapaamisten estämisestä. Isä uhannut tulla hakemaan lapsen kotoa koska haluaa nähdä missä se asuu. Isän viestit minulle käskeviä, alentavia... Kaikki tämä. Plus traumaattinen synnytys jossa leikittiin hippaa kuoleman kanssa, siitä jääneet ihmeelliset kivut.. Suunnaton ahdistus siitä että menetän lapseni, että joudun pakottamaan sen isälleen, että joudun tilanteeseen jossa joudun katsomaan kun lapseni itkien lähtee.. Pelko. Paniikki. Painajaiset. Odotus siitä mitä kaikkea olenkaan tehnyt väärin lakimiesten ja lastenvalvojien mielestä. Tietämättäni... Mua kokoajan sättivä, loukkaava ja arvosteleva äiti. Kuinka rumasti hänkin minulle puhuukaan. Ja mua syyttää.. Tulevat oikeustaistelut mun lapsen parhaasta.. Ollaan pisteessä että oon alottanu testamentin teon. Ja toivon että kuolisin pois.. Sillon tää kaikki vihdoin loppuis. En todentotta oo iteltäni henkeä viemässä. Musta se on äärettömän itsekästä ja mä en osaa olla itsekäs.. En sitten yhtään. Ennemminkin oon säälittävän kiltti ihminen joka antaa kaikkien käyttää hyväkseen. Suoriudun jokaisesta päivästä keskivertoa paremmin. Koti on siisti, lapsilla puhtaat ehjät vaatteet ja harrastukset. Järjestän lapsille yhteisiä ylläri juttuja millon mitäkin.. Mutta se mitä kukaan ei näe on se kun rojahdan maahan lohduttomasti itkien. Miten ulvon ääneen kun muhun fyysisesti sattuu. Koska nousen aina uudelleen. Sillä oon luvannu lapsilleni olevani läsnä ja pitäväni huolta aina viimeiseen hengenvetoon asti. Oon luvannu puolisolleni pitää hänen sydämen turvassa viimeiseen hengenvetoon asti...
Mä vaan odotan sitä viimeistä hengenvetoa
Koska oon loppu...
Kirjotuksessa ei oo ehkö lauserakenteita, ei päätä tai häntää.. Kunhan syljen ulos että olo on hetken kevyempi kun kuvittelen että joku teistä tuntee mua kohtaan pyyteetöntä sympatiaa.. ja että joku toivoo että mullakim joskus helpottaa..
Ensinnäkin oon tosi iloinen et pääsit pois noin hankalasta parisuhteesta. Puhumista jollekin ammattilaiselle suosittelisin minäkin, vaikka uskon et voi olla hankalaa alkuun. Sun eksällehän se ei mitenkään kuulu. Uusperhe kuviot on varmasti aina ainakin jossain määrin hankalia. Toivottavasti saisit siitä puhuttua nykyiselle puolisolle, niin että hän ymmärtäisi ja näkisi sen miltä sinusta tuntuu. 
Ei mikään ihme jos olet traumatisoitunut entisessä suhteessasi. Ei mikään ihme, jos se on aiheuttanut mielenterveysongelmia. Se ei ole häpeä. Et ole hullu vaan sinua on kohdeltu niin väärin, ettei ole mikään ihme jos siitä oireilee! Suosittelen minäkin hakemaan apua. Jos julkisella puolella se pelottaa, ehkä kolmannelta sektorilta? Siellä ei kirjata minnekään kaikille näkyville mitään. Sinun ei tarvitse selvitä yksin, kun sinulla on selvästi paha olla.