Koulun päättäjäiset

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Onko tiedossa ylioppilas- tai valmistujaisjuhlia? Kuinka monella on koululainen (tai eskarilainen) päättämässä lukuvuotta?

Täällä hämmästelen, kun meillä on kohta jo kolmosluokkalainen. Kevätjuhlaan ei me vanhemmat päästä. Salin pienuuden takia vain kuutosluokkalaisten vanhemmat pääsee kevätjuhlaan. Todistusten jakoa päästään kuitenkin katsomaan ja ainakin viime vuonna luokka lauloi meille vanhemmille siellä. 🥲
 
Meillä ei ole tiedossa mitään juhlia tänä vuonna. Otettiin varaslähtö kesälomaan ja lähdettiin ulkomaille, jätetään siis päättäjäiset välistä tänä vuonna muutenkin. 😃 Yläkoulussa ei ole joka tapauksessa mitään meille vanhemmille ja alakoulun kevätjuhlassa ei ole esiintymisvuoroa omalla lapsella ja salin pienuuden vuoksi sallittu vain niiden vanhemmille, jotka esiintyy (eli esi-, 2.-, 4.- ja 6.-luokat). Meillä on ens vuonna ysiluokkalainen ja kutosluokkalainen, sitten molemmilla pitäisi olla päättäjäiset, johon myös vanhemmat pääsee. 😊
 
Tänä vuonna on luvassa yhdet ylioppilasjuhlat lähisuvussa. Onkin hauskaa päästä juhlimaan porukalla pitkästä aikaa, edellisistä ylppäreistä on jo muutama vuosi.
Lisäksi oma esikoinen päätti nyt eskarinsa, juhlat järjestettiin ulkotiloissa ja jaettiin oikein todistukset ja kukkaset :)
 
Meidän esikoisen päättäjäisiin ei tilapulan takia pääse oppilaiden lisäksi vain lakitettavien vanhemmat.

2 luokan päättävän esikoisen todistusten jakoon saa tulla, koska se toteutetaan juhlan jälkeen lapsen omassa luokassa. Saa nähdä mennäänkö.
 
Takaisin
Top