Kuinka usein teillä käy yövieraita?

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Kuinka usein teillä käy yövieraita ja keitä teille tulee yövieraiksi?

Meillä käy tosi harvoin yövieraita, sillä meille ei kauhean hyvin edes mahdu yöksi ja toisekseen oon huono kutsumaan meille porukkaa yökylään. Tää tuli mieleen siitä, kun oltiin isoveljeni luona yötä, että miten hän on aina tarjonnut yöpaikkaa heiltä, kun taas itse oon tosi nihkeä tarjoamaan yöpaikkaa meidän kodista yhtään kenellekkään. Toivon mukaan tää mun asenne yökyläilyä kohtaan muuttuu, sitten kun ja jos me saadaan joskus hankittua meille isompi koti, johon oikeesti mahtuisi yövieraita. :grin
 
Koska olen aikoinaan muuttanut pois kotikonnuilta, niin osa ystävistä asuu parinsadan kilometrin päässä ja kyläily vaatii usein yöksi jäämisen.

Minusta on aina ollut ihanaa jos joku ystävä on jäänyt yöksi, kun silloin saa höpötellä rauhassa yöhön asti ja syödä yhdessä aamupalaa. Tykkään myös itse käydä yökylässä.

Erään kaveripariskunnan kanssa harrastetaan lautapeli-iltoja vuorotellen toistemme luona ja aina jäädään yöksi. Ensi kuussa olisi seuraavan kyläilyn vuoro. :)
 
Muutaman kerran vuodessa on käynyt. Appivanhemmat käyvät useimmiten kahdesti vuodessa ja viipyvät useamman päivän, satunnaisesti miehen sukulaisia ja kavereita on yöpynyt myös. Omat sukulaiset ja kaverit asuvat lähellä ja lähtevät yöksi kotiin. Meillä on vieraille hyvin tilaa, jos ei ole kyseessä iso perhe.
 
Välillä useammin, mutta ainakin useita kertoja vuodessa. Lapsen kaveri on aika usein ja nyt lapsella oli yökyläsynttärit. Mun vanhemmat, välimatka on pitkä. Ja syksyllä kaveri tulee lapsineen muutamaksi päiväksi toivon mukaan. Asuvat USA:ssa, mutta sukuloivat Suomessa välillä.
 
Anoppi ja miehen veli yöpyvät aina kun tulevat. Molemmat asuvat kaukana. Meillä on nykyään vieras/työhuone niin on helppo majoittaa. Ennen ei ollut ja kyllä silloinkin sujui olkkarin sohvalla nukkuminen. Tykkään kun on yövieraita:)
 
Äitini on yleensä yötä silloin kun tulee käymään, koska asuu sen verran kaukana, ettei päiväseltään ole niin mukava reissata. Ennen vauvan syntymää myös muutama kaverini on yöpynyt meillä. Tilaa ei pahemmin ole, mutta hyvin on mahduttu saman katon alle ja ilmeisesti hyvät unet on sohvalle pedatussa sängyssäkin saanut. Sitten kun lapsi kasvaa, ovat hänen kaverinsa tervetulleita yökyläilemään. Muistan omasta lapsuudesta, kuinka jännää oli olla jossain yötä ja kuinka kiva oli, kun meille sai tulla yökylään. :)
 
Jos anoppi tai appi käy he ovat yötä, kun asuvat niin kaukana. Kumpikaan ei ole kyllä pitkään aikaan käynyt. Anoppi kyllä tuossa jutteli että voisi tulla, joskin ehkä ei tulekaan kun ei lämmetty ajatukselle hankkia parempi vuodesohva ihan vain jotta hänen on parempi nukkua. Yksi kauempana asuva ystävä on myös käynyt yökylässä. Muuten ei liiemmin yökyläilijöitä ole ollut. Lapsikin on sen verran pieni vielä ettei ole ollut ystäviä yökylässä.
 
Eipä oo käynyt yövieraita juurikaan. Miehen hyvä ystävä tuli yksi kerta baarista meille puoliväkisin, no, oli onneksi "nätisti" pöhnässä eikä ollut juonut riehuviinaa niin sai jäädä nukkumaan yönsä. Myös miehen veli avovaimonsa kanssa ollut joskus yötä. Meillä on kyllä semmoinen ilmapatja vieraita varten, menee tosi pieneen tilaan, mutta kun sen täyttää niin se on ihan kauheankokoinen mööpeli :woot:
 
Takaisin
Top