Kuinka pitkä matka synnärille ?!?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Persikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Persikka

Satasella mukana keskusteluissa
Meiltä synnärille on matkaa 100km. Edellinen (ensimmäinen) syntyi rv37 ja tuli ihan puskista lähtö. Onneksi oli varhainen aamu viikonloppuna ja kesäaika niin oli tiet sulana eikä ruuhkaa ollut. Saatiin päästellä sitä mukaan kun tarve vaati. Perillä oli paikat auki jo 4cm ja muutama tunti kaiken kaikkiaan synnytyksen kanssa meni. Nyt oon hieman alkanu panikoimaan, että kuinkahan tän seuraavan kanssa kerkiää perille saakka jos alkaa samanlailla yllättäen. Supistuksia alkoi viimeksi tuntumaan vasta puolessa matkassa. Kun oon asiasta puhunut niin kätilät ja neuvolantädit ym on vaan sanoneet, että lähdet tällä kertaa sitte vaan ihan HETI. Heh heh, helpommin sanottu kun tehty. Viimeksi mies oli kotona kun oli tosiaan viikonloppu ja elettiin vielä ihan vain kaksin koirien kanssa. Nyt meillä on täällä 2v esikoinenkin, jolle tarvii hoitajan.. Jos sattuu, että on arkipäivä niin mies on töissä lähdön aikaan. Hänellä kestää kotiin 15-20min. Jos lähimmät hoitajat on töissä silloin, kestää seuraavilla tulla meille 30min. :eek:

Monella muulla on varmaan paljon pidempikin matka kuin meillä mutta tuntuu silti kurjalta, että joutuu stressaamaan tälläsestäkin asiasta, ihan kun tässä kaikessa ei olis muutakin mietittävää.
 
Meillä abaut 60km, mut 45min-tunti menee matkaan.

Alkoko sulla Persikka vesien menolla? jos supparit alko vasta matkalla, vai miten alko? :)

Hätäistä oli meilläkin, perille ku päästiin olin 8cm auki, ja parin tunnin päästä syntyi poika. Ja tosiaan, väittävät et toinen tulis nopeemmin, pitää varmaan lähtee heti ku alkaa tuntuun vähänkään säännöllisesti jotain... Viimeksi odottelin kotona n 6 tuntia suppareiden kanssa ennen lähtöä.

Mun mielestä se on ihan normaalia, ja suotavaakin miettiä tälläistä. Ja todella, jos on jo lapsia niin mitäs niille tehdään. Meillä onneks taitaa olla isovanhempia lomalla molemmin puolin laskettua, ja ovat lähistöllä (alle puolen tunnin päässä). Mutta mies onkin sitten kauempana töissä, itseasiassa se olis jo meijän synnärin lähellä. Mutta mitäs sit jos pitäiskin lähtee sen töiden aikana, ketäs mut kuskaa? Kait joku isovanhemmista, ja mies tulee siellä vastaan...
 
mun yhdellä mammatutulla on semmonen 300km ja hänellä synnytykset on kaikki ollu tosi nopeita, aiemmin sil on ollut synnäri paljon lähempänä ja nippa nappa ehditty perille ponnistamaan. Tuolla missä hän nyt asuu on semmonen systeemi et kun synnytys käynnistyy niin soitetaan lanssi ja sen lanssin kyytiin hyppää myös kätilö, ihan siltä varalta että ei ehditä perille ja kätilö hoitaa ja huolehtii äidistä koko sen matkan, kuski keksittyy painamaan perille toivottavasti ajoissa. Siellä heillä päin on joku systeemi et aina on joku kätilö päivystämässä lähtöä varten.
 
tuohan onkin toimiva systeemi et kätilö tulee mukaan! Parempi sekin kuin että yksin ponnistelisi. Meil ei ole kuin about 20km, onneksi.
 
Juu tuo varmaan ees jonkinmoista turvaa :) meillä ei kans oo mikään pitkä matka, mutta jos sattuu ruuhka-aika niin sit voi vähän pykiä kun pitää vetää ruuhkien läpi, oon ite menossa naistenklinikalle synnyttää.
 
Toi oliski kiva jos täällä päinkin olis niin, et ambulanssin kyytis tulis kätilökin jos on synnyttämään menossa!
Täällä saa välillä toki sitä ambulanssiakin odotella ikuisuuden kun niitä on niin vähän monen kunnan alueella.
En kuitenkaan kovin mielelläni ambulanssissa synnyttäis..varsinkaan kun täällä niitä kätilöjä ei ole. Välillä jo mietin, et vuokraan kämpän pariks viikoks ennen laskettua synnärin läheltä ja asustellaan se aika siellä.. mutta eipä sekään auta. Mies olis kuitenkin tää 100km pääs töis ja mulla olis neiti siellä mukana ilman hoitajaa.

Mulla alkoi viimeksi niin, että heräsin aamulla aikasin siihen, että selkään otti niin lujaa ettei pystynyt enää nukkua tai edes makoilla. Nousin ylös ja kävelin keittiöön. Meinasin mitata verenpaineen kun muistelin, et synnytyksen alkaessa voi olla korkeempi verenpaine tai jotain mutta kun otin mittarin käteen niin lorhti lapsivettä. Ihan lammikko siitä lattialle asti tuli mutta tuli sitä vielä sairaalassakin. Matkalla ei tullu ollenkaan. Soitin synnärille kun vesiä olit tullu ja selkää särki niin lujaa. Sanoivat, et ei ton selkäsäryn takia tarvis tulla mutta kun vesiäkin meni kannattaa mennä. Suihkussa vielä kävin nopeesti ja sit lähettiin. Mulla eniten särki vaan selkä. En edes oo varma oliko matkalla supistuksia vai oliko vaan niin järkky yrittää istua kun paikat oli jo auki.. Laitoksellakin jouduttiin vähä monitorista haeskella niitä supistuksen ajankohtia kun en meinannu niitä selkäsäryn läpi tuntea.
 
Mulla itelläni oli edellisen yön ollu säännöllisiä supistuksia vartin välein, mutta ne ei ollu ollenkaan kipeitä, iltapäivällä ne muuttui kipeeks ja väli lyheni samalla huomattavasti ja soitin miehelle töihin et tänään ehkä mennään, no joskus viiden kuuden aikaan soitin et nyt tule himaan ja kovaa nyt on pakko lähteä ei pysty enää olemaan hetkeäkään kotona kun sattuu, seiskan maissa illalla oltiin sairaalassa ja supistusten väli oli muutaman minuutin. Vedet meni vasta salissa puol kahdentoista aikaan yöllä. Mulla siis käynnisty supistuksilla, mä en eka osannu ajatella et ne olis kunnollisia ja et sais aikaan lähdön kun oli varhasilta viikoilta supistellu ja välillä todella kipeesti. Limatulppa alkoi irtoomaan 1,5 viikkoa ennen kuin käynnistyi kunnolla ja toi käynnistyminen tapahtu 37+6. Mulla on kovasti semmonen olo et tää toinenkaan ei pysy sisällä laskettuuaikaan saakka vaan tulee aikasemmin, tästä on supistukset alkanu aikasemmin kuin ekasta ja mua vihloo tonne kohdunsuulle jatkuvasti.
 
mä oon huomannut kans paljon enemmän harjotussuppareita kun ekasta, ja häpyluu on niin kipeenä että!! Ihan kauheeta...tossa kun oltiin autolla liikenteessä ni ukko jo huolestu kun vähänväliä puuskuttelin kun supisti niin paljon. En muista et ekasta ois edes ollut harkkareita tai ei ne ainakaan näin epämukavia ollu :O
 
Meillä synnärille 40km täysin ruuhkatonta tietä. N. Puolituntia menee ajaa.. Esikoisen kohalla mulla alko ma-aamuna tippaseen lapsivettä, soittelin synnärille ja sanoivat et puoleenyöhön mennessä pitää tulla, tuu illalla jo. Äiti vei mut kuuen maissa, mies hälytettiin 2 aikaan yöllä ja poika synty ennen kuutta. Supistukset alko 11 aikaan illalla.. Nyt jännittää vähän osaako lähtee oikeeseen aikaan ku esikoisesta olin valmiina.
 
Meillä on 80km synnytyssairaalaan, lähempänäki olis sairaala mutten kuulemma sielä synnytä. Sinne ei ois ollu meiltä ku 20km. Mutta ilmeisesti sielä ei oo samanlaisia kivunlievitys mahollisuuksia mun kokoselle.
Jännittää, että osaanko lähteä oikiaan aikaan ja että soitanko ambulanssin vai ajetaanko ite. Täytyy sanua, että stressaa kyllä jo nyt tuo koko synnytys tuon matkan takia. :sad001
 
Reilu 50 km on tästäkin sairaalaan. En oikeastaan ole osannut matkaa stressata, reilu puoli tuntia menee ajella näin kesänopeuksilla. Riippuu tietenkin vuorokaudenajasta et onko työmatkalaiset liikenteessä, sitä meinaa kasin ja neljän pintaan riittää todella paljon.
 
Tästä jo vähän kirjoittelinkin huhtikuun hulinoihin. Täällä matkaa 65 km, reilu kolmen vartin ajo riippuen kellonajasta. Olin kuvitellut tilanteen ihan helppona, että mennään sit kun tuntuu siltä, kunnes muistin että mieshän ei suinkaan ole lomalla kesällä niinkun itse, vaan normaalisti vuorotyössä 24 h vuoroissa. Huonolla säkällä hän ei pääse lähtemään töistä hälyytettäessä (ei olis kuin vartin matka kotiin) vaan on jossain tien päällä ja toisella paikkakunnalla. Meillä ei ole lähellä muita sukulaisia kuin miehen isä, joka hänkin asuu n. 25-30 km päässä, että ei ihan salamana meille ehdi. He tosin asuvat matkan varrella synnärille, mutta en tiedä olenko synnytyksen käynnistyessä ajokunnossa tuota matkaa ajaakseni. Ei varmaan ole muita vaihtoehtoja, kuin pyytää häntä päivystämään kesä-heinäkuussa miehen työvuorojen ajan. Taksilla mua ei kyllä huvittais lähteä.
 
Oiskohan vajaa 10 km ja autolla noin 10 -15 minuuttia riippuen ajankohdasta. Ei paha siis. :)
 
Meillä tuohon Taysille reilu 5 km, eli ei hirveästi tarvitse varata aikaa. Ja hoitajat tulevat / lapsi viedään mummolaan alle 10 km päähän. Ajamaan en kyllä itse pystyisi, jos viime kertaa miettii... Mutta tosiaan mieskin töissä tuossa alle 10 km päässä ja perus toimistoduunia, eli pääsee nopeasti paikalle, vaikka työpäivän aikana tulisi lähtö. Anoppi myös jo eläkkeellä, eli hoitajakin saadaan heti. Onneksi ei tarvitse tätä asiaa enempää miettiä! Mä olisin kyllä ihan kauhuissani tuollaisesta pidemmästä sairaalamatkasta.
 
Meiltä on n. 15-20min matka sairaalaan, toki jos ruuhka-aika sattuu kohdalle niin kestää paaaaljon pidempään.. En halua edes ajatella kuinka pitkään jos ihan pahimpaan ryysikseen osuu, HUI! Meillä eniten päänvaivaa aiheuttaa esikoisen hoito synnytyksen aikana kun ei ole kuin yksi hoitaja jonka tiedän selviytyvän ihan mistä vaan tuon kanssa ja hänkin asuu n. 30min automatkan päässä, ei omista ajokorttia, tekee vuorotyötä yms.. Anoppi pärjää lyhyen hetken, mut en mielelläni hälle jätä kun ei voi niin rauhallisin mielin sitten olla ja mieskin joutuu juokseen kotiin avuksi heti synnytyksen jälkeen..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mä oon nyt päättänyt niin, että jos äkkilähtö tulee eikä saatavana ole ketään sellaista hoitajaa, jonka hoiviin vois esikoisen jättää, niin ettei sitä tarvis murehtia, niin soitan itselleni ambulanssin ja mies tulee perästä kun joku (hyvä) hoitaja on saatu paikalle :) Meillä kun on tulossa toinen lapsi niin mielummin keskityn 100% synnytykseen ja tähän tulevaan pienokaiseen enkä murehdi vain sitä kuinka esikoinen pärjää ja "synnytä siinä sivussa"..
 
Samoilla linjoilla persikan kanssa- itse ambulanssiin vaan jos ei hoitajaa saa paikalle riittävän nopeasti (toki sillä lanssillakin tänne 25km matka..). mutta tiedän että useat ystävätkin rientää tarvittaessa hetkelliseen apuun(lapsille, tai kyyditsijäksi) jos nikseen on..mummulat 500m ja 15km päässä, että eiköhän joku satu olemaan maisemissa. ja kiireeseen en usko tälläkään kertaa- ei oo mitään ennakoivaa tälläkään kertaa, ei supista kiristä tai pistele mistään, varmaan toista vuorokautta sitten avaudutaan taas..ja vaikka kävellen sinne sairaalaan kerkeää(25km):rolleyes:
 
Meillä menee matkaan n. 10 minuuttia. Toki jos joudutaan viemään pojat mummolaan hoitoon, niin matka-aika pitenee puolisen tuntia, joka ei kyllä kauheesti houkuttelis tällästä nopeeta synnyttäjää... Äitini juuri kertoi, että hän on synnyttänyt minut (esikoinen) kahdessa ja puolessa tunnissa, toisen pikkuveljeni kolmessa ja puolessa, ja sitten tuo kolmas meistä onkin tullut sen 45minuuttia... Kauheen kiva jos tuota samaa kaavaa noudatan (mun synnytykset siis molemmat 3,5h...). Meillä oli onneksi isäni kanssa puhetta, että jos vaan mahdollista, niin hän tulee tänne meille poikien kanssa kun lähtö tulee, eli tietäisi vain 15 minuutti lisää aikaa. Ja ei mun tarvis istua autossa kipeenä. Saas nähä, vähän alkaa jo koko synnytys jännittämään :S :D Sairaslomallekin mut passitettiin eilen, kun niin paljon tulee supistuksia jotka on lyhentäneet ja pehmentäneet kohdunkaulaa.
 
En mäkään usko edes muistavani esikoista kesken synnytyksen, pääasia nyt ettei yksin kotona ole :D Mut jos synnytys kestää kauan niin haluisin miehen voivan olla siellä mun kanssa, ekassa synnytyksessä sen tuki oli niin tärkeä et uskon kaipaavani sitä nytkin.. Toki mekin jo suunniteltu niin, et mä meen taksilla edeltä ja mies tulee perässä kun tulee, vaikkei se kumpaakaan kauheasti ajatuksena innosta.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mä menin esikoista synnyttämään bussilla, kun menee niin näppärästi suoraan eteen =) Toki silloin ei ollut yhtään supistuksia, vaan pelkät vedet menneet. Se vaan, kun ei tosiaan yhtään tiedä, että koska ne supistukset oikeasti sit on the real deal ja jos liian pitkään ihmettelee, niin voikin tulla kiirus sit sen hoitajan ja kyydin kanssa.
 
Takaisin
Top