Ensimmäinen asia on luoda tutut iltarutiinit, jotka ovat lapselle ennakoitavissa. Esimerkiksi iltapala, iltapesut ja iltasatu ja sitten nukkumaan jääminen.
Jos lapsi karkailee sängystä, vie hänet aina vain uudestaan sänkyyn nukkumaan joka kerta samoin sanoin "nyt on yö, nukutaan" ja poistu huoneesta. Pomppimista on luultavasti ensimmäisenä iltana sata kertaa (vähintään), seuraavana 90, sitten 80 jne, ja viikon tai parin päästä lapsi oppii jäämään itse sänkyyn nukkumaan.
Näin meillä on tehty ja toimii, vaikka vaatii kyllä kärsivällisyyttä ja johdonmukaisesti toimimista. Yhtään ei pidä antaa periksi eikä muuttaa toimintatapaa, että lapsi ei saa ohjailtua vanhempaa huonosti käyttäytymällä. Joskus tulee kehitysvaiheita kun tämä tehdään uudestaan ja aina se helpottaa viikossa tai kahdessa ja rauha palaa jälleen.
Tällä "unikoululla" lapsi ei koskaan jää yksin huutamaan ja vanhempi on saatavilla, mutta lapsi ohjataan löytämään itse omat rauhoittelukeinonsa nukahtaakseen.
Valmiiksi siis keräilen vinkkejä. Luulen, että suuri muutos tulee olemaan siinä kohtaa, kun imetys loppuu, se saattaa sitten johtaa näihin iltojen muuttumisiin, vaikka muutoin rutiinit säilyisivätkin samanlaisina. Meillä kyllä elämän säännöllistyminen siinä vaiheessa kun palasin töihin ja poika meni päiväkotiin, auttoi varmasti iltarutiinien lisäksi siihen, ettei poika juurikaan vänkkäröi nukkumaanmenoa vastaan ainakaan vielä. Mutta kuten aiemmissakin kommenteissa on tullut esiin, jokainen lapsi on oma persoonansa ja temperamentti varmasti vaikuttaa. Jaksamista taisteluun, kyllä lapsi varmaan jossain vaiheessa keksii, että nukkuminenhan onkin ihan kivaa puuhaa, toivottavasti ainakin 
