Koska kerroitte töissä raskaudesta?

Minä kerroin pomolle ensimmäisen ultran jälkeen, muulle porukalle vasta rakenneultran jälkeen.
Minäkin olen hyvin naisvaltaisessa työpaikassa, niin osa oli jo arvannutkin mistä oli kyse.

Ensimmäisen kohdalla en muista milloin kerroin, koska silloinen pomoni ei tykännyt lapsista ollenkaan.
 
Esimiehelle nt-ultran jälkeen. Joillekin työkavereille aikaisemmin, kun on tarvinnut selitellä pahaa oloa. Niille, jotka tiesi hoidoistakin, kerroin aika pian plussan jälkeen. Yhteensä ehkä viisi tai kuusi vasta tietää.
 
Minun oli kerrottava jo rv 6 koska silloin alkoi todella pahat pahoinvoinnit jouduin jäämään pois töistä pitkälle sairaslomalle. Jos itse olisin saanut päättää kertoisin vasta myöhemmin. Toisaalta oma vatsani alkoi näkymään melko selvästi jo hyvin varhaisessa vaiheessa joten tuskin olisin pystynyt asiaa peittelemään, vaikka töissä olisin kokoajan pysty nytkin käymään.
 
Takaisin
Top