N
Nyt vieraana
Vieras
Kirjoitan nyt kun on pakko päästä avautumaan jonnekin. Olen juuri saanut vauvan joten varmasti hormonihöyryt lisäävät tunneherkkyyttäni.
Itselleni kummius on asia, joka on mieletön kunnia. Minulle ei tulisi mieleenkään kieltäytyä jos pyydetään, ei, päin vastoin alan hihkumaan innosta ja laittelen ystävillekin viestejä ylpeänä kuinka juuri minua on pyydetty kummiksi. Se tuntuu niin hyvältä että tulee valituksi, että kieltäytyminen on vaan minulle täysin mahdotonta.
Olen luonteeltani kohtelias ja vastaantuleva ja pelkään ikäviä tilanteita. Aiemmin kun pyysin ystäviäni kummiksi aiemmalle lapselleni, tein sen hyvin varovasti ja sanoin että saa kieltäytyä ja ymmärrän sen. Kaksi läheistä ystävääni sitten kieltäytyikin
Molemmilla oli hyvä syy sinänsä, heidän mielestään, ja tottakai hyväksyin asian ja ystävinä ollaan oltu samalla lailla edelleenkin.
Olen siis tykätty ystävä, en mikään hirviö, siitä ei ole kyse
.
Nyt uuden vauvan synnyttyä huomaan pelkääväni pyytää kummeja, koska vaihtoehdot alkavat olla vähissä ja pelkään että he ketä pyydän kieltäytyvät. Ja nyt taas pyysin erästä hyvin läheistä ystävääni varovasti, kerroin kuinka en halua että kummius rasittaa häntä tms ja annan hänelle aikaa miettiä asiaa, mutta että toivon toki että hän suostuisi. Hän jäi miettimään, mutta aavistelen että tulee kieltäytymään. Minä pyysin häntä ihanan läheisen ystävyytemme vuoksi, "sinetiksi", ja tuntuu todella pahalta jos hän ei arvosta pyyntöä kuten minä arvostaisin. Itse siis suostuisin kiljuen ilosta.... en miettisi hetkeäkään, varsinkaan jos pyytäjä suoraan sanoo ettei vaadi mitään sen kummempaa eikä halua kummiudesta koituvan stressiä.
Kun googletan asiasta löydän keskusteluja joissa lähes aina vaan sanotaan että on parempi kieltäytyä kuin hoitaa kummius huonosti. Joo, onhan se niin, mutta itse useamman lapsen äitinä ja kummina en enää odota kummilta mitään sen ihmeempää. Se toisaalta lujittaa ystävyyttä kun tulee ehkä sen varjollakin nähtyä enemmän, mutta toisaalta olen korostanut että en halua sen tuovan stressiä tai että kummilapsen takia olisi "pakko" tavata. Minä en loukkaannu jos kummius ei olekaan täydellistä. Minun pitää löytää lapselleni kummit, ja haluaisin kummiksi lähimpiä ystäviäni/-mme, en vaadi mitään sen kummempaa läheisyyttä kuin mitä luontevasti muutenkin tulee. Itse toivoisin että kummiehdokas ilahtuisi, olisi täynnä intoa ja kapsahtaisi kaulaan onnesta kun saa kunnian olla kummi. Nyt vaan tuntuu että tämä on jo neljäs kerta kun ehdokas suhtautuu varovasti ja jää miettimään asiaa. Vaikka sitten suistuisikin niin en tiedä.... jotenkin tuntuu pahalta. Miksei kukaan ilahdu pyynnöstä?
Pitäisi vielä yhdeltä-kahdelta asiaa kysyä, mutta en tiedä miten uskallan, kun tuntuu että kukaan ei ilahdu asiasta. Mietin piloillani pitäisikö olla niin julma että kysyisikin siihen tyyliin ettei ehdokas kehtaa kieltäytyä, tyyliin "hei, olemme päättäneet että haluamme sinut kummiksi, onneksi olkoon!", mutta minä pyydän hyvinkin varovaisesti korostaen että on oikeus kieltäytyä (koska en halua olla taakaksi). Ja samalla kuitenkin kieltäytyminen tuntuu pahalta
Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Itselleni kummius on asia, joka on mieletön kunnia. Minulle ei tulisi mieleenkään kieltäytyä jos pyydetään, ei, päin vastoin alan hihkumaan innosta ja laittelen ystävillekin viestejä ylpeänä kuinka juuri minua on pyydetty kummiksi. Se tuntuu niin hyvältä että tulee valituksi, että kieltäytyminen on vaan minulle täysin mahdotonta.
Olen luonteeltani kohtelias ja vastaantuleva ja pelkään ikäviä tilanteita. Aiemmin kun pyysin ystäviäni kummiksi aiemmalle lapselleni, tein sen hyvin varovasti ja sanoin että saa kieltäytyä ja ymmärrän sen. Kaksi läheistä ystävääni sitten kieltäytyikin
Molemmilla oli hyvä syy sinänsä, heidän mielestään, ja tottakai hyväksyin asian ja ystävinä ollaan oltu samalla lailla edelleenkin. Olen siis tykätty ystävä, en mikään hirviö, siitä ei ole kyse
. Nyt uuden vauvan synnyttyä huomaan pelkääväni pyytää kummeja, koska vaihtoehdot alkavat olla vähissä ja pelkään että he ketä pyydän kieltäytyvät. Ja nyt taas pyysin erästä hyvin läheistä ystävääni varovasti, kerroin kuinka en halua että kummius rasittaa häntä tms ja annan hänelle aikaa miettiä asiaa, mutta että toivon toki että hän suostuisi. Hän jäi miettimään, mutta aavistelen että tulee kieltäytymään. Minä pyysin häntä ihanan läheisen ystävyytemme vuoksi, "sinetiksi", ja tuntuu todella pahalta jos hän ei arvosta pyyntöä kuten minä arvostaisin. Itse siis suostuisin kiljuen ilosta.... en miettisi hetkeäkään, varsinkaan jos pyytäjä suoraan sanoo ettei vaadi mitään sen kummempaa eikä halua kummiudesta koituvan stressiä.
Kun googletan asiasta löydän keskusteluja joissa lähes aina vaan sanotaan että on parempi kieltäytyä kuin hoitaa kummius huonosti. Joo, onhan se niin, mutta itse useamman lapsen äitinä ja kummina en enää odota kummilta mitään sen ihmeempää. Se toisaalta lujittaa ystävyyttä kun tulee ehkä sen varjollakin nähtyä enemmän, mutta toisaalta olen korostanut että en halua sen tuovan stressiä tai että kummilapsen takia olisi "pakko" tavata. Minä en loukkaannu jos kummius ei olekaan täydellistä. Minun pitää löytää lapselleni kummit, ja haluaisin kummiksi lähimpiä ystäviäni/-mme, en vaadi mitään sen kummempaa läheisyyttä kuin mitä luontevasti muutenkin tulee. Itse toivoisin että kummiehdokas ilahtuisi, olisi täynnä intoa ja kapsahtaisi kaulaan onnesta kun saa kunnian olla kummi. Nyt vaan tuntuu että tämä on jo neljäs kerta kun ehdokas suhtautuu varovasti ja jää miettimään asiaa. Vaikka sitten suistuisikin niin en tiedä.... jotenkin tuntuu pahalta. Miksei kukaan ilahdu pyynnöstä?
Pitäisi vielä yhdeltä-kahdelta asiaa kysyä, mutta en tiedä miten uskallan, kun tuntuu että kukaan ei ilahdu asiasta. Mietin piloillani pitäisikö olla niin julma että kysyisikin siihen tyyliin ettei ehdokas kehtaa kieltäytyä, tyyliin "hei, olemme päättäneet että haluamme sinut kummiksi, onneksi olkoon!", mutta minä pyydän hyvinkin varovaisesti korostaen että on oikeus kieltäytyä (koska en halua olla taakaksi). Ja samalla kuitenkin kieltäytyminen tuntuu pahalta
Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?
Vaikka on kyllä harmi, ettei muut ystäväsi ole ilahtuneet kummipyynöistä... 
