Kummeista ja vastaavista

Mama Amanda

Mama Amanda

Keskustelun kolmiottelija
Syyskuunmammat 2015
Tää on nyt ehkä VÄHÄN aikaista tässä vaiheessa, mutta kysyn silti! :)

Ootteko jo miettineet, kenet pyydätte lapselle kummiksi?

Mä en itse kuulu enää kirkkoon, vaan vapaaseen suuntaan, jossa ei tällasta kirkon kummisysteemiä ole. Kuitenkin mulla itselläni oli ja on edelleen aivan ihana kummitäti, ja kummit oli koko lapsuuden sellaset tärkeät aikuset ihmiset, joille olin erityisessä asemassa. Haluaisin samaa omillekin lapsille, vaikkakin sitten näin "epävirallisesti".

Oon miettinyt, että joku omista sisaruksista ois tähän rooliin varmaan paras valinta. Kun ei noista ystävyyssuhteista ikinä voi olla oikein varma, mitkä säilyy läpi elämän.
 
On sitä jo vähän ehtinyt miettiä :) Esikoisen kummeiksi pyydettiin yhtä ystäväpariskuntaa, osittain ajatuksena myös sen ystävyyssuhteen vakiinnuttaminen ja vahvistaminen. On nimittäin itse koettu yhden toisen ystäväpariskunnan lapsen kummeina, että on oltu entistäkin enemmän tekemisissä (vaikka välimatkaa meidän välillä onkin) kun on se kummius yhtenä lisäsyynä olla yhteyksissä. Ajattelen myös, että mun sisaruksilla (miehellä niitä ei olekaan) on jo ns. valmiiksi lämpimät ja läheiset välit minun lapseeni/lapsiini ja valitsemalla kummeiksi joitain muita kuin sukulaisia luomme entistäkin laajempaa turvaverkkoa lapsellemme.
 
Esikoiselle on mun sisko, kaveri ja miehen veli puolisoineen kummina. Uudelle tulokkaalle ei oo viel mietitty...tai no mies jo vähä alkoholin vaikutuksen alaisena kysy yhtä kaveriaan, mut tuskin muistaa lupautuneensa :D tosin on kyllä hyvä vaihtoehto..
 
Meillä ei myöskään oo virallisia kirkollisia kummeja, mutta epäviralliset ja meille ja kummeille ihan yhtä todelliset kummiudet löytyy miehen veljeltä ja hänen vaimoltaan ja mun parhaalta ystävältä miehineen. Eli esikolla on neljä kummia. Kummiksi pyysin tuota ystävääni jo samana päivänä kun plussasin, oltiinhan jo vuosia sitten puhuttu, että toisiamme esikoisillemme pyydettäisiin ja se oli ihan selviö itselle. Miehen veljeä pyydettiin ihan raskauden loppumetreillä, kun mies pitkän aikaa puntaroi haluaako pyytää heitä kummiksi.

Nimiäisissä sitten luovutettiin kummeille tekemäni kummitodistukset, jotka toivonmukaan on heille semmonen "virallistus" kummiuteen. Ja noita mun ystävää ja miestään on tuo esikko nähnytkin ahkeraan ja ovat ainakin toistaiseksi olleet tosi mukana :) Aikaa me heiltä lapselle toivotaankin eikä niinkään mitään lahja-automaattina oloa.

Tästä tokasta oli jo ekan odotusaikoina selviö, että pyydän serkkuani ja hänen miestään. Ja pyydetty heitä jo onkin samalla tavalla plussauspäivänä, kun esikonkin toista kummipariskuntaa. Mies varmaan tahtoo pyytää toisen veljensä vielä tälle. Jahkailee varmaan kuukausia vielä kuitenkin :D

Kummiudesta oon lukenu nettipalstoilla jonkin verran sitä, että toiset on katuneet kummiksi suostumistaan, kun homma on ollut yksipuolista muistamista vain kummin taholta ja tosiaan lahja-automaattina oloa. Ite oon kovasti jo nyt yrittänyt merkkipäivinä jne muistaa lapsen puolesta kummeja ja ollaan askarreltu juttuja yhdessä se minkä tuo neiti nyt on osannut jne. Koitan luoda tyttärellenikin sellaisen asenteen, että kummisuhde kulkee molempiin suuntiin. Ja aikaa tosiaan lähinnä toivon, että neiti pääsee kummiensa kanssa viettämään. Ajatus ollut, että kummit oisi ne seuraavaksi läheisimmät aikuiset, joille lapsi voi sitten uskoutua, kun vanhemmille ei kehtaa tai muuten halua :)
 
Esikoisella kolme kummia; sylikummina mun paras ystävä ja lisäksi yksi meidän ystäväpariskunta. Kakkosellekin kummit pyydetään ystävistä. Me ajatellaan niin, että meidän sisaruksilla on jo valmiiksi roolit lapsen elämässä, niin halutaan kummeiksi pyytää muita ihmisiä. :)
 
Meil kans esikon kohdalla päätettiin et suku on suku ja kummit tulee ystäväpiiristä. Esikon kummeina onkin miun lapsuuden ystävä kuten miehen lapsuuden ystävä. Nyt mietittiin et miehen ns. velipuoli vaimoineen ehkä voisi olla vaihtoehto. Ovat kuitenni läheisiä ja kuitenkaan ei virallisia "sukulaisia". Saas näkkee sitte ku aika koittaa mikä on päätös.
 
Me tapellaan varmaankin ensimmäisenä vielä pitkään miehen kanssa, että kumpaan kirkkoon lapsi kastetaan. Se tulee olemaan meillä PALJON suurempi ongelma, kuin kummit. Koska olemme kummeista puhuneet ja todennäköisesti pyydämme kummankin yhtä siskoista (silloin 16-vuotiaita kumpainenkin) - läheisimpiä sukulaisia, rakastaa lapsia ja luonteeltaan kummeiksi sopivia. Yksi kaveri pariskuntakin on ollut puheena.. :)
 
Mies on sisarusten pyytämisen kannalla, ja itseä epäilyttää pyytää kavereita ihan siksi että läheisimmät ei kuulu kirkkoon ja kovin kaukaiselta tuntuvia kavereita en halua edes kysyä koska se ei tuntuis hyvältä alkaa elvyttää ystävyyssuhdetta tuolla lailla... ja hyviä kavereita meillä molemmilla on aika vähän.. saa nähdä ketä sitten loppujenlopuksi pyydetään.
 
Me ei olla vielä puhuttu asiasta, mutta ajatuksena mulla olisi, että pyydetään yhteisiä ystäviä kummeiksi. Kuitenkin molempien sisarukset ja sukulaiset on läsnä lapsen elämässä muutenkin, niin kuin moni täällä jo on todennutkin.
Yks vaihtoehto olis myös miehen veljen poika joka pääsi ripille viime kesänä. Vois olla ihan innoissaan pestistä hänkin.
Mutta näitä tuumaillaan sitten ehkä lähemmin kun saadaan varmistusta onko sieltä kukaan nyt tulossa edes :rolleyes:
 
Alustavasti on mietitty, mut varmuutta ei oo. Esikoisella on mun sisko, hänen mies ja mun serkku.
 
Mä tässä pohdin, että liittyäkö takaisin kirkkoon syksyksi vai järjestetäänkö nimiäiset. Pelkään, et mun porukat haluaa, että lapsi kastetaan. Olivat aika järkyttyneitä, kun miehen kanssa yhdessä päätettiin neljä vuotta sitten erota kirkosta, heti sen jälkeen, kun kummipoika oli kastettu. Ei olla edes naimissa eikä haluta kirkkohäitä. Iskä pettyi tämän tiedon kuullen muhun aika pahasti :( Ollaan siis miehen veljen pojan kummeja. Nyt mietittiin, viittiikö ristiin pyytää miehen veljeä, (vaimo ei kirkossa) Mun pikkuveljeä ja hänen vaimoaan voisi pyytää, mutta ei olla juuri tekemisissä. Joskus aina porukoilla nähdään. Kaikki kaveritkin asuvat muilla paikkakunnilla. Olis kiva saada kummi läheltä.
 
Ihan mielenkiinnosta Minis on pakko kysyä että miksi kastaa lapsi jos ei itse kuulu kirkkoon? Vanhempien valintahan se on, ei siinä isovanhemmilla pitäis olla mitään sanomista. Kuullostaa vaan oudolta mun korvaan liittyä kirkkoon et saa lapsen kastettua ja sit erota ite taas. Voihan se lapsi sitten vanhempana itse päättää haluaako liittyä kirkkoon vai pysyä poissa. Ristiäiset ja nimiäiset kun on kuitenki aika samanlainen toimitus :)
 
Hemsku, samaa mieltä olenkin sun kanssas. Me erottiin kirkosta, koska ei käytetä sen palveluita ja saatiin ylimääräistä käyttörahaa. Saahan se lapsi sit liittyä kirkkoon ja kastaa, jos haluaa rippijuhlat pitää. Nimiäiset olis kyllä lähempänä mun sydäntä, kun uskonnolliset löpinät ahdistaa.
 
Noilla periaatteilla en kyllä kirkkoon liittyisi, vain erotakseni myöhemmin. Se lapsi kuitenkin saa nimensä yhtä lailla nimiäisissäkin. Ja te sen kasvattajina kasvatatte sen parhaaksi näkemällänne vakaudella. Vanhempana osaa sitten tehdä omat valintansa uskonasioiden suhteen... Näin mä ajattelisin.
 
Bongasin vasta nyt tän ketjun. Me kans ollaan molemmat erottu kirkosta oikeastaan samoista syistä kuin MInis. Ei olla naimisissa ja jos joku päivä mennään niin kirkkohäitä ei tule. Mies kuitenkin yksi ilta rupes höpisemään että pitäiskö se lapsi sittenkin kastaa. Minähän vedin sitten kaiken maailman tekopyhyyden huippu kortit esille, että jos emme kuulu kirkkoon niin en sinne rupea liittymään vaan jonkun kasteen takia. Nimiäiset riittää aivan hyvin. Ehkä se että ei koskaan olla oltu nimiäisiässä tekee niistä vähän sellaisen tuntemattoman ajatuksen, mutta mä muistan jo kymmenen vuoden takaa sukulaisen lapsen ristiäisistä että mua ärsytti ne uskonnolliset höpinät. Joten nimiäiset tulee. Sellainen nimellinen kummi ollaan jo valittu, se oli tosi yhtenäinen ja helppo päätös. Nyt oon jopa ajatellu että pitäydyttäisiin yhdessä kummissa, kun hän yksin on jo varmasti aivan täydellinen siihen hommaan :)
 
Mekään ei kuuluta kirkkoon vaan vapaaseen suuntaan, eikä olla oikeestaan näitä kummiasioita vielä pohdittukaan. Ois kans kiva, että lapsella ois kummit, niinkun itelläkin on ollut, mutta on kyllä tosi vaikee päättää, et ketkä sitten ois kummeina. Itse olen kummina siskon kahdelle lapselle.
 
Mä en kuulu kirkkoon (erosin vuosi sitten juurikin samasta syystä kun Minis; miksi maksaa sellasista palveluista joita ei käytä ja joista ei ole kiinnostunut), mutta mies kuuluu. Ajattelin aluksi itekseni että ei ristiäiset nyt niin välttämättömät oo ja mainitsin miehellekin asiasta ja hän oli tietysti sitä mieltä, että tottakai nyt ristiäiset pidetään! No, toisaalta mulle on se ja sama, onko ne ristiäiset vai nimiäiset, kun toiset kuitenkin "pitää" järjestää. Miehen suvulle olis järkytys, jos lasta ei kastettais (osa tietää etten kuulu kirkkoon, todennäkösesti anoppi on kyllä muistanut infota niitäkin joille en oo erikseen kertonut). Pääsen siis itsekin helpommalla kun suosiolla järjestetään ristiäiset, ja sitä paitsi onpahan se lapsi sitten kastettu ja käyköön rippikoulun tai erotkoon kirkosta jos haluaa. Kyllä se mun mielestä helpompi näin on, kuin että sitten vanhempana liittyisi vasta kirkkoon.

Mutta joo siihen kummiasiaan...! Mulla ei montaa kaveria ole, enkä jotenkin osaa kuvitella heistä ketään kummiksi meidän lapselle, sitä paitsi heillä on muistaakseni jo kummilapsia enkä käsitä miksi niitä pitää haalia useita? Mies aikoo pyytää lapsuudenkaveriaan, ja todennäköisesti sitten tämän tyttöystävää kanssa. Mun mielestä kaksi kummia on sopiva määrä.

Mulla itsellä on kummeina täti ja sen mies, lapsena olin paljon tekemisissä heidän kans kun serkut oli samanikäisiä. Kyllä he mua syntymäpäivänä ja jouluna vieläkin muistaa jollain pienellä lahjalla (karkkipussi tmv), mutta sillon kun asuin vielä kotona ja olin lähdössä opiskelemaan keräsivät mulle teema-sarjaa ja muuta tarpeellista. Mua harmittaa, kun musta tuntuu että meidän kummisuhde on ollut aina vähän yksipuolinen, mutta mä en vaan yksinkertaisesti tykkää ostaa lahjoja vaan koen sen tosi ahdistavaksi. Myös lahjojen vastaanottaminen ahdistaa, vaikka tietenkin oon tosi kiitollinen kummeille kaikesta, en vaan osaa näyttää sitä oikeen mitenkään.
 
Minä kyllä varmaan tulen miettimään pääni puhki kummiasiaa sitten lähempänä ja saamaan paljon harmaita hiuksia. Itselläni on ollut epäonnistuneiksi osoittautuneet kummivalinnat.. Kaikki kolme kummiani muutti ympäri maailmaa ja heistä ei sitten enää muutamien vuosien jälkeen kuulunut mitään. Itse tahtoisin lapselleni kummit, jotka olisi oikeasti elämässä mukana. Enemmänkin, kuin ne pari ensimmäistä vuotta..
 
Mulla on neljä kummia. Yks niistä ei ole ristiäisten jälkeen ollut millään tavalla mun elämässä mukana. Eikä mun vanhemmatkaan tiedä siitä kai nykyisin mitään... Mikä lie porukoiden lapsuudenystävä, en tosiaankaan tiedä :grin Tiedän siitä vaan nimen, ja oikein säikähdin kun vein autoa huoltoon ja se huoltomies oli saman niminen. Liekö sama tyyppi, en tiedä!? Tällasia kummeja en todellakaan omille lapsilleni tarvitse.

Yks kummi-pariskunta laittoi lahjoja ja kortteja postissa ripille pääsyyn asti, en ole sen jälkeen niitä nähnyt, asuivat aika pitkän matkan päässä ainakin ennen. Ja tää yks nyt on samalla paikkakunnalla, että on eniten ollu läsnä mun elämässä. Mutta sekin lähinnä muodollisesti muistanut synttärit ja joulut, eipä muita muistoja kummeudesta.

Toivoisin löytäväni vähän aktiivisemmat kummit omalle lapselle...:joyful:
 
Mun kummeista toiset ei oo ollu 20 vuoteen mun tai mun vanhempien elämässä (kyseessä kuitenkin äidin veli vaimoineen..). Pari kertaa jossain vaivaantuneissa sukutapaamisissa on nähty. Luulin pitkään et he on mun ainoot kummit ja sit konfirmaation yhteydessä mulle selvis et isän sisko on myös mun kummi. :o ite pitäny häntä aina "vaan" tätinä. Nähtykin vaan lakkiaisissa ym.juhlissa. Omalle lapselle haluan kummit jotka hän tuntee ja joille hän voi vaikka tehdä synttäri/joulukortteja..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top