Koetteko ainakin yleensä onnistumisen tunteita vanhempana? Miten usein niitä onnistumisen hetkiä teillä tulee?
Mä oon joutunut muuttaa ajattelutapaani. Ei tarvitse aina olla yliluonnollinen supermutsi. Lapset tulee yllättävän pienistä asioista onnellisiksi. Olen ehtinyt tuntea huonoutta vaikka mistä näinä kuutena vuotena, jona meillä on ollut lapsia. Nykyään onnistumisen tunteita on joka ikinen päivä!
Mä olen tuntenut enemmän onnistumisen kokemuksia kuin epäonnistumisia 15vuoden aikana ku oon ollut äiti. Varmaan ihan sormilla laskettaessa ne "paska äiti" - fiilikset, mitä itsellä on ollut ja ne ollut tosiaan ihan yksittäisiä tapauksia esim. omien hermojen menettämisen jälkeen (pääasia, että asia käsitellään ja pyydetään anteeksi) tai oon unohtanut jotain tärkeää (todella inhimillistä). Se riittää, että lapset on onnellisia ja ne on hengissä, turvassa, puhtaina, syötetty, juotettu ja vietetty aikaa yhdessä päivän päätteeksi, niin voin tuntea olevani onnistunut.
Kyllähän arjessa on sekä onnistumisen kokemuksia että niitä "paska äiti" tuntemuksia. Edellisiä erityisesti silloin kun menee omat hermot, vaikka ne pyritään juttelemaan jälkikäteen läpi ja pyydän anteeksi. Loppujen lopuksi vanhemmuus on onnistunutta kun arki sujuu eteenpäin ja lasten on pääasiassa hyvä olla. (Huom. Aina se ei ole epäonnistumista, jos lapsella onkin paha olla. Elämässä tapahtuu asioita.)
Joka kerta, kun lapsi arvostaa itseään, tunnen onnistumista vanhempana. Epäonnistumisen tunteita tulee totta kai juurikin vaikka hermojen menettämisestä tai omista kiireistä, mutta yritän muistuttaa itseäni siitä, että minäkin olen vain ihminen.
Aika lyhyt polku minulla vielä äitinä niin ei ihan oikeaa perspektiiviä. Taaperoa kehutaan tosi usein, ja itsekkin lasten ympäröimänä kasvaneena huomaan hänellä tosi paljon hyviä juttuja. Eri asia sitten mikä on kasvatusta ja mikä luonnetta. Otan kuitenkin natsat omaan käsivarteen kun asia liittyy sellaisiin juttuihin mihin olen vanhempana panostanut. Negatiivista käytöstä tykkään taas selitellä enemmän tempperamenttisellä luonteella, iällä tms
Huono äiti -fiilistä tulee siitä etten itse mene tarpeeksi ajoissa nukkumaan tai kun kotiäitiys ei aina tunnu omalta jutulta ja kaipasin työelämään. Tälläsen jälkeen menee suorittamiseksi eikä se ole mukavaa.
Nyt ei oo ollu huono äiti-fiiliksiä vähään aikaan. Enemmän tuo bonusäitiys on ollut haastavaa, mutta parempaan päin menossa. Hermot ei mee ihan joka kerta kun miehen toiset lapset on meillä. Mutta oman lapsen uhmaikää odotellessa!
Joka päivä epäonnistun ja onnistun vuorotellen. Oon joutunut opetella elämään sen kanssa että parhaansa tekeminen riittää ja aina ei voi olla täydellinen. Mulla oli vahva mielikuva millainen äiti haluan olla, kunnes tajusin että se mielikuva en voi olla minä koska me ollaan eri henkilöitä ja persoonia. Kesti kolme vuotta tajuta se.
Sama kuin @Pingviiniemo :lla että sekä onnistumisen että epäonnistumisten kokemuksia tulee päivittäin, tai ainakin melkein.
Yritän suunnata ajatuksia siihen että olen onnistunut äitinä jokaisena päivänä jonka jälkeen lapsi on hengissä ja voi hyvin. Vasta 8 viikkoa äitiyttä (jossa vauva on kohdun ulkopuolella) takana, mutta onnistumisen tunteita tulee säännöllisimmin siitä kun onnistun rauhoittelemaan itkevän lapsen, kun saadaan yhdessä taiottua vatsassa kipristellyt pieru tai röyhtäys ulos, tai lapsi tuntee olonsa niin turvalliseksi että nukahtaa.
Meidän vauvalla käy usein nukahtaessa hymy kasvoilla ja kumppani on ihanasti sanonut että ehkä se tarkoittaa vauvan olevan onnellinen , vaikka varmaan nämä vilkeunessa tapahtuvat ilmeiden nopeat vaihtelut enimmäkseen refleksejä ovatkin.
@Yrttiteetä tekisi mieli
Mulle oli vaikeaa tuo alkuaika, kun vauva ei vielä hymyillyt ja en tiennyt että mistä se tykkää. Hymyt onkin ollu ihan parhautta. Ensimmäinen rakkaushymy minua kohtaan tuli hänelle pääsiäiskirkossa ja täti sai sen ikuistuttua valokuvaankin.
Epäonnistumisen tunteita tulee totta kai juurikin vaikka hermojen menettämisestä tai omista kiireistä, mutta yritän muistuttaa itseäni siitä, että minäkin olen vain ihminen. 
Mutta oman lapsen uhmaikää odotellessa! 
, vaikka varmaan nämä vilkeunessa tapahtuvat ilmeiden nopeat vaihtelut enimmäkseen refleksejä ovatkin.