Kuinka vauva sai alkunsa?

Tämä raskaus alkoi yk 11 eli pitkään saatiin odottaa. Olin jo tehnyt ajatustyötä sen suhteen että kolmatta ei tule, ja tavallaan hyväksynytkin sen. Olimme myös jo miehen kanssa puhuneet siitä, mitä muuta elämä sitten voisi antaa jos ei kolmatta lasta. Tämä kierto oli sellainen että puhuttiin että "no kokeillaan vielä, ei se kuitenkaan onnistu" tappiomielialalla. 😅

Ja sitten tulikin plussa! ❤️ Ja heti kyllä oltiin sitä mieltä että onneksi vihdoin tärppäsi!
 
Meillä oli tjot meininki jo viime vuonna ja kaksi kertaa raskauduinkin mutta tuli ihan peräkkäisissä kierroissa viime kesänä kemiallinen. Tän jälkeen jouduin isoon vatsan alueen leikkaukseen ja siitä tuli puolen vuoden raskautumiskielto. Leikkaus tehtiin 5.9. ja tää plussa tuli 15.3. eli ovis oli 6 kk ja 1 päivä leikkauksesta. Saa nähdä aiheuttaako tää mulle lisäseurantoja. En jaksa miettiä sitä nyt vaan mennään hetki kerrallaan eteenpäin.
 
Samaa mieltä Round2❤️ kanssa, kiva lukea toisten tarinoita. Monenlaisia taustoja.

Me aloitettiin yrittämään ekaa lasta 8/24. Mitään ei vaan tapahtunut ahkerasta yrityksestä huolimatta. Vuoden yrityksen jälkeen hakeuduttiin tutkimuksiin, mutta mitään syytä ei löytynyt. Toisaalta hyvä juttu, mutta samalla tosi turhauttavaa, kun silti mitään ei vaan tapahdu. 2/26 päästiin ensimmäiseen inseminaatioon ja ovulaatioinduktioon. Ja nyt kovasti näyttää siltä, että sieltä plussattiin.

En osaa sanoa, oliko se taika ovulaatioinduktiossa, inseminaatiossa vai luteaalituessa. (Vai ehkä talven kahdessa ainoassa hiihtolenkissä inssin jälkeisellä viikolla 😄) Joka tapauksessa 1,5 v tuloksettoman luomuyrityksen jälkeen tuntuu, että päästiin kuitenkin yllättävän helpolla. Olin varautunut pidempään lapsettomuuspolkuun.
meillä melko sama, 5/24 alotettin, mitään syytä ei löytyny, mutta ensimmäisestä onnistuneesta IUIstä vaikuttais nyt raskaus alkaneen. edelleen epäusko että tää olis todellista kun mun pahoinvointi on melkein kokonaan kadonnu jo. sekavin fiiliksin odotan varhaisultraa 23.3.
 
@murmeli11 Toivottavasti saatte varhaisultrasta hyviä uutisia. Ei ole enää pitkä aika teidän ultraan. Oireethan voi vaihdella ja välillä loppuakin ilman että mikään olisi vialla, mutta ymmärrän hyvin että mietityttää. ❤️ Mulla myös tosi oireetonta, lähinnä kipeät rinnat ilmoittelee itsestään.
 
No tuota... Käytiin keskustelu miehen kanssa tammikuussa, että pitäisikö antaa mahdollisuus. Gyne nappasi hormonikierukan pois, siitä samana päivänä muutaman päivän tyhjennysvuoto ja heti sen jälkeen tärppäsi. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Varhaisultraaja sanoi, että olen aika hyvä esimerkki siitä, että kierukan poiston jälkeen voi onnistua samantien.
 
Allekirjoituksessa onkin vähän taustaa, mutta mulla on todettu selittämätön hedelmättömyys.
Lupa tulla annettiin jo ennen kuin esikoinen täytti vuoden sillä perusteella että arveltiin tässäkin kestävän vähän pidempään.
Kun oltiin julkisella jonossa niin käytiin yksityisellä kokeilemassa onnea IUI:n kanssa ja sitten kolme muuta tehtiin julkisella ilman tulosta. Päädyttiin IVF-suunnitelmaan ja PASin kautta jäi pallero kyytiin 🥰
 
Meillä on ennestään -23 syntynyt esikoinen, ja kovasti toivotaan hänelle sisarusta. Tulin raskaaksi 9/25, mutta varhaisultrassa saatiin tietää raskauden menneen kesken jo ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa. Nyt tulin uudelleen raskaaksi kolmannella yrityskierrolla. Keskenmenon jälkeen on tosiaankin yritetty täysiä, sillä uusi raskaus tuntuu ainoalta keinolta päästä jotenkin asian yli. Toivotaan että nyt olisi pikkusisaren aika saapua ❤️
 
Meillä on 10v poika ja paha endometrioosi itsellä. Nyt helmikuussa tein positiivisen raskaustestin toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti. Onhan tosta aikaa kun viimeksi ollut raskaana 🫣 Mutta päivä kerrallaan. Varhais ultrassa oli kaikki onneksi hyvin. Minulla sairauksien takia vielä aika kova lääkitys, hyvin ollaan silti päästy tiputtaa lääkkeitä pois. Julkiselle puolelle sain nyt alkuun 2 ultraa heti. Esikoisen sain 20vuotiaana.
 
Me alotettiin yritys tammikuussa 2025. Tiedettiin, että miehen testosteronikorvaushoidon takia todennäköisyys raskaudelle on pieni, mutta tuli silti vähän shokkina kun kesällä 2025 siemennesteanalyysissa selvisi, että siittiöitä on pyöreä 0. Mies sai hcg lääkityksen teston rinnalle, ja marraskuussa todettiin siittiöiden olevan kondiksessa. Siitä meni 5 kiertoa ja nyt tärppäsi. 💕
 
Vielä vuonna -23 ennen esikoisen syntymää olin itse sitä mieltä, että toista kertaa en tähän lähde. Raskaus oli haastava ja suuret todennäköisyydet on sille, että tämä menisi samoja raiteita.

Haaveet toisesta lapsesta on kuitenkin pysyneet läsnä, ja sovittiin viime kesänä, että annetaan sille mahdollisuus meidän häiden jälkeen. Mentiin naimisiin kolme viikkoa sitten, ja noh, eihän tässä aikailtu 😂 Oon ihan äimän käkenä, miten tää tapahtui heti. Molemmat meistä oletti että menisi ainakin muutama kuukausi
 
Muahan vaivaa ihan loputon vauvakuume kerrasta toiseen. Puhuttiin jo aiemmin puolison kanssa että keväällä aloitetaan kolmosen yrittäminen, ja jotenkin sain houkuteltua miehen jo hieman aiemmin mukaan muistaakseni sanoilla "näissä kahdessa ensimmäisessäkin meni aikaa". Mies sitten heltyi itsekin kun kuumeili, ja sanoikin vitsillä että nyt sitten ensimmäisestä kierrosta plussataan. Menipä sanomaan, koska 3/26 aloitettiin ja 3/26 plussattiin. 😳❤️ Itse olen nyt kesään asti töissä kun puoliso pitää vanhempainvapaita, lähinnä pohdin pysyyköhän masu piilossa tämän oman työrupeaman ajan ja eihän pahoinvointi taas nosta päätään. En haluaisi vielä tiedottaa oikeasti kenellekkään meidän tilanteesta, vaikka tosi moni on jo kysellyt kolmannen perään.
 
Meillä on kaksi koululaista ja mietin kolmatta jo kun kuopus oli parin vuoden ikäinen. Mies tyrmäsi ajatuksen välittömästi. Meidän vauvoilla on ollut suuria haasteita nukkumisen kanssa. Vai sanoisinko, että nukkumattomuuden kanssa. Järki meinasi lähteä vauvavuosien aikana. Osittain se lähtikin, kun sairastuin syvään uupumukseen. Ollaan yrittäjäperhe, ja töiden tekeminen ilman unia ei ole hyvä juttu... Toipumisessa kesti vuosia. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut energiat takaisin ja vauvakuume teki todellakin tulonsa. Mieskin lopulta lämpeni asialle. Annettiin vauvalle lupa tammikuun lopussa ja toisesta kierrosta törppäsi, vaikken enää nuorimmasta päästä olekaan 🤭 Henkinen ikä ei pysy ruumiin iän mukana yhtään 🤪
 
Olin pitkään (n.20v.) parisuhteessa ja oltiin jo exän kanssa päätetty, että ei lapsia edes yritetä. Nyt uuden pari vuotta kestäneen parisuhteen aikana tuli kuitenkin ajatus, että jospa sittenkin? Hormonitkin alkoi ilmeisesti hyrräämään ihan uudella tavalla, koska olen nähnyt tämän parin vuoden aikana vauvoja mielestäni joka paikassa. 😅 Olen käyttänyt hormonaalista ehkäisyä n. 21 vuotta putkeen, mutta jouluna lopetin minipillerit, kun päätettiin miehen kanssa, että vauva saa tulla jos on tullakseen, vaikka todennäköisyys sille tällä iällä on pieni ( taisin mainita miehellekin, että vain n.5% mahdollisuus/kierto). 🤭 Mies oli vähän sitä mieltä, että aletaan jo olla liian vanhoja moiseen. Kolmannesta kierrosta kuitenkin jo tärppäsi! Seurailin kyllä ovulaatiota jne. Mutta juuri tässä kierrossa veikkasin sen väärin ja olin aivan varma, että tämä oli hutikierto, mutta ei onneksi ollutkaan. 😊
 
Muokattu viimeksi:
Me aloitettiin yritys kesällä 2022 ja syksyllä 2023 tutkimuksiin. Siellä tuli muuten puhtaat paperit, paitsi laihdutus käsky, että saadaan lähete hoitoihin. 2 vuotta siihen meni, että sain 20kg pois. Jouluna 2024 sain endometrioosidiagnoosin. Syksyllä 2025 vihdoin lähete hoitoihin, joissa hoidoksi valikoitui suoraan IVF ja nyt 2. PAS jälkeen olen raskaana. Tai ainakin testi oli viikko sitten positiivinen 😅 Ajatus tuntuu oudolle niin pitkän yrityksen jälkeen ja en jotenki usko olevani raskaana, vaikka oireitakin on jonkilaisia😅
 
Takaisin
Top