Me saatiin tänään miehen kanssa kummit päätettyä. Kolme kummia ois tulossa. Naurettiin, että Turbo saa kielikylpykummit, kun valittiin yksi suomalais-brittiläinen pariskunta ja yksi irlantilainen mies. Tämä irkku on yksi miehen parhaista ystävistä. Hänkin on kyllä naimisissa, mutta hänen vaimoaan emme tunne niin hyvin, että haluaisimme hänetkin kummiksi. Nämä kolme ovat jokatapauksessa sellaisia ihmisiä, että tiedämme heidän pysyvän meidän ja lapsen elämässä.
Samalla aloin pohtia esikoisen kummiasiaa. Hänelläkin on kolme kummia. "Alkuperäisiä" ovat kaksi parasta lapsuuden ystävääni ja kolmas on toisen ystäväni aviomies, jonka pyysimme kummiksi jälkikäteen, kun hän avioitui ystäväni kanssa. (Ns. Alkuperäiseen kummikastiin piti kuulua myös miehen paras lapsuuden ystävä, mutta hän etääntyi meistä täysin lapsen synnyttyä; ei ole edes koskaan nähnyt tyttöä.) Valitettavasti kummit eivät nykyään ole osana esikoisen elämää oikeastaan mitenkään.
Elämämme ovat kulkeneet vähän eri rytmissä. Silloin kun tyttö oli pieni, ystäväni elivät vielä baarijuoksuaikojaan. Nykyään molemmat ovat ihan pienten lasten vanhempia eivätkä tuollaisen kohta 10-vuotiaan jutut taida oikein tuntua ajankohtaisilta.
Mietinkin tässä, että pitäisikö meidän pyytää myös esikoiselle pari kummia lisää. Eräs ystäväpariskuntamme tykkää tytöstämme kovasti ja viettää mielellään aikaa hänen kanssaan; vievät vaikkapa jäätelölle, lähettävät postikortin ulkomailla käydessään, tulevat synttäreille, kyselevät kuulumisia ja ovat aidosti kiinnostuneita tytöstä ja hänelle tärkeistä jutuista. Heidän nimittämistään kummeiksi tässä mietin... Olen itsekin saanut tällaisen jälkinimityksen yhden pienen (no, 10-vuotiaan) pojan kummiksi, kun alkuperäisiä homma ei oikein kiinnostanut (ilmeisesti samoista syistä kuin meidän esikon kummien kohdalla). Olen kummiudesta otettu ja uskon, että kummipojallenikin olen tärkeä turvallinen aikuinen. :)
