Koronasta toipuminen

Lilyofthevale

Sukkela juttelija
Joulumammat 2018
Miten muilla korona sairastaneilla on toipuminen sujunut, menikö nopeasti ohi vai kestikö oireet pitkään?

Me koko perhe, 5 ihmistä, sairastuttiin koronaan kuukausi sitten. Se varsinainen sairastamisvaihe meni itsellä ja lapsilla muutamassa päivässä. Väsymystä ja päänsärkyä on edelleen, mutta hiukan vaihdellen. Tosin meillä tuli norovirus kaikille koronasta toivuttua ja sekin varmasti aiheutti väsymystä. Kahdella nuorimmaisella, joilla ei ole ollenkaan korona rokotusta, on edelleen nuhaa ja yskää. Lisäksi keskimmäisellä lapsella nousi kuume toiseen kertaan, kun oli ollut jo useamman päivän kuumeettomana.
 
Minulla tulee joka flunssasta ( jo kauan ennen koronaa) pitkään jatkuva yskä, ja taisi tulla tästä ehkä-sairastetusta koronastakin.
 
Ilmeisesti meillä kävi korona kylässä. Kellään muulla kuin mulla ei lukuisissa kotitesteissä näkynyt mitään. Toinen lapsi oksensi yhtenä päivänä, toisella oli yhtenä päivänä kuume. Sitten vähän nuha kaikilla. Mulla oli kurkkukipua, sitten ei viikkoon mitään, sitten hirveä räkätauti, mutta ei kuumetta missään vaiheessa. Pari viikkoa mennyt että aina joku kipeä.
 
Meillä oli joku vatsatauti juuri ennen koronaa. Tehtiin kotitestejä negaa näytti kaikilla. Vajaa viikko terveenä ja kaikki 6 sairastuttiin samaan aikaan koronaan. Pienimmällä oli 1 päivän vähän kuumetta ja sen jälkeen oli pari päivää nuhainen. Muulla perheellä vain nuhaa. Mies koki itsensä kunnolla sairaaksi, mutta ei tullut kyllä mitään kovin vakavia oireita, oli kunnolla räkäinen, yski ja henkeä kuulemma ahdisti. Reilussa viikossa oltiin kaikki terveitä. 1v sai viikko koronan jälkeen 4 päiväksi korkean kuumeen ja kuumeen loputtua tuli pariksi päiväksi koko kroppaan nokkosihottumaa. Nyt vaikuttaisi olevan täysin terve. Eli jos tuo oli joku koronaan liittyvä jälkitauti niin vajaa 3 viikkoa meni koko taudin paranemiseen.
Itsellä 3 rokotusta, miehellä, 8v ja 5v lapsilla 2.
 
Meilläkin kiersi korona 5/5 muutama viikko taaksepäin.

-Esikoisesta 12v alkoi maanantaina, kuume 2pv, yskä, päänsärky, kotitesti pos. ma iltapäivällä

-minä keskiviikkona, olen viimeisilläni raskaana, lämpöily/kuume yhden päivän, jäätävän lamaannuttava päänsärky/lihassärky ja keuhkot vähän tukossa. Virallinen labratesti pos. n. 1vrk sairastumisesta. 2 rokotusta vuoden takaa.
Jälkitautina jäi parin viikon haju-ja makupuutokset, jotka edelleen hetkittäin vaivaa.

-keskimmäinen lapsi 4v perjantaina, korkeaa kuumetta, päänsärkyä, voimattomuutta, syömättömyys, hengitysvaikeuksia n. viikon. Pariin otteeseen jouduttiin olemaan yhteydessä tk:hon, jotta sai lääkkeet ja alkuviikosta pääsi tarkastettavaksi. Kuumeilu loppui lopulta seuraavana perjantaina ja palautui hyvin sairastelusta.

-mies lauantaina, kuumeili 2vrk, ei muuta. 2 rokotusta kesältä

-kuopus sunnuntaina, kuumeili 1vrk, iholla valtavia kipeitä nokkosihottumia, ei muuta.
 
Mulla oli vain yhtenä päivänä kuumetta, nousi sinä päivänä lämpö kun olin tehnyt positiivisen koronatestin. Siitä on reilu viikko, nuha ollut koko ajan vaikka muut oireet ovat väistyneet. Nyt alkoi taas kurkun kutina ja yskä.
 
Kuumetta ei minulla ollut ollenkaan, mutta heikotti useita päiviä. Heikotus näkyi älykellostakin, leposyke nousi 60 -> 80, pystyssä istuen syke oli jo 100, ja pelkästä vessaan laahautumisesta syke nousi 140 lyöntiin minuutissa. Kovaa kurkkukipua on kestänyt 2 viikkoa ja yöt menevät yskiessä ja niistäessä. Vielä ei loppua näy, ja saikulla on oltu 2 viikkoa.

Lapsilla oli korkea kuume joitakin päiviä, heilläkin yskä ja räkätauti jatkuu edelleen.

Tämä oli ainoa kerta kun liikuin ilman maskia julkisella paikalla kahteen vuoteen, tästä opin nyt, että jatkossa maski pysyy naamalla kodin ulkopuolella aina. Ei mitään syytä ottaa tällaista tautia toista kertaa.
 
Kuumetta ei minulla ollut ollenkaan, mutta heikotti useita päiviä. Heikotus näkyi älykellostakin, leposyke nousi 60 -> 80, pystyssä istuen syke oli jo 100, ja pelkästä vessaan laahautumisesta syke nousi 140 lyöntiin minuutissa. Kovaa kurkkukipua on kestänyt 2 viikkoa ja yöt menevät yskiessä ja niistäessä. Vielä ei loppua näy, ja saikulla on oltu 2 viikkoa.

Lapsilla oli korkea kuume joitakin päiviä, heilläkin yskä ja räkätauti jatkuu edelleen.

Tämä oli ainoa kerta kun liikuin ilman maskia julkisella paikalla kahteen vuoteen, tästä opin nyt, että jatkossa maski pysyy naamalla kodin ulkopuolella aina. Ei mitään syytä ottaa tällaista tautia toista kertaa.
Kuulostaa samantyyppiseltä kuin mulla viimeksi. Kova kurkkukipu kun oli kestänyt viikon, menin useamman kerran lääkäriin. Lopulta infektiolääkäri laittoi labraan nieluviljelyyn kun mun äänihuulet kramppaili tiuhaan yöaikaan ja salpautui, oli kurkunkannen tulehdus. Löytyikin sitten haemophilus influenzae bakteeri joka ei olisi mennyt pois ilman antibioottihoitoa. Kurkkukipu kesti vielä pitkän antibioottikuurin jälkeenkin 3 vrk, eli yhteensä noin 3 viikkoa. Luojan kiitos sain antibiootit sillä leposyke oli istuessa jo 120. Älä odota turhan pitkään lääkärikäyntiä. Pikaista paranemista!
 
Meillä koko perhe on sairastanut koronan muutamaan otteeseen tosi lievänä. Itse sairastuin eka kerran tammikuussa ja eka oire oli kuume (mulla nousee kuume tosi harvoin). Kävin pikakelauksena kaikki oireet läpi eli yhden päivän kuume, yhden päivän vatsa sekaisin, yhden päivän yskä, yhden päivän nuha ja yhden päivän maku- ja hajuaistin poissaolo eli noin viikon verran sairastin ja nopeasti myös toivuin. Toisen kerran sairastuin touko-kesäkuun vaihteessa ja silloin olin lähes oireeton eli oireina vain lievää kurkkukipua ja yskää. Toipuminen siitäkin nopeaa. Kummastakaan taudista en ollut edes sairauslomalla vaan pystyin tekeen töitä etänä.

Tuo korona on kyllä tosi viheliäinen tauti ku ei ikinä tiedä millaisena sen taudin saa ja kuinka kauan kestää toipua. Ja meillä esimerkiksi ekalla kerralla vain minä ja lapset sairastettiin ja mies ei sairastunut ollenkaan ja tokalla kerralla teini ei sairastunut ollenkaan, vaikka eleltiin ihan normaalisti saman katon alla.
 
Mulla oli pari kolme päivää lievää kurkkukipua ja sen jälkeen tulikin positiivinen koronatesti (ihan virallinen), nenä oli osin tukossa ja yhtenä päivänä olin jossain vaiheessa tosi väsynyt. Viikon kesti oireet suurin piirtein. Lähinnä oli sellainen olo, että olis tulossa kipeäksi, mut tauti ei koskaan alkanu. Välissä oli joku oireeton päiväkin. Koronarokotteita alla kaksi, joista viimeisimmän olin saanu vajaa 2kk aiemmin, olin myös viimeisillään raskaana. Miehellä nosti kuumeen yhdeksi päiväksi ja syvään hengittäminen tuntui keuhkoissa.
 
Takaisin
Top