Korona

mustikka123

Kommentoinnin ninja
Tammikuun äidit 2019
Helmikuiset 2021
Miten te suhtaudutte koronaan raskausaikana? Rajoitatteko liikkumisia enemmän vai ootteko tähänkin mennessä rajoittanut menemisiä? :)
 
Me ollaan vietetty vapaa-aika pääosin kotona tähän asti, käydään yksin tai kaksin miehen kanssa kaupassa. Me käydään molemmat normisti töissä ja lapset päiväkodissa.

Ainut vaan, et mä työskentelen etulinjassa päivittäistavarakaupassa, eli paljon on ihmiskontaktia päivässä, eipä kaikki todellakaan välitä hygieniasta tai turvaväleistä.
 
Ollaan aika pitkälti oltu kotosalla, kun pelkään etten itsekään tartuttaisi tietämättäni muita.

Nyt kesällä alkanut taas lasten treenit eli väkisinkin ollaan liikkeellä myös. Yritän olla stressaamatta liikaa.
 
Mekin ollaan oltu kotosalla vaan. Eilen käytiin ekaa kertaa maaliskuun alun jälkeen ihmisten ilmoilla (ruokakauppaa lukuunottamatta), kun käytiin subissa syömässä ja eläinpuistossa. :) Subissa ei ollut ketään muita meidän lisäksi ja eläinpuistossa saatiin tosi rauhassa kiertää, kun ihmisiä oli aika vähän ja tilat tottakai ulkona (pandalaa lukuunottamatta).
 
Mekin ollaan oltu hyvin pitkälti kotona. Eikä olla hirveästi ihmisiä nähty.
 
Tähän asti on nähty ihmisiä aika vähän, ja vältelty isovanhempien näkemistä yms. Työskentelemme molemmat mieheni kanssa terveydenhuoltoalalla, joten olemme olleet extravarovaisia. Mutta meidän kotipaikkakunnalla ei ole ollut nyt koronatapauksia pitkään aikaan, joten uskallamme jälleen tavata ystäviä ja sukulaisia. :)
 
Me pysyttiin ensimmäiset viikot koko jengi tiukasti omassa kodissa, mutta lapset oli pakko palauttaa päiväkotiin jo pääsiäisen jälkeen, kun minä ja puoliso tehdään kumpikin etätöitä, eikä siitä puuhasta oikein tullut mitään, kun kaksi alle kouluikäistä pyöri jaloissa. Eipä ole ennen näin pitkää väliä ollut, että lapset ei olisi isovanhempiaan nähneet.
 
Mä en oo nyt enää osannut pelätä koronaa oikeastaan ollenkaan. Kun ei sitä tällä alueella juurikaan enää ole, joitain tartuntoja on tainnut kyllä olla lähiviikkoinakin. Etätöissä olen kyllä edelleen työnantajan suositukseta, enkä ole julkisia käyttänyt. Luulen että kesä mennään raskaudesta huolimatta aika vapaasti, toki edelleen käsihygieniaan panostaen ja julkisia kulkuneuvoja vältellen.

Syksyllä pitää sitten katsoa uudestaan, jos tartuntaluvut lähteekin taas nousuun.
 
Meillä melko samalla tavalla, kuin teillä Vausa. Nyt kesä menee rennommin kyllä. Onneksi kerkesin synnyttämään normaalisti, mies sai olla mukana. Sen jälkeen kerettiin nähdä melkein kaikki sukulaiset ennen Koronan tuloa. Useampi kuukausi oltiin tiukasti kotona. Julkisia en käytä muutenkaan - onko niitä täällä, ei paljon. Kyllähän se silti takaraivossa on varsinkin ekan pikkuisen takia ja nyt toisen sellaisen..
 
Lapset on ollu hoidossa koko ajan koska kumpikaan meistä ei voi olla kotona. Miehellä on oma firma ja töitä riittää koronasta huolimatta (on myös joutunu ruotsissa asti käymään useampaan otteeseen) ja ite sairaanhoitajana joudun olemaan töissä. Työmaalla kuitenki edelleen vierailukielto jatkuu.
Mun kaverit ei oo uskaltanu nähä meitä, mutta ei olla rajotettu heidän tapaamisia, eli olisivat saaneet tulla jos olisivat halunneet. Ainoo keitä ei nähty, oli miehen mumma ja mun vanhemmat (äiti on pahoin riskiryhmää ja normi influki on sille hengenvaarallinen).
Pahimpaan aikaan lapset jäi appivanhemmille hoitoon ja me käytiin kahdestaan kaupassa, mutta nyt ollaan otettu lapsiaki mukaan kauppaan.
Mun veljellä oli korona, mutta onneks ei keritty sitä näkeen ennen ku sen testi varmistu. Tosin ei kukaan veljen työkavereista, matkaseurasta tai edes hänen tyttöystäväkään sairastunu siihen, vaikla tekemisissä olivatkin.
 
Me ollaan muutenkin lasten kanssa oltu pääasiassa kotona ja mummoloissa ainoastaan. Mies käy töissä ja hoitaa kauppajutut yms. Mikään ei siis sinällään muutu raskauden myötä.
 
Nostetaanpa (valitettavasti) tätä ketjua taas ylöspäin, kun kovasti on taas korona puhututtanut ja eilen ainakin A-studiossa HUS:n tyyppi tuumasi että toinen aalto on hänen tulkintansa mukaan alkanut... :bored: lähinnä tässä jos joku haluaa ajatuksia jakaa, on itsellä ainakin tosi ristiriitaiset fiilikset. Meilläpäin ei ole ollut sairastuneita, mutta kesän myötä on ollut paljon turisteja paikkakunnalla, joten riski siihen, että tauti on tännekin tullut/tulossa on kyllä iso. Plus tietysti kesäloman aikana muualla reissanneet, jotka nyt palaa töihin ja kouluun. Lasketaankohan raskaana olevat riskiryhmään? Ja mitenkähän sitä itse tähän nyt suhtautuisi, pitääkö tässä alkaa maskia ja hanskoja pitämään kauppareissut... o_O Toki suurin riski meillä on kyllä miehen työ (varhaiskasvatus), kun siellä on aika mahdoton mitään turvavälejä pitää jne., jos jollain muksulla sattuu oireettomana olemaan.
 
Joskus jossain luki että raskaana olevat ei olis riskiryhmässä pelkän raskauden takia, en tiä onko muuttunut. Kyl mua pelottaa hirveesti, meillä lapset päivisin 4 eri koulussa/hoidossa/toisessa kodissa missä myös muita lapsia ja itse työskentelen varhaiskasvatuksessa.. siinä on joka päivä riski kaikilla saada se jostain. Meijän alueella tartunnat on lisääntyny melkosesti viime aikoina. Ei sitä oikeen kotiinkaan voi linnottautuu lopuks elämäks mut en kyl tiä mis enää uskaltaa liikkuu.
 
Mua oikeastaan tällä hetkellä toisessa aallossa pelottaa eniten se, että joutuu taas eristäytymään. Se oli mulle henkisesti tosi rankkaa tehdä töitä vaan kotona päivästä toiseen ja sit ei edes vapaa-ajalla pääse mihinkään. Ja ettei saa juurikaan tavata ihmisiä. Mulla on syksylle sovittuna vaikka mitä kivoja sosiaalisia menoja, mutta kai sitä pitää jo alkaa asennoitua siihen, että tuskin niihin uskaltaa mennä. Vielä elättelen vähän toivoa, että menen kahden viikon päästä pääkaupunkiseudulle ystävän luokse. Mutta junallahan se pitäs mennä, joten jos tää tilanne tästä pahenee niin voi olla että en vain uskalla. Ja muutenkin ystäväni asuu sellaisella alueella jota sitä koronaa on ollut melko paljon.

Toisiksi eniten pelottaa sitten talousvaikutukset. Pelkään siis työpaikkani puolesta, vaikka ei tällä hetkellä olisikaan mitään viitteitä siitä, että olisin menettämässä työni. Mutta oon sellaisella alalla että jos Suomen yleinen taloustilanne hirveästi heikkenee niin se ei voi olla vaikuttamatta siihen, paljonko meillä on mahdollista pitää väkeä töissä.

Sitten vasta kolmantena tulee sairastuminen, vaikka totta kai sekin huolestuttaa. Jotenkin en ehkä vaan osaa pelätä sitä, kun ekassa aallossa koronan sai vain muutama mun etäisempi tuttava, eikä se heilläkään ollut mitenkään vakava. Mutta onhan se totta että vaikka raskaana olevat ei oo riskiryhmää niin eipä sitä missään nimessä haluaisi nyt saada. Jos en olis raskaana niin en varmasti näin paljon pohtis sitä uskaltaako kahden viikon päästä lähteä junalla Uudellemaalle.
 
Niin ja se että kuinka kauan toinen aalto kestää.. Mä oon jo miettynyt sitäkin että jos joutuu synnyttämään yksin ja isä ei pääse osastolle katsomaan vauvaa. Saako se kohta tulla mukaan neuvolaan enää.. tai saanko mäkään siellä kohta enää käydä.
 
Niin ja se että kuinka kauan toinen aalto kestää.. Mä oon jo miettynyt sitäkin että jos joutuu synnyttämään yksin ja isä ei pääse osastolle katsomaan vauvaa. Saako se kohta tulla mukaan neuvolaan enää.. tai saanko mäkään siellä kohta enää käydä.

Joo siis tätä pelkään kans että jos synnärille tulee taas rajoitukset :sorry: se olis pahinta. Toki saliinhan on päässy kai koko ajan, ainakin täällä. Ei vaan saa olla osastolla ennen sitä tai sen jälkeen. Onneksi siihen nyt on vielä aikaa kun siellä asti ollaan...
 
Toi synnytysjuttu on kyllä ikävä, jos mies ei pääse osastolle mukaan, varsinkin ensisynnyttäjälle.. Mutta siihen on onneksi vielä aikaa, niin ehtii mahdollinen toinen aalto mennä jo ohi.

Meillä juuri esikoinen aloittaa päiväkodissa ja mua hirvittää eniten se mahdollinen koronatestaus jos/kun pikkuflunssat lähtee kiertämään. Ei huvittaisi olla viikottain tökkimässä tikkua lapsen nenään...
 
Niin ja se että kuinka kauan toinen aalto kestää.. Mä oon jo miettynyt sitäkin että jos joutuu synnyttämään yksin ja isä ei pääse osastolle katsomaan vauvaa. Saako se kohta tulla mukaan neuvolaan enää.. tai saanko mäkään siellä kohta enää käydä.

Tää olis kyllä ihan kamalaa. Mut jotenkin uskoisin et helmikuuhun mennessä tilanne rauhoittuu vaikka nyt tuliskin toinen aalto.
 
Muakin huolettaa eniten esikoinen ja hänen kuntoutukset/lääkärit. Viimeksi kun hänellä jäi tutkimusjakso kesken ja kela myös keskeytti kaikki terapiat. Hän nepsynä tarttis kaiken mahdollisen avun ja tuen, olisi kamalaa jos ne taas pistettäisiin jäihin kun eivät ole kunnolla edes ehtineet kesän jäljiltä alkaa.

Mä olen opettaja, opetin hetken etänä jo keväällä joten se ei niin suuresti huoleta. Enemmän nyt jännittyneenä odotan miten arki lähtee koulurakennuksessa sujumaan, miten onnistuu vaikka ryhmätyöt jne. Ja sellainen tietty epävarmuus ahdistaa, kun ei ole mitään konkreettisia toimintaohjeita ja tietoa siirryräänkö etään vai ei.

Oman sairastumisen puolesta en osaa niin pelätä. Toki nyt pitää taas extrahyvin kiinnittää hygieniaan huomiota, kun on satojen ihmisten keskellä päivittäin. Silti toivon ettei tule kouluihin maskipakkoa, on ahdistava ajatus :bag:
 
Meillä ei ole kukaan tuttu sairastanut koronaa ja työpaikallakin toistaiseksi vältytty tartunnoilta. Työskentelen hoitoalalla, ja tottakai se mietityttää mitä jos juuri meidän yksikköön iskee jossain vaiheessa...mutta yritän olla stressaamatta kauheasti etukäteen :bag:

Lasten etäkouluoptio kyllä ahdistaa. Riitti viime kevään rutistus, oli sen verran työlästä...vaikka meidän lapset kävivät välillä myös lähiopetuksessa (miehellä myös työ jota ei voi etänä tehdä). Vaan eihän se auta kuin ruveta siihen rumbaan uudestaan, jos tilanne niin vaatii.

Se on ehkä itselle hankalinta, että mitään ei voi tulevan suhteen suunnitella kovin pitkälle eikä ennustaa yhtään miten tässä tulee käymään. Yhdet häät olisi juhlittavana kolmen viikon päästä, toivottavasti edes ne saadaan juhlittua kunnialla läpi ennen kuin kovin tiukkenee rajoitukset.

Sattuneesta syystä ei ole tänä kesänä tullut käytyä juhlimassa tai terasseilla istumassa, ihmettelen kyllä kuinka huolettomasti ihmiset viettävät aikaa kaupungilla isoissa porukoissa turvaväleistä välittämättä...itse en ainakaan edes uskaltaisi harkita esim yökerhon tanssilattialle menoa vaikken olisikaan raskaana o_O Tytön kanssa kävin eilen kaupungilla ostoksilla yhdessä kauppakeskuksessa, ja täytyy sanoa että eipä sielläkään näyttänyt ihmisiä kauheasti kiinnostavan mitkään turvavälit...:meh: Lähinnä ravintoloissa huomasi, että pöytiä on vähemmän ja väljemmin sijoitettu.
 
Takaisin
Top