Korona ja raskaus

Luulen, etten ehtisi rokotetta saada raskauden aikana. Raskauden jälkeen otan sitten, kun se on ammattilaisten mukaan turvallista esim. imetyksen näkökulmasta. Toivon, että isovanhemmat (kaikki ovat 70+) saisivat rokotteen nopeasti, jotta voimme nähdä keväällä ja kesällä saada apukäsiä kaksosten ja esikoisen kanssa.
 
Itse en todennäköisesti tule rokotetta ottamaan raskauden jälkeenkään. Enkä pelkää tuota koronaa itseni puolesta, mutta äitini puolesta kyllä joka useammasta syystä riskiryhmässä. Hän saa rokotteen kun on hoito alalla kunhan kerkeävät rokottaa. Oma mummo myöskin mietityttää kun on +80 v ja haluaisin häntänkin nähdä. Täytyy toki seurata mihin tänä korona tilanne kehittyy ja mikä on nyt tuo uusi leviävä muoto sitten.
 
Otan rokotteen omalla vuorollani, tulee se sitten raskauden aikana, synnytyksen jälkeen tai imetyksen loppuessa. Jätän arvioinnin ammattilaisille.
 
Mä oon vanhuspuolella töissä joten tiistaina oli töissä kysely kuka ottaa rokotteen. Mä kieltäydyin koska en halua ottaa nyt sitä riskiä. Voin ottaa rokotteen kyllä synnytyksen jälkeen. Olishan se hyvä ottaa varsinkin kun olen Tampereella töissä samassa rakennuksessa missä on vanhusten korona osasto. Olen onneksi puhtaalla puolen töissä.
 
töissä samassa rakennuksessa missä on vanhusten korona osasto. Olen onneksi puhtaalla puolen töissä.

THL:n kanta on, että raskaana olevat eivät hoida koronapositiivisia potilaita, joten hyvä, kun olet puhtaalla puolella. Työnantajan melki pitäisi järjestää toinen osasto, jos olisit koronaosastolla...

Myöskään raskaana oleville ei suositella rokotusta, kun rokotteiden tehoa ja turvallisuutta raskaana olevilla ei ole vielä systemaattisesti tutkittu.
 
Kyllähän tämä korona pelottaa ja aika paljonkin. Työskentelen sosiaalialalla ja joka päivähän sitä itsensä sen myötä koronalle altistaa. Oma äitini on myös riskiryhmässä (ja jos sairastuisi kuolisi erittäin todenn.) ja se vaikuttaa kyllä paljon omaan varovaisuuteen. Käytän hengityssuojainta päivittäin ja käsiä pesen varmaan +40 kertaa päivässä. Koronatesteissä olen käynyt jo 8 kertaa. :hungover:Palasin vasta töihin tänä syksynä ja ollaan lapsen kanssa kyllä koluttu kaikki mahdolliset normiflunssat läpi.
 
Koronatilanne kyllä minuakin mietityttää jonkun verran... Rokotetta en tule raskaana ottamaan, koska ei ole tutkittu vaikutuksia sikiölle (tosin jonkun se koekaniinin roolinkin pitää ottaa, mutta itse ajattelin pidättäytyä siitä). Toivottavasti rokotukset saataisiin kunnolla käyntiin, jotta lisärajoituksia ei sillä tavalla tarvittaisia ja esim puolisoilta ei evättäisi synnytykseen osallistumista ja synnytysvalmennukseenkin olisi kiva osallistua, kun esikoisesta kyse...
 
Itseä ei niinkään raskauden myötä korona pelota , mutta sanonpa vaa ,että toista vauva vuotta en kyl haluis viettää enää vaan kotona, oma kuuppa on koetuksella siinä hommassa. Ainakin jos on tottunut olemaan sosiaalinen . :wtf::facepalm:
 
Itseä ei niinkään raskauden myötä korona pelota , mutta sanonpa vaa ,että toista vauva vuotta en kyl haluis viettää enää vaan kotona, oma kuuppa on koetuksella siinä hommassa. Ainakin jos on tottunut olemaan sosiaalinen . :wtf::facepalm:

Tuo mahdollinen pelkkä kotona hengailu vauvavuoden ajan mietityttää minuakin. Esikoisen aikaan oli niin huippua käydä neuvolan järjestämässä vauvaryhmässä ja muskarissa ym ja sai mahtavaa vertaistukea.
 
Tuo mahdollinen pelkkä kotona hengailu vauvavuoden ajan mietityttää minuakin. Esikoisen aikaan oli niin huippua käydä neuvolan järjestämässä vauvaryhmässä ja muskarissa ym ja sai mahtavaa vertaistukea.

joo kyl se jo muutaman kuukauden kotona olon jälkeen oli suorastaan juhlaa kun pääs jopa neuvolaan juttelee kasvotusten muullekki ko omalle ukolle :woot::inpain: Että toivon todella et tänä seuraavana vauvavuonna voisi liikkua vapaammin :joyful:
 
Toivotaan tosiaan, että tilanne kesää myöten alkaa koronan suhteen helpottamaan. Onneksi tässä sentään on jo valonpilkahduksia, kun alkaa rokotteita olemaan yhä paremmin saatavilla.
 
Korona kyllä pelottaa, tartuntaa yritän vältellä, eli ei oikeastaan käydä nyt missään. Rokotteen otan heti, kun sen saan ja sitä suositellaan. Pelottaa, että raskaus estää rokotteen saamisen ja jäädään eristyksiin, kun muu yhteiskunta alkaa avautua. Toisaalta tätä rokotusvauhtia ollaan kaiketi tässä suossa kaikki vielä tämä vuosi, mikä on kyllä supertylsää.
 
Mäkin olen nyt etenkin viime päivinä miettinyt tätä koronaeristäytyneisyyttä. Korona ei varsinaisesti pelota, mutta alusta asti ollaan, etenkin minä, pysytty pitkälti kotona. Samalla linjalla aion edelleen jatkaa, mutta nyt tammikuussa olen huomannut kyllästymisen merkkejä ja todellista tarvetta liikkua ihmisten ilmoilla. En ole maailman menevin ihminen, mutta olisi ihana nähdä ystäviä ja käydä esimerkiksi ravintoloissa ja kahviloissa. Nyt kun se kaiken lisäksi olisi ennen lapsen syntymää mahdollista normaalitilanteessa.

Lisäksi vähän huolettaa, miten pää kestää, jos kotona pitää kykkiä neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Toki ulos aina pääsee ja kesä on tähän ihanaa aikaa :). Ja eipä tätä kannata etukäteen murehtia. Toivotaan parempia aikoja!
 
Mäkin viihdyn hyvin kotona, en ole menevä ihminen. Mutta nyt kyllä välillä nyppii, kun olisi kiva jotain tehdä ja mahdollisuudet on hyvin rajatut. Haaveilen jopa ihan sellaisesta, että voisi mennä johonkin kauppoihin pyörimään, vaikka normaalisti shoppailusta en tykkääkään yhtään. Toivotaan että kesällä tämä olisi vähän helpottanut, olihan viime kesäkin parempi kuin kevät.
 
Mä en ota rokotetta raskauden aikana, mutta kyllä heti omalla vuorolla raskauden jälkeen. Toivon että rokotteiden ansiosta saadaan normaali ensi vuosi, eikä tartte kykkiä yksin kotona. Mies on ollut koko vuoden myös etätöissä eikä taitaisi onnistua jos vauva huutaisi vieressä :inpain:

Päätettiin kuitenkin varautua kaikkeen ja ostetaan auto, niin koronasta riippumatta pääsisi kahden lapsen kanssa edes metsäretkille ja mökille.
 
Jossain vaiheessa kerrottiin, että rokotetta ei anneta raskaana oleville, tietääkö joku onko asia vielä näin?

Kyllä maalla asuminen on tuntunut vielä paljon mukavammalta näinä aikoina, helppo pitää etäisyyttä ja puuhaa löytyy omalta pihalta. Vähän olen sellainen erakko muutenkin, ettei tämä ole muuttanut mun arkea juurikaan. Töihin pitää joka päivä kuten ennenkin. Luulin että stressaisin raskaana vielä enemmän, mutta kävikin päinvastoin, mukavaa kun on muutakin ajateltavaa kuin korona.
 
Päätettiin kuitenkin varautua kaikkeen ja ostetaan auto, niin koronasta riippumatta pääsisi kahden lapsen kanssa edes metsäretkille ja mökille.
Me ollaan myös mietitty auton hankintaa koronan takia. Muuten ei arjessa autoa oikein tarvita, mutta nyt helpottaisi liikkumista, kun julkisilla ei huvita kulkea. Jonkun verran ollaan nyt käytetty taksia. Ja just mökkeilemään tai retkille sillä pääsisi kätevästi, ja muutenkin matkailemaan kotimaassa.

Felidae, mä oon siinä käsityksessä, että raskaana ei vieläkään suositella rokotusta, en oo ainakaan nähnyt, että olis muuttunut.
 
Minulla ei ole edes ajokorttia, niin julkisilla olen mennyt koko korona-ajan kuten muutenkin. Töissäkään ei voi välttää ihmiskontakteja, ja ilmoitukset mahdollisista altistumistilanteista on niin arkipäivää ettei niistä jaksa välittää enää sen enempää, kuin että tulee seurattua omaa oloa hetken vähän tarkemmin. Karanteeniin meitä ei ole koskaan pistetty tämmöisen takia. Töissä tulee kontakteja niin paljon, etten vapaa-ajalla aikaisemminkaan kovin usein käynyt missään, niin eipä ole oikeasti kauheasti arki muuttunut koronan myötä... Ainoa suurempi muutos on se, että mies on etätöissä ja aina kotona.
 
Thl:n mukaan ei suositella raskaana olevalle. Jos raskaana olevalla on jokin riskiryhmäsairaus, niin lääkäri arvioi annetaanko rokote.

Tutkimustulosten vähyyden takia ei suositella raskaana oleville.
 
Pohdituttaako muita tämän hetkinen Korona tilanne, varsinkin jos sellaisessa työssä missä paljon pitkäaikaisia kontakteja ja tilanteita että turvavälejä eikä hengityssuojaa pysty käyttämään. itse otin työterveyteen yhteyttä ja katsotaan mitä he neuvovat huomenna kun soittavat.
 
Takaisin
Top