Mä erosin kirkosta, kun esikoinen syntyi. Lapselle pidettiin nimiäiset, niin kuin myöhemmin veljilleenkin. Isompien lasten isä ei ole suomalainen ja kummeiksi lapsille pyydettiin niin minun, kun lasten isänkin kavereita ja eri uskontokuntiin kuuluvia. Tämä siksi, että ystäväpiirimme on kansainvälinen ja eri uskontokuntiin kuuluvia ja kuulumattomia löytyy myös. Ainoan siskoni kanssa kummiasia keskusteltiin ja hän on tyytyväinen oloonsa ainoana Tätinä lapsille.
Nuorimman lapsen isä on myös muualta Suomeen tullut ja heillä ei ole tapana ollut kummeja lapsille pyytää. Halusin kuitenkin tällekin lapselle omat ja tulevalle sitten aikanaan myös. Kummit kummankin ystävistä ja nimiäiset pidetään. Mun mielestä jollakin tavalla merkityksellistä juhlien kautta tutustuttaa lapsi läheisille ja nimen "julkaisu" on iso asia myös!
Olen kummeille itse tehnyt todistukset ja suurimpana ajatuksena mullakin kummeista on se, että ovat kuuntelevina aikuisina ja tukena tarvittaessa jos/kun on tilanteita, missä lapsi muita aikuisia tarvitsee. Kaikki kummit ei asu kovin lähellä eikä usein nähdäkään, kuitenkin kuulumisten vaihto on merkityksellistä. Vanhin on jo tukeutunut kummeihin, kun on ollut kouluun haku ja tulevaisuuden kuviot mietinnässä.
Niin ja isommat lapseni ovat päiväkodista lähtien olleet ulkona uskonnollisista tilaisuuksista (joita nykyisen päivähoitolainkaan mukaan ei enää tule päivähoidossa järjestää) ja koulussa käyvät et:ssä. Ja vanhin on kesällä menossa protuleirille, mistä itse teki päätöksen.
mutta niinhän se on että vanhempien sisarukset kuuluu lapsen elämään muutenkin tiiviisti (toivottavasti) ni tarvinneeko tuon nyt sylikummiksi vielä päästä
