kun mies pettää

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miilo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Miilo

Miilo

Sanaisen arkkunsa ammentaja
heippa!

onko kellään teistä kokemusta pettämisestä, siitä et teitä petetään?

mun mies kertoi eilen pettäneensä mua perjantaina kännipäissään.

mitä ootte siinä tilanteessa tehneet, ajatelleet, toimineet?

mä oon niin rikki ettei mulla toimi mikään.

me ollaan selvitty niin monesta et tuntuu tyhmältä heittää kaikki pois yhden sekoilun takia. mut miten tollasen voi antaa anteeks tai unohtaa? mä en olis ikinä uskonut siitä, mä olin varma et jos jompi kumpi meistä mogaa niin se oon minä.
 
Moi! Ei oo kokemusta, mutta pakko oli tulla jotain kirjottaan kun itselle pettäminen olis se pahin synti mitä toinen voi tehdä ja alko kiukuttaan sun puolesta. Mun mielestä suhde perustuu luottamukselle, ja siinähän se menis kokonaan, pohja suhteelta. Eikä viinan piikkiin voi laittaa, taustalla on jotain muutakin jos sellasta tekee, ja ne asiat pitäisi selvitellä pariskuntana ajoissa eikä törttöillä ja sitten vasta miettiä. Ei väliin mahdu ellei siinä ole tilaa. Eikä muutenkaan voi laittaa kännin piikkiin, helvetti jos niin kännissä on ettei tajua mitä tekee niin ei kyllä voi vehjekkään seistä että pystyis mitään tekeen!! Ja en ymmärrä miten voi tehdä tollasta jos oikeasti rakastaa, ja on valmis laittamaan yhteisen tulevaisuuden ja menneisyyden vaakalaudalle yhden illan jutun takia???
 
 Voimia sulle!! Ite en pystyis antaan anteeks enkä varsinkaan unohtaan.
 
Voi ei.. [&:] Syvät osanottoni! Ihan tuntuu pahalta puolestasi... Pettäminen ei ole millään perusteilla oikein ja se koskee. Uskomattoman paljon! Teini-iän rakkauteni petti minua juovuspäissään ja surin pettämistä enemmän, kun itse eroa, joka tapahtui pari viikkoa myöhemmin! Kun laitoin silmät kiinni, näin vain mielessäni iljettäviä kuvia poikaystävästäni sängyssä jonkun toisen kanssa. Se oli toki sitä dramaattista teini-ikää, mutta hyvä esimerkki silti, kuinka pettäminen voi koskea enemmän, kun jopa erokin, vaikka mies, josta eroat ei olisi edes pettänyt sinua ikinä. Edellinen poikaystäväni, jonka kanssa seurustelin aika kauan ja asuin yhdessäkin jäi kaksi kertaa kiinni siitä, että ihan vain lähetteli toiselle naiselle viestejä, joissa kehui tätä naista kauneimmaksi ja ihanimmaksi. Ei tehnyt naisen kanssa mitään, mutta silti se koski erittäin paljon, enkä enää koskaan luottanut häneen ja tein virheen, kun jatkoin hänen kanssaan vielä vuoden kaiken tuon jälkeen.
Mieti nyt tarkasti! Teillä on silti lapsikin tulossa, joten yhdessä yrittäminen olisi varmasti hyväksi, mutta tiedän että se on hankalaa. En itse pystyisi ikinä unohtaa ja jos nykyiseni pettäisi minua, jättäisin hänet samantien. En kestäisi sitä ikinä. Se on liian rankkaa.
Voimia sinulle oikein paljon ja virtuaalihalit! Tuli tosi paha mieli itsellekin.
 
Yhdyn Yohannan kommenttiin. Ystäväni sanoi joskus, että vaikka olisi kuinka kännissä, pitää silti tietää, mihin vehkeensä tökkää. Karusti, mutta hyvin sanottu.
 
mä oon ite pettänyt joskus aikasempia poikaystäviä mut ne suhteet on olleet jo niin lopussa ettei niitä olis voinut mikään pelastaa. en tajua miten se on voinut tehdä mulle ja meille näin kun meillä on mennyt ihan pirun hyvin!!! me ollaan selvitty jos jonkin näkösistä jutuista mut en uskonut et tän joutuis kohtaamaan.

korneinta täs on se et se on pelännyt et mä teen noin ja aina saarnannut mulle alkoholinkäytöstä. mä oon tehnyt tosi paljon töitä sen eteen et se luottais muhun. mulla oli tapana juoda vähän turhan paljon aina kerralla ja olinkin silloin aika villinä. nyt sit se joka ei juurikaan ole juonut törttöilee noin, menee ihan pohja niiltä saarnoilta mitä se on mulle pitänyt. turhaan oon pitänyt itteeni huonompana.

se nainen kenen kanssa se oli on yhden mun kaverin kaveri. viesteilin sen mun kamun kans ja se kerto et se sen kamu oli sanonut ettei ne menneet loppuun asti ja niin mun mieskin oli muistavinaan.... ei se kuitenkaan mitään muuta onko tökännyt vai ei.

tuleepa romanttinen rooman matka...

mä oon joskus miettinyt et jos näin tapahtuis niin mitä tekisin. mä voin tod näk antaa tän anteeks mut ikinä en sitä unohda. en haluaisi heittää kaikkea menemään yhden mogan takia. noin olis voinut käydä mullekin. ja oli sillä kuitenkin munaa kertoa vaikka toisaalta toivoisin ettei se olis sitä tehnyt. sais ihan rauhassa potee huonoa omaatuntoa ja mä voisin olla onnellinen. me ollaan oikeesti käyty semmoset taistelut tän suhteen eteen et mä en tiedä haluanko mä nyt antaa periks. sit ne taistelut menis ihan hukkaan.

ja mä tiedän et mun mies kärsii. se on tosi huonona ja sietää ollakin. emmä halua sen tekoa puolustella. haluaisin ehkä kuitenkin antaa sille mahdollisuuden koska toivoisin sitä itselleni jos olisin hänen paikallaan.

tänään pitäs illalla vähän keskustella kun se tulee kotiin. ite en pystynyt menemään töihin. ehdotin et se vois sit olla kaverinsa luona ainakin yhden yön et sais ihan rauhassa miettiä asioita.

kiitos lohdutuksesta!!!!
 
Herkkänä ihmisenä ja vielä herkempänä tästä raskaudesta, minulla tuli töissä ihan tippa linssiin, kun luin vastaustasi. [:(]
Ymmärrän sinua täysin varsinkin tuossa asiassa, kun sanoit, että hän on pelännyt sinun tekevän noin ja sitten tekee itse. Jos olet lukenut tältä kyseiseltä sivulta minun "liian mustasukkainen mies" -keskustelua, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Oma mieheni pelkää ja epäilee koko ajan, että petän häntä ja ajattelen joskus, että varmasti hän itse pettää pian minua. Eikö se yleensä niin ole, että se joka epäilee toista, syyllistyy itse siihen todennäköisemmin? Kamalaa, että nainen, jonka kanssa hän petti, oli vielä puolituttusi. Tiedän kokemuksesta, että on kamala sellaisen jälkeen nähdä sitä kyseistä naista, se nostaa tunteet yhä uudestaan ja uudestaan pintaan.
Varmasti ihan järkevää, että olisitte erossa pari yötä, tai edes sen yhden. Saisit rauhassa miettiä asioita. 
Vaikka ei olisi loppuun asti mennyt, on teko silti yhtä "rangaistava". En ikinä, ikinä, ikinä voisi unohtaa sellaista ja siksi jättäisinkin mieheni samantien, jos meille noin kävisi.
Mieti mm. tälläisiä kysymyksiä. Voitko enää ikinä luottaa häneen jos hän lähtee yksin esim. baariin? Olisiko tyhmää kieltää kavereiden kanssa baariin meno sun muut, koko loppuelämältä vain siksi, että pelkää sen tapahtuvan uudestaan? Ja sen takia sitten pakottaa miehesi elämään ns. rajoitettua elämää. Kannattaako tuhlata elämäänsä siihen, että murehtii, pelkää ja stressaa tuon toistuvan? (Vaikka "tietäisi", että se ei toistu, sitä pelkää silti.) Onko hyväksi vauvalle, että stressaat tätä asiaa? Vaikuttaako se normaaleihin arjen asioihin ja miettisitkö sitä päivittäin?

Toivottavasti tästä on apua... Enhän minä mikään asiantuntija ole, mutta itselle nousi tälläiset kysymykset mieleen.
 
Pakko vastata tähän, kun liipasee niin läheltä oma kokemusta. Minun mies petti raskauteni aikana kerran, umpikännissä jonkun toisen juopon kanssa. Mies yritti salata asiaa jonkin aikaa, tietenkin huomasin että asiat eivät olleet hyvin.. Lopulta mieheni tunnusti (humalassa taas). Ero oli jo lähellä, alkoholin käytön vuoksi. Olimme molemmat juoneet turhan usein ennen raskautta ja töppäyksiä tapahtui usien jos jonkinlaisia. Heitin äijän ulos mutta aikansa meni, ja saimme asiat puhuttua läpi. Häntä kadutti ja varmasti kaduttaa ja hävettää edelleen. Päätimme yrittää vielä. Olen antanut anteeksi ja luotan ettei hän selvinpäin tuollaista tekisi. Elämäntyyli joka sisältää esim vkl-kännit, ei yksinkertaisesti sovi ainakaan meille, ei nyt eikä koskaan. Koko ajatteluTAVAN täytyi muuttua.

Pakotin miehen valitsemaan, perhe tai viina. Aika radikaalilla tavalla pakotinkin mutta mitä lapsensa vuoksi ei tekisi? Tai PIDÄ tehdä. Kas kummaa, aikansa tipattomana olleena mieskin osaa katsoa asioita aivan uusista näkökulmista ja meillä menee nyt hyvin. Koputtaa puuta kai pitäisi, mutta valitsen nauttia elämästa juuri nyt, niin täydellisenä kun se juuri onkin [:)]

Huom en tarkoita että tieni on ainut oikea, vaan että meille, ja halusin vaan kirjoittaa kuinka meillä menee. Tsemppiä tosia paljon, tuo on rankkaa, kovin rankkaa. Minua se mikä ei tappanut, vahvisti ainakin aivan hurjasti [;)]
 
Joskus aikoinaan mäkin ajattelin niinkuin Yohanna, mielummin ensin lopettaa suhde ku pettää, ja jos tulee petetyks ni äijä pihalle. Mutta mutta.. kun tilanne osui omalle kohdalle, kun sain tietää et mies oli pettänyt ni ei sitä lähtenytkään kävelee. Mä annoin ajan kanssa anteeksi, mutta en koskaan unohda. Luottamuspula tulee oleman kauan asiasta, enkä ole varma pystyykö koskaan luottamaan 100% mieheen kyseisestä asiasta.
Pettämisestä on aikaa, mutta se aina välillä häijyy meidän suhteen yllä vielä tänäpäivänäkin.
Petetyksi tuleminen satuttaa aina, haavat voivat ajan kanssa parantua mutta arvet pysyvät aina. Eikä asiaa tule koskaan unohtamaan. Heikkoina hetkinä pettäminen tulee taas mieleen, ja se voi musertaa pahasti.

Aikanaan mä tein päätöksen, että jään miehen viereen, en kadu päätöstä, mutta pettämisen muisto ei häviä, ei koskaan.
Mä toivon sulle voimia, mieti mitä sinä haluat, mikä on oikein sinulle. Oli kumpi tahansa päätös, siitä tulee vaikeaa. Voimia!!
 
Mulla on vain epäilys, että exäni petti minua, mutta ei oikeastaan kokemusta siitä, että tämä asia olisi pitänyt kunnolla kohdata. Tärkeintä parisuhteessa on luottamus ja jos sen menettää niin aika helposti menettää muunkin. Kenenkään puolesta ei voi sanoa, että miten pettämiseen pitää suhtautua ja miten siitä voi selvitä tai voiko ylipäätään selvitä. Ehkä nyt on hyvä ottaa vähän etäisyyttä toiseen ja miettiä omilla tahoillaan, miltä tapahtunut tuntuu ja mitä olisi valmis sen korjaamiseksi tekemään. Sen jälkeen keskustelette kaikessa rauhassa ja sanotte ääneen, miltä tuntuu ja voiko menetetyn luottamuksen ajan kanssa palauttaa. Töitähän se teettää, mutta ehkä asian yli voi päästä, jos tarpeeksi tekee töitä sen eteen. Aina luottamus ei palaudu, eikä koskaan kai kokonaan. Mutta asian kanssa voi elää, jos suhde muuten on hyvä ja asiaa voidaan käsitellä avoimesti.
 
Tulitikku, tekinkö olette lähdössä Roomaan?! Jo kolmas pari täältä tänä syksynä! Me lähdetään marraskuussa ja ajoitus on about oviksen tienoilla. Takaisin asiaan: jos te saatte keskusteltua asiat ennen matkaa ja päätätte yhdessä tehdä töitä luottamuksen palauttamiseksi niin Rooman matkahan voi olla mitä ihanin paikka aloittaa uudestaan rakentamaan sitä luottamusta lempeän romanttisessa ympäristössä.
 
Varovaisen positiivisesti kannustaen,
Silveri
 
moikka tulitikku,

mä olen todella pahoillani teidän suhteen puolestasta!

Paska valinta ukoltasi ja ei millään lailla hyväksyttävä, mutta...mutta.

Anteeksianto se on vaikeaa tälläisissä asioissa, joten kysymys ehkä kuuluukin, kuinka vahvoja te olette parina? Yhdessä ja erikseen..koska sitten kun aikaa on kulunut ja olette käyneet asiaa läpi monelta eri kannalta, on petytyksi tulleen jokatapauksessa osattava päästää tästä kamalasta asiasta irti..ja jos valitset olla miehen kanssa jatkossa, tarkoittaa se valintaa myös siihen, että otat vapaaehtoisesti riskin luottaa mieheen, ei sitä väärintehnyttäkään ole oikeus rankaista lopun elämää.. Ja se siinä onkin vaikeinta- uskaltaa luottaa taas.

Mutta itse näkisin tässä myös mahdollisuuden teidän suhteelle- nyt jos koskaan on hyvä aika repiä kaikki auki ja puhua suoraan tunteista ja tuntemuksista- olla rehellinen. Ja jatkaa sitten tulevaisuudessa "puhtaalta pöydältä".

Teillä on mahdollisuus päästä toisistanne eroon tai päästä lähemmäksi kuin koskaan- kumpikaan ei ole helppo vaihtoehto.

Hirmuisesti voimia ja jaksamista!!

*halaus*
 
Voi tulitikku... Tämäkin vielä piti sattua sinun kohdalle :(. Nallekarkit ei tosiaankaan mee tasan tässä maailmassa...
 
Itsellä ei ole kokemusta petetyksi tulemisesta, joten en voi muuta tähän sanoa kuin, että koita jaksaa ja tee viisaita päätöksiä. Eroaminen ei ole koskaan helppoa ja eikä välttämättä se ainoa oikea vaihtoehto, mutta entä sitten sen parisuhteen jatkaminen luottamuspulan kanssa?
 
Voi P**ka mihin tilanteeseen oot joutunu, tulitikku!

Mun ex-mies petti mua, annoin anteeksi, se petti mua uudelleen, annoin taas anteeksi, mies petti jälleen... jne milloin annoin anteeksi kun oli jo lapsikin ja olin raskaana, milloin milläkin selitin itselleni anteeksi antoni. En vaan halunnut päästää miehestä irti. No sitten mies petti, mutta viimeisin nainen/teinityttö olikin niin tarrautuvaa sorttia että se sitten avioliitosta, vaimosta, lapsista, yhtään mistään. Miestä vietiin.

Jälkeenpäin ajateltuna elin tosi raskasta aikaa heti ensimmäisestä pettämisestä eteenpäin. Luottamus meni heti kerta laakista, vaikka en sitä tuolloin ajatellutkaan. Paljon tuli turhia rasitteita parisuhteelle kun luottamus oli mennyttä. Vaikka olin antanut anteeksi, kummitukset olivat jatkuvasti olkapäällä kun ex lähti illan viettoon. Ja kuten tuli nähtyä, ei todellakaan turhaan.

Tämä oli nyt mun kokemukseni petetyksi tulemisesta, ei kaikilla asiat mene näin.

Kovasti voimia arkeen ja ratkaisujen tekoon, toisaalta hätiköidäkkään ei kannata, mieti rauhassa mitä Sinä haluat!
 
kiitos kaikille tuesta ja viisaista sanoista!!

mä uskoisin että ollaan parina vahvoja. sen verran ollaan koettu yhdessä et ei meitä niin helposti erota mikään.
pitkä tie ollaan kuljettu yhdessä et tähän pisteeseen ollaan päästy niin haluaisin uskoa et selvitään tästäkin.

hassua mut mä luotan siihen tavallaan edelleen. mä tiedän ettei se ole mua aikasemmin pettänyt enkä usko et se hevillä tekee sen uudestaan. mun mies oli jo ennen tätä tehnyt lupauksen olla vuoden juomatta, se tietenkin helpottaa tilannetta kun tietää ettei toinen ainakaan kännissä enää sössi.

mulla on ollut huono tuuri miesten kanssa. mun äitikin kysyi kerran mistä aina löydän ne vaikeimmat tapaukset. sitten tapasin tän nykyisen. ihan erilainen kun ne entiset. kunnollinen, kiltti ja ennen kaikkea luotettava. koska tiedän millainen hän on pohjimmiltaan luotan häneen edelleenkin aika lailla. hän on ollut mun tukena vaikeina aikoina myös silloin kun en sitä tukea ole ansainnut.

mä oon ite ollut sössijä tyyppiä, petttänyt melkein kaikkia. riehunut humalassa ja ollut idiootti. mä oon vasta mun miehen kanssa löytänyt otteen elämästä, löytänyt sellaisen tavan elää joka tekee minut onnelliseksi. mun mies ei ole pettäjä-tyyppiä niin kuin esim minä olen ollut. jos tilanne olisi toinen ja luottamus olisi jo ennestään huono tai meillä muuten olisi mennyt huonosti, en varmaan pystyisi antamaan anteeksi ja unohtaa.

sanoinkin yhdelle ystävälle et vaikeinta tulee varmasti olemaan se ettei aina sit riidan tullen otaa asiaa esille tai muuten vaan kosta jos siltä tuntuu. jos antaa anteeksi ja haluaa jatkaa niin sit mun mielestä pitäs olla niin vahva ettei myöhemmin kaivelisi menneitä. mä luulen et se olis vaikeinta, ei niinkään se luottamusken takas saaminen.

onhan tää suhde saanut ikuisen särön mutta onko mikään täydellistä. jos minä olisin mieheni niin voisinko antaa itselleni anteeksi? voisin jopa kuvitella et mulla on tässä tavallaan helpompaa. mun omatunto on puhdas.

sekoiluks menee tää kirjottaminen, toivottavasti saatte jotain selvää!
 
Hei Tulitikku. Ihan itkettää sun tilanne... Ex-mieheni petti mua kun odotin neljättä lastamme, mutta tilanne oli ihan eri sun tilanteeseen koska hänellä oli pitkäaikainen suhde kyseiseen naiseen. Mun raskaus oli tässä kohtaa kuin tämä raskaus on nyt... Vahingossa sain tietää ja tajusinkin myöhemmin hänen pettäneen minua todennäköisesti koko yhdessäolomme (15 vuotta) ajan...Yritin antaa anteeksi ja jatkoimme yhdessä hetkellisen eron jälkeen, mutta ei se koskaan kadonnut mielestä. Myöhemmin erosimme, osittain exän juomisen takia, osittain siksi että itse en enää välittänyt olla henkisesti uskollinen vaan otin ja rakastuin (nykyiseen mieheeni, meillä oli platoninen suhde siihen asti kunnes erosin). Ajattelin aikoinaan että en voisi antaa anteeksi pettämistä, mutta nyt viisastuneena voisin sanoa että anteeksi voisin antaa just tuollaisen yhden illan hairahduksen. Viinaa on kuitenkin tyhmä syyttää, syy pettämiseen löytyy muualta. Jos annat anteeksi, anna siksi että koet voivasi tehdä sen, älä siksi että teille on tulossa vauva. Itse olisin taatusti ollut onnellisempi jos olisin eronnut jo odotusaikana.

Viimeinen
 
mulla on ollut huono tuuri miesten kanssa. mun äitikin kysyi kerran mistä aina löydän ne vaikeimmat tapaukset. sitten tapasin tän nykyisen. ihan erilainen kun ne entiset. kunnollinen, kiltti ja ennen kaikkea luotettava. koska tiedän millainen hän on pohjimmiltaan luotan häneen edelleenkin aika lailla. hän on ollut mun tukena vaikeina aikoina myös silloin kun en sitä tukea ole ansainnut.


Tuo pomppasi silmään. Itsellä juuri samanlainen tilanne aina ollut! Äitini vieläkin kiemurtelee tuskissaan mun puolesta, kun tämä nykyinenkin näyttää olevan niin vaikeaa sorttia, vaikka ensin vaikutti tosi ihanalta, palvoo minua, kehuu koko ajan ja rakastaa oikealla lailla. Toisessa vakavemmassa suhteessani mies ei oikeastaan ikinä esim. kehunut minua. (kehui sitten vain toista naista.....)

Menee ohi aiheen, mutta pisti silmään. Voimia sinulle! Yritä saada ajatuksia järjestykseen.
 
ALKUPERÄINEN: tulitikku

sanoinkin yhdelle ystävälle et vaikeinta tulee varmasti olemaan se ettei aina sit riidan tullen otaa asiaa esille tai muuten vaan kosta jos siltä tuntuu. jos antaa anteeksi ja haluaa jatkaa niin sit mun mielestä pitäs olla niin vahva ettei myöhemmin kaivelisi menneitä. mä luulen et se olis vaikeinta, ei niinkään se luottamusken takas saaminen.

 
Toivottavasti pystyt kuitenkin tuohon, jos päätät antaa anteeksi miehellesi! Anteeksiantaminen pettämisen suhteen kun ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jaksaa aina muistuttaa toisen tekemästä virheestä. Itse olen todistanut tätä asiaa koko pienen elämäni vanhempieni kanssa. Aluksi en ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta muutama vuosi sitten tätini kertoi, että mitä on oikein tapahtunut. Tässä tapauksessa kukaan ei ole (onneksi) tullut petetyksi, mutta asioita on ymmärretty väärin taikka vääristelty, jonka takia isäni luulee äitini pettäneen häntä. Asia on varmaan silloin aikoinaan käsitelty joltain osin, mutta vielä tänäkin päivänä isäni jaksaa vetää tämän reilusti yli 30 vuotta vanhan asian esille kännipäissään, jos heillä sattuu tulemaan riita. Voi kun näkisitte äitini ilmeen silloin... Voiko kärsivämpää ilmettä ihmisellä olla...
 
huomenta!

saatiin eilen puhuttua aika hyvin ja tänään on jo vähän parempi mieli. aikalailla vuoristorataa nää tunteet vetää mut nyt on olosuhteisiin nähden ihan ok olo.

nenn1, joo, paskamaista olis aina ottaa asia esille. virheet jos antaa anteeks ni kyllä ne sitten pitäisi haudata.

mun isä petti mun äitiä, äidin parhaan kaverin kanssa. meni tämän kanssa naimisiin ja sai lapsia. näin kuinka äiti kärsi mutta arvostin ja arvostan häntä todella paljon kun hän ei ikinä haukkunut tai solvannut meidän isää. ei yhen yhtä pahaa sanaa tullut. me jopa vietettiin joulua kaikki yhdessä koska mun äiti halus mulle ja mun veljelle mukavan joulun. itse ei sitä hänen uhrausta silloin ymmärtänyt mutta kyllä sen on vuosien mittaan tajunnut. mulla oli aika kinkkiset välit mun isään varsinkin ihan loppuvaiheessa, olin todella pettynyy mun isään ja haukuin häntä kovin sanoin äidilleni. silloinkin hän yritti saada mut antamaan isälleni anteeksi ja ymmärtämään häntä. mun äiti on jopa väleissä entisen ystävänsä kanssa. mä toivon että mussa olis edes hitusen sitä vahvuutta mitä mun äidissä on. paljon se on saanut kärsiä ja kestää mutta ei ole antanut sen lannistaa vaan jaksaa iloita niistä asioista mitä hänellä on. mulla on maailman paras äiti!
 
Hyvä, että mieli on jo parempi! Aiotteko yrittää nyt sitten vielä? Vai sovitteko vielä mitään? Päivä kerrallaan tyylillä? Toivottavasti pääsette sopuun ja voitte jatkaa elämäänne. Ja ennen kaikkea sinä pystyt elää asian kanssa! Ihmiset on erilaisia, itse en pystyisi tuohon. Mutta jokaisen oma päätös, en rupea sua arvostelemaan.
Kukin tekee, kuinka parhaaksi näkee! [:)]
Puhuit vanhemmistasi ja mielestäni äitisi tapa on kypsä ja aikuismainen suhtautuminen tuollaiseen. Saa olla vihainen, pettynyt ja surullinen. Tunteitaan ei tarvitse kätkeä, varsinkaan surua, mutta on parempi silti suhtautua noin, kun ruveta haukkumaan pystyyn toista ja puhumaan jokaiselle vastaantulevalle pahaa kyseisestä ihmisestä. Sellainen olisi lapsellista..
 
mä luulen et mun on helpohko jatkaa koska meillä meni niin hyvin. jos meillä olisi ollut riitoja tai muita erimielisyyksiä, jotain hampaankolossa tms niin olisi varmaan hankalampi jatkaa. nyt on "vähemmän" korjattavaa. en jaksaisi enkä varmaan haluaisikaan edes yrittää jos lähtökohdat olisivat olleet huonot.

jos sitä nyt vaikka lähtis töihin.
 
Takaisin
Top