Koliikkia

Minsu

Vauhtiin päässyt keskustelija
Täällä taitaa sittenkin olla koliikista kyse. Parhaillaan mies yrittää vuorostaan rauhoitella itkevää tyttöä. Onkos muita kohtalotovereita? Me varattiin aika vyöhyketerapiaan ensi viikolla ja toivotaan, jos siitä olisi vaikka hyötyä. Aiheesta oli artikkelikin tuolla vau:n pääsivulla.
 
Millaisia oireita teidän pikkuisella on?
Meidän jatkuvalla itkulle ja tuskaisuudelle löytyi juuri tänään diagnoosi Refluksitauti... Nyt alkoi lääkitys ja pikkuinen on jo ollut vähän rauhallisempi. Toivottavasti auttaa, koska tämä jatkuva itku, kanniskelu, huuto, tuskainen kiemurtelu ja valvominen ottaa kyllä koko perheen voimille - ja tätä on ollut näin pahana vasta viikon.
 
Meillä ei ole refluksin oireita. Tyttö on vain kovin itkuinen koko ajan, erityisesti illat vaikeita. Alkoi kuuden viikon iässä. Itkun välliin hymyilee ja sitten kesken ilon olo kääntyy hetkessä raivohuudoksi. Varsinaisesti ei mitään kivun merkkejä: kiemurtelua tms. Maha toimii hyvin ja harvoin röyhtäyttäessä tulee pukluakaan. Kokeillaan nyt tuota vyöhyketerapiaa, jos siitä sais avun.
 
Meillä on tuo silent refluksi. Eli ei juurikaan puklaile edes. Nieleskelee vaan maitoa ja vatsanesteitä takaisin, kun ne pyrkii ylös ja kaikkein pahinta tilanne, jos yrittää vähän edes vaakatasoon laittaa. Ei teillä sitäkään?

Vyöhyketerapiaa meillekin neuvolasta suositeltiin, jos lääkkeet ei auta. Mutta nyt eka yö lääkkeiden kanssa ohi ja meidän poika NUKKUUUUU!!!!!!!
Toivottavasti teillekin löytyy apu!
 
Joo, ei meillä ole tuotakaan ongelmaa. Tyttö on vain kovin levoton ja itkuinen, oli asento mikä tahansa. Röyhtäykset tulee hyvin syönnin jälkeen olkapäällä ja yöllä en yleensä edes röyhtäytä ja silti nukahtaa uudelleen hyvin. Vaikka yöt on katkonaisia syöttöjen takia, niin onneksi aika harvoin on yöllä tarvinnut seurustella tytön kanssa. Tutti vain suuhun ja unta lisää. Mutta se ilta, se ilta... ja päivätkin vaihdellen. Tänään olen yrittänyt hieronnan lisäksi masutella tyttöä jumppamatolla enemmän ja vaikka se itse mahallaan olo kitinää aiheuttaakin, niin tuntuu se helpottavan oloa vähäksi aikaa sen jälkeen. Muutenkin päivä mennyt ehkä pikkaisen helpommin, johtuisiko siitä, että aloitin toissailtana nuo koliikkihieronnat (kämmenet, jalkapohjat, pohkeet, vatsa).
 
Kuulostaa Minsu ihan koliikilta ja siihen ei oikein muu auta kuin aika. [&:] Meillä kanssa illat aika levottomia ja päivätkin menee vaihtelevasti. Tosin nyt on joitakin iltoja mennyt ilman itkuja, mutta päivällä siiten itkustanut ehkä normaalia enemmän.

Mua ainakin helpotti itseäni se tieto, että mahdollisesti kyseessä on koliikki ja jossain vaiheessa helpottaa.
Olin jo varma, että kyseessä on korvatulehdus tai jokin muu sairaus.

Mä olen kans tota vyöhyketerapiaa miettinyt, mutta unohtanut sen, kun itkut vähentynyt. Kerro ihmeessä kun olette siellä käyneet, että miten meni. [:)]


Mulla ei ole ollut käsitystäkään, että vauvat voivat olla tällaisia... kolme vanhempaa lasta ovat itkeneet hyvin vähän ja olleet muutenkin hyvin helppohoitoisia, siksi niitä varmasti näin monta onkin. [:D]

Esikoinen jos olis ollut tässä kyseessä, olisi varmaan jäänyt ainokaiseksi. Normaalisti olen alkanut potemaan vauvakuumetta, kun vauva on ollut parinkuukauden iässä, nyt koko vauvakuumeilu lähinnä vaan huvittaa ja olen yhä varmempi siitä, että neljä lasta on oikein hyvä meille ja enempää ei tule. [:D]
 
Täytyy kyllä myöntää, että täällä ollaan vakavasti pohdittu, että tämä lapsonen jää ainokaiseksi. Toki uudelleen hoitoihin lähteminen ei itsessäänkään ole mikään helppo päätös ja pelot raskaudenkin suhteen on muistissa, mutta kyllä tämä haastava neitokainen on varmasti se syy, ettei vauvakuumetta tarvitse odotella ainakaan ihan pian. Toki aika saattaa kullata muistot :) Katsotaan asiaa muutaman vuoden päästä.
 
Jotenkin se aika kyllä kultaa muistot, pari vuotta etiäpäin ja ne vauva-ajat muistaa suht helppoina. [:D]

Muistaa ottaa myös omaa aikaa, lähteä kaupoille, kävelyllä, jonnekin ja ihan ilman vauvaa. Se on tarpeellista oman hyvinvoinnin kannalta. [:)]

Piti vielä sanomani, että meillä on nyt jo hiljalleen alkanut itkut vähentyä. Katsoin vaan tuosta tickeristä teidän vauvan ikää ja sanotaan, että n. 3kk iässä voi odottaa jo suurta muutosta, mutta joillakin jatkuu aina tuonne 4-6 kk asti. [&:] Toivotaan, että ei kuitenkaan ihan niin pitkälle tarvii odotella.
 
Nyt täytyy koputtaa puuta, mutta tänään on ollut ainakin tähän saakka aivan mahtava päivä! Tyttö on ollut hyväntuulinen, nukkunut hyvin ja koliikkikitinää ei ole ollut lainkaan. Ilta toki vielä edessä, mutta nytkin posottaa pikkupäikkäreitä, kun yleensä tähän aikaan jo huudetaan. Keskeytin d-vitamiinin antamisen pari päivää sitten ja aloitin ne koliikkihieronnat netin ohjeiden mukaan ja tässäkö tulos? Nyt tarttis vaan tietää, että kumpi auttoi. Jos siis auttoi. Tämä ilta ja tulevat päivät näyttäkööt. Sitten täytyy varmaan testailla tuota d-vitamiinia uudelleen ja katsoa, palaako itkuisuus.

On tämä kyllä yhtä arpapeliä!!!!

Mutta näyttää tosiaan siltä, ettei lokakuisiin ole pahemmin koliikkilapsia sattunut, kun tähän ketjuun ei ole tullut enempää pulinoita. Hyvä niin :) En toivo koliikkia yhdellekään vauvalle.
 
Täältä löytyy yksi, jolla luulisin olevan koliikkia... Kirjoittelu vaan on ollut katkolla, kun tää viikko poika on huutanut yöt (pahimpana yönä huusi jotakuinkin putkeen klo 12 yöllä klo 10 aamulla.. Parhaimpanakin yönä valvottiin klo 12-6). Viime viikko oli lähes yhtä paha. Päivät on sitten ollut niin naatti, että on nukkunut ilmavaivoista huolimatta. Onneksi sentään, niin on saanut itsekin unta. Poika piereskelee kuin aikuinen mies. Cuplaton ei juurikaan auta.

Meillä on menty täysimetyksellä, enkä haluaisi siitä luopua, kun maitoa riittää ja toisaalta se on niin helppoa, ei tarvii pullojen kanssa pelailla. Ja imetyshetket tekevät hyvää meille molemmille. [:)] Omasta ruokavaliosta olen jättänyt pois ilmaa aiheuttavat naudan- ja possunlihan ja sitten kaikki tavalliset ilmavaivojen aiheuttajat (sitrukset, hiilihapotetut juomat jne). Nyt ajattelin ostaa soijajogurttia tms. ja kokeilla vähämaitoista ruokavaliota. Itsellä on uutena tuttavuutena tullut nyt närästys, raskausaikanakaan sitä ei juurikaan ollut, vaikuttaa varmaan maitoonkin. Gefilus d-tipat ollut käytössä, en usko että massuvaivat johtuvat niistä, kun massun vääntö alkoi 2 viikon iässä (joskaan ei lainkaan niin pahana kuin nyt) ja tipat aloitettiin 3 viikon iässä.

Itselle öiden valvomisesta johtuva päivänvalon puute ja aikataulujen täysi ennustamattomuus alkoi olemaan tosi rankkaa. Pojan rytmin mukaan päivät nukuttiin ja yöt huudettiin massua. Tämän vuoksi lapsentahtisuus lensi mäkeen, ja nyt meillä nukutaan ja valvotaan kellon mukaan. Rytmi ei ole vielä ihan täysin kääntynyt, nyt nukutan poikaa sitterissä hyssyttäen, kun massuvaivat herättävät, jos sänkyyn laskee. Vielä puolisen tuntia tunti pitäsi pojan nukkua, sitten alkaa meidän päivä. :) Itse olen nukkunut tänä yönä 6 tuntia, eli 6 tuntia enemmän kuin yhtenäkään yönä tällä viikolla ennen pe-la yötä, jolloin rytmi käännettiin.

Eihän rytminvaihto ilmavaivoille mitään tee, mutta on kyllä huomattavasti mukavampi päivänvalossa kannella poikaa ja tehdä pierujumppaa kuin yöllä.. Lisäksi rytmi tuo ennalta-arvattavuutta äitille (uskalletaan lähteäkin jonnekin) ja turvallisuutta pojalle. Tsemppiä kaikille selkä kaarella huutavien vauvojen äideille, tiedän mitä se on..
 
Mä luulin huutojen johtuvan milloin mistäkin... d-vitamiineista, rela-tipoista, nan-korvikkeesta jne. Jätin sitten kaikki ylimääräiset pois ja otin aina yhden kokeiltavaksi. Eipä ne mitään vaikuttanut(ehkä hetkelliseksi) korvikkeen vaihto tosin sai oksentelun loppumaan. Tosin tyttö ei ole enää aikoihin pulloa huolinut.

Tällä hetkellä itkut on (ainakin toistaiseksi) ohi ja neiti saa samoja tippoja kuin huudonkin aikana, syön ruisleipää, juon välillä limua ja muutenkin en varo niitä syömisiä mitä varoin itkujen aikana. Eli mun oma johtopäätös on: itkut loppuu aikanaan ruokavaliosta ja tipoista huolimatta.

Väsymysitkut ovat yhä tosi rajuja ja siihen auttaa tissi, mutta kun tissi häviää alkaa huuto. Nykyään mies hoitaa siinä vaiheessa neidin unille saamisen, sillä mä en siinä onnistu ilman, että kaivan tissin esille ja siinä tissittelyssä kuluu sitten useita tunteja. [&:] Nykyään minä tankkaan vauvan ja mies kanniskelee huutavaa vauvaa, joka simahtaa yleensä vajaassa 10 min.
 

Jaksamisia kovasti itkujen kanssa painiskeleville ja toivotaan, että masuvaivat pian hellittävät!
 
Täällä myös pikkuisella samoja vaivoja... illalla on kovin itkuista ja levotonta, ja masua näyttää vääntävän kovasti. Parhaat päivät on ne kun D-tipat on tauolla. Kolmea merkkiä on nyt kokeiltu, ja kitinä pahenee kun määrää lisää. Nyt ne Gefilukset kokeilussa, ja ainoa muutos on se, että poika ei ole kakannut nyt yli 2 päivään, kun tähän asti on kakka tullut 2-5 kertaa päivässä...
Yöt onneksi menee suht. hyvin sen jälkeen kun pojan saa puolelta öin rauhoittumaan unille. Nyt kaksi yötä poika on nukkunut pinnasängyssä vatsallaan ja viime yönä nukkui 6 tuntia putkeen -kyllä oli ihanaa! Aiemmin syönnin jälkeen jäi ähisemään sänkyyn (ja minä kuuntelin vieressä), kun ei oikein osaa yöllä unisena röyhtäistä. Vatsalleen laittaessa nukahtaa heti rauhallisesti ja välillä röyhtäisee siinä vielä mutta jatkaa unia. Ainoa miinus on, että kädet on aika viileät, vaikka muuten lapsi ihan lämmin.
Itsellä välillä ihmettelevät fiilikset, että eikö tässä osaa hoitaa ollenkaan oikein (ja luulisi neljättä jo osaavan)... on vain jotenkin vaikea koliikkiakaan myöntää, mieluummin haluaisi löytää jotain apua eikä vain tyytyä odottamaan.
 
Meillä illat kyllä vaihtelee, välillä vaikeammista toisinaan helpompiin. Olen kanssa testaillut Riikan tapaan d-vitamiineja, ym, mutta tuskin tuo niistä johtuu. Huomenna olisi se vyöhyketerapia. Pitäkää peukkuja, että se toimisi. Tulen kyllä raportoimaan ensimmäisen kerran tunnelmat ja jatkosuunnitelmat tänne! Vyöhyketerapiasta on ollut apua ainakin parille ystäväni lapselle ja yleisestikin sitä pidetään toimivana hoitomuotona koliikkiin, joten toiveet ovat korkealla.
 
Tyttö tykkäsi kovasti vyöhyketerapiasta ja terapeutti tykkäsi taasen aurinkoisesta tytöstä. Vatsan osalta terapeutti kuitenkin totesi heti masua kosketettuaan, että siellä on kireyttä ja siitä iltojen paha mieli todennäköisesti johtuu. Päätimme hoidon jälkeen jatkaa vielä toinen hoitokerta ensi viikolla ja arvioimme sitten, tarvitaanko vielä kolmas kerta. Terapeutti sanoi, että tämä ilta voi olla erityisen itkuinen johtuen hoidosta, mutta huomisesta eteenpäin hoidon teho pitäisi jo näkyä. Nyt sitten toivotaan kovasti parasta. Tyttö otti juuri parin tunnin päikkärit, joten illan "menot" onkin sitten alkamassa... Saas nähdä, miten käy :)
 
Täällä kanssa koliikki tuskaa =( Turhauttavaa. Alotettiin eilen reladrops tippojen anto ja toivotaan, että ne lähtee vaikuttamaan. Meillä tosiaan itkumaratonit kestää joka aamuyö yli 3 tuntia ja yhtäkkiä loppuu kuin seinään...en vain halua uskoa, että tätä pitäisi jaksaa ainakin se 3kk ja sitten menisi ohi. Tuntuu, että näistä alkuhetkistä ei saa nautittua täysin jos kokoaika menee stressatessa sitä, että koska se itku alkaa taas..ja vaikka sen tietää, että se kestää taas sen pari kolme tuntia niin sitä on hyvin vaikeaa jaksaa. Vasta viikon on pikkuinen ollut tässä maailmassa joten jos koliikin loppumísta täytyy vain odotella eikä muka mitään apukeinoja ole niin en tiedä miten jaksan ='(
Ovathan muutkin vanhemmat jaksaneet kautta aikojen, mutta eipä tätä olisi tietenkään omalle kohdalleen toivonut...enkä kyllä toivois kenellekkään muullekkaan....
Olkaa onnellisia te joilla tätä ongelmaa ei ole...
 
Pakko kirjottaa nyt tänne, vaikken lokakuisiin kuulukkaan. Enkä tiedä lukeeko tätä kuin moni, kun hiljaista täällä näyttää olevan.

Kokeilkaa ihmeessä DDS+ junior -maitohappobakteereita. Meillä auttanu ilmavaivoihin ja mitä nyt netistä lukenu, niin positiivista palautetta kyseinen tuote saanut paljon. Gefilus+D-vitamiini (siis tuote, jossa nämä yhessä) oli meillä alkuun käytössä, mut ei meidän vauvalle sopinut. Siinä onkin auringonkukkaöljyä, mikä ei ole kuulema niin hyvin siedetty. Tuo DDS+ junior on jauhemainen, eli pitää sekoittaa pieneen määrään vettä tai maitoa.

D-vitamiiniksi suosittelen joko D-tipat tai Disney-tipat. Meillä käytössä tuo D-tipat, eikä ainakaan pahemmin masuvaivoja ole tullut. Siinä ei ole mitään ylimääräistä (siis lisäaineita ym.), pelkkä d-vitamiini ja kookosöljy. Kaupassa katoin, et nuo Disney-tipat ois koostumukseltaan ihan samaa tavaraa. Tosin kalliimpi. Ja Disney-tippojankin paljon kehuttu.

Vielä yks keino masuvaivoihin/koliikkiin, mikä tulee mieleen on maidoton ruokavalio. Joillekin se on auttanut, vaikkei välttis allergiaa vauvalla olisikaan. Itse täysimetän ja olen maidottomalla..ei mikään vaikea homma, kun paljon kaupasta saa nykyään maidottomia tuotteita.

Cuplatonit ja Disflatylit ei meille sopineet, tuntu et lisää kitinää ja masuvaivaa vaan tuli. Onneks tajusin ton DDS juniorin..:)
 
Takaisin
Top